Turkoosia vettä, jyrkkiä kallioita ja punertavaa kiveä. Jos katselee pelkkiä kuvia, ei ihan heti arvaisi, että ollaan koti-Suomessa. Mutta niin sitä vaan tuli vierailtua Varsinais-Suomen Kiskossa, jossa sijaitsee Orijärven vanha kupari-, kulta- ja rautakaivos. Vuonna 1757 perustettu kuparikaivos oli aikoinaan Suomen ensimmäinen.
Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun alueelta löydettiin kupariesiintymä. Pitkän historiansa (1758–1958) aikana kaivoksella on ollut monen monta omistajaa ja alueelta on vuosien saatossa louhittu kuparia, sinkkiä ja lyijyä. Kaivostoiminta päättyi vuonna 1958, ja koko 200-vuotisen historiansa aikana kaivosalueelta louhittiin kaikkiaan 1,3 miljoonaa tonnia malmia. Vuonna 2009 museovirasto määritteli Orijärven kaivosyhdyskunnan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä.
Orijärven kaivokselle on helppo suunnistaa
Orijärvelle on helppo löytää. Navigaattoriin voi kirjoittaa joko Orijärven kuparikaivos tai Pahalahdentie. Paikasta ei voi erehtyä. Siitä pitää huolen maamerkkinä toimivan kaivostorni. Lisäksi autotielle ylettyvä punaisten kivilohkareiden armeija ei voi jäädä huomaamatta. Auton saa helposti parkkeerattua pohjoispuolen levennykselle, josta lähtee hyvin tallottu polku ylämäkeen.
Kaivosaluetta kiertää verkkoaita, jonka yläosa on vahvistettu piikkilangalla – sen sisäpuolelle ei siis ole asiaa. Koko aluetta ei valitettavasti pääse kiertämään, sillä alueen eteläpuolella on yksityinen piha-alue. Automatkalla pohdin, miten hyvin piha-alue mahtaa olla merkattu, sillä en vahingossakaan halunnut harhailla kenenkään tontilla. Paikan päällä tajusin huoleni olleen turha, sillä piha oli merkattu niin selkein valvontakamerakyltein ja kivivallein, ettei sinne vahingossa tule eksyttyä.
Kaivoksen ympärillä on muutakin nähtävää
Varsinaisen louhoksen lisäksi alueella on toki muutakin nähtävää. Löysimme metsiköstä hylätyn ja romahtamispisteessä olevan rakennelman. Koetin etsiä tietoa, mikä rakennus on kyseessä, mutta valitettavasti se jäi mysteeriksi. En myöskään uskaltautunut sisälle, sillä hökkeli näytti siltä, että saattaisi sortua hetkenä minä hyvänsä… Toinen rakennus löytyi rinteestä parkkipaikan läheltä. Rautaovi oli visusti lukossa ja oven yläpuolella luki vuosiluku 1839. Tämäkin rakennus jäi selvittelystä huolimatta mysteeriksi, mutta veikkaisin sen olevan jonkinlainen varasto.
Lisäksi kaivostien risteyksestä, parkkipaikan läheltä löytyy kaksikerroksinen työväen asuinkasarmi, joka on nykyään hylättynä. Luin myös, että kaivoksen lähellä, Orijärven pohjoisrannalla olisi runsaasti työväen asuintaloja ja torppia. En päässyt tutkailemaan niitä sen tarkemmin, sillä koiruus alkoi jostain syystä olla huonovointinen, joten päätin suunnata suoraan kotiin…
Onko Orijärven kaivos teille entuudestaan tuttu? Tai osaatteko vinkata muita näyttäviä kaivosalueita jossain päin Suomea? Tämä Kiskon kohde oli sellainen ”kerran elämässä”, sillä alue on todella nopeasti kierretty. Vaikka jäin kuvaamaan välillä pitkäksikin aikaa ja uteliaana tongin erilaisia kiviä, en silti saanut alueella aikaa kulutettua tuntia pidempään. Mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos sattuu lähistöllä liikkumaan!
Heh, enpä ollut kuullutkaan tästä kohteesta, vaikka olen aikoinaan asunut Turussa jopa 8-vuotta. On ollut suunnitelmissa, että olisi kiva taas käydä Teijon kansallispuistossa. Ehkä tuolla voisi käydä samalla reissulla, ihan kivalta näyttävä paikka!
Täällä toinen turkulainen, jolla ei ollut tästä paikasta minkäänlaista tietoa ennen viime viikkoa 😀 Ei ymmärtääkseni ole kovinkaan suosittu kohde.
Ja ehdottomasti kannattaa yhdistää Teijo-reissun kanssa samaan 🙂 Kaveri vinkkasi myös, että Orijärven lähellä on Haapaniemen linnanrauniot. Me ei siellä käyty, mutta lisättiin kyllä listalle!
En ollut minäkään totta puhuen kuullutkaan, mutta piti tulla tutustumaan kun näytti niin kauniilta. Ehdottomasti täytyy pistää korvan taakse, jos joskus tuolla suunnalla liikutaan!
Jep, tämä on hurjan kaunis paikka! 🙂 Kuten Mikolle tuossa ylempänä kommentoin, samaan reissuun kannattaa ehdottomasti yhdistää myös Haapaniemen linnanrauniot – näin mulle vinkattiin 😉
Oi wau! Näyttääpä hienolta, ja ei tosiaan näytä siltä, että ollaan Suomessa! En ole koskaan kuullut tästä. Kiitos siis vinkistä!
Jep, piti itsekin muistutella itselleen, että koti-Suomessa ollaan 😀 Ja kiva, jos postaus inspiroi!
On kyllä kauniit maisemat! 🙂 Tuo turkoosi vesi erityisesti! En olekaan aiemmin tästä paikasta kuullut, joten todella mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Täytyy ehdottomasti käydä pyörähtämässä, jos joskus lähistölle eksyy. 🙂
Maisemat tuolla ovat kyllä mielettömät – ja kovin ”epäsuomalaiset” 😀 Ja kiva kuulla, että paikka herätti kiinnostusta!
Onpa jännän oloinen ja nätti paikka! Yhdyn edellisiin, aivan uusi tuttavuus. Kiitos vinkistä, täytyy pitää mielessä, jos ja kun tuolle suunnalle tulee mentyä.
On ollut kiva huomata, miten paljon kiinnostusta paikka herätti 🙂 Ehkäpä siellä tulevaisuudessa käy entistä enemmän porukkaa 🙂
Onpa upean turkoosia tuo vesi! Tulee hieman mieleen Rummun louhos Tallinan lähellä, sielläkään en ole tosin käynyt paikan päällä. Vähän tekisi mieli hypätä uimaan tuonne, mutta se ei välttämättä olisi ihan paras idea? 😀 Turkoosista vedestä tulee mieleen myös Kiikun lähde Hollolassa, sielläkään en ole vielä käynyt. Kaikenlaisia pieniä luontohelmiä Suomi onkin täynnä. Tämä täytyy laittaa mieleen. 🙂
Totta, itsellekin tuli Rummu-fiilikset – ja siksi pitikin muistutella itseään, että ihan koti-Suomessa ollaan 🙂 Rummun louhoksessa on siis tullut pari kertaa vierailtua (silläkin uhalla, että olen molemmilla kerroilla meinannut hajottaa autoni kuoppaisella hiekkatiellä). Kiikun lähteellä taas en ole käynyt – ja ilmeisesti se ei nyt ole suotavaakaan, kun ympäristö on pahasti turmeltunut yleisömäärän takia?
Heh, mekin olisimme halunneet käydä tuolla pulahtamassa, mutta alue on tosiaan hyvin aidattu. Lisäksi kielekkeillä on sortumavaara, joten luulen, että uiskentelut on parempi jättää johonkin muuhun paikkaan ja ympäristöön 😀
Itse olen hesalaisena viettänyt tuolla Orijärvellä lapsuuteni kesiä.Ette usko mitkä seikkailut käytiin,niillä raunioilla ja autotaloilla.Seikkailuden kesät.
Kannatta käydä kaivos katsomassa.Vesi on todella kauniin turkoosi.
Kesät tuolla ovat varmasti olleet mahtavia! Ihanaa, että on hyviä muistoja 🙂
Oletko Lahdelman Tuula joka asui Suoman luona
Esi-isäni Johan Henrik Grönroos (1766-1841) oli ensin Kärkelän kuparisulattamon, jonne siis Orijärveltä louhittu kupari tuotiin jalostettavaksi, johtaja ja sitten Orivärven kaivoksen tarkastaja (inspehtoori). Hän teki suuria uudistuksia, mm. tuulimyllyn, jonka voimalla kaivos tyhjennettiin aamuisin vedestä (sitä ennen puoli päivää meni tyhjentämiseen) ja rakensi uudet uunit, joiden avulla kuparin uuttamiseksi kivestä tarvittavan polttopuun kulutus putosi kolmannekseen. Kaivoksen ja sulattamon omisti tukholmalainen tukkukauppias ja laivanvarustaja Bengt Björkman. Kun Suomen sota 1809 päättyi, Aleksanteri I antoi voitettujen suomalaisten pitää omaisuutensa, sillä ehdolla, että asuvat Suomessa. Björkman ei halunnut muuttaa Suomeen, joten hän päätti myydä kaivoksen ja sulattamon. Johan Henrikin avulla turkulainen professori laati optimistisen myyntiesitteen, jonka pohjalta Tanskasta muuttanut apteekkari Jakob Julin osti kaivoksen ja sulattamon. Julin sai maksuaikaa ja voidakseen lopulta maksaa ostoksensa, hän sai senaatilta verovapauden ja monopolin Suomessa kuparin jalostukseen.
Myöhemmin Julin aateloitiin ja hänen perillisensä ovat vielä nykyään Suomen rikkaimpia ihmisiä, omistaen mm. Fiskarsin, Hackmanin, jne. Julinin suvun (Ranskaan aikoinaan avioitunut) Elsa Fromond on Suomen varakkain nainen ja kaiken sai oikeastaan aikaiseksi, että kaivoksen ”kylkiäisenä” tuli 35.000 hehtaaria metsää Lohjan seudulta.
En minä ”tietenkään” kade ole, mutta monasti ihmettelen, miksei esi-isäni Juhan Henrik ollut valveilla… Hän sentään johti kaivosta ja sulattamoa yli 20 vuotta ja käytännössä laati myyntiesitteen. Hänen kaupan tekemisen aikana aikuinen poikansa oli Raaseporin henkikirjoittaja, siis tuomari Gustaf Severin Grönroos,hänen työnsä jatkaja oli Gustaf Adolf Willde, naimisissa Johan Henrikin tyttären Elisabethin kanssa. Joten tietoa ja asiantuntemusta piti olla.
Mutta…Minulla on Johan Henrikin perukirja. Häneltä jäi kangaslakki, kaksi paria käytettyjä saappaita, kaksi kankasnenäliinaa ja liitupiippu…
Vau! Kiitos Mauri, kun jaoit mielenkiintoisen tarinan esi-isästäsi! 🙂 Näitä jaksaisi kuunnella/lukea loputtomiin!
Uimista ei suositella. Sukeltajia siellä käy. Koska siellä on pohjalla vanhat laitteet. Jos veteen laitetaan kaloja ne kuolee 15 minuutissa. Itse suosittelisin myös Kärkelän ruukki kylää. On tosi kaunis paikka kesällä ja uimassa voi käydä joessa. Ja eihän Orijärveltä ole pitkä matka Fiskarille ja Karjalohjakin on hienoja paikkoja.
Oho, en tiennyt, että kalat kuolee siellä noin nopeasti 😮 Huh… Ja kiitos vinkistä, laitan ehdottomasti listalle ensi kesää ajatellen tuon Kärkelän ruukkikylän 🙂
Tuolta löytyy lisää Suomessa sijaitsevia kaivoksia. Kaikkien kaivoksien/alueiden tila ei ole tosiaankaan hyvä. Turkoosit vedet ei monessakaan avolouhos paikassa ole edes uinti kelpoisia happaman pH:n takia saa tosin ilmaisen ihon kuorinnan. Vanhoilla kaivosalueilla kannattaa myös kuljeksia varoen, koska alueilla on tehty monesti myös tunneli louhintaa, jotka ajan saatossa voivat romahtaa.
Muutamia käymisen arvoisia paikkoja, voisi olla
Mustavaaran kaivos
Mätäsvaaran kaivos
Keretin kaivos, Outokumpu
(Jossa myös mahdollisuus 96m korkeaan kaivostorni vierailuun ja kaivosmuseoon)
Tytyrin elämyskaivos, Lohjalla
Lisää kohteita Kaivostutkijoiden Blogisivulla esittelyineen
https://kaivostutkijat.blogaaja.fi/tutkijat-ja-visio/
Mutta toki kaivoksista kannattaa muistaa niiden nurja luontoa ja veronmaksajan kukkaroa kurittava ja tuhoava puoli.
https://www.apu.fi/artikkelit/sarkiniemen-kaivos-kuka-vastaa-ympariston-tuhoista-veronmaksaja
Suurkiitos vinkeistä ja linkeistä Jarkko! 🙂 Ja tottahan tuo on, etteivät kaivokset suinkaan ole mitään luontoystävällisiä paikkoja…