Jo road tripia suunnitellessamme lupasin itselleni, että talletan orjallisesti kaikki kuitit ja kirjaan blogiin jokaisen reissullani kuluttamani sentin. Usein muiden matkapostauksia lukiessani jään miettimään, mitä kaikki oikein mahtoi maksaa. Vaikka postauksessa olisi mainittu halvat lentoliput tai puoli-ilmainen polttoaine, matkakuluihin liittyy paljon muutakin. Siksi talletin jokaisen kuitin reissumme ajalta matkavihkon väliin ja toivoin, että ne olisivat tallella vielä koti-Suomessakin. Ja siellähän ne olivat. Paksu pino valkoista liukasta paperia ja pelottavan paljon numeroita…
Laivaliput: 182 euroa
Tässä kohtaa ei kannata vielä lyödä hanskoja tiskiin, sillä huomattavasti halvemmallakin pääsee. Menomatkalla laivalippujemme (2 henkilöä + henkilöauto) hinta oli vielä kohtuullinen, yhteensä 58 euroa. Ostimme liput etukäteen, käytimme muutamia bonuspisteitä – ja säästimme. Takaisin tullessa tilanne oli hieman toinen. Ensin emme olleet varmoja, milloin tulemme takaisin eikä kotiinpaluulla tuntunut aluksi olevan minkäänlaista kiirettä. Mutta sitten se iski, koti-ikävä. Lisäksi meistä tuntui, ettei Virossa enää ollutkaan niin paljoa tekemistä, kun perheenjäsenet olivat töissä ja melkein koko matkakassa tuhlattu. Niin me sitten eräänä iltana päätimme, että huomenna lähdettäisiin kotiin. Maksoimme ensin itsemme kipeiksi (124 euroa) päästäksemme laivaan, jonka autopaikat oli muka loppuunmyyty joka toinen minuutti, eikä kyseistä matkaa varatessa voinut tietenkään käyttää bonuspisteitä. Veikkaan, että jos olisimme toimineet hieman järkevämmin, loppusumma olisi ollut huomattavasti maltillisempi… Olkaa te siis viisaampia!
Polttoaine: 110 euroa
Pidimme koko reissun ajan myös kirjaa dieselin hinnoista. Kirjoitin orjallisesti ylös bensa-aseman osoitteen ja kulloisenkin litrahinnan. Näin kotimatkalla oli helpompi miettiä, millä asemalla olisi järkevintä tankata. Edullisinta diesel oli Puolassa (0,898 e/l) ja Latviassa (0,947 e/l), joten täytimme tankkimme vain näissä maissa. Virossa ja Liettuassa diesel oli huomattavasti kalliimpaa, ja hinta lähentelikin Suomen hintaluokkaa.
Tietullit, lautta- ja parkkimaksut: 42,20 euroa
Heti alkuun mainittakoon, että tuohon 42,20 euroon sisältyy myös Liettuassa maksettu 20 euron tietulli ja 11,80 euron lauttamatka. Parkkeerasimme automme usein ilmaispaikoille, kuten kauppakeskuksien eteen, mutta eivät parkkimaksut muutenkaan olleet kovin kummoisia: useimmissa paikoissa parkkeerasi puoleksitoista tunniksi muutamalla kymmenellä sentillä. Pärnussa ja Riian keskustassa oli meidän reissumme kalleimmat parkkimaksut: Riikan keskustassa maksoimme 3 euroa tunnilta ja Pärnun rannalla 2 euroa puolelta tunnilta.
Parkkimaksut ovat siis varsin maltillisia (, jos vertaa esimerkiksi rakkaaseen Turkuun) kaikkialla Baltian maissa. Kolikoita on hyvä pitää jemmassa parkkimaksuja silmällä pitäen, sillä kaikkialla ei voi maksaa kortilla. Jotkin automaatit tuntuvat myös olevan todella tarkkoja siitä, minkälaisessa ”muodossa” rahat hyväksyvät… Esimerkiksi Jurmalassa, jossa maksetaan kahden euron tietulli, lippuautomaatille kertyi nopeasti pitkä jono, kun automaatti ei hyväksynyt minkäänlaisia kolikoita sisäänsä.
Majoitukset (8 yötä): 158 euroa
Kahdeksan yötä, joista kolme nukuimme hotellissa. Neljä yötä meni sukulaisten luona ja yhden yön nukuimme reippaina retkeilijöinä autossa. Ensimmäinen hotelliyömme Vilnassa Panorama Hotelissa (Sodu str. 14) maksoi kahdelta henkilöltä 70,00 euroa. Toisen yön nukuimme taas Puolan Suwalkissa, Logos Hotellissa (Tadeusza Kościuszki 120), josta pulitimme 43 euroa. Siinä oli ainakin 35 euroa liikaa… Viimeisen hotelliyömme vietimme Kaunasissa, iki-ihanassa Hotel Babilonasissa (Raseinių g. 25). Jos kyseessä ei olisi ollut budjettimatka, olisimme varmasti jääneet sinne asumaan. Aamupala kuului hotellihuoneen hintaan sekä Vilnassa että Kaunasissa. Puolassa emme olisi edes uskaltautuneet aamiaiselle karmivan hotelliyön jälkeen…
Ravintolat: 80,85 euroa
Olimme jo roadtrippiä suunnitellessamme sopineet, että ruuasta saa ja voi tinkiä, sillä emme kumpikaan haikaile erikoisten ravintolakokemusten tai makuelämysten perään. Meille oli siis ihan ok syödä kaupan valmissalaattia auton etupenkillä tai mussuttaa hätäisesti vauhdissa kyhättyjä eväsleipiä merenrannalla. Muutaman kerran eksyimme kuitenkin myös ravintolaan: Latvian Iecavassa sijaitseva Krogs Sombrero (Rīgas iela 31) oli ainoa ravintola, johon olimme etukäteen suunnitelleet menevämme. Lidosta taas saimme molemmat ”oman näköisemme” ruoka-annokset useammassa kaupungissa ja Puolan Augustówissa herkuttelimme yhtenä iltana pitsat Blues Brothers -ravintolassa (Mostowa 16). Emme siis yhtenäkään päivänä vetäneet mitään kolmen ruokalajin menuuta tai nautiskelleet useampaa viinilasillista ruuan kanssa.
Ruokaostokset: 194,75 euroa
Meillä meni kauppaan yllättävän paljon rahaa. Monesta kaupasta tuli ostettua tuliaisia tai jotain ”outouksia”, joita oli pakko päästä testaamaan. Lämpiminä päivinä myös pullovettä, virvoitusjuomia ja jäätelöä kului kiitettävästi. Vaikka kaikissa neljässä maassa onkin edullista käydä kaupassa, tuntuu loppusumma silti hieman pahalta. Myönnetään, muutamat suklaapatukat ja limsat olisi voinut jättää ostamatta!
Ylimääräiset shoppailut: 157,48 euroa
Halpaa kuin saippua! Tuo summa sisältää siis meidän molempien shoppailut (ja niitä kasseja oli hävettävän paljon…) sekä tuliaiset useammalle tärkeälle tyypille. Kolusimme aika paljon alerekkejä ja teimmekin niistä yllättävän hyviä löytöjä.
YHTEENSÄ: 925,28 euroa.
Ja koska en suinkaan ollut reissussa yksin, pitää loppusumma vielä jakaa kahdella. Roadtrip maksoi minulle kaikkiaan siis 462,64 euroa.
Missä olisi voinut säästää?
Varmaan aika lailla kaikessa. Kyseessä oli kuitenkin meidän ensimmäinen ulkomaan roadtrippimme, joten pienet löysäilyt ja huolettomuudet budjetoinnissa sallittakoon.
Kaikki olisi varmasti ollut helpompaa ja halvempaakin, jos olisimme osanneet suunnitella reissuamme hieman tarkemmin etukäteen. Jos olisimme tienneet, missä milloinkin liikumme, olisimme voineet varata edullisempia hotellihuoneita ja laivalippuja aiemmin. Toisaalta halusimme kuitenkin säilyttää vapautemme mennä ja tulla fiiliksen mukaan, joka taas sotii tuollaista suunnitelmallisuutta vastaan. Noh, ensi kerralla osaamme ehkä aikatauluttaa hieman paremmin, jolloin voisimme varata ainakin osan hotelleista ennakkoon. Seuraavalle autoreissulle otan ehdottomasti myös teltan mukaan. Siellä on tilavampi ja mukavampi nukkua kuin autossa eikä tarvitse pakon edessä tyytyä epämiellyttäviin hotelleihin ja hotellihuoneisiin…
Myös ruuassa ja erityisesti kauppaostoksissa olisi varmasti ollut varaa säästää. On niin helppoa heitellä ostoskoriin kaikkea, kun hinnat ilmoitetaan eurojen sijaan senteissä. Mutta äkkiä niistäkin vaan kertyy maksettavaa.
Sellaista. Miltä tuo käytetty rahamäärä teidän mielestä vaikuttaa? Itse olen melko tyytyväinen. Elelimme koko reissun ajan ihan mukavasti, pankkitili oli reissun jälkeen plussan puolella eikä tunnu, että olisimme joutuneet luopumaan tai jäämään jostain paitsi säästösyiden takia.
Tuo hintahan kuulostaa erittäin edulliselta. Kaiken lisäksi sitähän olisi mennyt rahaa myös Suomessa, vaikka matkaan ei olisi lähtenyt lainkaan! Tuo hinta kuulostaa niin edulliselta, että tuntuisi jopa turhalta yrittää säästää lisää, jos se tarkoittaisi mukavuudesta tinkimistä!
Totta, rahaa menee aina – olipa sitten ulkomailla tai ihan koti-Suomessa 🙂
Todella halvalla pääsitte, juuri tsekkasin, että meidän neljän vuoden takaisella 9 päivän Baltian-matkalla meillä tuo reilu 900 oli yhden ihmisen osuus. 😀 Me tosin yövyimme joka yö hotellissa tai guest houseissa ja söimme ainakin kaksi kertaa ulkona. Kaupasta ostettujen ruokien kohdalla voi tosiaan säästää pitkän pennin. 🙂
Heh, eli kerrankin on osattu oikeasti olla säästeliäitä 😀 Monesti kun se on jäänyt vaan ajatuksen tasolle…
Bongasin tän kun katselin huvikseen muiden matkojen hintoja versus omiini.
Se mikä mua eniten pisti silmään oli toi dieselin hinta, ollaan reissattu Baltiassa etenkin 2011 lähtien ja en muista että oltas ikinä tankattu alle 1 €, Bosniassakin on ollut 1,10€. Toki käytiin tunnetuilla ketjuilla eikä pikkuasemilla kun ei tiennyt mitä siellä tankkiin saa.
Toi hinta vaikuttaa siltä että olis ollut polttoöljyä?