Edellinen postaukseni Järvisydämestä räjäytti kommentoinnin (ainakin pienen blogini mittapuulla) kokonaan. Kirjoituksia tuli sekä puolesta että vastaan, ja koenkin tämän ehdottomasti yhdeksi bloggaamisen parhaista puolista: on mahtavaa päästä keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, jakaa toisistaan poikkeavia kokemuksia ja mielipiteitä sekä perustella niitä.
Siinä, missä ehkä ennen koin erimielisyydet ja eriävät mielipiteet lähinnä ahdistavina ja pyrin välttelemään vastakkainasettelua viimeiseen asti, ajattelen ne nykyään lähinnä opettavaisina. On aina yhtä mielenkiintoista kuulla, miten muut hahmottavat ja kokevat asiat ja miten oma tapani tarkastella maailmaa mahdollisesti eroaa siitä. Esimerkiksi Järvisydämestä monella oli todella hyviä kokemuksia. Sainkin (oikeutetusti) palautetta liian suurista odotuksista ja mustavalkoisesta ajattelutavastani. Ja kuten monelle vastasinkin, niin kyllä, odotukset olivat suuret. Ehkä jopa liian suuret, kuten niin monet totesivat. Ja se on ihan ok. Aivan kuten makuasioista, ei kokemuksistakaan oikein voi tapella, sillä ei ole olemassa absoluuttista oikeaa tai väärää. On vain joukko ihmisiä ja heidän totuutensa. Ja lopulta ainoa, mihin pystymme on keskustelu, kuuntelu ja yritys ymmärtää toisen mielipidettä ja sen taustoja.
Mutta se siitä. Nyt keskitytään taas positiivisiin juttuihin! Järvisydämestä jäi nimittäin myös yksi erityisen hyvä muisto. Itse asiassa niin hyvä, että halusin kirjoittaa siitä oman postauksensa, ettei se vain jäisi kaiken esittämäni kritiikin varjoon. Pääsin nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä testaamaan fatbikea ja voi jehnat, miten mukavaa hommaa se olikaan! Taustaksi siis kerrottakoon, että jos jotain tässä maailmassa vihaan, niin pyöräilyä. Tähän saattaa vaikuttaa jeesuksenaikainen antiikkipyöräni, jossa ei ole vaihteita (, mutta joka on todella raskas polkea ihan tasaisellakin), minkäänlaisia jarruja tai toimivaa kelloa. Välillä sen polkimet myös jumittuvat ikävästi, mikä tekee pyöräilystä entistäkin haasteellisempaa (ja vihattavampaa). Järvisydämessä päätin kuitenkin repäistä, ja vuokrasin meille lähtöpäiväksi fatbiket. Kahden tunnin valinnainen aktiviteetti kuului huoneen hintaan, mikä jo itsessään oli positiivinen yllätys.
Lyhyen ja ytimekkään perehdytyksen jälkeen lähdimme seikkailemaan lähimaastoon – tietenkin ilman sen kummempaa suunnitelmaa tai määränpäätä. Onneksemme kanssamme samaan aikaan polkemaan lähti myös toinen pariskunta. He kertoivat suuntaavansa saarikahvilaan, johon pääsisi kätevästi pyöräilemään jäätä pitkin. Lyhyen metsässä (ja mudassa) sotkemisen jälkeen päätimme mekin suunnata pyörämme kohti Kaarnetsaarta. 
Matka Kaarnetsaareen sujui mukavasti jäätikköä pitkin. Pyöräily oli (kerrankin) todella helpon tuntuista, ja alun epäröinnin jälkeen uskalsin polkea masiinaan kunnolla vauhtia! Saatoin jopa paikoitellen mielikuvissani tavoittaa lapsuuden mukavat pyöräretket ja sen helpon fiiliksen, kun pyörä allasi vain liukuu eteenpäin. Tuota fiilistä kun en ole koskaan aikuisiällä jeesuksenaikaisen mankelini kanssa kokenut…
Vajaan kolmen kilometrin jälkeen saavuimme saarelle. Heti meitä vastassa oli suuri liitutaulu, joka toivotti vierailijat tervetulleeksi ja kertoi päivän valikoimasta. Lyhyen nousun jälkeen pääsimme kahvilaan, jonka pihasta löytyi useita pöytiä penkkeineen ja porontaljoineen sekä nuotiopaikka, jonka ympärillä saattoi myös istua. Itse kahvila oli sympaattinen kotitekoisine lappuineen ja kannustuspuheineen. Kalakeiton lisäksi tarjolla oli muun muassa vohveleita, kahvia, kaakaota ja munkkia sekä kylmiä juotavia. Asiakaspalvelu oli sympaattista ja juuri miljööseen sopivaa – sellaista, että ellei olisi ollut aikuisuuden velvoitteita ja kiirettä, olisi voinut jäädä päiväksi vaihtamaan kuulumisia ja puhumaan kevään ihanuudesta.
Hetken pallottelimme vohveleiden ja kalakeiton väliltä, mutta päädyimme lopulta makeaan vaihtoehtoon. Nappivalinta! Ja uskaltaisin väittää, että ulkona auringonpaisteessa annos maistui vielä tavallistakin paremmalta.
Takaisin tullessa pinnan lumikerros oli sohjoontunut paitsi auringonpaisteesta myös kulkemisesta. Jäällä olikin paikoitellen aikamoinen ruuhka, kun pyöräilijät, kävelijät, potkukelkkailijat ja hiihtäjät ja pujottelivat tallautunutta polkua pitkin. Sohjoontunut lumi hankaloitti ainakin omaa ajamistani. Heti iski epävarmuus, jos takarengas alkoi vähääkään liukua sivuttain ja iskin jalat maahan (, koska tähän olen omalla jarruttomalla pyörälläni tottunut). Miehellä meinasi paikoitellen mennä hermot, kun mummoilin jokaisen pienenkin luisun kohdalla. Saattoi jopa käydä niin, että pahimmat sohjokohdat talutin kilpuriani…
Takaisin laiturille päästyämme meillä oli vielä hetki vuokra-aikaa jäljellä, joten suuntasimme pyörinemme kiertelemään Järvisydämen aluetta. Kerrankin oli sporttinen olo, kun ylämäkeen pääsi viilettämään tuhatta ja sataa (kiitos sähköavustimen, haha). Homma oli sen verran mukavaa ja huoletonta, että täällä ryhdyttiin porukalla vakavasti harkitsemaan läskipyörien ostoa kotiinkin. Maastossa pyöräily (avustimen kera) tuntui kaupunkipyöräilyä enemmän omalta jutulta, joten voi olla, että tässä suunnataan ihan oikeasti pyöräkaupoille vielä ennen kesää.
Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy joku läskipyörän omistaja, niin olisi kiva kuulla kokemuksia! Entä mitä asioita aloittelijan (ja umpisurkean pyöräilijän) olisi hyvä huomioida ennen kuin vetää ostohousut jalkaan?
Heh, Järvisydän artikkeli tosiaan kirvoitti näkemyksiä puoleen ja toiseen, Minä pidin rehellisestä kirjoituksestasi todella paljon.
Itse tykkään pyöräillä, mutta fatbikea en olekaan vielä kokeillut.
Kiitos Mikko! Itsekin yllätyin siitä, miten jyrkästi Järvisydän jakaa mielipiteitä. Kommentteja lukiessa tuntui, että joko sitä rakastetaan tai vihataan 😀
Ja iso suositus läskipyörille! Kannattaa ehdottomasti kokeilla 🙂
Jee, ihana, että pääsit ajelemaan fättärillä! Itsellä on jokunen kokemus niistä ja ovat kyllä hauskoja pelejä, joilla voi pistellä menemään olosuhteissa, joissa moni muu pyörä ei pärjäisiä.
Sillä on tosiaan paljon vaikutusta, että minkälaisella pyörällä polkee. Jarruttomalla ja vaihteettomalla pyörällä ei ole kyllä ihme jos alkaa ketuttamaan 😀 Kiva kuulla, että innostuit nyt oikein kunnolla.
En oo mikään fatbike ekspertti, mutta niidenkin ostamisessa erityisen tärkeää on, että runko on oikean kokoinen. Älä osta liian isoa pyörää varsinkaan, sellaista ei pidemmän päälle ole yhtään kiva polkea. Ei myöskään kannata sortua mihinkään halpoihin markettipyöriin. Voi alkaa pian harmittamaan, kun osat ovat niin huonoa laatua, että hyvä jos pyörä pysyy kasassa. Karkeasti voi sanoa, että alle tonnin fatbikea ei uutena kannata katsella. Jos budjetti tulee vastaan, niin katso mieluummin käytettynä. Googlaa Fillaritori, sieltä löytyy ilmoituksia eri pyöräkategorioiden alta. Myös Facesta löytyy suomalaisia Fatbike -ryhmiä (oisko Fatbike Finland tjsp), josta voi varmasti kysellä neuvoa myöskin.
Tietty ottaen huomioon sun nykyinen pyörä, on aika helppoa löytää ajettavuudeltaan mukava fillari, eli vaikket ostaisi juuri fatbikea, niin polkemisesta tulee kivempaa, kun on jarrut, jonkinlaiset vaihteet ja muutenkin hyvin rullaava pyörä. Fatbike on kuitenkin sikäli hyvä vaihtoehto, että sillä voi tosiaan ajaa surutta talvellakin ja maastoreititkin voi sillä valloittaa 🙂
Ihanaa, kiitos kattavasta ja informatiivisesta kommentista Taina! <3 Tässä tuli roppakaupalla uutta tietoa tällaiselle aloittelijalle 🙂 Fillaritori on ollut ahkerassa syynissä. Vielä ei ole "sitä oikeaa" löytynyt, mutta toiveet ovat korkealla 😉