Repoveden kansallispuisto ja ikoninen Ketunlenkki

Viikonlopun retki johdatti minut Repoveden kansallispuistoon. Se kulki pitkin sammaleen peittämiä kallioita ja mäntypuiden reunustamia polkuja, siirtyi sulavasti lossin avulla tummaan veteen ja karkasi lopuksi riippusillalle. Muutamaan kilometriin mahtui niin paljon, että sydän oli vähällä pakahtua kaikesta siitä onnesta ja kauneudesta, mitä luonto meille tarjoili.

Rengasreittejä ja kiipeilyä – Repovesi tarjoaa jokaiselle jotakin

Repoveden kansallispuisto sijaitsee Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien alueella, vain parinsadan kilometrin päässä Helsingistä. Se onkin todella suosittu retkikohde paitsi sijaintinsa myös upean luontonsa ansiosta: tarjolla on mielettömiä järvi- ja kalliomaisemia sekä kaunista metsää. Ehkäpä juuri näistä syistä Repovesi valittiin vuonna 2012 Vuoden Retkikohteeksi. Alueella on yli 50 kilometriä eritasoisia retkeilyreittejä ja runsaasti tulentekopaikkoja. Kaiken kukkuraksi Repovedeltä löytyy myös Olhava, joka on yksi Suomen suosituimmista kiipeilykallioista.

Metsähallituksen arvion mukaan alueella vieraili viime vuonna (2020) 230 000 ihmistä, joten kauniina kesäpäivinä suosituimmilla reiteillä on ihmisiä lähes ruuhkaksi asti. Meillä kävi tuuri, sillä vaikka parkkipaikka oli täynnä autoja, ruuhka ei juurikaan näkynyt reitillä. Toki ihmisiä tuli ja meni koko ajan, mutta pahimmilta ihmisjoukoilta vältyttiin, ja reitin sai kulkea melko rauhassa omaan tahtiinsa. Vastaantulijoista moni jäi rapsuttelemaan Dodoa, ja se tekee minut jostain syystä aina kamalan onnelliseksi.

Omasta mielestäni yksi Repoveden parhaista puolista ovat rengasreitit, joista löytyy jokaiselle jotakin: Ketunlenkki (3,5 km), Korpinkierros (4,5 km), Koppelonkierros (8,3 km) ja Kaakkurinkierros (26 km). Näistä ensimmäinen on selkeästi suosituin. Tämä johtunee paitsi helposta saavutettavuudesta (Ketunlenkin lähtö- ja saapumispiste sijaitsevat pysäkointialueen vieressä) myös reitin varrelta löytyvistä erikoisuuksista, eli ikonisesta riippusillasta sekä lossista. Mekin lähdimme Repovedelle osittain juuri siksi, että saisimme käyskennellä riippusillalla ja räpsiä siellä kuvia. Reittivalinta oli siis helppo, ja suuntasimme oranssien merkintöjen perässä Ketunlenkille.

Ketunlenkillä näkee ja kokee lyhyellä matkalla paljon

Ketunlenkki lähtö- ja loppupiste sijaitsevat Lapinsalmen pysäköintialueelle (Riippusillantie 55, Kouvola). Saavuttaessa Repovedelle opasteita on aika vähän, ja välillä epäilinkin, olemmeko ollenkaan oikealla reitillä. Jossain risteyksessä tönötti kansallispuiston viitta, mutta muuten viitoitus oli onnetonta. Pysäköintitilaa taas on varsin hyvin, ja näin suosittuna loppukesän viikonloppunakin autolle löytyi paikka. Kannattaa muuten rohkeasti ajaa ”perälle asti”, sillä ainakin oma navigaattorini ilmoitti minun olevan perillä jo kymmeniä metrejä ennen varsinaista parkkipaikkaa. Hetken jo panikoinkin, että joudunko todella tekemään taskuparkin (, jota en osaa alkuunkaan) kaikkien retkeilijöiden tuijottaessa vieressä…

Ketunlenkin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa. Päätimme lähteä kiertämään reittiä vastapäivään, sillä hetken muita retkeilijöitä seurattuamme se tuntui vähemmän suositulta kulkusuunnalta. Tähän suuntaan mentäessä lossi tulee vastaan jo alkumatkasta ja riippusilta puolestaan reitin lopussa. Tasaisin osuus tuli siis heti reitin alkupuoliskolla, ja lossin jälkeen luvassa olikin loppumatkan kestävä mäkinen maasto. Jos haluaa päästä helpommalla, kannattaa kiertää reitti myötäpäivään. Ei polku kuitenkaan vatapäivään mentäessäkään mitenkään mahdoton ollut.

Repoveden historiaa

Olhavalla ja kansallispuiston läheisyydestä löytyneet kalliomaalaukset kertovat, että ihminen on liikkunut Repovedellä jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Lisäksi puiston alueen järvien pohja-aineksesta on löytynyt merkkejä jo ennen ajanlaskun alkua tapahtuneesta viljelystä. Toisin kuin ehkä voisi luulla, Repovesi ei juuri milloinkaan ole ollut koskematonta erämaata, vaan se on kuulunut ihmisen taloudellisen hyväksikäytön piiriin jo vuosituhansien ajan.

Ennen 1970-lukua Repoveden metsät ovat olleet metsätalouden käytössä, ja suurin osa alueen nähtävyyksistä liittyykin jollain tavalla metsäkulttuuriin, tervanpolton, savotoiden ja uittojen aikakauteen.

Ensimmäisen kerran Repovedelle yritettiin saada kansallispuistoa jo 1970-luvun lopulla, mutta aika ei ollut tuolloin sopiva.  Kansallispuistostatuksen Repovesi sai kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2003, kun UPM lahjoitti valtiolle 560 hehtaaria maata kansallispuiston perustamiseksi. Samaan aikaan yhtiö rahoitti Repovedelle myös 1500 hehtaarin Aarnikotkan suojelualueen, joka kattaa suurimman osan Repoveden nykyisestä yleisölle avoimesta osasta.

Repovesi lumosi ikiaikaisuudellaan

Ymmärrän hyvin, miksi Repoveden kansallispuisto vetoaa ihmisiin ja on niin suosittu. Maisemien ikiaikaisuudessa, jylhissä kallionäkymissä ja kohoilevissa mäntymetsissä on jotain maagista.

Harmitti, että emme olleet varanneet Repovedelle enempää aikaa, sillä sen se olisi tosiaan ansainnut. Tuntui, että mitä pidemmälle lenkki eteni, sitä enemmän halusin nähdä: lähteä kulkemaan pikkupolkuja, tutkia maastoa ja unohtua vain istuskelemaan sammalmättäille. Mietin lenkin aikana useampaan kertaan, miten mahtavaa olisikaan, jos ympärillä olevat puut ja suuret kalliolohkareet osaisivat puhua. Niillä olisi varmasti paljon kerrottavaa, ja minulla niin suuri halu kuulla. Ymmärtää, mitä on ollut silloin ja mitä nyt. Ja yrittää käsittää, miten maailmassa, jossa kaikki muuttuu jatkuvasti, on sittenkin jotain pysyvää. Kuten rantakalliot, joilla istuskelimme.

Tuntui, että kansallispuistossa eksyi helposti suurten kysymysten äärelle. Ja toisin kuin ennen, se ei tuntunutkaan kovin pelottavalta tai ahdistavalta. Päinvastoin. Kotimatkalla autossa istuessani lupasinkin itselleni, että palaisin Repovedelle mahdollisimman pian. Mieluiten rinkan ja teltan kanssa, ilman tarkkaa aikataulua.

Kuvista 2, 4, 12, 14 ja 15 kiitos maailman parhaalle retkiseuralle, Nealle!