5 asiaa, jotka matkailu on opettanut minusta itsestäni -blogihaaste

Eräänä loppukesän pimeänä iltana aloin sohvalla teemuki kädessä istuessani pohdiskella, mitä kaikkea matkailu ja maailmalla vietetyt hetket ovat vuosien saatossa opettaneet minusta itsestäni. Päätin kirjoittaa pohdintoni tänne blogiin, ja koska mietin, että olisi mielenkiintoista lukea samasta aiheesta myös muissa blogeissa, pistin pystyyn blogihaasteen. Toivottavasti mahdollisimman moni tarttuu tähän, ja pääsen lukemaan muidenkin pohdintoja aiheesta.

Mutta asiaan. Tässä ovat omat viisi oppiani:

1. En olekaan ennakkoluuloton. Vaikka miten väitän olevani ennakkoluuloton ihminen ja kohtaavani uudet asiat avoimin mielin, saan usein itseni kiinni jostain epämääräisestä ennakko-oletuksesta. Useimmiten ennakkoluulot koskevat muita ihmisiä: milloin pelkään jonkun paikallisen huijaavan minua, milloin taas ajattelen, että lähestyvällä henkilöllä on pahat mielessä. Toisinaan saatan myös ajatella joidenkin paikkojen olevan tylsiä ja yliarvostettuja. Ei ole ollut lainkaan helppoa huomata itsestään tällaisia epämieluisia piirteitä. Haluaisin nimittäin olla se, joka näkee asioista ensin ne positiiviset puolet. Mutta kun en ole. En, vaikka miten haluaisin. Toki on ollut äärettömän opettavaista jälkikäteen pohdiskella omia ennakkoluulojaan ja tajuta ne vääriksi. Saada tavallaan itsensä kiinni.

2. Himoan reissuilta kerran elämässä -kokemuksia ja hyviä tarinoita. Kuten blogini lukijat jo tietävätkin, olen se, jolle aina sattuu ja tapahtuu, niin koti-Suomessa kuin ulkomaillakin. Ajaudun kerta toisensa jälkeen vähintäänkin mielenkiintoisiin tilanteisiin ja kuulen usein kavereideni suusta päivittelyä siitä, että miten heille ei koskaan ole tapahtunut moista… Olen miettinyt asiaa vuosia, mutta kai kyse on siitä, että ennakkoluuloistani huolimatta sanon useammin kyllä kuin ei. Menen paikkoihin, joihin ei ehkä pitäisi ja olen kiinnostunut juuri niistä asioista ja ihmisistä, joita kehotetaan välttelemään. Huomaan myös usein valitsevani tarjolla olevista vaihtoehdoista sen, mikä ei välttämättä ole se kaikkein järkevin. Näiden johdosta olen usein epämiellyttävissä tilanteissa, väärässä seurassa, ja vaikka joskus pelottaakin, niin usein jälkeenpäin olen voinut todeta, että tästäkin selvittiin ja jäipähän kerrottavaa. Sillä niitä minä kaipaan, mielenkiintoisia juttuja jaettaviksi ja kerrottaviksi.

3. Reissuilla olen rohkeampi ja siedän paremmin epävarmuutta. Kotioloissa olen aikamoinen hirmulisko: rakastan aikatauluttamista ja elän kalenterin orjana. Muutenkin nautin siitä, että tiedän jatkuvasti, mitä tapahtuu ja että minulla on tunne siitä, että kaikki langat ovat käsissäni. Minulla täytyy olla selvät suunnitelmat, sillä ilman niitä en oikein osaa toimia, vaan lamaannun. Reissussa kaikki on kuitenkin toisin. On kivaa seikkailla siellä täällä, ilman tarkkoja aikatauluja tai tietoa mistään muustakaan. Eksyä pikkukujille, vaellella vuorilla auringonnousuun asti, lähteä matkaan, vaikka hotellista (tai mistään muustakaan) ei ole tietoa. Reissuilla uskallan olla ”tyhmä” ja kysellä rohkeasti apua tai vinkkejä. Kotimaassa moinen ei tulisi kyseeseen: minun täytyy osata ja tietää. Jos ei kaikkea, niin ainakin melkein.

4. Pidän enemmän viileästä kuin lämpimästä. Haluaisin olla se, joka hehkuttaa etelän lämpimiä rantalomia ja poseeraa kuvissa pienissä bikineissä palmun alla. Mutta kun en ole. Vihaan hikoilua ja helteessä suorittamista, saan migreenin porottavasta auringosta ja muutenkin helle tuntuu aina lamauttavan minut. Kaikkein onnellisimmillani olenkin ollut kylmissä paikoissa, kuten kaatosateessa Norjan rannalla, moottorikelkka-ajelulla Lapissa ja Islannin pieksevässä tuulessa, jossa hengitys tuntui salpautuvan. Muistan, miten koin tästä pitkään huonoa omaatuntoa (voi kyllä!), sillä tuntui, että minunkin olisi pitänyt pystyä hehkuttamaan valkoisia hiekkarantoja ja leppoisia rantalomia sekä haaveiltava pääsystä lämpimään. Tuntui jotenkin väärältä rakastua Kroatian turkoosin meriveden sijaan Norjan lumihuippuisiin vuoriin, tai todeta, että valitsisin ennemmin myrskyävän Jäämeren kuin paahtavan kuumuuden. Tai miten mieluummin pakkaan rinkkaani bikinien sijaan villapaidan tai että seuraavaksi matkakohteeksi haaveilen Karibian sijaan Huippuvuorista ja Grönlannista.

5. Nautin hiljaisuudesta. Ihan hurjan paljon. Siksi on pitkän reissun jälkeen kiva palata kotiin, vetää ulko-ovi kiinni, istahtaa sohvalle ja vain olla. Yleensä kuuluu vain mäyräkoiran kuorsausta, mutta muuten on ihanan hiljaista. Monet latautuvat menosta ja meiningistä, minä taas väsyn jatkuvaan hälinään. Olenkin joutunut myöntämään itselleni, että kaipaan hiljaisuutta myös reissussa. Vaikka rakastan tavata uusia ihmisiä, en kuitenkaan ole se, joka jaksaa olla sosiaalinen viikosta toiseen tai olla jatkuvasti ihmisten ympäröimänä. Välillä on saatava kääriytyä makuupussiin sanomatta toiselle sanaakaan, laittaa luurit korville ja vain olla.

Siinäpä ne olivat, viisi oppia itsestäni, jotka maailma on minulle opettanut. Yleisesti voisi kai todeta, että matkailu tekee minut onnelliseksi – matkalta palaaminen taas ei. Usein kotiutuessani olenkin ihan solmussa tunteitteni ja ajatusteni kanssa. Aikatauluihin palaaminen tuntuu samaan aikaan turvalliselta ja ahdistavalta. Rinkan purkamista taas välttelen mahdollisimman pitkään, sillä viimeistään se kertoo, että yksi reissu on taas ohitse…

Minkälaisia ajatuksia tämä postaus teissä herätti? Löytyikö samanlaisia havaintoja? Mitä matkailu on opettanut sinulle itsestäsi?

---

5 asiaa, jotka matkailu on opettanut minusta itsestäni -blogihaaste

Osallistu blogihaasteeseen! Toimi alla olevien ohjeiden mukaisesti ja kopioi ne mukaan myös omaan postaukseesi:

• Kirjoita blogiisi postaus, jossa kerrot omalla tyylilläsi viisi asiaa, jotka matkailu on opettanut sinulle itsestäsi.
• Linkitä jutustasi alkuperäiseen, Reissukuume-blogin liikkeelle laittamaan 5 asiaa, jotka matkailu on opettanut minusta itsestäni -blogihaasteeseen.
• Halutessasi voit haastaa mukaan haluamasi määrän muita bloggaajia. Huom! Kaikki bloggaajat voivat osallistua haasteeseen – myös ilman henkilökohtaista haastamista.