Syyskuu on vihdoin täällä, joten saan hyvillä mielin suunnata katseeni pimeneviin iltoihin, sadonkorjuujuhliin ja Halloween-tapahtumiin. En tiedä, johtuuko se hyvästä tapahtumatarjonnasta, mutta huomaan vuosi vuodelta olevani enemmän syksyihminen. Putoavat lehdet eivät ahdista läheskään niin paljoa, kun tarjolla on tekemistä. Tässäpä siis vinkit syystapahtumiin:
Etelä-Suomesta löytyy syksyllä yllättävän paljon pieniä ja tunnelmallisia tapahtumia, joissa pääsee nauttimaan sadonkorjuusta, lähiruoasta, omenoista, kurpitsoista ja maalaismaisemista. Joissakin voi eksyä maissilabyrinttiin, toisissa ihastella kurpitsamerta tai jos elämään kaipaa hieman jännitystä, tarjolla on myös kummituksia ja Halloween-tunnelmaa.

Maissilabyrintti, Pälkäne
Suttisen tilalla Laitikkalassa pääsee syksyllä seikkailemaan keskelle korkeaa maissipeltoa. Labyrintin mutkittelevien reittien varrelta löytyy piilotettuja yllätyksiä, ja samalla voi yrittää ratkaista pellolle kätketyn sana-arvoituksen.
Syksyn edetessä maissipelto saa vielä uudenlaisen tunnelman, kun Suttisella järjestetään Hämäriä maissilabyrintti-iltoja. Pimeässä pellolla suunnistaminen onkin aika erilainen kokemus kuin päiväsaikaan, ja tässä on mukavan erilainen vaihtoehto perinteisille syksyn tapahtumille.
Maissilabyrintin yhteydessä voi samalla piipahtaa Suttisen tilapuodissa ja kahvilassa, joten tästä saa helposti pienen maaseuturetken syksyiseen päivään tai iltaan.
Milloin? Hämärät maissilabyrintti-illat järjestetään 18.-19.9. ja 25.-26.9. klo 15-22.
Osoite: Kissalammintie 43 36660 Laitikkala

Omenakarnevaalit, Lohja
Lohjan Omenakarnevaaleilla syksyn sato on pääosassa. Lohjan museon ympäristössä järjestettävä tapahtuma kokoaa yhteen omenoita, lähituotteita, käsitöitä ja muuta syksyistä tekemistä. Omenat ovat tietysti vahvasti mukana myös tapahtuman herkuissa ja tuotteissa.
Ohjelmassa on myös muutama hieman hauskempi perinne, kuten Suomen suurimman omenan etsintä ja variksenpelättimien SM-kilpailu. Jälkimmäinen kuulostaa juuri siltä, että kilpailun taso saattaa vaihdella luovasta suorastaan omituiseen… Omenakarnevaaleille voi lähteä ihan omenaherkkujen perässä, mutta samalla Lohjan museon ympäristössä saa helposti kulumaan hyvän tovin kierrellen kojuja ja tutustuen syksyn satoon.
Milloin? 19.9.2026 klo 10-16
Osoite: Rovastinkatu 1, Lohja

Omenapäivä, Kemiönsaari
Syyskuun viimeisenä lauantaina Söderlångvikin kartanolla Kemiönsaarella vietetään perinteistä Omenapäivää. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo 21. kerran.
Omenapäivän keskiössä ovat tietysti omenat ja syksyn sato. Omenatorilla voi maistella ja ostaa kartanon omenatuotteita sekä poimia omenoita myös itse. Tarjolla on myös sadonkorjuun tuotteita, käsitöitä ja paikallisten yritysten esittelyjä. Päivän ajaksi Söderlångvikin kartano koristellaan omenateemaan sopivaksi, joten tapahtumassa riittää katseltavaa.
Milloin? 26.9.2026 klo 11-17
Osoite: Söderlångvikin kartano, Amos Andersonvägen 82, Kimitoön

Sadonkorjuujuhla, Ahvenanmaa
Jos syysretkelle on mahdollista varata kokonainen viikonloppu, kannattaa Ahvenanmaakin pitää mielessä.
Ahvenanmaalla järjestettävä Skördefest ei ole vain yksi tapahtumapaikka, vaan kokonainen sadonkorjuuviikonloppu. Maatilat, tuottajat ja tilapuodit avaavat ovensa ja ympäri saarta pääsee tutustumaan paikalliseen ruokaan, maaseutuun ja syksyn satoon.
Milloin? 18.-20.9.
Osoite: Ahvenanmaa

Halikon Kurpitsaviikot, Salo
Halikon Kurpitsaviikot ovat jo monelle tuttu syksyn merkki, ja myös tänä vuonna ohjelmassa on kurpitsoja, valoja ja erilaisia tapahtumia ympäri Halikkoa ja Saloa. Suurin muutos on kuitenkin Kurpitsapuiston uusi sijainti, sillä tänä vuonna puisto rakentuu uuteen paikkaan Vaskiontielle.
Kurpitsapuistossa on tuttuun tapaan tuhansia kurpitsoja, kurpitsalyhtyjä ja valaistuksia. Kurpitsaviikkojen ohjelmaan kuuluu lisäksi muun muassa tapahtumia Wiurilan kartanolla ja Halikon kirkolla, joten kyseessä on enemmänkin kokonainen syksyinen tapahtumaviikko kuin pelkkä kurpitsapuisto.
Mietin, onko Halikon Kurpitsaviikot liian ilmeinen lisäys tälle listalle, mutta sitten huomasin, että tänä vuonna tapahtuma muuttaa uuteen osoitteeseen. Olen vieraillut Kurpitsaviikoilla lähes joka vuosi, ja pakko myöntää, että hieman mietin, onko tapahtumalla enää mitään uutta annettavaa. Mutta jos nyt kerran muutetaan uuteen paikkaan niin… Pakko kai se on käydä kurkkaamassa!
Milloin? 9.-18.10.2026
Osoite: Vaskiontie 50, Halikko

Kummituksia ja kurpitsoita Mathildedalissa
Mathildedalissa vietetään Kummituksia ja kurpitsoita -tapahtumaa 18. lokakuuta. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, ja nyt se palaa ruukkikylään jälleen syyslomaviikolla.
Ohjelmassa on monenlaista tekemistä: Kummitusmuseossa pääsee tutustumaan metsän olentoihin, kummituspolulla kulkemaan hieman jännittävämmissä tunnelmissa ja Zombie-kävelyllä katsomaan Mathildedalia hieman erilaisesta näkökulmasta. Lisäksi luvassa on haamugolfia sekä ravintoloiden ja kahviloiden kurpitsateemaisia annoksia.
Tässä tapahtumassa erityisen kivaa on mielestäni se, että ohjelmaa on ripoteltu ympäri Mathildedalin ruukkikylää. Kummituksiin voi tutustua yhden päivän aikana tai yhdistää kierrokseen lounaan, kahvittelua ja kylän putiikeissa kiertelyä. Lokakuun pimenevät illat sopivat tietysti hyvin myös vähän jännittävämpään kyläkierrokseen.
Milloin? 18.10.2026
Osoite: Mathildedalin Ruukkitehtaat, Ruukinrannantie 6, Matilda

Villa Smedsin kartanon Halloween, Vantaa
Villa Smeds järjesti ensimmäisen Halloweeninsa viime vuonna, ja oli ilo päästä tutustumaan uuteen Halloween-teemaiseen puistoon. Heti alusta asti oli selvää, että erilaiset valaistukset ovat paikan juttu.
Villa Smedsin Halloweenissa huomio kiinnittyy erityisesti valoihin ja erilaisiin valaistuksiin, jotka muuttavat tutun kartanonpuiston pimeän tullen aivan toisenlaiseksi. Jos perinteiset Halloween-kohteet alkavat olla jo nähtyjä, tässä onkin hieman erilainen vaihtoehto, jossa kauhuteeman sijaan tunnelmaa rakennetaan ennen kaikkea valojen, syksyisen puiston ja pienen jännityksen avulla.
Tapahtuma on suunnattu koko perheelle, ja puistossa on katseltavaa ja tekemistä kaikenikäisille. Paikan päällä on myös kahvila herkkuineen sekä suolaista purtavaa. Tarkempi ohjelma julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Lippu alueelle maksaa 10 euroa ja alle 4-vuotiaat pääsevät veloituksetta.
Milloin? 21.-25.10.2026
Osoite: Kauppalaivurintie 5, Vantaa

Halloweeks, Helsinki
Puotilan kartanon ympäristö muuttuu lokakuussa Halloween-puistoksi, kun kartanon pihapiiri täyttyy kurpitsoista, valoista ja erilaisista Halloween-aiheisista installaatioista.
Tässä Halloween-tapahtumassa huomio kiinnittyy erityisesti tunnelmaan ja valaistuksiin. Yli tuhat kurpitsalyhtyä tuo pimeisiin syysiltoihin omanlaistaan valoa, ja kartanon ympäristö näyttää ilta-aikaan varsin erilaiselta kuin tavallisesti. Tunnelmaa täydentää viikonloppuisin järjestettävä tulishow.
Tapahtuma sopii hyvin myös niille, jotka eivät kaipaa Halloweenilta säikyttelyä vaan enemmän syksyistä tunnelmaa, kurpitsoja ja valoja.
Milloin? 2.10.-1.11.2026
Osoite: Puotilantie 7, Helsinki

Halloweenkylä, Raisio
Raision Myllyn parkkihalliin rakentuva Halloweenkylä on hieman erilainen Halloween-kohde, sillä tapahtuma jakautuu kahteen osaan eri aikaan päivästä. Päivällä Halloween-kylä on kaikille sopiva. Alueella kuljetaan erilaisten Halloween-aiheisten alueiden läpi, ja matkan varrella on muun muassa kurpitsoita, kummituksia, teemaan rakennettuja taloja ja karkki-vai-kepponen-yllätyksiä.
Illalla sama paikka muuttuu huomattavasti. Kello 19 alkavassa iltatapahtumassa valaistus himmenee, savu lisääntyy ja äänimaailma vaihtuu. Samat reitit ja lavasteet saavat pimeässä aivan erilaisen tunnelman, ja iltatapahtumaa suositellaan erityisesti 15 vuotta täyttäneille.
Halloweenkylä on myös säävarma vaihtoehto, sillä koko tapahtuma järjestetään Myllyn parkkihallissa. Päivä- ja iltalippu ovat erillisiä, joten saman päivän aikana voi halutessaan käydä katsomassa, kuinka paljon tunnelma muuttuu auringon laskettua.
Milloin? 24.10.-1.11.2026
Osoite: Kauppakeskus Mylly, Raisio

Ihan kurpitsana, Rauma
Rauman Seminaarin puutarhalla järjestettävä Ihan Kurpitsana! on mukavan erilainen kurpitsatapahtuma. Siellä ei keskitytä niinkään Halloween-hässäkkään, vaan enemmän syksyn satoon, puutarhaan ja kurpitsoihin. Tapahtumassa voi tutustua Seminaarin puutarhaan, ihastella kurpitsoja ja muita syksyn kasveja sekä tehdä ostoksia puutarhakirppiksellä ja myyntipisteillä.
Ohjelmassa on myös kurpitsankaiverrusta, joten halutessaan päivän aikana voi tehdä itselleen oman Halloween-lyhdyn. Välillä voi käydä kahvilassa ja nauttia jotain hyvää, ja koko homma toimii muutenkin kivasti osana syksyistä päivää Raumalla.
Jos kurpitsat kiinnostavat, mutta Halloweenin kummitukset ja kauhuteema eivät niinkään, tässä on vähän rauhallisempi vaihtoehto. Ja samalla voi tietysti yhdistää reissuun kierroksen Vanhan Rauman kujilla.
Milloin? 3.10.2026 klo 12-15
Osoite: Seminaarin puutarha, Satamakatu 5, Rauma

Viaporin kekri, Helsinki
Jos Halloween alkaa tuntua lokakuun lopulla jo vähän nähdyltä, Suomenlinnassa voi suunnata vanhemman suomalaisen syysperinteen äärelle. Viaporin kekri ammentaa vanhoista kekriperinteistä, mutta on toteutettu hyvin nykyaikaisella tavalla.
Illan aikana Suomenlinnassa on monenlaista ohjelmaa valotaiteesta ja musiikista opastuksiin, elokuviin ja museoelämyksiin. Myös paikalliset ravintolat ja kahvilat ovat mukana, joten kekriä voi viettää samalla ruoan ja juoman äärellä. Tapahtuman ohjelma täydentyy vielä syksyn mittaan.
Tässä on ehkä parasta juuri ympäristö: pimeään vuodenaikaan Suomenlinnaan kuljetaan lautalla meren yli, ja itse tapahtuma levittäytyy linnoituksen eri osiin. Siirtymät kuuluvat kokemukseen, eikä kaikkea tarvitsekaan yrittää nähdä yhden illan aikana. Taskulamppu ja säänmukaiset vaatteet kannattaa pakata mukaan – Suomenlinnassa kun ollaan meren keskellä ja tapahtumareitti kulkee myös ulkona.
Siinäpä meikäläisen vinkit syystapahtumiin. Minkälaista ohjelmaa teidän kalentereistanne löytyy? Entä löytyikö listaltani jotain, mikä kiinnostaisi?

Osa postauksen kuvista: AdobeStock
Lue myös:


Huh, jopas oli kattava lista vinkkejä. Tällaiset on kivoja tapahtumia. Vain muutamassa olen käynyt, useampi nimenä tuttu. Mutta todella moni oli näistä vieraita. Pitää yrittää ehtiä muutamassa käymään, kun aina näistä tulee hyvä mieli.
Kiitos Mikko! Kyllä näitä ”hetki” tuli keräiltyäkin 😀
Onpa todella hyvä kooste. Mihin näistä tänä vuonna pääset? Itse kyllä palaudun ja muutama kaverikyläily syksyyn reissujen välissä. Mutta jos ei matkailisi niin paljon, niin olisi hyvä kierrellä tapahtumia
Kävin Hämärissä illoissa/maissilabyrintissa ja suuntaan lisäksi Halikkoon ja ehkä Myllyyn. Harmittaa, että omenapäivät meni tänä(kin) vuonna ohi…
Oi, maissilabyrintti olisi kyllä hauska kokea – sen verran erikoinen ilmestys! Halikon kurpitsaviikoilla tuli käytyä silloin, kun asuimme aivan vieressä Paimiossa. Kaunista oli! Raision Myllyn Halloweenkylä sen sijaan on niin tuore tapahtuma, ettemme ehtineet sitä enää nähdä Suomessa asuessamme. Syystapahtumat piristävät kummasti muuten vähitellen harmaaksi muuttuvaa miljöötä ympärillämme. Tällaisia saisi olla enemmänkin!
Maissilabyrintille kyllä lämmin suositus 🙂 Ja odotan tänä vuonna Halikon Kurpitsaviikkoja ihan uudella innolla, kun ne järjestetään nyt eri paikassa (muttei kuitenkaan kaukana vanhasta). Mä en yhtään muista, onko Myllyn tapahtumaa ollut aiempina vuosina? En ainakaan muista törmänneeni siihen missään.
Tuo maissilabyrintti olis kiva kokea joku syksy! Harmi, ettei täällä Itä-Suomessa ole samanlaista syyskarnevaalimeininkiä kuin teidän kulmilla.
Ehkä nämä tapahtumat alkaa hiljalleen rantautua sinnekin? 😀
En ole varmaankaan koskaan käynyt missään varsinaisessa sadonkorjuujuhlassa tai edes Halloween-tapahtumassa Suomessa, ja jotenkin nyt kyllä yllätti että miten paljon niitä onkaan, ja varsin kivan oloisia! Painotus taitaa olla aika vahvasti eteläisessä Suomessa, tai ainakaan en muista että Pohjois-Suomessa asuessa olisin juuri syyskarnevaaleihin törmännyt.
Tuntuu, että näiden määrä kasvaa joka vuosi! 🙂 Ja ihan kiva, kun jokainen on kuitenkin omannäköisensä, eikä kopioi toista. Ja joo, nämä kaikki on Etelä-Suomessa. En itse asiassa katsonut kauempaa tapahtumia, sillä tiesin, ettei ole mitään toivoa ehtiä niihin.
Tuota Puotilan kartanoa olen vähän miettinyt useampana syksynä syksyisen lähiretken kohteeksi. Pitäisiköhän se oikein laittaa kalenteriin, jos sen vaikka saisi tänä vuonna toteutumaan!
Se on ihan kiva 🙂 Tosin ehkä näistä eniten lapsiperheille suunnattu. Tai siltä ainakin tuntui 😀
Syksy on kieltämättä ihanan tunnelmallista aikaa ja jotenkin tuntuu siltä, että siitä osataan ottaa nykyään enemmän irti. Siitä kertoo kaikki nämä lukuisat tapahtumatkin. Mikäs sen mukavampi tapa nauttia syksystä kuin seikkailla maissilabyrintissa tai osallistua Lohjan omenakarnevaaleihin.
No niinpä! Kiva saada vähän väriä ja elämään synkkien syysiltojen piristykseksi 🙂
Olipa hieno kooste tapahtumista. Minua kiinnostavat kaikkein eniten erilaiset sadonkorjuutapahtumat, joissa on todella usein mukana myös esim. käsitöitä. Olen nimittäin koko ajan virkkuukoukku tai kudin kädessä ja olen jonkinlaisiin tapahtumiin osallistunut itsekin myyntipöydän kanssa, toki vielä enemmän joulun alla. Suttisen tila on yksi suosikeistani kaikin tavoin, tänäkin kesänä olen poikennut siellä monta kertaa. Ja tuo maissilabyrintti on kiva idea. Halloweenjuhlinnat taas jäävät syrjään aina. Ei kiinnosta pätkääkään, vaikka Halikko, Salo ja Vaskiokin olisivat muuten tuttuja. Mutta hieno lista sinulta. Aila
Kiitos Aila 🙂 Ihailen todella käsityöihmisiä, sillä itse en osaa tehdä mitään… Onneksi tarjontaa on paljon, ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin 🙂