Toteutunut unelma: koiravaljakolla jäätikölle Grönlannissa

Aamu on kylmä. Hytisemme Elinan kanssa hotellin pihalla. Kohta pihaan kaahaa lava-auto, josta nousee ulos nuori nainen. Hän vie meidät lähtöpisteelle, jossa kuski ja hänen appiukkonsa odottavat moottorikelkkojen kanssa. Ensimmäisenä katseet kiinnittyvät kelkkojen kyljissä oleviin asekoteloihin. ”Onko tuolla ase?” ”Nyt on metsästyskausi. Meillä on normaalisti aseet mukana, jos satumme näkemään lintuja, mutta nyt kotelot ovat tyhjiä”, nainen rauhoittelee.

Saamme kypärät ja sitten hyppäämmekin kelkkojen kyytiin. Jotenkin pidän siitä, ettei turisteja paapota liikaa. Kukaan ei kysy, olenko pukenut riittävästi päälle tai onko minulla paksummat hanskat mukana. Ajatus on, että jos olet tullut Grönlantiin, osaat myös pukeutua.

Lähdemme liikkeelle. Ensimmäinen järvi on pieni ja se on nopeasti ylitetty. Edessä kohoaa vuoristo. Ajamme sitä kohti ja koetan etsiä katseellani jonkinlaista serpentiinitietä, mitä pitkin pääsisimme ketterämmin yli, mutta me ajammekin pystysuoraa mäkeä ylös. Olen ihan varma, että moottorikelkasta loppuu tehot, mutta pääsemme varsin ketterästi huipulle.

Matkaamme kiemuraisia teitä ylös ja alas, halki laaksojen ja vuorenrinteiden. Vauhti on reipasta, enkä voi kuin ihailla Kaalin ajotaitoja. Tummat vuoret luovat jyrkkiä varjoja laakson pohjalle. Seuraan naalin jälkiä, jotka puikkelehtivat helmijonona pitkin vuorenrinteitä.

Saavumme taas järvelle, ja Kaali laittaa kaasun pohjaan. Kylmä tuuli nipistelee reisiä, mutta muuten on lämmin. Itken. Itken onnesta ja siitä, miten etuoikeutettu olenkaan, kun saan olla täällä.

Kaiken alleen peittävä koirien kuorolaulu

Viimeisen jyrkän nousun jälkeen pysähdymme hetkeksi. Alhaalla aukeaa jäätikkö, ja voimme kuulla rekikoirien innokkaan ulvonnansekaisen haukunnan. Laskeudumme alas ja suuntaamme talolle. Nopea vessareissu ennen päivän parasta osuutta, koiravaljakkoa.

Koirat aloittavat kimeän huutokuoron, kun moottorikelkka lähestyy. Pitkin jäätä makoilee useita grönlanninkoiria pienissä kiepeissä, mutta lauma, jota lähestymme, on tajunnut pääsevänsä kohta töihin. Ne eivät meinaa pysyä nahoissaan loikkiessaan ylös ja alas. Ne haluavat päästä vetämään!

Grönlannissa on omia lakeja ja säädöksiä koiria varten. Koirat saavat esimerkiksi olla irti viiden kuukauden ikään asti, mutta sen jälkeen ne tulee kiinnittää ketjuun. Kaikki yli viiden kuukauden ikäiset irtokoirat on lupa ampua. Siksi katselenkin hieman huolissani irti päässyttä valkoista grönlanninkoiraa, joka varovasti hivuttautuu lähemmäs. Myös Kaali ja appiukko ovat huomanneet tunkeilijan ja ajavat sen pois huutamalla ja huitomalla. Luojan kiitos, se riittää.

Kaalin laumassa on 15 koiraa, joista vain kaksi on uroksia. ”Siksi ne tappelevat niin paljon, liikaa narttuja”, appiukko selittää. Näemme muutaman koirien välienselvityksen, joista viimeisimpään Kaali joutuu puuttumaan. Kun sanallinen komentaminen ei auta, hän joutuu potkimaan päälle hyökännyttä koiraa, jotta se irrottaisi otteensa. Laumassa on suhteessa liikaa nuoria, vallanhaluisia koiria, jotka aiheuttavat toisinaan hämminkiä muuten niin sopuisassa laumassa.

”Give me dogs, give me snow and you can keep the rest!”
– Knud Rasmussen, polar explorer

Jokaisella koiralla on oma tarkka paikkansa valjakossa. Alfanarttu sijoitetaan eteen, sillä lauman korkeimman asemansa lisäksi sillä on eniten kokemusta vetämisestä. Taimmaisen rivin reunoille sijoitetaan nuoret, alle 2-vuotiaat koirat, jotka vasta harjoittelevat vetokoiran elämää. Niille ei myöskään tule mitään vedettävää, sillä tarkoitus on ensin oppia liikkumaan lauman tahdissa ja oikeaan suuntaan.

Ajopiiska heiluu, kun Kaali komentaa koiria. Piiskalla luodaan tilanteeseen rajat, eikä niillä ole tarkoituskaan osua koiriin. Nyt Kaali haluaa kertoa, etteivät koirat saa vielä tulla reen eteen. Hyppäämme reen kyytiin, ja mies päästää koirat irti. Ne lähtevät saman tien vetämään. Alun jälkeen meno kuitenkin rauhoittuu. Koirat tietävät, että edessä on 15 kilometrin juoksu, joten ne osaavat säästellä itseään. Alfanaaras huolehtii, ettei vauhti käy liian kovaksi. Lauman nuorimmat koettavat alkuun ärsyttää aikuisia koiria tuuppimalla ja näykkimällä niitä, mutta pian ne tajuavat olevansa töissä ja keskittyvät siihen.

Matkalla jäätikölle

Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja värjää jäälohkareet lähes turkooseiksi. Nautimme hiljaisuudesta ja lämmöstä, koettaen samalla pysyä keikuttavan reen kyydissä. Olin odottanut, että reessä olisi ollut lämmin viltti tai joku talja, mutta istumme kovilla puupenkeillä ilman lisälämmitystä. Olen unohtanut toppahousut kotiin, joten hytisen penkillä juoksutrikoissa ja kerrastokalsareissani. Tiedän, että kylmempää on tulossa, sillä jäätikkö lähestyy.

Kaali on voittanut vetokoirakisojen MM-kisoissa kahtena vuotena peräkkäin. Ensimmäisenä vuonna hän sai hopeaa ja tänä vuonna pronssia. Kisoissa koirat juoksevat 40 kilometriä reiluun puoleentoista tuntiin, ja maasto on todella mäkistä ja vaikeakulkuista. Tänään tämän lauman tehtävä on kuljettaa meidät 15 kilometrin päähän, mutta aikaa menee noin tunti. Lisäksi kuljemme jäätiköllä, missä on tasaista.

Kaali kertoo, että hänen kisakoiransa ovat lähempänä kotia, jotta treenaaminen olisi helpompaa. Tämä ja muut jäätikön lähellä sijaitsevat koiravaljakot ovat vain turisteja varten. Mies kertoo, että tämän lauman alfanaaras olisi jo liian vanha kisoihin, mutta vielä se saa olla mukana turisti- ja metsästysajoissa.

En uskalla kysyä, mitä koirille, jotka eivät enää kelpaa valjakkoon, tapahtuu.

Saavumme jäätikölle. Koirat irrotetaan valjakosta ja niille heitetään kasat tuoretta pikkukalaa. Sen jälkeen ne jäävät makoilemaan lumeen, kun taas me lähdemme kiipeämään viereiselle vuorelle, josta aukeaa mielettömät näkymät jäätikölle. Nautimme siellä kahvit ja teet, kuvaamme – ja lopuksi vain istumme ja nautimme auringosta. Kohta fiilistelymme kuitenkin keskeytyy, sillä alhaalta alkaa kuulua koiran kiljuntaa. Koirilla on jälleen menossa jonkinlainen välienselvitys, jossa lähes koko lauma on yhden koiran kimpussa. Kaali huutaa muutaman kovan käskyn ja tilanne laukeaa.

Kaali haluaa kuitenkin palata takaisin, joten lähdemme laskeutumaan rinnettä alas. Koirat valpastuvat heti. Olen ensimmäisenä alhaalla, mutta en uskalla mennä koirien lähelle ennen Kaalin saapumista. Hänen luvallaan silitän yhtä koirista. Se katselee vuoroin mieheen ja minuun, ja katseesta paistaa selkeästi epäilys.

Kaali lähtee ja Elina tulee myös rapsuttamaan koiraa, joka koettaa heti puraista. Päätämme jättää koirat rauhaan.

Paluumatkan aika

Lähdemme paluumatkalle. Yhtäkkiä yksi nuorista koirista sekoaa askeleissaan ja sen naru jää kiinni kelkkaan. Koira ulvahtaa, Kaali kiskoo narua irti, ja kohta koira linkuttaa muun lauman kiinni. Se varoo selvästi toista takajalkaansa, mutta mies sanoo sen olevan kunnossa. Ehkä viiden kilometrin könkkäämisen jälkeen se alkaa kuin alkaakin juosta normaalisti. ”Onpahan ensi kerralla tarkempi.”

Saavumme talolle. Koirat tietävät oman paikkansa ja suuntaavat ilman erillistä ohjausta sinne. Ne saavat taas tuoretta kalaa kiitokseksi suorituksesta, ja sen jälkeen ne kiinnitetään takaisin ketjuihin. Kaali kaataa niille vielä pari kierrosta muroja suoraan hankeen ennen kuin suuntaamme takaisin talolle, jossa appiukko odotteleekin jo kalakeiton kanssa. Grönlantilaiset kutsuvat ruokaa kalakeitoksi, mutta toisin kuin suomalaisessa versiossa, se on tehty tomaattikastikkeeseen ja keitosta löytyy kalan lisäksi katkarapuja, kalansilmiä ja tomaatinpaloja. Ei siis lainkaan perunoita tai muitakaan juureksia. Ruokajuomana on lumesta ja jäästä sulatettua vettä.

Paluumatka alkaa. Hyppäämme jälleen moottorikelkkojen selkään ja lähdemme ajamaan takaisin lähtöpaikalle. Aurinko on mennyt piiloon paksun pilviverhon taa ja se tuntuu heti lämpötilan laskuna. Vastaan tulee yllättävän paljon muita kelkkailijoita, oletettavasti metsästäjiä. Yritän ymmärtää, millä logiikalla Kaali tervehtii vain osaa heistä.

Pian olemmekin lähtöpisteessä ja pitkä päivä tulee päätökseensä. Olo on onnellinen, mutta toisaalta myös epäuskoinen: Pääsinkö ihan oikeasti ajamaan koiravaljakolla jäätikölle ja moottorikelkalla pitkin Grönlannin erämaita? Kuinka moni voi sanoa tehneensä saman?

Lue myös:

• Faktoja vihreästä maasta eli Grönlannista