Halusimme käydä mökkireissulla kokeilemassa jotain uutta luontopolkua; sellaista, jolla kukaan meistä ei vielä ollut astellut ja joka aiheuttaisi meissä jokaisessa riemunkiljahduksia. Pienen tutkintatauon ja mökille asettumisen jälkeen päätimme suunnata yhteistuumin Huuhkajankierrokselle, joka vaikutti kiinnostavalta jyrkkine nousuineen, laskuineen ja pitkospuineen. Lisäksi kierroksen lähtöpiste sijaitsi aivan mökkimme läheisyydessä, joten emme voineet myöskään keksiä tekosyitä liian pitkistä etäisyyksistä tai vieraasta ympäristöstä.
Patikointipäiväksi meille valikoitui hieman vahingossa erittäin lämmin kesäpäivä. On pakko puhua vahingosta, sillä mökiltä lähtiessämme taivas oli harmaa ja tuulessa tuoksui sade. Olimme ajatelleet päivän olevan mitä mainioin hieman pidemmälle patikoinnille, eikä sadekuuron vaarakaan haitannut. Päinvastoin, ajatus viileästä tuulesta iholla ja kosteasta sammaleesta kenkien alla tuntui vain virkistävältä pitkään jatkuneiden helteiden jälkeen.
Suomen sää pääsi kuitenkin yllättämään retkeilijät, sillä saapuessamme Huuhkajankierroksen lähtöpisteelle, aurinko alkoi porottaa lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteet tuntuivat nousevan harppauksin ylöspäin. Yhtäkkiä lupaava tuuli oli tipotiessään ja tilalle rynni paarmoja, hikeä ja itikoita. Hiostavassa ilmassa patikointi ei suuremmin houkutellut ketään meistä, mutta päätimme silti lähteä kierrokselle.
Ihmettelimme sadepilvien katoamista ja mietimme puolitosissamme, että olisimme riisuneet paksut collegehousumme ja hilpaisseet reitin pelkissä alusvaatteissa. Paksu kangas tarttui epämiellyttävästi ihoon, emmekä olleet tarpeeksi nopeita liikkeissämme sodassa hyönteisiä vastaan, vaan koko ajan joku paarma pääsi puremaan ikävästi. Hiki virtasi ja yritimme palauttaa mieliimme, kenen idea oli ollut lähteä juuri tänään patikoimaan.
Eniten kuitenkin säälitti mäyräkoira, joka armottomassa kuumuudessa yritti pienillä tappijaloillaan pysyä meidän kaksijalkaisten mukana. Vaikka meno oli muuten varsin tahmeaa, mäyrinkäinen tuntui virkoavan aina, kun suolammen rannoilta löytyi kuolleita kaloja tai metsäpoluilla oli tarjolla hirvenpapanoita. Kun karvavauva oli ensin kiskonut kitusiinsa kuolleen särjen ja sen jälkeen juonut yhteisen juomapullon suusta, meidän kaksijalkaisten jano katosi nopeasti…
Noin puolivälissä reittiä saavuimme laavulle, jossa olisi ollut mahdollisuus yöpymiseen ja makkaranpaistoon. Luontopolun sijainnin takia emme olleet missään vaiheessa edes miettineet yöpymistä, mutta makkaranpaisto meillä oli ollut vielä aamulla suunnitelmissa. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun hikisinä ja paukamilla saavuimme laavulle, oli kuuma makkara lopulta viimeinen asia, jota meidän teki mieli. Niinpä tyydyimme vain juottamaan mäyräkoiraa ja lukemaan laavun vieraskirjaa sekä raapimaan tuoreimpia itikanpuremiamme.
Kaiken kaikkiaan reissumme oli kuitenkin todella onnistunut. Olisi hienoa päästä vetämään sama reitti joskus talvella, kunnon hangessa lumikenkäillen! Veikkaan, että silloin makkaratkin maistuisivat paremmin…
Äkkiä ne paarmat ja itikat sitten heräävät. Pari viikkoa sitten Tiilikkajärven kansallispuistossa ei ollut ainoatakaan paarmaa tai itikkaa. No, kesä on näköjään saapunut…