Janakkalan Laurinmäki liittyi lempipaikkojen joukkoon

Laurinmäen ohi tulee ajeltua lähes viikottain, mutta vasta edellisviikonloppuna ehdin tutustua paikkaan kunnolla. Alue on todella hieno retkikohde paitsi luontonsa myös kulttuurinsa ansiosta, ja se tarjoaa monenlaista nähtävää. Alueella kulkeva luontopolku on pituudeltaan noin kolmen kilometrin mittainen ja sen aikana pääsee tutustumaan arkihistoriaan erilaisten asumusten muodossa, sotarhistoriaan muistomerkkeineen ja juoksuhautoineen, monipuoliseen luontoon sekä upeisiin maisemiin.

Lähdimme matkaan torpparimuseoalueelta, jossa oli koronasta johtuen todella hiljaista. Kaikki luukut olivat lukittuina eikä asumuksiin päässyt tutustumaan paremmin. Niinpä lähdimme suunnistamaan läheiselle Laurinlähteelle. Sitä on pidetty yhtenä Kanta-Hämeen tärkeimmistä uhrilähteistä, jota käytettiin uhrimenoihin aina 1700-luvulle saakka. Lähteellä tehtiin myös taikoja aina Laurin päivänä elokuussa.

Alun perin lähde tunnettiin nimellä Taaran lähde, jolla viitattiin Taara-jumalaan ja sen palvontaan. Kuitenkin keskiajalla, kun kristinusko levittäytyi Suomeen, lähde nimettiin uudelleen Janakkalan suojeluspyhimyksen Pyhän Laurentiuksen eli Laurin mukaan. Laurentiuksen puoleen käännyttiin palohaavojen, kuumeen, noidannuolen ja kiirastulen vaivoissa sekä tulipalon sattuessa. Laurentius oli myös köyhien, kirjastonhoitajien, palosotilaiden, kokkien, leipureiden, koululaisten ja majatalonpitäjien pyhimys.

Lähde on rakennettu kivistä kaivomaiseksi 1900-luvun alussa, samalla kun Laurinmäelle rakennettiin juoksuhautoja. Lähteen koko on 80 cm x 80 cm ja sen syvyys on 116 cm. Lähteen uskotaan vielä tänä päivänäkin tuovan hyvää onnea, joten moni kulkija heittää sinne matkallaan kolikoita. Meillä ei tietenkään ollut rahaa mukana, joten hyvä onni jäi tällä kertaa saamatta… Toivotaan kuitenkin, että Pyhä Lauri on meille suopea jatkossakin. Kolikoiden lisäksi bongasimme lähteen pohjasta myös horrostavia jättikokoisia sammakoita! Onneksi Dodolla oli muuta tekemistä eikä se tajunnut vaakkuja – sillä kun on lievä pakkomielle kaikkeen elävään ja limaiseen…

Laurinlähteeltä matka jatkui kohti uhrilehtoa, josta löytyy kuppikiviä ja uhriraunioita. Uhrikivet ovat maakiviä tai kalliopaljastumia, joihin on hakkaamalla ja hiertämällä tehty pieniä pyöreitä kuppimaisia syvennyksiä, ikään kuin lautasiksi tai tarjoiluastioiksi. Niillä on aikoinaan palvottu jumalia ja henkiolentoja uhraamalla muun muassa viljaa, marjoja, kalaa ja maitotuotteita paremman sato- ja pyyntionnen toivossa. Lisäksi uskottiin, että kuppeihin kertyneellä sadevellä oli parantava vaikutus. Uhrilehdon jälkeen matkamme jatkui torpparien muistomerkille. Torpparikysymys nousi merkittäväksi yhteiskunnalliseksi kiistaksi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa, kun torppareiden määrä alkoi kasvaa, torppien perustaminen vaikeutui ja metsien arvo nousi. Sopimusehtoja kiristettiin, sillä torppien kysyntä ylitti tarjonnan. Tämä taas aiheutti tyytymättömyyttä torpparien keskuudessa. 1900-luvun alussa maanvuokrajärjestelmä vihdoin uusittiin, ja vuonna 1918 astui voimaan torpparilaki, joka antoi vuokraajalle oikeuden lunastaa tilansa itsenäiseksi omistajan tahdosta riippumatta.

Laurinmäeltä löytyvä torpparien muistomerkki on pystytetty vuonna 1969 kunnioittamaan torppareiden työtä ja muistoa. Siitä löytyvät 387 kiveä on kerätty entisten torppien mailta. En yleensä ole muistomerkkien suurin fani, mutta pakko myöntää, että tämä oli hieno ja hyvin säilynyt. Ja ainakin omaan silmään tuo kivissä käytetty fonttikin näyttää tosi kivalta, haha!

Laurinmäkeä kiertävä luontopolku on pääosin helppokulkuista, mutta Määkynmäen laella mennään paikoitellen todella korkealla, aivan jyrkän pudotuksen reunalla. Laelta on mielettömät näköalat Kernaalanjärven ja Hakoisten linnavuoren suuntaan. Pitkät pätkät kuljetaan myös juoksuhautojen viertä (tai no, Dodon oli pakko kulkea juoksuhaudassa).

Reitti oli paikoitellen jään peitossa, joten askeleitaan sai katsoa tarkasti.  Meitä vastaan tullut pariskunta lähti uhkarohkeasti laskeutumaan jyrkkää pudotusta, ja hetken päästä mies jo vetikin jyrkän mäen pyllymäkeä alas ilman mitään kontrollia… Kieltämättä itseänikin välillä hieman hirvitti, kun yritin tasapainoilla kapealla liukkaalla polulla ja samalla pitää huolta kamerasta (, joka tietenkin roikkui kaulassa) sekä hillitä hirviövauvaa (eli rakasta karvalastani), joka sinkoili sinne tänne luottaen siihen, että pelastaisin sen tarvittaessa jyrkänteen reunalta.

Jos malttoi kääntää katseensa pois mielettömistä maisemista, saattoi maastossa nähdä juoksuhautojen lisäksi isoja kuoppia, jotka olivat toimineet aikoinaan suojahuoneina. Ne tarjosivat aikoinaan kymmenille miehille tykkitulen kestävän, turvallisen majoitustilan. Kaikkiaan Janakkalan kirkonkylän ympärille on aikojen saatossa rakennettu noin kaksi kilometriä juoksuhautaa, neljä maanalaista kasarmia ja kymmenen maanalaista miehistönsuojaa.

Kiipeilyn jälkeen palasimme takaisin metsämaisemiin. Hetken matkaa polkua kuljettuamme löysimme laavulle, jossa meidän oli tarkoitus pysähtyä nauttimaan retkieväistä. Harmiksemme siellä oli kuitenkin ruuhkaa muutaman isomman seurueen toimesta, joten sen sijaan, että olisimme jääneet odottamaan vuoroamme päätimme jatkaa matkaa. Loppureitti kulki pitkin kuusimetsää, ja maasto oli huomattavasti tasaisempaa kuin reitillä aiemmin. Palasimme torpparimuseon kautta tuulimyllylle, josta olimme lähteneet ja nappasin alueelta vielä parit kuvat.

Jos tästä hehkutuksesta, tekstin pituudesta tai postauksen otsikoinnista ei vielä käynyt ilmi, niin ihastuin Laurinmäkeen lujasti! En normaalisti ole mikään historiahihhuli ja keskityn lähinnä nauttimaan kauniista maisemista, mutta Laurinmäellä historiaan tulee tutustuttua kuin vahingossa. Huomasin myös koko ajan odottavani, mitä uutta ja jännää seuraavan mutkan takana mahtaa ollakaan. Pidin myös siitä, että melko pienelle alueelle oli saatu mahdutettua niin paljon nähtävyyksiä ja asiaa. Maasto oli myös mukavan vaihtelevaa ja haastavaa, enkä oikeasti malta odottaa, että pääsen jonain kesäiltana tuonne taas kekkuloimaan!