Suomen suurimman linnavuoren jyhkeiltä valleilta Vanajavedelle tähyillessä on helppo tuntea entisaikojen kosketuksen. Harjulla sijaitsevalta muinaislinnalta avautuvat komeat näkymät 70 metriä alapuolella siintävälle Vanajavedelle. Kaikkialla huokuu muistoja menneestä, joko pienoisella mielikuvitusleikillä tai konkreettisina jäänteinä. Utelias seikkailija saattaa löytää alueelta ikivanhoja kuppikiviä, joihin koverrettiin koloja uhrilahjoille sato-onnen parantamiseksi. Vainajat taas haudattiin harjun kupeeseen kiviröykkiöihin, jotka ovat vieläkin nähtävillä. Ennen uutta tuhatlukua komean harjun laki varustettiin linnavuoreksi ja turvapaikaksi vihollisen varalta.
Saavuimme Valkeakoskella sijaitsevalle Rapolanharjulle (Sääksmäentie 770) aikaisin eräänä viikonloppuaamuna. Aamu-usva oli väistymässä, ja luonto alkoi vasta heräillä uuteen päivään. Olimme tulleet kummitusretkelle, ja jokin kartanon suurella parkkipaikalla sai ihokarvamme nousemaan pystyyn. Jylhät, historiaa huokuvat rakennukset näyttäytyivät hetken aikaa pelottavina harmaata taivasta vasten ja pihan patsaat tuijottivat meitä mykkinä, saaden koirankin hetkellisesti sekoamaan. Aina niin rauhallinen ja tasainen noutaja alkoi yhtäkkiä murista ja haukkua. Mielikuvitus lähti laukkaamaan vallattomasti, ja hetken jo mietimme, pitäisikö sittenkin kääntyä takaisin autolle…
Harju kuhisee historiaa
Rapolan muinaislinna on Suomen suurin linnavuori, ja sitä pidetäänkin Vanajaveden reitillä olevien muinaislinnojen päälinnoituksena. Linna rakennettiin viikinkiajalla (n. 1000-luvulla), jolloin harjulle kasattiin kivenmurikoista muuri, jota paranneltiin myöhemmin hirsivarustuksilla. Näistä ajoista jäljellä ovat kivivallien perustukset. Alueelta löytyy myös vanhoja hautaröykkiöitä, jotka ovat peräisin 500-luvulta eli ajalta ennen linnoituksen perustamista.
Rapolan linnavuoren jylhät maisemat ja muinaiset tarinat ovat houkutelleet matkailijoita ja taiteilijoita jo varhaisista ajoista lähtien. Muun muassa Akseli Gallen-Kallela viihtyi alueella. Rapolanharjulta on löydetty runsaasti vanhoja tulisijoja ja muita merkkejä muinaisista asumuksista. Harjun kupeessa oli myös muinainen satama. Alueella on asuttu vieläkin pitempään: jyvälöytöjen perusteella Rapolan alueella on harjoitettu maanviljelystä jo parin tuhannen vuoden ajan.
Hämeen Versailles
Vuonna 1912 valmistuneen Voipaalan kartanon puutarha edustaa Suomen oloissa harvinaista barokkivaikutteista muotopuutarhaa, jota on kutsuttu jopa Hämeen Veraillesiksi minikoossa. Puutarhan ensimmäiset omenapuut istutettiin jo 1700-luvulla, ja kun keisari Alesanteri I:n vieraili Suomessa 1819, hän pistäytyi myös Voipaalassa. Keisarin kerrotaan maistelleen puutarhan satoa, joten tarina ”keisarin omenapuusta” levisi kulovalkean tavoin.
Silloinen puutarhojen sommittelu perustui tiukkaan nelijakoon, jossa kasvimaakorttelit rajattiin kirsikkapuilla sekä karviais- ja viinimarjapensailla, kun taas hedelmäpuut istutettiin tasavälein omiin kortteleihinsa. Puutarhat ympäröitiin suojaistutuksilla. Symmetrinen muotopuutarha liittyy tiukasti päärakennuksen keskiakseliin. Voipaalan kartanon puutarha on barokkivaikutteinen, suljettu, mutta siinä on myös kaarevia rokokootyylisiä linjoja.
Voipaalan puutarha oli harvinaisuus 1700-luvun Suomessa, kun harvassa Etelä-Suomen aateliskartanossa oli hedelmätarha tai hedelmäpuita yleensäkään. Viimeistään 1760-luvun alussa istutettiin ensimmäiset omena- ja kirsikkapuut sekä viinimarjapensaat. Kartanon eteläpuolelle levittäytyi symmetriset kasvitarhakorttelit ja laaja hedelmätarha. Kunniapiha ja sivurakennukset rytmittivät kartanon pohjoispuoleista etupihaa. Vielä nykyäänkin barokkipuutarhassa kasvaa lähes 50 omena-, päärynä-, luumu- ja kirsikkapuuta.
Kahden luontopolun kohde
Rapolan historiallisilla mailla kulkee kaksi luontopolkua: lyhyempi, puolentoista kilometrin mittainen muinaispolku sekä pidempi, kuuden kilometrin pituinen Rapolanharjun reitti, joissa molemmissa pääsee tutustumaan alueen historiaan. Aamuhämärässä päädyimme menemään lyhyemmän muinaispolun. Molempien polkujen lähtöpisteenä on Voipaalan taidekeskuksen parkkipaikka, jonka yhteydestä löytyy hyvät opastaulut.
Luontopolun alku on haastavahko. Mäki nousee kartanolta jyrkästi, ja aloituspisteestä noustaan hetkessä 35 metriä korkeammalle. Nousemme harjulle, jossa sijaitsee myös jonkinlainen näköalatasanne, josta aukeaakin maisema Vanajavedelle. Aamuhämärässä paikka ei ole parhaimmillaan, mutta voin vaan kuvitella, miten kaunista täällä on selkeänä päivänä. Matka jatkuu ja tulemme jonkinlaiseen risteykseen, josta on mahdollisuus tehdä koukkaus harjuhautaan. Kuopasta on aikoinaan löydetty kaivomaisia rakenteita, minkä vuoksi on ajateltu, että linnan kaivo olisi sijainnut juuri siellä.
Reitillä pääsee ihailemaan myös kuppikiveä, joka toimi luonnonjumaliin uskovien rautakauden suomalaisten uhripaikkana. Kiveen hakattuihin kuppeihin jätettiin uhrilahjoja, ja kuppeihin kertynyttä sadevedellä uskottiin ilmeisesti olleen parantavia vaikutuksia. Haluaisin syventyä paikkaan paremmin, mutta lyhyiksi jääneet yöunet painavat mieltä ja kehoa. Syksyisessä maisemassa, kellastuneiden lehtien joukosta on haastavaa hahmottaa maaston muotoja. Pitäisi käyttää hurjasti mielikuvitusta, mutta väsynyt mieli ei ole parhaimmillaan.
Parin kilometrin mittainen harjukierros palaa jyrkkää rinnettä pitkin lähtöpisteeseen. Korkeuseroa kertyy varsinkin alussa reilusti, mutta muuten reitti on melko helppokulkuinen. Olimme kavereideni kanssa liikkeellä aamuvarhaisella, joten alueella ei liikkunut meidän lisäksemme muita. Luin kuitenkin useammasta lähteestä, että alue olisi varsin suosittu retkipaikka, ja poluilla olisi paikoitellen jopa ruuhkaa. Vaikka ajatus ruuhkasta tuntuukin aamuvarhaisella hieman kaukaiselta, toisaalta on helppo uskoa, että linnavuoren jyhkeät vallit ja historiaa huokuva ympäristö kiehtovat muitakin.
Aika yllättävää lukea, että tämä on Suomen suurin Linnavuori, sillä tunnetuin se ei taida olla. Itselleni ainakin tulee mieleen useampia minulle tutumpia Linnavuoria. Kiinnostalta kuulostava paikka. Voin muuten kuvitella, että keväällä tuo puutarha näyttää erittäin kauniilta, kun omana- ja kirsikkapuut ovat täydessä kukassa.
En usko, että on tunnetuin. Ainakaan en (nopealla googlettelulla) löytänyt kovinkaan montaa postausta tai muutakaan juttua koko paikasta. Tuntuu, että näitä linnavuoria on vähän siellä sun täällä, ja itse olen jo ainakin sekaisin siitä, mikä on mikäkin 😀
Ja jep! Aion itse tehdä uusintareissun tänne keväällä, sillä haluan ehdottomasti nähdä puutarhan parhaimmassa loistossaan 🙂