Jos jotain tässä maailmassa rakastan, niin merta. Sen salamyhkäisyyttä, tietynlaista arvaamattomuutta, loputtomuutta ja ajatusta siitä, että se on ollut täällä vuosituhansia ennen meitä. Merelle lähtemiseen liittyy myös jotakin outoa vapauden tunnetta: kaikki, jopa hengittäminen, tuntuu kevyemmältä ja helpommalta. En tiedä mitään parempaa kuin merituulen pöllyttämän tukan, lokkien kirkunan ja tunteen siitä, että merillä koko maailma on minulle avoin ja mahdollisuuksia täynnä.
Ja vaikken itseäni miksikään kovin suureksi muumifaniksi laskekaan, tuntui erityisen mielenkiintoiselta matkata aurinkoisena toukokuun päivänä meriteitse juuri Muumipapan majakalle.
Mistä, miten ja mihin hintaan?
Olin varannut liput Söderskärin omilta sivuilta vain muutamaa päivää aiemmin, ja silloin olimme vielä olleet ainoat ilmoittautuneet. Olin lukenut, että majakkasaari olisi todella suosittu retkikohde, mutta ainakaan meidän lähdöllämme ei tuntunut olevan ruuhkaa. En tiedä, oliko syynä korona vai säätiedotteen ennustama, auringonpaisteesta huolimatta viileähkö päivä.
Aikuisten lipusta saa vuonna 2021 maksaa 52-72 euroa henkilöltä – lähtösatamasta riippuen. Matkaa varatessa piti päättää kolmesta eri lähtöpaikkavaihtoehdosta: Helsingin päässä valittavina olivat Kauppatori ja Aurinkorannan venesatama, Sipoossa taas Kalkkirannan satama. Lähdimme matkaan Kalkkirannasta, joka sijaitsee lähimpänä Söderskäriä. Sieltä lähdettäessä liput olivat (luonnollisesti) halvimmat ja lisäksi sataman yhteydessä oli iloksemme paljon parkkitilaa tarjolla. Parkkia varten kannattaa kirjoittaa navigaattoriin osoitteeksi Kalkkirannantie 542, sillä varsinaisessa satamaparkissa ei ole tarjolla kuin kolmen tunnin pysäköintipaikkoja. P1- ja P2-parkkipaikoilta, jonne auton voi jättää haluamakseen ajaksi, on noin parinsadan metrin matka alas satamaan.
Menomatkalla oli hieman epäselvyyttä laivojen kanssa. Pikkuisessa laiturissa oli kiinni useampi samanlainen vene, ja saimme vasta viime minuuteilla tietää, mikä paateista olisi oikea. Tai no, oikea ja oikea. Päädyimme nimittäin lopulta neljän muun majakalle matkaavan kanssa jonkinlaisen postiveneen kyytiin. Sellaisen, missä ei ollut (varauksessa luvattuja) vessaa tai kahvilaa tarjolla. Meidän olisi myös pitänyt mennä suorinta reittiä Söderskäriin, mutta jostain syystä pujottelimme siellä täällä saaristossa ja kävimme heittämässä Höbliä ja polkupyöriä laitureille. Eipä tuo auringonpaisteessa varsinaisesti haitannut, mutta herätti meissä matkaajissa paljon kysymyksiä ja epäselvyyttä. Ohjeet olivat melko vajavaiset, ja miehistön ja matkustajien välinen kielimuuri haittasi paikoin kommunikointia. Selvisimme kuitenkin lopulta perille, ja ystävällinen miehistö tuli avaamaan meille saaressa sijaitsevan huussin oven, jotta pääsimme vihdoin pissalle.
Saaren nähtävyydet ja historian havinaa
Maissaoloaikaa oli tunti ja vartti. Kuulosti omaan korvaan ensin varsin lyhyeltä ajalta, mutta pienen saaren kiertää nopeasti, joten loppujen lopuksi aika oli varsin passeli. Ainakin nyt, kun meitä oli vain kuusi innokasta saaren koluajaa paikalla. Ehdimme rauhassa kiivetä majakkaan, tutustua siellä oleviin opastauluihin sekä ihailla maisemia huipulta. Myös riippusillalla, joka erottaa Mattlandetin ja Bastulandetin toisistaan, tuli pööpöiltyä. Eväät nautimme pienehköllä eväspaikalla merituulen hulmutessa hiuksissa ja lintujen lennellessä ohitsemme. Omat eväät kannattaa tosiaan ottaa mukaan, sillä majakkasaarella (tai kaikilla laivoilla) ei ole minkäänlaista ravintola- tai kahvilamahdollisuutta. Tämä tuli ainakin osalle seurueestamme yllätyksenä, joten mainittakoon asiasta tässä vielä erikseen.
Söderskärin majakka on upea ilmestys. Alunperin majakka on ollut puuvalmisteinen, mutta se tuhoutui myrskyssä vuonna 1847. Puisen majakan tilalle rakennettiin nykyinen kahdeksankulmainen, noin 40 metriä korkea tiilimajakka. Luin, että kun uuden majakan valo sytytettiin vuonna 1862, valo oli niin kirkas, että lähistön kalastajat pelkäsivät sen karkottavan kalat kokonaan. Valo ei ollut majakan ainoa ongelma, sillä pian valmistumisen jälkeen korkean tornin huomattiin huojuvan kovassa tuulessa, ja sitä jouduttiin vahvistamaan betonikuorella 1900-luvun alussa. Majakan valo automatisointiin vuonna 1957, ja saari hiljeni majakan henkilökunnan muuttaessa pois. Luotsiaseman toiminta lopetettiin neljä vuotta myöhemmin ja lopullisesti majakan valo sammutettiin vuonna 1989.
Nykyään majakan sisällä toimii saaren historiasta kertova näyttely. Eri kerroksissa voi lukea majakanvartijoiden ja luotsien elämästä, jonka lisäksi yhdessä kerroksessa pääsee tutustumaan Tove Janssonin kuvituksiin ja valokuviin saaristoarjesta.
Majakassa on kaikkiaan kuusi kerrosta, ja kierreportaita pitkin pääsee kiipeämään huipulle saakka. Noin 140 porrasta ei tunnu missään, vaikka muutamassa kohdassa olikin hieman haastavaa kulkea reppu selässä, sillä askelmat olivat jyrkkiä ja kulkuväylä paikoitellen todella matala. Onneksi saarella ei kuitenkaan ollut ruuhkaa ja kaikki saivat tutustua majakkaan rauhassa omaan tahtiinsa. Emme siis joutuneet väistelemään ketään ahtaassa portaikossa, mutta voin kuvitella, että loppukesän lämpiminä päivinä tilanne on toinen.
Tove Janssonin jalanjäljissä
Söderskar sijaitsee karuilla kallioluodoilla Porvoon ulkosaaristossa. Jossain lähimain sijaitsee myös pieni kallioinen luoto Haru, joka oli Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän pitkäaikainen kesäpaikka. Tarina kertoo, että Tove Jansson käytti Söderskäriä esikuvanaan kuvaillessaan Muumipappa ja meri -kirjan majakkasaarta. Tässä lienee enemmän tarua kuin totta, sillä kirjassa kerrotut koordinaatit eivät osu Söderskäriin vaan vievät parikymmentä kilometriä idemmäksi.
Kirja on ilmestynyt vuonna 1965 ja siinä kuvataan muumiperheen matkaa ja eloa saarella. Muumiperhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle, ja Muumipappa ryhtyy hylätyn majakan vartijaksi. Syrjäinen sijainti ei kuitenkaan ennakkoajatuksista huolimatta yhdistä perhettä vaan erottaa, ja tarina kasvaakin vahvaksi yksinäisyyden kuvaukseksi, jossa jokainen tarinan hahmo kokee majakkasaaren omalla tavallaan. Kieltämättä majakalla onkin hyvin tovejanssonmainen tunnelma, ja monet pienet yksityiskohdat, kuten öljylamput, kirjoituspöydät ja simpukankuoret tuovat mieleen muumien maailman. Katsoipa majakkasaarella minne tahansa, on helppo nähdä, mistä Jansson on ammentanut inspiraationsa.
Jansson rakasti merta ja majakoita, ja tämä rakkaus näkyi useimmissa hänen teoksissaan. Erityisesti myrskyt innostivat ja inspiroivat häntä, mutta suhde mereen muuttui vanhetessa: ”Ja viimeisenä kesänä tapahtui jotain anteeksiantamatonta; minä aloin pelätä merta. Suuret aallot eivät enää merkinneetkään seikkailua, vaan pelkkää pelkoa ja huolta veneen takia ja kaikkien muidenkin veneiden, jotka liikkuivat vesillä huonolla säällä.” Janssonin ajatuksia on helppo ymmärtää, kun kalliosaarella katseli rantakallioihin murskautuvia aaltoja ja laineiden välissä pilkottavia karikkoja. Luin, että moni alus on tullut tiensä päähän ajaessaan karille juuri Söderskärin majakkasaaren edustalla. Mutta vaikka ihmismieltä saattaakin pelottaa ja ahdistaa, majakat seisovat vuosikymmenestä toiseen jämäkästi paikoillaan ja uhmaavat myrskyjä sammutettuinakin. Ties mitä kaikkea ne ovat vuosien aikana nähneet ja kuulleet, ja minkälaisia salaisuuksia niiden seinät kätkevätkään sisälleen.
Totta kai Toven ja majakkaluodon yhteydestä on yritetty saada myös markkinointivalttia, jolla erityisesti japanilaisia muumituristeja houkuteltaisiin Porvoon saaristoon. Tähän saakka matkailun lisääntymistä on kuitenkin (lintujen kannalta onneksi) hillinnyt luotojen asema luonnonsuojelualueena.
Saaren ainutlaatuinen luonto lumoaa
Söderskär on luonnonsuojelualue ja kuuluu myös Natura 2000 -alueeseen. Paikka on tärkeä merilinnuston suojelu- ja tutkimusalue, valtakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema sekä ainutlaatuinen matkailukohde. Majakkasaaren ympäristö on ulkosaariston lintujen suosimaa pesimäaluetta ja sen vuoksi vierailut saarella ovat rajattuja. Maihinnousu omalla veneellä on kielletty 1.5.-31.7. välisenä aikana lintujen pesimisajan takia. Yleisöristeilyt (, jollaisella mekin olimme) ovat kuitenkin sallittuja Ympäristöministeriön erikoisluvalla myös rauhoitusaikana. Tosin tällöin saarta on rajattu köysin, jotta innokkaat vierailijat eivät kulkisi liian lähellä hautovia lintuja. Yleisöristeilyt ovat myös ajallisesti rajattuja, jotta linnuille pystytään takaamaan mahdollisimman paljon täysin häiriötöntä pesimisaikaa.
Minkälaisia tirppoja saarelta sitten oikein löytyy? Söderskärillä voikin bongata haahkoja, meriharakoita, kala- ja lapintiiroja, riskilöitä, tyllejä, pilkkasiipiä sekä uhanalaisia räyskiä, joiden pesimistä varten saari on rauhoitettu luonnonsuojelualueena. Tällä hetkellä minkit ovat saariston lintujen suurin uhka – pesimäaikaan maihin nousevien ihmisten ohella. Ja kyllä, tunsin piston sydämessäni käyskennellessäni saarella. Yritin kuitenkin pysyä mahdollisimman kaukana hautovista linnuista sekä katsoa jalkoihini, etten vahingossakaan astunut kallioille maastoutuneen haahkan päälle. Kiukkuiset valkoposkihanhet pitivät meidät kaksijalkaiset onneksi hyvässä kurissa, ja pari kertaa sainkin pistää juoksuksi, kun ärhäkkä emolintu yritti napata hameenhelmasta kiinni.
Kotiinlähdön aika
Saarelle kaartaa toinen laiva mukanaan uusi lastillinen innokkaita seikkailijoita. On meidän aikamme lähteä. Aurinko on alkanut paistaa täydeltä terältä, ja pieni aallokko tekee matkanteosta entistä unettavampaa. Käytän kameran objektiivia kiikarina ja tiirailen kauempana häämöttäviä saaria. Osa niistä on selkeästi merimetsojen valtakuntaa, sillä aavemaisista kummituspuista ei voi erehtyä.
Kotimatkalla emme enää puikkelehdi pikkusaarten lomassa, vaan kuljemme enemmän avomerta pitkin. Seuraan purjeveneiden pujottelua ja saan itseni kiinni haaveilemasta sellaisen ostosta. Huomaan myös ikävöiväni Turkua ja saariston kesää. Meren tuoksua, auringonpaisteessa kimaltelevaa merivettä ja sitä onnellista väsymystä, mikä seuraa pitkän merilläolon jälkeen. Kurkkua kuristaa ajatus siitä, että tämä kesä tulee olemaan kaikkinensa niin kovin erilainen. Tiedossa ei ole lossiajeluita tai aamuyöhön venähtäneitä veneretkiä. En ehkä pääse enää toista kertaa tänä kesänä nauttimaan Turun saariston kauneudesta tai istuskelemaan Hovirinnan rannan laiturilla Kaarinassa. Mutta tulee muita kivoja asioita ja unohtumattomia hetkiä. Ja ehkä taas ensi kesänä saan nauttia merestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kuten aiemminkin. Sen ajatteleminen helpottaa.
Eräältä saarelta veneeseen hyppää joukko telttailijoita. Yhtäkkiä vene on aivan täynnä ääntä, eivätkä istumapaikat meinaa riittää kaikille. Moni vetää takinkauluksia ylemmäs naamansa peitoksi, sillä maskit ovat jääneet kotiin. Huomaan, miten matkustajat yrittävät saada katsekontaktin hytissä istuviin miehistön jäseniin. Eikö meitä ole täällä hieman liikaa? Mites ne koronarajoitukset? Matka kuitenkin jatkuu, ja matkustajat tuijottelevat joko kauas merelle tai jalkoihinsa välttäen ottamasta minkäänlaista kontaktia muihin.
Noin puolen tunnin kuluttua saavumme Kalkkirantaan. Vene tyhjenee vauhdilla, ja lähdemme tallustamaan ylämäkeen kohti parkkipaikkoja muiden jäädessä rantaan odottamaan omia kyytejään. Olo on samaan aikaan hurjan onnellinen, mutta jotenkin haikea. Tuntuu hieman tylsältä istahtaa kuumaan autoon ja jättää meri taakseen. Hypätä muumien satumaailmasta takaisin oikeaan elämään.
Oi, Söderskär – ja jopa meriharakan olet saanut kuvaan!
Käynnistämme tuolla on jo jokunen vuosi, mutta tuo silta saarten välillä on kyllä jäänyt lähtemättömästi mieleen.
Heh, hyvä lintubongaus 😉 Itse bongasin tämän paikan vasta nyt Rantapallon toimituksen jutusta. Oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen.
Tuo on ollut harkinnassa tälle vuodelle ja todennäköisesti tuonne tulee kyllä myös lähdettyä. Hinta on omasta mielestäni tässäkin vähän turhan kallis, kuten niin monessa muussakin vastaavassa risteilyssä. Mutta en epäile, että kiva päivä siitä varmasti olisi tulossa. Kivoja vinkkejä tässä myös, muun muassa tuo parkki.
Kiva kuulla, että postauksesta on hyötyä teidän tulevalle reissulle 🙂 Ja jep, olihan tuo hieman kirpsakka hinta lyhyestä maissaolosta… Mutta toisaalta se oli myös ainutkertainen kokemus, joka näin veneettömänä olisi muuten jäänyt kokematta 🙂
0kiitos tästä upeasta jutusta! Niin ihanasti kerroit saaren tarinaa kuvin ja sanoin. Melkein jo varasin liput tuonne. No pitää ensin järjestellä.
Kiitos ihanasta kommentista Sari <3 Järjestele ja varaa sitten liput – en usko, että kadut 😉
Tuo on kyllä kaunis paikka! Joitakin vuosia on aikaa meidänkin vierailusta, silloin saarta vielä asutti yksi henkilö ainakin osan vuodesta. Tuo Muumi-teema oli uusi itselleni, mielenkiintoista ja kiva kulma lapsivieraille.
Niinhän se on! Mielelläni olisin ollut siellä pidempäänkin 🙂 Nyt tuolla ei kai ole vakkariasukasta, vaan jotkut lintuihmiset (?) asustelevat saaren toisessa päässä. Ymmärsin myön, että mökkiä voisi nykyään vuokrata omaankin käyttöön?
Söderskär on ihana! Kävin siellä viime kesänä ja meille sattui myös tosi ihana, lämmin ja aurinkoinen sää. Laivan kyytiin hyppäsimme Vuosaaresta. Lippujen hinta oli suolainen, mutta kun muuta mahdollisuutta sinne ei ollut mennä (omat veneet ovat mökkirannassa, kaukana mereltä) niin eipä auttanut kuin maksaa. Mutta oli hieno reissu!
No sepä se – ilman omaa venettä sitä on (toisinaan valitettavasti) muiden armoilla :/ Pakko oli maksaa, kun halusin tuolla kuitenkin päästä käymään. Ja olihan tuo kuitenkin ainutkertainen elämys 🙂
En ole käynyt, vaan esimerkiksi Kaunissaaressa, sekä paljon lähempänä Tove Janssonin saarta Äggskärillä. Minua eivät tainneet muumit juuri kiinnostaa edes lapsena ja Toven kanssa olen samaa mieltä siitä, että korkeat laineet ovat vain pelottavia. Viihdyin kuitenkin meren äärellä vuosikymmenen ja ehkä enemmänkin olisin viihtynyt, mutta aika aikaa kutakin. Luin vast’ikään Söderskäristä jutun Linnut-lehdestä, siellä oli ollut basisti ja lintukuvaaja Jonne von Hertzen.
En itsekään tunnustaudu suureksi muumifaniksi, mutta luin saaren historiasta paljon ennen reissua sekä paikan päällä 🙂 Moni kokee myrskyävän meren pelottavana. Itse se on taas aina ollut ennemminkin sellaisen pysähtymisen ja ”puhdistautumisen” merkki – niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin 😀
Olipas ihanasti kirjoitettu juttu! Tuli ihan kaipuu merelle. Majakoissa on jotain kiehtovaa, ja olisikin upea päästä viettämään yötä tällaiselle majakkasaarelle. Ja vitsi toi riippusiltakin on upea!
Voi kiitos Heidi 💜 Kiva kuulla, että näistä rustauksista tykätään! Ja kieltämättä yö majakkasaaressa kiehtoo täälläkin! Harmi, ettemme tajunneet sitä ennen matkaa… Ja pakko myöntää, että juuri tuo riippusilta oli yksi niistä syistä, joiden takia lähdimme Söderskäriin 😉
Näyttää todella idylliseltä ja tunnelmalliselta paikalta! 🙂 Tuolla olisi ehdottomasti ihana joskus päästä käymään kaunista kesäpäivää viettämässä. Aurinko, meri, leppoisat venekyydit, majakka ja tuo riippusiltakin luovat kyllä niin täydellisen kesäpaketin! Keskellä isointa turistisesonkia varmasti olisi kyllä kurjempaa, mutta onneksi teillä oli rauhaa ja tilaa kierrellä majakkaa ja saarta. Tosi kivoja kuvia! 🙂
Kiitos kivasta kommentista Tiina 🙂 Veikkaan, että kesä-heinäkuussa tuolla on aikamoinen härdelli, mutta ehkäpä jos malttaisi mielensä elokuulle, voisi paikka olla rauhallisempi? Itse ainakin tykkäsin siitä, että venelippua ostaessa näki paikkatilanteen koko ajan ja se antoi hieman pelivaraa. Näin nimittäin pystyi katsomaan hieman ”epäsuositumman” lähdön 😀
Kivasti kirjoitettu juttu 🙂 Ihan uutta tietoa tuo Muumien/Toven taustatarina. Laittoi myös miettimään, että minkähänlaista se majakanvartijoiden elämä on aikanaan ollut noilla yksinäisillä luodoilla.
Kiitos Cilla! 🙂 Itsekin törmäsin Tove-yhteyteen etsiskellessäni tietoa ennen reissua sekä tietenkin itse majakkasaarella, jossa siltä ei voi välttyä 😀 Majakanvartijoiden elämästä on myös kerrottu tosi paljon majakan sisällä olevissa infotauluissa. Kannattaa ehdottomasti käydä vierailemassa, jos mahdollisuus tulee!
Täällä myös yksi meren lapsi! Olen meren rannalla kasvanut ja edelleenkin asutaan rannikolla. Se jättää kyllä ihmiseen ikuisen meren kaipuun. Tämä oli tosi mielenkiintoinen juttu, varsinkin kun ihan juuri katsottiin Tove elokuva. Tosi kaunis paikka! En tiennytkään, että sielläkin voisi vierailla ja että se on tavallaan se Muumien majakka. Täytyy ehkä laittaa omalle listalle tuo myös. Harmi että tuo kuljetus vaan tuntui olevan vähän epämääräinen.
Kiitos Paula! Itse huomaan hieman kipuilevani, kun olen nyt puolisen vuotta asustanut sisämaassa. Kaipuu merelle ja rannikolle on paikoitellen ihan järkyttävän suuri, ja välillä ihan tuntuu, että siihen ikävään pakahtuu. Mutta eiköhän tästä vielä jossain vaiheessa suunnata (Turun) saaristoon – ainakin jotenkin.
Minulta on vielä(kin) tuo Tove-elokuva katsomatta, vaikka usein olenkin sitä miettinyt. Ehkäpä vihdoin tänä kesänä? Suosittelen Söderskäriä kyllä lämpimästi! Ja jos lähtee matkaan hieman pilkettä silmäkulmassa, ei epämääräinen kuljetuskaan varmasti haittaa 😀