Monelle ei ehkä tule luontopolusta mieleen soranottopaikka, – saati tuulessa roikkuvat pääkallot tai jättiläisen jalanjälki. Nämä kaikki on kuitenkin mahdollista nähdä Hyvinkäällä Suomiehen luontopolulla. Paikassa, jota on kuvaavasti nimitetty Suomen erikoisimmaksi luontopoluksi.
Suomiehen luontopolku kulkee ihmisen muokkaamassa ympäristössä, entisellä soranottoalueella. Soranotto on alkanut jo ennen 1960-lukua ja päättynyt vuonna 2014. Sen jälkeen aluetta on ennallistettu (ja ennallistetaan ilmeisesti vieläkin) hyönteishotellein monimuotoiseksi luonnon keitaaksi. Paikka on kaikessa karuudessaan erittäin vaikuttava. Maisema oli kuin autiomaata, jota pohjan polku halkoi. 
Suomiehen alue on osa jääkauden aikaista, lähinnä hiekasta, sorasta ja savesta koostuvaa reunamuodostumaa, ensimmäistä Salpausselkää. Salpausselkä muodostui noin 12 000 vuotta sitten, jolloin ilmasto viileni, ja jäätikön reuna pysähtyi samoille sijoilleen yli 200 vuoden ajaksi. Jäätikön sulavesivirrat huuhtoivat jäätikön edustalle maa-ainesta, joka kasaantui vähitellen jopa 40 metriä korkeaksi valliksi.
Suomiehen jyrkkä pohjoisreuna on karkeaa moreenia. Sulamisvedet ovat kuljettaneet loivan eteläreunan hienoimpia hiekka-aineksia pidemmälle etelään. Suomiehessä on myös pohjois-eteläsuuntaisia harjuja, jotka ovat mannerjään liikkeen suuntaisesti muodostuneita maavalleja.
Marraskuisena sunnuntaipäivänä hiekkakuoppa kuhisi ihmisiä. Vaikka tuuli oli melko navakka, ja kylmyys tunkeutui lukuisten vaatekertojen läpi luihin ja ytimiin, monet olivat halunneet tulla retkeilemään alueelle. Paikka tuntui olevan erityisesti lapsiperheiden mieleen, enkä yhtään ihmettele miksi. Melko pienellä alueella kun on paljon nähtävää ja koettavaa sekä suuria mäkiä valloitettavaksi. En itsekään muista, milloin olisin räpsinyt kamerallani niin paljon kuvia kuin Suomiehessä. Tuntui, että mihin tahansa katsoikin, törmäsi aina johonkin sellaiseen, jonka halusi välttämättä tallentaa kameran ruudulle. Harmittelin miehellenikin, että olin lähtenyt matkaan liian vähäisin kamera-arsenaalein. Zoom-objektiiville olisi ehdottomasti ollut käyttöä.
Noin kolmen kilometrin pituinen Suomiehen luontopolku on luokitukseltaan paikoin helppo, paikoin keskivaativa. Osa reiteistä kulkee soranottoalueen pohjalla, ja uskaltaisin väittää tämän punaisen reitin olevan lähes esteetön ja sopivan myös lastenrattaille ja pyörätuoleille. Soranottoalueen reunoilla kulkeva keltainen reitti taas on korkeuseroista johtuen luokiteltu keskivaativaksi. Lähes koko reitistö (metsäosuutta lukuun ottamatta) on nähtävillä yhdellä silmäyksellä, joten luontopolun pituutta ja vaativuutta voi itse muokata haluamakseen. Mekin haahuilimme varsinaisen reitin lisäksi siellä täällä, kun intouduimme aina tutkimaan, mihin mikäkin pienempi reitti johti…
Tavoitteena luonnon monimuotoisuuden lisäys
Maisema-arkkitehti Vilma Pylkkö on tehnyt Suomiehen alueelle jälkihoitosuunnitelman, jonka tavoitteena on parantaa alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia sekä lisätä luonnon monimuotoisuutta. Ennallistamistöitä on tehty myös Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin Ketosirkka-hankkeen tiimoilta.
Pohjavettä on suojeltu palauttamalla kasvillisuus pohjaveden kannalta arimmille alueille ja paahderinteitä on muotoiltu. Rinteisiin on kylvetty myös niitty- ja ketokasvillisuutta houkuttelemaan perhosia ja muita hyönteisiä, ja sorakuopan pohjalle on luotu keinotekoisesti paahdeympäristöjä, jotka ovat erityisesti umpeenkasvusta kärsivä, uhanalainen luontotyyppi. Alueelta on myös poistettu Suomen alkuperäiskasvillisuutta uhkaavia vieraslajeja, erityisesti kurtturuusua ja lupiinia. Rinteille sommitellut lahopuut ja hyönteishotellit puolestaan tarjoavat hyönteisille turvallisia pesintä- ja talvehtimispaikkoja. Taivasta kohti piirtyvien lahopuiden juuret ovat kieltämättä mielettömän vaikuttava ja erikoislaatuinen näky!
Vaikka Suomiehen luontopolulla liikutaankin ihmisen rajusti muokkaamassa ympäristössä, tulee polkujen ulkopuolella liikkumista välttää erityisesti rinteillä. Syynä tähän on hiekkarinteitä peittävä sammalpeite, joka on erityisen herkkä kulumiselle.
Puhuttelevaa ympäristötaidetta
Alueella on myös ympäristötaidetta. Riku Lumiaron Mennyttä aikaa etsimässä -taideteos on rakennettu alueelle keväällä 2015. Teos on rakennettu alueen kivistä, vanhoista rintamamiestalon ikkunoista, heinäseipäistä ja eläinten luista. Jätin jalanjälki -niminen teos taas on Vilma Pyykön suunnittelema ja se aukeaa parhaiten, kun jaksaa kiivetä kukkulan laelle. Jalanjäljen kivet ovat peräisin Suomiehen montun alueelta.
Suomiehen suppa-alue
Kaiken edellä mainitun lisäksi Suomiehen luontopolulla voi törmätä myös suppa-alueeseen. Mannerjään sulaessa jäätikön reunasta lohkesi suuria lohkareita, jotka upposivat pehmeään maahan. Meressäkin kellui talonkokoisia jäävuoria, jotka vedenpinnan laskiessa hautautuivat hiekkaan ja soraan. Kun ne lopulta sulivat, muodostuivat supat, jotka ovat jopa kymmeniä metrejä syviä pyöreitä kuoppia. Suppien pohjalla pienilmasto on muuta ympäristöä kylmempi ja niihin on kehittynyt omanlaisensa kasvillisuus. Osa supista erottuu harjumaisemassa pyöreinä lampina.
Luontopolun varrelta löytyy Jätinlukkojen suppa-alue. Se on muodostunut pohjois-eteläsuuntaiseen harjuun, ja siihen voi käydä tutustumassa omatoimisesti tekemällä pienen sivuloikan keltaiselta polulta. 
Luontopolun määritelmä?
Suomiehen luontopolkua talsiessani huomasin useampaan kertaan miettiväni, minkä oikeastaan ajattelevan olevan luontopolun määritelmä. Wikipedian mukaan luontopolku on virkistyskäyttöön tarkoitettu polku tai reitti, jonka varrella on vieressä sijaitsevan luonnon ominaisuuksia selittäviä opastekylttejä. Tämän määritelmän mukaan Suomies olisi luontopolku siinä missä moni muukin, mutta vaikka kuinka koetin pohtia asiaa, en oikein vieläkään osaa sanoa, pystynkö ajattelemaan sitä puhtaasti luontopoluksi.
Olisi helpoin kutsua aluetta ihmisen muokkaamaksi luontokohteeksi, mutta toisaalta, löytyyhän soiltakin ihmisten tekemiä pitkospuuverkostoja. Silti pitkospuiden ja vaikkapa portaiden on jotenkin helppo ajatella ”kuuluvan” osaksi luontopolkua, toisin kuin taideteosten (, vaikka ne vaikuttavia ovatkin). Soranottoalueella homma taas on viety täysin seuraavalle tasolle, sillä ihmisen kädenjälki näkyy kaikkialla, ensiaskelista alkaen. Välillä oli vaikea edes muistaa olevansa luonnossa.
Mitä mieltä te olette? Nielettekö luontopolku-nimityksen Suomiehen kohdalla?
Tämä olikin itselleni täysin tuntematon kohde, mutta kiinnostavalta kuulosti. Pitää ilman muuta pistää tämä korvan taakse. Ja mitä tulee tuohon luontopolkukysymykseen, niin kyllä minä olisin valmis kuvauksesi perusteella pitämään tuota luontopolkuna. Saa nähdä olisinko samaa mieltä myös sen jälkeen, kun olen siellä itse käynyt.
Kiva, että joskus pääsen jakamaan uusia kohteita myös teille konkareille! 🙂
Onpa erikoinen paikka! Musta on kyllä tosi kiva kun tällaisille vanhoille / hylätyille kohteille keksitään uusiokäyttöä ja kuinka kiva ajatus laittaa runsaasti hyönteishotelleja. On kyllä poikkeuksellinen perinteisestä luontopolusta, joten kyllä – vaikea kysymys! 😀 Nuo ympäristötaiteetkin on tosi kivoja, haluaisin törmätä sellaisiin useamminkin.
Heh, hyvä etten ole ainoa, jossa tämä paikka aiheutti hämmennystä! 😀 Mutta kuten sanoit, niin oli näissä taideteoksissa paljon hyvää. Esim. hyönteishotellit ovat varsin tervetulleita 🙂
Tosi mielenkiintoinen paikka! Kyllä minä olen ihan valmis hyväksymään tuon luontopoluksi. Eihän se ihan perinteinen sellainen ole, mutta polku luonnossa kuitenkin 🙂 Minulle tuli pohdinnastasi vähän mieleen Ylläksellä kulkeva Varkaankurun velhopolku, jonka varrelle on rakennettu vanhasta mytologiasta pohjaava tarina. Eli ehkä luontopolkujen opastekilpien ei aina tarvitse kertoa vain alueen kasvillisuudesta tai eläimistä, vaan sitä voi ajatella vähän luovemminkin.
Kiitos tuosta Ylläs-vinkistä – kuulostaa todella mielenkiintoiselta! 🙂 Hauskaa, että näitä hieman erikoisia luontopolkuja löytyy muualtakin!