Rautavaaran Kipari, tuhansien toiveiden tyyssija

Varmaan harvalle suomalaiselle paikalle on asetettu niin montaa eri viittaa kuin pohjoissavolaiselle Kiparille. Kyseessä on Rautavaaralla sijaitseva vaara, jota on vuosikymmenten aikana yritetty muokata milloin kenenkin tarpeisiin: 1980-luvun mahtipontisessa hengessä siitä on yritetty tehdä laskettelukeskusta ja vapaa-ajan kohdetta hotelleineen, ravintoloineen ja vesiliukumäkineen. Hieman myöhemmin Kipari eli ohjaskelkkaratoineen kukoistuskautta, jonka loputtua se oli vuosia unohduksissa ennen kuin siitä vain muutama vuosi sitten tehtiin luonnonsuojelualue.

Hiihtohissi ja laskettelurinteet eivät koskaan valmistuneet, mutta valmisteluita ehdittiin tehdä. Metsään hakattu hissikuilu on Kiparilla näkyvissä vielä tänäkin päivänä, ja tuntuu jopa hieman pelottavalta miettiä, miltä alueella mahtaisi tänä päivänä näyttää, jos kaikki suunnitelmat olisivat aikoinaan toteutuneet.

Ja vaikkei Kiparille rakennettukaan laskettelukeskusta tai mahtipontista vapaa-ajan keskusta, seuraava vuosikymmen toi kuitenkin alueelle vilkasta ja kansainvälistä toimintaa. Kiparilla nimittäin päätettiin seuraavaksi panostaa ohjaskelkkarataan, ja loppuvuonna 1989 järjestettiin Kiparin ohjaskelkkamäen avajaiskilpailut. Ensimmäiset isot kansainväliset kilpailut taas saatiin joulukuussa 1992, kun Kiparilla järjestettiin luonnonohjaskelkkailun maailmancupin avauskilpailut ja heti seuraavana vuonna Kiparilla pidettiin Nuorten EM-kilpailut. Vuonna 1996 järjestettiin Red Bull -maailmancupin ensimmäinen osakilpailu sekä vuoden 1998 maailmanmestaruuskilpailujen esikisat.

Vaikka Kiparilla olikin järjestetty paljon kansainvälisiä kilpailuita, suuri hetki koitti kuitenkin vuonna 1998, kun radalla järjestettiin ohjaskelkkailun maailmanmestaruuskilpailut. Haastavissa sääoloissa järjestetyt kilpailut jäivät lopulta viimeisiksi Kiparilla järjestetyiksi kansainvälisiksi kilpailuiksi.

Unohduksista luonnonsuojelualueeksi

Kun Kiparin kilpailutoiminta kuihtui kasaan, jäivät ohjaskelkkarata ja koko alue oman onnensa nojaan ja painuivat unohduksiin vuosikausiksi. Maastoon ränsistyneet ohjaskelkkaradan rakenteet ja valotolpat purettiin ja siivottiin pois vasta vuonna 2013.

Piti kuitenkin odottaa kevääseen 2020, ennen kuin uudet kehittämisohjelmat käynnistyivät. Tällöin Rautavaara sai Uudenmaan ELY-keskuksen myöntämän avustuksen lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen, ja vuosien 2020–2022 välisenä aikana rakennettiin ympyräreitti Kiparin kierros, tehtiin entisen ohjaskelkkaradan huoltoreittiä mukaileva alamäkipyöräilyrata maastopyöräilyyn sekä talvikäyttöön mäenlaskureitti. Pystytettiin reittiopasteet ja parkkipaikalle opaste- ja infotaulut. Reitin kosteikkokohtiin rakennettiin pitkospuita ja reitin varrelle asennettiin levähdyspenkkejä. Samassa yhteydessä avattiin Kiparintien alittava vanha, umpeen kasvanut alikulkutunneli käyttöön, joka mahdollistaa siirtymän Kiparin kierrokselta Hiekkahäikän uimarannalle.

Kunnostushankkeen merkittävin uudistus oli uuden näkötornin rakentaminen Kiparin laelle. Alkuperäinen, 1980-luvulla rakennettu hirsitorni oli tullut monella tapaa tiensä päähän, ja sen tilalle päätettiin rakentaa aiempaa korkeampi ja kestävämpi torni. Niinpä vuonna 2022 Kipari sai lähes neljätoistametrisen terästornin, josta aukeaa näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Esimerkiksi alhaalla levittäytyvälle Keyritynjärven nälöalaa on verrattu jopa Kolin kansallismaisemaan. Ja näkymät ovat toden totta upeat. Kipari sijoittuu kansallisesti arvokkaaseen Paljakan kallioalueeseen, joka kuuluu noin 14 kilometriä pitkään ja 1,5 kilometriä leveään vaarajaksoon.

Kiparin kierros

2020 valmistunut Kiparin kierros on noin parin kilometrin pituinen rengasreitti, joka suositellaan kulkemaan vastapäivään. Vanha kelkkareitti lähtee Kiparin pysäköintialueen läntisestä kulmasta ja sitä pitkin pääsee kiipeämään laelle, joka nousee 274 metriä merenpinnan yläpuolelle. Reitin alkuosa on luonnonsuojelualueella kulkevaa hyväpohjaista, mutta suhteellisen jyrkkää ylämäkeä, joten hien saa kyllä pintaan. Ainoat portaat löytyvät loppumatkasta, mutta viimeiset metrit huipulle pääsee myös portaattomasti kiertotietä käyttämällä. Testasimme molemmat vaihtoehdot, ja kyllä portaaton kiertotie vaan tuntui (ennakko-oletuksista huolimatta) rankemmalta!

Kiparin vuoren päältä löytyy infotaulu, näkötorni, huussi ja tilava kota, jossa on nuotiopaikka. Harmi, ettemme tienneet (tai ottaneet tästä selvää) etukäteen, sillä siistissä kodassa olisi ollut kiva paistaa vaikkapa makkarat. Kauaa ei asiaa surkutella, sillä ylhäällä näkötornista avautuva maisema vei kaiken huomiomme. Se oli samaan aikaan sekä äärettömän kaunis että surullinen: harmitti, että ihmisen kädenjälki näkyi oikeastaan kaikkialla, minne päänsä käänsi. Hakattua ja raivattua metsää, rakennettuja teitä, mökkejä… Miten mielellään sitä olisikaan katsellut koskematonta luontoa.

Kun olimme ihastelleet maisemia tarpeeksi, lähdimme jatkamaan kierrosta pienempää polkua pitkin kohti Paljakkaa. Reitin loppuosa oli lähtöpaikalle saakka pientä polkua ja alamäkeä. Ehkä hieman tylsää, mutta ainakin luonnontilaisempaa kuin alkureitti. Matkan varrelta löytyi myös muutamia pitkospuita ja yksi silta sekä penkkejä, joita löytyy muutenkin säännöllisesti koko matkan varrelta.

Loppureitistä jännitin myös aiempaa enemmän käärmeitä, sillä heinikkoinen kapea polku tuntui juuri sellaiselta, missä kärmekset saattaisivat viihtyä. Onneksi emme kuitenkaan törmänneet yhteenkään.