Kyproksella risteilyjen suhteen iskee äkkiä runsaudenpula. Satama-alueet ovat täynnä pieniä kojuja, joista jokaisesta myydään jos jonkinlaista veneretkeä. On erilaisia teemaristeilyjä merirosvolaivoineen ja vaahtobileineen, löytyy rauhallisempia perheretkiä ja jotkut mainostavat olevansa paras vaihtoehto erilaisten eläinten bongaamiseen. Veneretki Ayia Napassa kuului kuitenkin reissusuunnitelmiimme, joten jotain oli keksittävä, vaikka pää olikin kaikesta tarjonnasta pyörällä.
Kaikki alkoi siitä, kun tutustuimme ruotsalaisnaiseen rantakadulla. Hän halusi puhua suomea (opiskeltuaan kieltä Duolingosta parin vuoden ajan), minä ruotsia ja mieheni englantia. Puhuimme näitä kaikkia kolmea kieltä suloisesti ristiin, ja jäi aina keskustelijan kielitaidon (ja mielikuvituksen) varaan, mitä keskustelusta lopulta sai irti. Jossain vaiheessa selvisi, että nainen kauppaa risteilyjä. Hän halusi oppia uusia veneaiheisia sanoja suomeksi. Kun olin opettanut hänelle tuikitarpeelliset ruorin, laidan ja maston, pääsimme vihdoin keskustelemaan risteilyn sisällöstä: pari tuntia uintia ja Ayia Napan tunnetuimmat nähtävyydet mereltä käsin. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta parasta oli se, että veneellä ei soinut musiikki. En siis missään nimessä halunnut millekään bileristeilylle, joten tämä oli mulle tärkeä yksityiskohta. Lisäksi seurueemme pikkuihmisten takia oli toki tärkeää, että retkeä kuvailtiin lapsiystävälliseksi.
Ainoastaan pikkuihmisten pelastusliivit tuottivat päänvaivaa: ”Veneellä ei ole kunnon pelastusliivejä, koska paikalliset eivät osaa pukea liivejä, joissa on jalkojen välistä menevä lenkki.” Nainen kuitenkin lupasi lainata meille omia norjalaisia ”takuuturvallisia” liivejään, mikäli seurueemme päättäisi valita heidät.
Viime hetkellä mukaan
Jäimme miettimään asiaa. Törmäsimme naiseen päivittäin ja vaihdoimme aina kuulumisia kolmella kielellä. Veneretki oli koko ajan enemmän ja vähemmän mielessä, mutta harmillisesti mikään ei tuntunut oikein omalta jutulta.
Niinpä koetti viimeinen kokonainen lomapäivämme Kyproksella. Emme olleet saaneet risteilyä varattua, ja alkoi iskeä paniikki. Suunnitelmamme lähteä aikaisin aamulla etsimään risteilyjä oli vesittynyt, sillä reissupoppoomme jäsenet olivat heränneet eri aikaan ja aamupala oli venähtänyt hieman liian pitkäksi. Kello oli vähän vaille kymmenen ja tiesimme, että suurin osa laivoista lähtisi liikkeelle kymmeneltä. Samalla takaraivossa jyskytti tieto siitä, että jos haluaisimme päästä tämän loman aikana merille, sen pitäisi tapahtua nyt.
”Entäs se ruotsalaisnainen?”
Lähdimme yhdessä tuumin kipittämään tuhatta ja sataa kohti satamaa. Osa porukastamme ei edes tiennyt, miksi juoksimme, mutta onneksi he sentään lähtivät peräämme. Laivan köydet oli juuri irroitettu ja se oli lähdössä, mutta onneksi köysiä irrottanut ruotsalaisnainen huomasi meidät. Heiluttelimme puolin ja toisin.
”Kom nu! Snart!” Ja mehän juoksimme.
Emme olleet maksaneet vielä mitään tai ehtineet kysellä muistakaan käytännön jutuista, kun meidät jo kirjaimellisesti heitettiin veneeseen. ”Maksakaa baarimikolle”, ruotsalaisnainen huusi ja jäi vilkuttamaan rannalle.
Tuttuja nähtävyyksiä mereltä käsin
Veneretki ei tarjonnut älyttömästi uusia nähtävyyksiä, sillä olin kiertänyt suurimman osan niistä jo kävellen. Ainoastaan perspektiivi oli eri, mikä toki toi hommaan oman kiinnostavuutensa. Vesi on kuitenkin itselle niin tärkeä ja rakas elementti, että oli ihana päästä nauttimaan viimeisestä päivästä merelle.
Ohitimme heti ensimmäiseksi Patsaspuiston, jonka jälkeen pysähdyimme Rakkauden sillalla. En tiedä, saako näin sanoa, mutta mielestäni silta näytti mielenkiintoisemmalta maalta. Meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri, sillä sillalla ei ollut uimareita tai muita veneitä, joten saimme kuvata sitä rauhassa.
Matka jatkui meriluolille. Tässä olisi ollut täydellinen snorklaus- ja uintipaikka, joten harmitti, että luolilla käytiin vain kääntymässä. Meriluolien jälkeen avautuivat näkymät Cavo Grecon kansallispuistoon. Olisin ehdottomasti halunnut päästä kansallispuistoon retkeilemään, mutta koko viikon jatkuneet superhelteet (ja kaksi auringonpistosta) tekivät hommasta mahdottoman. Oli kuitenkin kiva, että puistoa pääsi näkemään edes hieman mereltä.
Entäs ne uimapysähdykset? Ihan kivoja, rauhallisissa ja melko aallottomissa poukamissa järjestettyjä. Itseä ehkä eniten ihmetytti se, miten heikolla uimataidolla varustettuja henkilöitä oli reissussa mukana. Suurin osa tarvitsi jonkinlaisia kellukkeita tai pelastusliivejä avukseen, ja osa roikkui maanisesti pelastusrenkaassa koko uinnin ajan. Toki jokainen tekee, kuten parhaaksi näkee, mutta mietin, että jos ei oikein osaa uida, mahtaako tuollainen ”ryhmäkokeilu” syvässä merivedessä olla paras mahdollinen. Siellä kun yksi saa paniikkikohtauksen, niin…
Toinen asia, mikä sai hieman veren kiehumaan oli se, että pysähdysten aikana laivan henkilökunta heitti veteen leipää ja sipsejä. Tarkoituksena oli selvästi houkutella kaloja paikalle, mutta mielestäni tämä on täysin tarpeetonta. Eikä se nyt ollut kauhean kivaa uiskennella vetisten leipäpalojen keskellä…
Uinnin jälkeen veneen henkilökunta muuten tuli kannelle ”ovivahdeiksi”. Heidän ohitseen pääsi vasta, kun oli täysin kuiva. Ymmärrän kyllä, että lattiat ja sohvat eivät varmasti tykkää, jos porukka ravaa siellä läpimärkänä, mutta ehkä pientä joustoa (etenkin pikkulasten osalta) olisin henkilökunnalta kaivannut.
Veneretki Ayia Napassa – uhka vai mahdollisuus?
Sanoisin ehdottomasti että mahdollisuus, tosin muutamalla lisähuomiolla. Suosittelen varmistamaan, onko risteilyllä joku teema ja miten ”äänekäs” risteily on. Kannattaa myös kysäistä, saako veneestä ruokaa tai juomaa. Meidän risteilyyn olisi kuulunut lounas, mutta koska hyppäsimme kyytiin viime hetkellä, emme olleet siihen oikeutettuja. En ihan ymmärtänyt logiikkaa, sillä risteilylle pystyi muutenkin ostamaan lippuja viime minuuteille asti ja matkaan sisältyi lounas. Laivalla ei juuri lounaasta johtuen myyty muuta kuin sipsejä, joten satamaan päästyä nälkä oli melkoinen. Juomapuolikin oli niin ja näin; vettä ei saanut ollenkaan, ja tarjolla oli limuja, olutta ja siideriä.
Lisäksi, mikäli retkeen sisältyy uintia tai snorklausta, kannattaa kysyä, kauanko siihen on varattu aikaa. Useat veneretket sisälsivät vain puolen tunnin pulahduksen (ja silti niitä markkinointiin nimenomaan snorklausreissuina), kun taas esimerkiksi meidän retkeen sisältyi kaksi tunnin pituista pysähdystä.
Meille jäi reissusta ”ihan ok” -fiilikset. Uskon, että jos olisimme tehneet taustatyön paremmin ja varanneet reissun ajoissa, olisimme voineet löytää vielä enemmän meidän näköisen reissun. Pääsimme kuitenkin nauttimaan merestä ja uimisesta, joten plussan puolelle jäätiin.
Oletko käynyt veneretkellä Kyproksella tai muualla? Millaisia kokemuksia siitä on jäänyt?
Lue myös:
Heh, yllättävän hyvän risteilyn saitte lopulta aivan viime tipassa. Ja ilman muuta olen itsekin sitä mieltä, että maisemat mereltä näyttävät aina erilaiselta kuin maalta – ja nekin kannattaa käydä katsomassa, jos mahdollista.
No joo, meillä kävi kyllä tuuri! Teidän venereissuja olen aina katsonut kaiholla, sillä ne ovat vaikuttaneet ihan super onnistuneilta ja teidän näköisiltä 🙂 Toki käytätte Marikan kanssa varmaan hurjan paljon aikaa retkien ym. suunnitteluun!
Hieno juttu että risteily lopulta järjestyi, vaikkakin vähän erikoisella tavalla. Kivalta näyttää maisemat kuvissa, ja totta että perspektiivi mereltä päin on eri, vaikka paikat muuten olisi tuttuja. Itse olen käynyt Kyproksella useamman kerran ja Ayia Napassakin ohimennen, tosin talviaikaan, jolloin se on todella hiljainen. Risteilyllä ei ole tullut käytyä, mutta eikä niitä viileäpään talviaikaan taida olla paljon tarjollakaan. Mutta jos menisin, haluaisin itsekin valita jotain muuta kuin äänekkään ”bileristeilyn”.
Olisi hauska nähdä Ayia Napa hiljaisena! Näin kesäaikaan kun se todella sykki elämää 🙂
Haastavaahan tuo varmaan on, viime hetkellä löytää juuri se oikea reissu. Mutta kyllä ainakin helteisellä säällä melkein veneretki kuin veneretki on hyvä idea, etenkin jos tuulee kohtuullisesti – sen verran, että viilentää, muttei ihan kovaksi aallokoksi asti 🙂
Jep, veneretki ja merilläolo yleensäkin ovat aina hyviä ideoita! 🙂
Vastaavan risteilyn tein vuonna kivi ja keppi ja oli kiva päästä snorklaamaan ja näkemään turkoosinvärisen veden. Nyt kun viime vuonna keväällä kävin maasta käsin nuo nähtävyydet, niin täytyy kyllä todeta että ihan samanlaisilta ne näyttää maalta kuin mereltä 😀 just nuo luolat ja rakkaudensillan näkee niin hyvin ihan mantereelta käsin.
Hahah, kävinkin katsomassa, että sä oot ollut aika samanlaisella risteilyllä? 😀 Ja jep, eipä tuo näkymä mereltä juuri lisäarvoa tuonut…
Katoin joskus päiväretkiä tuonne meriluolille, mutta en muista silloin törmänneeni risteilyihin. Luultavasti yrittäisin päästä jotenkin muutoin paikalle kuin veneretkellä. Saisi ainakin uida ja snorklailla kuinka pitkään haluaa, eikä kukaan olisi heittelemässä leipää veteen.
Jep, kyllä omatoimiset reissut on usein paras vaihtoehto! 🙂
Olipa outo tuo lounaspolitiikka! Meillä viime kesän veneretkellä opas toi monta pulloa viiniä. Me saimme mukillisen ja sitä kyllä jäi. Kun lähdimme takaisin päin kysyin juomaa. Vastaus oli ei ole kuin vettä. Oli kai henkilökunta juonut muut juomat 🤣🤣
Hahhah, siellä on ollut henkilökunta hieman janoisampaa sorttia 😀 Ja jep, kyllä hieman kummasteltiin tuota lounaspolitiikkaa…