Yliluonnollinen Voipaalan kartano

Viikon toinen kummitustarina! Tällä kertaa vuorossa on Voipaala, joka on Valkeakoskella, Sääksmäen Rapolan harjulla sijaitseva kartano, jonka päärakennuksessa sijaitsee nykyään taidekeskus. Nykyinen kartanon päärakennus on rakennettu 1912, mutta tilan historia ulottuu vähintäänkin 1500-luvun lopulle.

Useiden lähteiden mukaan erilaisia havaintoja kummittelusta on satoja, ja niitä on raportoitu 1960-luvulta eteenpäin aina näihin päiviin saakka. Kartanon päärakennuksessa on aikojen saatossa koettu runsaasti selittämättömiä asioita, kuten poltergeist-ilmiöitä ja etiäisiä. Nykyään yleisimpiä kummitusilmiöitä ovat erilaiset elämisen sekä riitelyn äänet. Lisäksi rakennuksessa ja piha-alueella on nähty myös Harmaapukuinen nainen.

Voipaalan sotajoukko

Yksi tunnetuimmista alueella nähdyistä ilmiöistä on soturijoukko, jonka voi erityisesti sumuisina aamuöinä nähdä laahustavan pitkin puistoa. Päällään heillä on vanhat vaatteet ja muuten he näyttävät varsin surkeilta, haavoittuneilta ja väsyneiltä. Lähellä olevan asuinrakennuksen asukkaat taas ovat kertoneet joukkion kulkevan tiettyyn aikaan heidän asuntonsa lävitse. Sotilaat ovat näkymättömiä, ja ainoastaan askeleet ja heidän vaatteista tulevat äänet kuuluvat muutoin hiljaisessa talossa.

Elämään jääneen perimätiedon mukaan soturit voi saada katoamaan huutamalla heille vepsän kielellä ”Sota on ohi! Palatkaa koteihinne!” 

Kuka Harmaapukuinen nainen on?

Sotilasjoukkoakin tunnetumpi ja tutumpi näky Voipaalassa on pitkään hameeseen pukeutunut nainen, joka on ilmestynyt useampaan otteeseen keskellä kirkasta päivää Voipaalan sisätiloissa. Ensimmäinen havainto tästä naisesta on jo 1900-luvun alkupuolelta, kun Voipaalan viimeinen emäntä Helvi Ilkka oli nähnyt harmaapukuisen naisen ilmestyvän hänen taakseen. Tällöin vielä lapsi-iässä ollut Helvi oli kysynyt äidiltään, kuka nainen oli mahtanut näkyä hänen peilissään. Naisella oli tytön kertoman mukaan ollut yllään harmaa pitkä mekko ja hän oli korjannut päässään olevaa hattua sekä riisunut käsissään olevat hansikkaat. Toisen version mukaan tyttö taas olisi seurannut naista ja pelastunut tämän takia talossa samaan aikaan syttyneestä tulipalosta.

Merkittävin havainto Harmaapukuisesta naisesta on kuitenkin elokuvaohjaaja Anna Lapsuilla, joka vuonna 1995 valmisteli Voipaalaan suurta näyttelyä. Hän oli kertomuksen mukaan huomannut oviaukosta kurkistelevan vanhahkon naisen. Jälkeenpäin Lapsui oli kysellyt, kuka tämä utelias, mutta säikky nainen oikein oli, ja silloin muut yhdistivät tapauksen Harmaapukuiseen naiseen.

Harmaapukuinen nainen esiintyy Voipaalassa muutosta enteilevänä hahmona, mutta kuka hän oikeastaan on? Naista on nimitetty ainakin 1970-luvulta lähtien neiti Nervanderiksi. Kartanon omisti 1800-luvun puolessa välissä Nervanderin suku, ja naiseksi tulkittu hahmo saattaa olla joku suvun jäsenistä. Rouvasta ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään, ja tuntuu, ettei hän oikein suoraan sovi kehenkään edesmenneeseen henkilöön. Tämän takia aaveelle on olemassa monenlaisia selityksiä ja tarinoita. Yksi näistä on varsin mielenkiintoinen: Sen mukaan Harmaapukuinen nainen olisikin talon edesmennyt isäntä, Emil Nervander. Hänen elämäkerrassaan nimittäin kerrottiin, että mies olisi tykännyt pukeutua naamiaisissa naiseksi ja naisten asuihin. Olisi siis varsin luontevaa, että hän olisi palannut taloon kummittelemaan juuri naishahmona.

Voipaalan selittämättömät tapahtumat

Sirpa ja Aaro Pappila toimivat Voipaalassa talonmiehinä vuosina 1973-98. Heidän mukaansa kartanon yläkerrasta on kerta toisensa jälkeen kuultu ikään kuin näyttelyn rakentamisen ääniä, askeleita, puhetta tai muita ihmisääniä. Lisäksi sieltä on kuultu useamman ihmisen katkeraa riitaa, jolloin koko rakennukseen on levinnyt ankea ja alakuloinen tunnelma.

Aaro joutui talonmiesvuosiensa aikana monesti käymään talossa näiden äänien takia. Varmuuden vuoksi mies otti tarkastusreissuille koiransa mukaan. Ne olivat usein käyttäytyneet oudosti kartanon alueella. Esimerkiksi kerran koirat olivat keittiövälikön oviaukon ja ruokahuoneen pöydän tienoilla vaistonneet jotakin ja jääneet herkeämättä tuijottamaan yhteen suuntaan karvat pystyssä.

Toinen tarina taas kertoo tv-ryhmästä, joka oli kuullut alueen kummittelusta ja halusi kokeeksi yöpyä kartanon päärakennuksessa. Reissu ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, ja yöllä seurue oli paniikissa siirtynyt piharakennukseen.

Voipaalan viimeisen omistajan Helvi Ilkan kerrotaan tosissaan pelänneen kartanon päärakennusta varsinkin öiseen aikaan. Helvin lisäksi on monia muitakin, jotka yhä tänä päivänäkin pelkäävät tilaa, ja joilla saattaa olla kokemusta kartanon selittämättömistä tapahtumista. Vielä nykyisinkin Voipaalassa työskennelleet ovat toisinaan kuulleet askeleiden ääniä tyhjistä huoneista ja kokeneet läsnäolon tunnetta, vaikka ketään ei näy. Lisäksi oudot ilmiöt pihamaalla, kuten laahustavat soturit puistossa, ovat yleisiä vielä tänä päivänäkin.

Yhtenä syynä Voipaalan aktiivisuudelle arvellaan olevan paikalla mahdollisesti sijainnut rautakautinen kalmisto, jonka jäänteitä olisi mahdollisesti löytynyt kartanon silloisen päärakennuksen kellarista. 1600-luvulta on tieto, että kartanon silloisen päärakennuksen kellarista olisi kaivettu esiin ihmisten luita, joten voisiko se olla yhtenä selityksenä yliluonnollisille tapahtumille?