Keskiviikon veneretki jäätikölle peruuntui ivallisesti jäätilanteen takia. Meidän piti keksiä nopeasti joku aktiviteetti, sillä vapaapäivä ei ollut vaihtoehto. Tuntui, että olimme kiertäneet Ilulissatissa sen verran kuin itsenäisesti oli mahdollista, joten kaipasimme kipeästi retkelle. Muutaman mutkan kautta päädyimme lähtemään moottorikelkoilla Oqaatsutin pieneen kylään, jossa meidän alunperin piti majoittua Ilulissatin sijaan.
Menomatka kylään oli katastrofi. Otimme moottorikelkkaretken keskustan ulkopuolelta, ja jo vuokraamon ulkonäkö sekä kypärien kunto herättivät epäilyksen retken laadukkuudesta. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan kahden nuoren miehen kanssa (jälkeenpäin naureskelimmekin, että miehet olivat varmasti helpon kaljarahan tarpeessa ja siksi lähtivät käyttämään meitä Oqaatsutissa…). Miehet ajoivat holtittomasti ja todella kovaa. Pahimmissa töyssyissä meinasin tipahtaa kyydistä ja jouduin pariin kertaan jopa sanomaan kuskille, että vähempikin vauhti riittää ja että haluan päästä hengissä kotiin. Vastaukseksi sain naurahduksen.
Selvisimme kuitenkin kylään. Miehet jäivät seisoskelemaan moottorikelkoilleen ja sanoivat odottavansa meitä tunnin. Ilman minkäänlaisia ohjeita tai opastusta lähdimme kiertelemään kylää.
Oqaatsut tarkoittaa grönlannin kielellä ”merimetsoa”. Se tunnetaan myös nimellä Rodebay, ja se perustettiin 1700-luvulla hollantilaisten valaanpyytäjien kauppapaikaksi. Rodebay tarkoittaa hollanniksi ”punaista lahtea” ja on saanut nimensä siitä, että kauppapaikalle tuotujen tapettujen valaiden veri muutti rannat ja meren punaiseksi. Vielä tänäkin päivänä lahden pohjassa voi tyynellä säällä nähdä valaanluita.
Oqaatsutin pienuutta on hankala käsittää. Vuonna 2023 kylässä on asunut 48 ihmistä. Määrä kuitenkin vaihtelee vuodenajan mukaan, sillä monet kylän asukkaista asuvat ainakin osan vuodesta muualla, kun he kulkevat ruuan perässä ympäri Grönlantia.
Satamaan saapuessa on oikeastaan jo nähnyt kaiken: pienen kaupan, sesonkiravintolan, sään runnomat talot, yhden huoneen hostellin sekä kirkon, joka toimittaa myös koulun virkaa. Tässä pienessä kalastajakylässä ei ole lainkaan teitä, joten autojen sijaan kalastusveneet ovat arvokkainta omaisuutta.
Saarella kävely tuntui todella oudolta, sillä käytännössä kuljin koko ajan jonkun etu- tai takapihalla. Koiria näkyy yllättävän paljon, mutta toisaalta ne ovat moottorikelkkojen lisäksi ainoa liikkumismuoto talvella. Kesäisin Oqaatsutiin tullaan joko laivoilla tai sitten kävelemällä reilun 20 kilometrin vaellusreitti Ilulissatista.
Talojen pihat ovat sotkuisia, ja metsästys- ja kalastuskulttuuri näkyvät kaikkialla: erilaisia kalastusverkkoja roikkuu siellä täällä, erilaisia aseita nojailee seiniin, eläinten luita ja sarvia lojuu siellä täällä, kaloja roikkuu kuivumassa ja myskihärän pää on unohtunut kontin päälle. 
Tunti oli oikein riittävä aika Oqaatsutissa. Ehdimme käyskennellä hitaasti alueen ympäri sekä ottaa paljon kuvia. Uskon, että kesällä täällä varmasti viihtyisi pidempäänkin kallioilla istuskellen, mutta tällaisena harmaana ja hyisenä päivänä on vaikea keksiä tekemistä.
Kylän jäädessä taaksemme en voinut kuin miettiä, miten hyvän päätöksen teimme Elinan kanssa, kun ennen reissua vaihdoimme majoituksen Oqaatsutista Ilulissatiin. Vaikka kalastajakylä onkin autenttinen ja rosoinen, olisimme varmasti kyllästyneet siellä nopeasti.
Lue myös:
Tällaiseen syrjäiseen kyläpahaseen olisi mukava päätyä joskus esimerkiksi viikoksi ja Grönlannin suunnaltahan niitä löytyisi. Harva suomalainen kylä on muuten noin värikäs kuin Oqaatsut, vaikka uutta maalipintaa kaipaisivat tuonkin kylän tuvat.
Hmmm, tuo, että siellä myskihäränpäitä ja kuivakalaa roikkuu pitkin kyliä, taitaa olla myös merkki siitä, että jääkarhuista ei ole haittaa, eikä niitä pyöri alvariinsa nurkissa nuuskimassa, kuten ehkä Huippuvuorilla. Mistä tuli mieleen, että Huippuvuorilla erään koiratarhan pihassa oli korkealla hirressä roikkuva hylkeenraato, jonka tarkoituksena oli kuulemma kiinnittää jääkarhun huomio ja jättää koirat rauhaan. Olikos tällaista grönlantilaisilla koiratarhoilla? Tai voihan tietysti olla, että tuo myskihäränpää on Oqaatsutissa syöttinä. 😀
Noissa pienissä syrjäisissä kylissä on kyllä ihan oma tunnelmansa! Ja ehkä kesäaikaan tuo olisi ihan kiva, kun olisi mahdollisuus kävellä Ilulissatiin, mutta näin talvella on aika eristyksissä, jos (kun) ei ole omaa valjakkoa tai moottorikelkkaa. Ja mitä tulee noihin värikkäisiin taloihin, niin eri väreillä on ollut oma, tarkkaan määritelty tarkoituksena. Kerron näistä myöhemmässä postauksessa lisää! 🙂
Jääkarhuista ei tosiaan ole haittaa Länsi-Grönlannissa. Jääkarhuja on lähinnä pohjoisessa, ja ne liikkuvat pitkälti alueella, jossa ei ole lainkaan asutusta. Kohtaamiset jääkarhun kanssa ovat siis todella harvinaisia.
Heh, minkä hintainen retki oli? Turhan yksityiskohtaisesta opastuksesta ei ainakaan kuskeja voi syyttää! 🙂 Varmasti oli erinomainen ratkaisu olla Ilulissatissa Oqaatsutin sijaan, sen verran uneliialta kylä näytti, vaikka eipä Ilulissatiakaan ruuhkaiseksi voi moittia… Tuosta laajasta metsästyksestä tuli muuten mieleen, että mitähän Grönlannissa voi kasvattaa sulanmaanikaan? Varmaan aika niukka on valikoima.
Retki maksoi 272,87 euroa / hlö. Eli ei todellakaan ollut hintansa arvoinen! Vitsailtiinkin jälkeenpäin (kun oltiin päästy turvallisesti takaisin…), että miehet otti meiltä kyllä helpot kaljarahat 😀
Grönlannissa kasvatetaan hyvin vähän mitään. Etelämpänä on muutama kasvihuone ”jotain vihreää” varten, mutta aika heikkoa on :/
Kuvista ja jutustakin voi päätellä, että teitte hyvän valinnan kun majoituitte Ilulissatiin. 🙂 Ehkä tuolla kesällä tunnelmoisi, mutta näin (kevät)talvella vaikuttaa turhan karulta paikalta.
Ilulissat oli kyllä niiiiin oikea päätös! Oqaatsutissa oli kiva käydä, mutta tunti riitti mainiosti vierailuun 😀
Onpa herttainen pikkukylä, jossa kyllä varmasti tuntuu siltä, että aika on pysähtynyt. Kaiken ihmettelyn lisäksi on hauskaa, millaisia ajatuksia tuollaisissa paikoissa vilistää päässä ja Arman Alizadia lainaten ”Kelatkaa, nää ihmiset elää näin joka päivä” 😀
Mietin tuota Armanin kuolematonta lausetta itsekin, kun kiertelimme kylässä 😀
Haha, ihana toi meidän yhteiskuva! 😀 oikeen kunnon myrtsinä molemmat 😀 joo, tulipahan tämäkin koettua, etenkin moottorikelkkareitti oli turhan jännittävä seikkailu.
Jep, toi meidän yhteiskuva kyllä kertoi senhetkiset fiilikset oikein hyvin 😀 Ja huhhei, en tosiaan tiennyt, että moottorikelkalla pääsee niin lujaa…
No huh Onpa retkellä ollut hintaa, jos se vain on sisältänyt kuljetuksen!
Grönlanti on kyllä mystinen ja mielenkiintoinen periferia.
Oli todellakin ihan älyttömän kallis – eikä lainkaan hintansa arvoinen!! ”Opastus” sisälsi tosiaan vain sen, että tuolla asuu 30 henkilöä. Sekin tieto oli väärää ja vanhentunutta 😀
Aika hurjalla hinnalla saitte tuon kokemuksen siitä, että ”haluan päästä hengissä kotiin”. Sinänsä kyllä varmaan näkemisen arvoinen pikku piipahdus tuokin, kun paikka oli kuitenkin ihan omansa laatuinen. Kuten koko Grönlannin vierailunnekin on ollut. Olen kommenteissani sanonut tämän ennenkin, että minusta on kiva nähdä teidän kuvianne, ei tarvitse itse lähteä palelemaan. Aila