Mahtipontinen keltainen rakennus, ulkoaltaat ja shakinpelaajat. Varmasti moni Budapestin kuvia ihaileva on törmännyt kuviin Széchenyin kylpylästä. Kuumat lähteet kiinnostivat meitäkin, joten oli selvää, että reissulla tulisimme käymään myös Budapestin kylpylässä.
Széchenyin kylpylä on valmistunut vuonna 1913 ja se on yksi Euroopan suurimmista termaalikylpylöistä ja ehdottomasti Budapestin suosituin ja monipuolisin. Lähempänä keskustaa löytyy Gellértin kylpylä ja Rudas-kylpylä, mutta ne eivät miljööllään. Varsinkin Rudas on hieman karussa paikassa vilkkaiden autoteiden välissä. Széchenyin kylpylä taas sijaitsee hieman kauempana, Pestin puolella kaupunginpuistossa Sankarien aukion takana uusbarokkilaisessa rakennuksessa ja sinne pääsee kätevästi metrolla, taksilla tai bussilla.
Vaikka kylpylän tunnistaa kaukaa ja sinne on jo siksi helppo suunnistaa, itse kylpylään pääseminen oli varsin sekava operaatio. Pihalla parveili kymmenittäin turisteja, ja hetken jo luulimme, että he kaikki jonottivat sisään kylpylään. Paikalle kurvaava turistibussi kuitenkin tuli muutamaa minuuttia myöhemmin ja poimi tyypit kyytiinsä.
Sisälle päästyämme tajusimme varsin pian, että jokainen asia ja palvelu piti ostaa erikseen ja eri tiskiltä: pääsyliput, hieronnat, pyyhkeet ja rantasandaalit… Bongasin onneksi sisääntulon luota lippuautomaatin, joka säästi meiltä paljon aikaa. Sitä ei ”mainostettu” mitenkään eikä kukaan henkilökunnasta ohjannut jonottajia sinne, mutta päätin riskillä lähteä koettamaan. Lipun ostaminen onnistui näppärästi, mutta sen jälkeen jouduimme siirtymään ensin rannekejonoon ja sieltä ”varustejonoon” (sandaaleja ja pyyhkeitä varten), joten saimme seisoskella jonossa ihan tarpeeksi. Emme olleet tajunneet ottaa pyyhkeitä mukaan, sillä olin aiemmin lukenut, että niitä olisi mahdollista vuokrata kylpylässä. Ilmeisesti tieto oli vanhentunut, sillä tiskin takana palveleva vanhempi nainen tiuskaisi heti alkuun, että kaikki pitää ostaa erikseen.
Kun olimme saaneet flipflopit ja pyyhkeet ostettua, oli aika suunnata pukukopeille, jotka toimivat omalla rannekkeella. Pukukaapit olivat varsin tilavia, mutta pukuhuoneissa oli ahdasta – ja kuuma. Hiki vaan virtasi, kun yritin taiteilla uimapukua päälle samalla, kun väistelin muita kylpylävieraita. Kylpylän henkilökunta kävi tuon tuosta kurkkimassa ovelta, joko huoneessa olisi sen verran tilaa, että sinne voisi ohjata uusia tulijoita. Aluksi kaaos ahdisti, mutta siihen tottui lopulta yllättävän helposti.
Lukuisia altaita ja saunoja
Széchenyin kylpylässä on lukuisia erilaisia altaita sekä sisällä että ulkona. Kylpylän vesi tulee kuumista lähteistä ja altaat lämpenevät luonnon voimalla. Altaiden lämpötilat vaihtelivat 18-38 asteen välillä: kuumimmat altaat löytyvät luonnollisesti ulkoa ja viileämmät sisätiloista. Veden haju oli joissakin sisäaltaissa epämiellyttävä ja joissakin altaissa kellui jopa kasvinosia. Tämä johtunee kuumasta lähteestä tulevasta vedestä, joka mineraalien ja vulkaanisen alkuperänsä vuoksi voi tuoksahtaa vahvalle rikille.
Altaiden lisäksi kylpylässä on myös useita saunoja: infrapunasaunoja, hyörysaunoja ja aromisaunoja. Suomalaiselle saunalle oli ihan oma erillinen osastonsa, josta löytyi saunan lisäksi kylmäallas sekä jättimäinen jääastia, johon oli tehty jäähilettä. Ihmiset hieroivat itseensä kylmää ja karheaa jäähilettä viilentyäkseen löylyjen jälkeen. Kylmäallas taas näytti tuottavan ihmetystä, eivätkä kaikki voineet käsittää, kuka hullu haluaisi mennä sinne, kun tarjolla oli lämpimiäkin altaita. Me taas emme voineet käsittää, miksi niin moni halusi (tai suostui) saunomaan haaleissa, melkein viileissä, löylyissä.
Saunojen ja altaiden lisäksi ja lisämaksua vastaan kylpylässä olisi ollut tarjolla myös erilaisia ja eripituisia hierontoja sekä kylpemistä oluttynnyreissä. Erityisesti oluttynnyri tuntui kiinnostavan miespuolista väkeä – jostain syystä. Sen hintaan kuului siis myös oluen juontia 45 minuutin ajan.
Altaille sen sijaan olisi saanut tuoda omia eväitä ja juomia, mutta emme me sitä tietenkään etukäteen tajunneet. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä kylpylästä löytyi kioskeja ja ravintoloita, joista sai ostaa juomaa ja pientä naposteltavaa, kuten täytettyjä leipiä, sipsiä ja makeisia.
10 vinkkiä kylpylään ensi kertaa suuntaavalle
1. Liput kannattaa varata etukäteen – tai ainakin ostaa automaatista. Itse suhtauduin lippujen varaukseen hieman epäluuloisesti: ei kai joulukuussa nyt mitään ruuhkia näin sesongin ulkopuolella olisi? Mutta voin kertoa, että oli…
2. Ota mukaan kaikki mahdolliset varusteet – halutessasi myös eväät. Ilmeisesti joskus kylpylästä on voinut vuokrata esimerkiksi pyyhkeen, mutta nykyään se ei onnistu. Kaikki on ostettava erikseen; flipflopit, uikkarit, pyyhkeet, kylpytakit, suihkulakit… Ja totta kai, kunnon turistihinnalla. Lisäksi altaille voi näkemäni perusteella raahata lähes mitä tahansa: eväät, shakkipelin, ulkoiluvaatteet, kirjan, tietokoneen…
3. Ja jos eväitä ei ole matkassa, kannattaa ottaa muovinen pussukka kännykälle ja rahoille. Kylpylässä oli jonkinlainen allasbaari ja kahvila, joista sai virvokkeita ja pientä syötävää, joten on kiva ettei tartvitse aina lähteä kaapille hakemaan rahaa, kun haluaa ostaa jotain.
4. Pukuhuoneet ovat pienet ja ruuhkaisat. Jos voit, osta itsellesi oma pukukoppi. Pukuhuoneet olivat ehdottomasti kylpylän ahdistavin kokemus. Yleiset pukuhuoneet ovat melko pieniä, eikä laskutilaa ole paria penkkiä enempää. Tarjolla on useita lokeroita, joihin mahtuu loistavasti tavaraa. Meillä esimerkiksi oli kaikki mukana, sillä suuntasimme kylpylästä lentokentälle. Pukuhuoneiden lisäksi kylpylässä on tarjolla yksityisiä pukukoppeja, joita voi vuokrata erillistä maksua vastaan. Olisin kovasti halunnut meille sellaisen, mutta liput myytiin loppuun jo useita päiviä aikaisemmin…
5. Varaudu siihen, että saunat ovat suomalaiseen makuun viileitä. Kiersin kaikki kylpylän saunat, eikä yksikään niistä ollut omaan makuuni tarpeeksi lämmin. Päinvastoin. Haaleassa saunassa istuessa tuli lähinnä kylmä. Ei siis kannata odotella mitään kotisaunan veroisia löylyjä!
6. Hygieniataso niin ja näin. Allasalueella hiusten tulisi olla kiinni ja meikkien pestyinä. Todellisuudessa moni lillui altaissa täydessä tällingissä tukka hulmuten. Altaiden välillä tulisi myös huuhdella jalat, mutta aika moni loikki huuhtelualtaan yli suoraan isoon altaaseen. Myöskään peseytyminen ennen allasta ei kuulunut kovinkaan monen ohjelmaan, eikä siihen mielestäni myöskään ohjeistettu. Suosittelen siis ottamaan mukaan ripauksen seikkailuhenkeä – ja flipflopit!
7. Lapsia ei kylpylässä näkynyt. Budapestin kylpylöitä ei suositella alle 14-vuotiaille, mutta käsittääkseni Szechényin kylpylään olisivat myös lapset tervetulleita. Lapsia kylpylässä ei kuitenkaan näkynyt.
8. Kurkistele rohkeasti ovien taa. Suurin osa kylpylän opasteista on vain unkariksi, joten aina edes villi mielikuvitus ei riittänyt selvittämään, mitä suljettujen ovien takana olisi. Kannattaa siis rohkeasti availla ovia ja kurkistella, mitä kaikkea kylpylästä löytyykään!
9. Älä pelästy eksoottista hajua tai altaissa ajelehtivia kasvin osia – kaikki kuuluu asiaan. Mitäpä sitä kiertelemään, kylpylässä haisee ajoittain melko pahalle ja toisinaan altaisiin nousee kasvin osia. Tämä kaikki kuuluu kuitenkin asiaan (luonnonvedessä kun kylvetään), joten niihin ei kannata kiinnittää liiaksi huomiota.
10. Varaudu ruuhkiin, selfiekeppeihin ja tietynlaiseen sekasortoon. Suosittelen lämpimästi laskemaan sataan ennen kuin astuu kylpylän ovista sisään. Rauhallinen rentoutumishetki on nimittäin toiveajattelua – sen verran ruuhkaa kylpylässä on. Selfiekepit heiluvat ja kaikkialla tuntuu olevan ainakin hetkellinen kaaos. Mikä kuitenkin on positiivista, niin menoon tottuu melko nopeasti. Ja vaikka pukuhuoneissa tai kahvilassa olisikin ruuhkaa, useat altaat ja saunat onneksi hajauttavat porukkaa tehokkaasti.
Onko Széchenyin kylpylä sulle tuttu? Meille tämä oli tällainen kerran elämässä -kokemus. Ihan hauska ja mielenkiintoinen, mutta kerta riitti. Itseäni ehkä hieman ärsytti väenpaljous sekä se, että saunoihin piti paikoitellen jonottaa pitkiäkin aikoja. Voin vain kuvitella, miten villiä meno on kesäaikaan, kun turisteja on entistä enemmän liikkeellä.
Me ollaan käyty tuolla katselemassa paikkoja, mutta ei varsinaisesti käyty itse kylpylässä. Hienoltahan tuo näyttää, ajatuksissa on ollut, että kävisimme kenties seuraavalla kerralla. Gellert olisi varmaankin toinen vaihtoehto, sielläkään emme vielä ole käyneet.
Meillekin olisi ehkä riittänyt pelkkä katselu – ainakin, jos näin jälkeenpäin ajattelee 🙂 Mutta tulipahan kokeiltua!
Tämä oli vierailuni aikana huoltokatkolla, joten kävimme Gellertissä. Se oli ihan ok. Mutta ruuhkia ei ollut ja oli syyskuun loppu.
Gellert olisi ollut kakkosvaihtoehtomme, jos tänne ei olisi jostain syystä päässyt. Kiva kuulla, että Budapestissa on myös ruuhkattomia aikoja 😀
Hyviä vinkkejä kylpylään Budapestiin! Tuo Széchenyin kylpylä on kyllä sellainen, että juuri sinne haluaisin itse käydä vierailulla. Mukavan näköinen kuuluisa paikka, jotenkin nuo ulkoallaskuvat sumussa on upeita.
Kiitos Rami! 🙂 Toivottavasti pääsisit pian Budapestiin testaamaan kylpylän 🙂
Kurkistimme tänne aikoinaan Budapestissä käydessämme, mutta emme oikein innostuneet ajatuksesta. Ehkäpä nyt jälkikäteen arvioiden juuri tuo sekasotkuinen tunnelma ja arvaus siitä, että hygenian kanssa voi olla niin ja näin, sai meidät luopumaan ajatuksesta jo hyvissä ajoin. Eipä silti, en muutenkaan, Suomessakaan, tapaa innostua kylpylöistä, vaikka käynkin noin viikottain uimassa noin kilsan verran ja sitä teen myös matkoilla, jos tarjolla on sopivia altaita, siis uimiseen.
Ymmärrän täysin päätöksenne olla menemättä kylpylään! Meillä on hieman samanlainen ajatusmaailma, emmekä oikein syty kylpylöille, mutta me molemmat ajattelimme, että kun kerran Budapestissa ollaan, niin onhan se kokeiltava 🙂 Tai kun tuolla kylpylät on niin vahvasti ”se juttu”.
Ollaan käyty, ja samat ajatukset jäi kuin sinulla, että kerta oli tarpeeksi – ja aivan samoista syistä. Altaassa shakkia pelaavat miehet oli kyllä hauska näky. Ja yllättäväkin siinä mielessä, että ajattelin kuvien altaassa shakkia pelaavista miehistä olevan lähinnä lavastettuja mainoksia. 🙂
Joo, samaa mekin ajateltiin noista shakinpelaajista, mutta siellä oli niitä useampia 😀 Kieltämättä ensin katsottiin ympärillemme, että hääriikö jossain kuvausryhmä. Mutta ketään ei näkynyt, joten kaipa ne siellä sitten ihan oikeasti käy pelaamassa 😀
Jätin tietoisesti nää kylpylävisiitit välistä kun olin Budapestissä. Mua ei jotenkin houkuttele yhtään tollanen väenpaljous ja likaiset altaat. Oli vähän niin ja näin etukäteisodotukset myös Toscanan kuumista lähteistä, mutta onneks niissä vaihtuu vesi koko ajan virtauksen takia, eikä marraskuussa ollu kuin muutama ihminen paikalla. Mutta kiva oli silti lukea tästä sun kokemuksesta!
Ymmärrän täysin, miksi jätit kylpyläkokemuksen välistä 🙂
Siis mähän rakastan kylpylöitä, etenkin just kuumia mineraalivesiä! Mutta usko tai älä, olen käynyt kahdesti kylpylässä Unkarissa, enkä kylpenyt kummallakaan kerralla. Ekalla kerralla tulin kipeäksi ja toisella kerralla olin kuvauskeikalla, eikä työtahti antanut mahdollisuutta pulahdukseen. Tuossahan se Unkari tosin ihan naapurissa olisi…
Aika erikoiselta ja vähän ärsyttävältä kuulostaa kyllä tuo, että kaikki pitää hankkia erikseen eri luukuilta.
Hyvät vinkit, kiitos tästä!
Mitä ihmettä? Oot ollut niiiiiin lähellä kylpyläkokemusta jo kaksi kertaa, mutta siltikään ei ole onnistanut 😀 Ehkä kolmas kerta toden sanoisi? 🙂