Harrbådan majakka – kummituksen koti

Heti alkuun todettakoon, ettei vuonna 1953 rakennettu kokkolalainen Harrbådan majakka oikeasti ole majakka laisinkaan. Kyseessä on niin kutsuttu linjaloisto, merenkulun ohjaukseen käytetty turvalaite, jota usein virheellisesti kutsutaan majakaksi. Tornin valo on sammutettu jo vuonna 1979, ja nykyään korkea betonitorni toimii lähinnä purjehdusmerkkinä. Tälläkin uhalla kutsun (kuten niin moni muukin) rakennusta majakaksi.

Harmaa, taivasta kohti kurottava lohkeileva möhkäle ei varsinaisesti ole mikään kaunotar, mutta ehkä juuri siksi paikasta liikkuu niin paljon kummitustarinoita. Lokakuun sateisen harmaana aamupäivänä kaikki lukemamme tarinat tuntuvat heräävän eloon, ja mielikuvitus lähtee laukalle. Myrskytuulen repiessä mäntyjä olemme kuulevinamme naisen vaimeaa itkua jostain lähistöltä. Alueella ei liiku lisäksemme muita, ja autio ympäristö onkin omiaan lisäämään jännitystä.

Lähestymme tornia, jota kiertää verkkoaita. Tarkoitus on suojata vierailijoita irtokiviltä, joita huonokuntoisesta majakasta saattaa irrota. Toisaalta se myös estää uteliaimpia vierailijoita yrittämästä mitään typerää, kuten kiipeämistä. Joidenkin lähteiden mukaan majakkaan on joskus saanut kiivetä, mutta nykyään se on turvallisuussyistä kielletty. Verkkoaitaan tehtyjen reikien perusteella päättelemme, että kiipeilijöitä riittää vieläkin.

Me emme kiipeä, mutta sen sijaan koetamme nähdä, liikkuuko ikkunoissa joku tai jotain. Venytämme käsiämme aidanraoista ja yritämme saada otettua mielenkiintoisia kuvia. Tekisi mieli pujahtaa sisälle, mutta pieni ääni sisällä kertoo, ettei se olisi oikein. Tyydymme ihailemaan majakkaa kauempaa ja yritämme miettiä, miltä se on parhaimpina vuosiaan mahtanut näyttää.

Vilkuilemme vähän väliä myös ympärillemme, sillä meillä kummallakin on tunne, että tekemisiämme tarkkaillaan.

Tarina Harrbådan neidosta

Alueen tunnelma ja maisemat saavat mielikuvituksen laukkaamaan, ja majakka onkin toiminut innoitteena monenlaisille tarinoille. Niistä tunnetuimmat liittynevät Harrbådan neitoon ja hänen kurjaan kohtaloonsa. Yhteistä kaikille tarinoille on läheisensä menettänyt nainen, joka lopulta riistää hengen itseltään.

Tarinoista ehkä tunnetuin kertoo naisesta, joka joutui perheineen haaksirikkoon. Onnettomuuden yhteydessä nainen menetti sekä miehensä että pienen poikansa. Nainen ei kestänyt ajatusta siitä, että joutuisi elämään elämänsä yksin, vaan päätti hukuttautua takaisin päästäkseen perheensä luo. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä taivaan portit eivät auenneet naiselle. Tämän takia naisen sielu jäi vaeltamaan majakalle yrittäen epätoivoisesti löytää miehensä ja poikansa. Hän ei kuitenkaan koskaan saanut rauhaa, vaan vaeltaa levottomana alueella vielä tänäkin päivänä perhettään etsien. Tarinan mukaan tyynellä säällä majakan läheltä saattaa kuulla neidon itkevän kurjaa kohtaloaan.

Toisen version mukaan Harrbådan edustalle haaksirikkoutui vuosia sitten laiva, jonka kyydissä myös neito oli. Neito hukkui haaksirikossa, mutta hänen sielunsa ei koskaan saanut rauhaa, vaan jäi vaeltelemaan majakan läheisyyteen. Yöaikaan on mahdollista kuulla naisen itkeskelevän kaipuutaan ja kurjaa kohtaloaan. Tarinan mukaan kaikki Harrbådan kivet ovat neidon koruista tippuneita timantteja, jotka ovat maahan osuessaan muuttaneet muotoaan.

Kolmannen tarinan mukaan neito oli aikoinaan jätetty laivasta juuri Harrbådan majakalle. Tarkoituksena oli, että neito asuttaisi paikkaa ja vartioisi samalla majakkaa ei-toivotuilta vierailta. Naisen aviomies jatkoi matkaansa merelle, mutta huonoksi onneksi laiva eksyi myrskyssä. Tarina ei kerro, miten miehelle ja laivalta lopulta kävi, mutta he eivät koskaan enää palanneet Harrbådalle. Nainen odotti miestään vuosikausia ja katseli usein kaihoisasti merelle toivoen näkevänsä rakkaansa. Aikaa kuitenkin kului, eikä miestä näkynyt. Naisen ahdistus ja ikävä kasvoivat kasvamistaan, ja lopulta hän päätti epätoivoisena kiivetä majakkaan ja hypätä ikkunasta alas. Lienee sanomattakin selvää, että korkealta tornista hypännyt nainen kuoli hypyssä. Naisen sielu jäi kuitenkin elämään majakalle, ja vielä nykyäänkin naisen kuolinpäivänä, samaan kellonaikaan, voi nähdä tämän hyppäävän alas majakan ikkunasta.

Yksi uusimmista versioista taas lienee erään selvänäkijän sepustus. Hänen mukaansa kaikki olisi saanut alkunsa eräästä seurueesta, joka oli ollut matkalla Ykspihlajasta kaupunkiin. Seurueessa oli useita miehiä sekä nainen. Jostain käsittämättömästä syystä miesporukka oli päättänyt surmata naisen. Selvänäkijä pystyi kahvinporojen avulla näkemään, että naisen ruumis makasi meren pohjassa.

Alueen reitistö

Harrbådan on uniikki hiekkainen niemenkärki, jossa riittää taatusti tutkittavaa ja kuljettavaa. Alueella tuntuu risteilevän polkuja loputtomiin, ja ne tarjoavatkin sekä useamman tunnin lenkkejä että lyhyempiä pyrähdyksiä historiallisessa miljöössä. Reitit kulkevat hiekkaisessa kangasmetsässä, kosteassa kuusikossa sekä rannan lehtometsissä ja heinikossa, tarjoten jokaiselle jotakin.

Majakalle pääsee ajamaan myös suoraan muhkuraista hiekkatietä pitkin. Me päädymme tähän vaihtoehtoon, sillä puut huojuvat vaarallisesti tuulessa ja vettä vihmoo vähän väliä. Edellisiltana on varoitettu syysmyrskystä, jota olemme hieman uhkarohkeina lähteneet uhmaamaan. Hetken majakkaa ihailtuamme sade kuitenkin lakkaa ja tuulikin tyyntyy, joten ehdimme tutustua alueen luontopolkutarjontaan.

Läheiseltä Elban nuorisokeskukselta lähtee tunnetuin alueen luontopoluista, noin 3 kilometrin pituinen reitti Harrbådalle. Reitin varrelta löytyy useita sinne tänne risteileviä polkuja, jotka tarvittaessa vielä lyhentävät matkaa jättäen majakan pois. Luontopolun alussa kulkee leveät pitkospuut, joita on mahdollista kulkea myös lastenvaunujen kanssa. Matkan varrelta löytyy lintutorneja sekä aitauksia, joissa kesäaikaan laiduntaa muun muassa lampaita. Lintutornit tarjoavat kivaa lisää luontopoluille, sillä niistä alueen näkee taas hieman eri vinkkelistä.

Toinen suosittu ja hieman pidempi reitti on Vanhan Kallen kinttupolku, joka alkaa Santahaan kuntoradun parkkipaikalta. Kinttupolku on pituudeltaan noin viisi kilometriä yhteen suuntaan, mutta halutessaan tätäkin reittiä on mahdollista lyhentää jättämällä auton Sannanrannantien ja Outokummuntien risteykseen.

Ulkoilualueena Harrbådan on helppo. Toisaalta siellä voi haahuilla vailla sen kummempaa määränpäätä monipuolisista maisemista nauttien, mutta toisaalta se sopii myös hyvin merkittyjen luontopolkujen ystäville. Alueen suosiota lisää myös se, että lähes kaikkialle pääsee lastenrattaiden kanssa. Ainoastaan Elban luontopolku ei sovellu pitkospuiden takia rattaille tai pyörätuolille.

Ihastuin Harrbådan helppouteen ja siihen, että siellä pärjäsi hyvin ilman suurempia suunnitelmia. Sen kun kipitti sinne, mistä milloinkin aukesi mielenkiintoisimmat maisemat tai lintutorni. Haluaisin ehdottomasti päästä vierailemaan paikassa myös kesäaikaan, sillä nyt kaikkialla oli kovin… Noh, syksyistä.

Onko Harrbådan tai siihen liittyvä kummitusjuttu sulle entuudestaan tuttu?