Saan jonkun verran kyselyjä siitä, miten minulla on ja on ollut varaa matkustaa näinkin paljon. Moni opiskelijakavereistani kun ei ole ehkä päässyt Tukholmaa tai Jyväskylää pidemmälle. Säästämisessähän on lähinnä kyse priorisoinnista. Siitä, mitä pitää tärkeänä ja mitä ei. Koen, etten itse ole joutunut erityisesti luopumaan juuri mistään, vaan olen halunnut panostaa (eli säästää) asioihin, jotka itse koen tärkeinä.
Heti alkuun sanottakoon, että minulla ei ole suurta vuokraa maksettavana eikä säästettävää esimerkiksi lapsia varten. Olen siis (ainakin vielä hetken) ihan tavallinen opiskelija, joka asuu halvassa vuokra-asunnossa ja tekee töitä opintojensa ohessa. Olen aloittanut työnteon 14-vuotiaana enkä koskaan ole pitänyt kunnon lomaa. Toisin kuin monet muut opiskelijat, en ole koskaan nostanut opintolainaa (saati käyttänyt sitä matkustamiseen). Miten ja mistä me sitten säästämme? Alla muutamia toimiviksi koettuja vinkkejä matkakassan kerryttämiseen!
MATKAKASSA
Meillä on poikaystäväni kanssa yhteinen matkakassa, jonne kumpikin laittaa tietyn summan rahaa säästöön heti palkkapäivänään. Kyseessä on siis purnukka, ei mikään erillinen tili, sillä haluamme (jostain syystä?) nähdä kassan kasvavan konkreettisesti. Lisäksi purnukka on ilmainen, toisin kuin useimmat tilit. Matkakassaamme kerryttävät myös pullokuiteista saatavat rahat sekä irtokolikot. Voi kuulostaa hassulta heittää muutama kymmenen sentin kolikko purkkiin, mutta niinhän se on, että pienistä puroista syntyy lopulta ne isot joet. Myös kaikki kertyneet S-Bonuksemme menevät kassaan juuri ennen reissua, ja olemmekin pyrkineet keskittämään ostoksemme (ruoka, bensa jne.) tietyn ryhmän liikkeisiin.
Ajatus matkakassasta lähti liikkeelle jo reilut kymmenen vuotta sitten, jolloin työskentelin vielä Lohjalla kaupan kassalla. Kysyin asiakkaalta, olisiko hänellä antaa hieman kolikoita, jotta hän saisi vaihtorahansa seteleinä takaisin. Vanhempi rouva kieltäytyi tiukasti ja kertoi sitten, että heidän perheensä ulkomaanmatkat tehdään pitkälti näiden ”pikkuhilujen” ansiosta. Siitä päivästä alkoi myös oma hilujen hamstraamiseni. Ja kyllä, olen itsekin huomannut, että kaikki laukkujen pohjilla ja takkien taskuissa pyörivät kolikot kannattaa laittaa säästöön.
MIETI, MISSÄ/MITEN VOIT SÄÄSTÄÄ
Asuminen. Tässä voi säästää todella paljon! Itse asuin pitkään pienessä opiskelijakämpässä, jonka vuokraan kuului mm. vesi, sähkö ja netti. Kun muutimme mieheni kanssa yhteiseen asuntoon, yritimme jatkaa järkevällä linjalla: emme vieläkään etsineet mitään jättiasuntoa keskustasta, vaan jo ihan koirankin takia hakeuduimme mieluummin rauhallisemmalle (ja halvemmalle) alueelle. Olen asunut huomattavasti isommissakin asunnoissa elämäni aikana, mutta ne eivät koskaan tehneet minua onnellisiksi. Päinvastoin: vuokra oli kallis ja siivottavaa paljon.
Juhliminen ja ulkona syöminen. Käyn todella todella harvoin juhlimassa. En oikeastaan välitä alkoholin mausta ja ärsyynnyn, jos seuraava(t) päivä(t) menevät pilalle juhlinnan vuoksi. Minulla ei siis mene rahaa juomiin eikä myöskään seuraavan päivän krapulapitsoihin. Muutenkin syömme ulkona todella harvoin… Ruoka-asioissa on muutenkin paljon säästömahdollisuuksia: entä, jos laittaisit kaikki herkutteluun menevät rahat säästöön? Tai pitäisit karkkipäivän vain joka toinen viikko? Mitä jos laatisit viikko- tai kuukausibudjetin ruokia varten?
Harrastukset. Myös harrastuksiaan pohtimalla ja joitain muutoksia tekemällä voi säästää rahaa. Esimerkiksi juoksu- tai kuntosaliharrastus. Ymmärrän, että talvella on kivempaa ja järkevämpää treenata sisätiloissa, mutta kevään tullen nämä harrastukset voi helposti siirtää ulos. Itse olen säästänyt paljon (en edes uskalla laskea, miten paljon) siinä, että luovuin viikottaisista ohjatuista ratsastustunneista ja siirryin liikuttamaan tuttavieni hevosia ilmaiseksi. Toki jotkut haluavat treenata tavoitteellisesti, jolloin säästäminenkin on hankalampaa. Mutta aina kannattaa miettiä!
Ajoitus. Opiskelijana (ja osa-aikaisena työntekijänä) on siinä mielessä ideaalissa tilanteessa matkustelun suhteen, että matkustaa voi käytännössä milloin tahansa – tai ainakin aikataulut ovat joustavat. Näin on mahdollista kytätä halpoja lentoja eikä tarvitse taistella hotelleista tai lennoista suosituimpaan loma-aikaan. Päivien kanssa kikkailemalla voi oikeasti säästää satasia!
Matkan pituus ja etäisyys. Myös matkalla voi säästää rahaa. Kuten olette varmasti huomanneet, teen itse melko lyhyitä reissuja suhteellisen lähelle. Kun matkaan ei ole käytettävänä montaa päivää, en halua lentoaikojenkaan olevan kovin pitkiä. Lyhyillä matkoilla säästyy siis rahaa. Tietenkään maata tai kaupunkia ei ehdi nähdä kunnolla, mutta toistaiseksi tämä on ollut toimiva ratkaisu.
Majoittuminen ja ruokailu reissussa. Asumisessa voi säästää sekä ennen matkaa että sen aikana. Matkustan itse sillä asenteella, että hotellihuoneessa käydään vain nukkumassa, joten en koskaan etsi mitään viiden tähden hotelleja. Hyvä vaihtoehto hotellille on myös Airbnb: hyviä ja monenlaisiin budjetteihin sopivia vaihtoehtoja on pilvin pimein monessa eri maassa ja kaupungissa. Lisäksi ruokakustannukset pienenevät, kun ruokaa voi laittaa myös ”kotioloissa”. Itse olen melko nirso enkä halua maksaa ruuista maltaita reissussakaan. Mieluummin kiertelen, liikun ja näen enemmän kuin jään hifistelemään ravintolaan.
+ PARI BONUSVINKKIÄ
Ensinnäkin, mikäli haluaa saada rahaa kokoon hieman nopeammin, kannattaa käydä omat kaappinsa läpi ja laittaa kaikki ylimääräinen myyntiin kirpputorille. Saattaa kuulostaa tylsältä, isotöiseltä ja/tai itsestäänselvyydeltä, mutta suosittelen lämpimästi. Vuosia sitten, ennen Espanjan reissua matkakassassa ei mielestäni ollut tarpeeksi rahaa säästössä. Ratsasin vaatekaapit ja varastot, ja vein kaiken ylimääräisen myyntiin lähikirpparille. Kahden viikon kirppismyynnillä sain kasvatettua matkakassaamme reilulla 300 eurolla! Yhtäkään myytyä vaatetta tai kenkäparia en ole jäänyt kaipaamaan, mutta reissustamme tuli huomattavasti kivempi, kun jokaista euroa ei tarvinnut koko aikaa olla laskemassa.
Toiseksi mikäli haluaa päästä nopeammin matkustamaan, kannattaa hyödyntää kaikki juhlapäivät, valmistujaiset, ylioppilasjuhlat jne. ja pyytää sukulaisia siirtämään lahjarahat suoraan matkatilille.
Siinä muutama vinkki matkakassan kasvattamista varten. Miten te muut, miten ja millaisissa asioissa säästätte?
Pitkälti samoilla vinkeillä tuli itsekin opiskeluaikana säästettyä. Työskentely tosin tarkoitti omalla kohdallani sitä, että olin kaikki yliopiston pitkät loma-ajat töissä ja reissasin vain lyhyitä viikonlopun tai korkeintaan viikon reissuja. Näin jälkikäteen ajateltuna arvostaisin ehkä kuitenkin enemmän sitä vapaa-aikaa, mitä opiskellessa olisi ollut mahdollista käyttää työnteon sijasta reissaamiseen. Nyt työssäkäyvänä reissurahaa olisi, mutta aikaa puolestaan paljon rajallisemmin…
Noin mullakin meni varsinkin ensimmäiset vuodet, etten malttanut lomailla ollenkaan, vaan paiskin hommia aina joko töissä tai yliopistolla. Näin vanhempana (ja toivottavasti myös viisaampana) on alkanut arvostaa myös vapaa-aikaa ja ihan rehellistä lomaa eri tavalla! 🙂