Valokuvaus

Etsintäkuulutetaan reissukamera!

Monen vuoden jälkeen huomaan olevani siinä tilanteessa, että etsin itselleni pelkkien objektiivien sijaan täysin uutta kameraa. Rakkaat Canonin ja Nikonin järjestelmäkamerat tuntuvat auttamatta liian isoilta ja painavilta möhkäleiltä, eikä niitä todellakaan tee enää mieli raahata reissuissa mukana. En tiedä, muistaako joku, miten kamerattomuus aiheutti stressiä Prahassa vuosi sitten? Kyseisen reissun jälkeen olen raahannut selkä mutkalla järkkäreitä mukana, mutta innostunut kuvaamaan myös ihan vaan puhelimella. Haluaisin kuitenkin löytää välimuodon, joka mahdollistaa paremmat kuvat ja videot kuin kännykkä, mutta joka kulkisi järkkäriä helpommin ja huomaamattomammin matkassa mukana.

Tällä hetkellä pallottelen kahden kameran välillä. Koska Canon tuntuu aina vetävän minua oudolla tavalla puoleensa, niin pohdintalistalta löytyvät sekä Canon PowerShot G7 X Mark II sekä uudempi Canon PowerShot G7 X Mark III. Laadukkaan kuvanlaadun lisäksi kääntyvä näyttö sekä mikrofoniliitäntä ovat asioita, jotka kiinnostelevat erityisesti. Sekä tietenkin WiFi-yhteys puhelimeen – jospa vihdoin saisin reissukuvia reaaliajassa (tai ainakin melkein reaaliajassa) myös Instagramin puolelle. Lisäksi bongasin Canon EOS 200M:n, mutta mietin, että onko tämä jo liian pilipali omiin tarkoituksiini nähden?

Koska valinnanvaikeus on suuri (ja tietämättömyys sitäkin suurempi) ongelma, ajattelin kääntyä teidän puoleen. Etsintäkuulutan siis kompaktin reissukameran, joka soveltuu myös videokuvaukseen. Minkälainen kuvausarsenaali teillä kulkee matkoilla mukana? Nyt saa kehua ja haukkua – sana on vapaa!

P.S. oikeasti olen avoin muillekin kuin Canonin kameroille, haha!

(4) Kommentit

  1. Minä hankin juuri syksyllä Olympuksen E-M5 mark II:n aiempien peilillisten Canonin järkkäreiden jälkeen. Se on ollut toistaiseksi mukana vasta yhdellä reissulla Nepalissa.

    Tykkään kamerasta ulkoisesti: säätönapit toimivat tosi hyvin ja asetuksia on melko helppo säätää lennosta (aukolle ja suljinajalle on omat rullansa). Tuohon Olympuksen malliin päädyin laadun lisäksi sen takia, että näytön saa taitettua sivulle ja se kääntyy 360′ ympäri.

    Kuvanlaadusta en ole ihan täysin vakuuttunut. Aiempi kamera mulla oli Canonin täyskennoinen 6D mark ii, ja Olympus ei yllä lainkaan samalle tasolle. En tiedä, voiko peilillisyys/peilittömyys vaikuttaa kuvan tyyliin niin paljon. Ei tuo Olympus huono ole todellakaan, mutta jokin ominaisuus kuvissa tökkii.
    Olympuksella otettuja kuvia voi käydä kurkkimassa Nepalin postauksistani: https://suunnaton.com/category/nepal/

    Mulla on myös useampia vuosia vanha Canonin EOS M10. Sillä otetuissa kuvissa on vähän samaa vikaa kuin Olympuksellakin, mutta lisäksi kameran ominaisuudet ovat huomattavasti heikommat. Jos (ja kun) olet tottunut järkkäreiden laatuun, ei tuo M10 luultavasti ole kovin hyvä valinta. M10:stä kirjoitin aikoinaan laajemmankin postauksen: https://suunnaton.com/2017/04/20/minijarkkari-matkalle-canon-eos-m10/

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Tuhannesti kiitoksia kattavasta kommentistasi! Käyn ehdottomasti kurkkaamassa tuon M10-postauksesi sekä ihailemassa Nepalin kuvia 🙂 Ja tuota itsekin pelkään, että kun on totuttanut itsensä tietyn ”tasoisiin” kuviin, niin sitä huonommat eivät sitten kelpaakaan… Kännykällä kuvatessa on sellainen ”ihan sama” -meininki, mutta kameralta vaatii (ja odottaa) tietenkin enemmän!

  2. Tulin kytikselle kun huomasin tämän postauksen, sillä itselläni on aivan sama tilanne – 9v vanha Canonin järkkäri tuntuu nykyään aivan liian isolta kantaa mukana. Siksipä monta reissua on mennyt pelkällä puhelimen kameralla. Olympus PEN-kameroita olen kuullut paljon kehuttavan, joten sellaista olen nyt hieman harkinnut.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Heh, eipä tänne ole kovin montaa vinkkiä ainakaan vielä tullut 😉 Ja apua, miten unohdin Olympukset kokonaan! Itsekin olen niistä kehuja tosiaan kuullut 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *