Berliini Saksa

15 havaintoa Berliinistä

– Saksassa on todella vahva käteiskulttuuri. Suomalaiset kortit eivät käy useimmissa kaupoissa ja muutenkin maksamista on saatettu rajoittaa: esimerkiksi apteekeissa alle kymmenen euron ostoksia ei voi maksaa minkäänlaisella kortilla. Matkaajan kannattaakin varata reilusti käteistä mukaan, jotta mahdollisilta maksuongelmilta vältyttäisiin.

– Ole ajoissa liikkeellä! Tätä ei vain voi tarpeeksi korostaa… Jos haluat välttyä tungokselta eläintarhassa tai kaaokselta Primarkissa, kannattaa ehdottomasti olla paikalla heti, kun ovet aukeavat.

– Välimatkat Berliinissä ovat yllättävän pitkiä. Suosittelen siis heti alusta asti tutustumaan Saksan julkiseen liikenteeseen ja käyttämään esimerkiksi busseja tai metroja liikkumiseen. Vaikka me käytimme melko paljon julkisia, tuli päivittäin silti käveltyä 10-15 kilometriä.

– Berliinissä ei kannata koittaa matkustaa pummilla! Tarkastajia näkyi lähes jokaisella metromatkallamme (ja niitä oli monta….), eikä heidän kanssaan todellakaan keskusteltu! Bodarin näköiset tarkastajat nappasivat pummilla matkustaneet heti syleilyynsä ja heittivät ulos seuraavalla pysäkillä, hypäten itse perässä. En edes halua tietää, millaista palautetta tarkastajat jäivät näille ”pummeille” antamaan…

– Kävellen liikkuessa kannattaa olla varovainen. Vihreät valot vaihtuvat ilman varoitusta punaiseksi, jolloin autoilijat lähtevät salamana liikkeelle. Torvet vain soivat, kun autot hoputtavat kävelijöitä liikkumaan nopeammin…

IMG_4283

– Lähes kaikki kaupat ovat kiinni sunnuntaisin.

– Saksassa on myös paljon pyhäpäiviä (siis myös sellaisia, joista me suomalaiset emme ole ikinä kuulleetkaan), jolloin kaupat ovat tietenkin kiinni. Jotkin kahvilat ja ravintolat saattavat olla auki myös pyhäpäivinä, mutta asia kannattaa ehdottomasti tarkastaa etukäteen.

IMG_4407.jpg
– Ruoka ja juoma ovat Berliinissä todella halpoja. Kannattaakin rohkeasti käydä kokeilemassa erilaisia kahviloita ja ravintoloita – tarjontaa kyllä riittää! Myös ruokakauppareissut ovat edullisia ja valikoima todella laaja!

– Olut ja saksalaiset kuuluvat yhteen. Alkoholikulttuuri (ja halvat hinnat) näkyvät myös katukuvassa: lähes jokaisella vastaantulijalla on jonkinlainen olutpullo kädessään ja esimerkiksi toreilla myyjät hörppivät pulloistaan samalla kun palvelevat asiakkaita. Kuitenkaan emme reissumme aikana törmänneet yhteenkään humalaiseen.

– Saksassa annetaan myös tippiä. Aina ja kaikkialla.

IMG_4259

– Monet turistikierrokset ovat ilmaisia, jos ne varaa netistä etukäteen. Paikan päällä ne saattavat maksaa kymmenenkin euroa, kohteesta riippuen.

– Berliinissä järjestetään myös paljon erilaisia kävellen tai pyörällä tehtäviä kaupunkikierroksia, jotka ovat ilmaisia ja niihin saa liittyä mukaan missä vaiheessa kierrosta tahansa. Kierroksen lopussa oppa(a/i)lle saa maksaa haluamansa summan – tai olla maksamatta, jos kehtaa…

IMG_4225

– Myös koirakulttuuri on Saksassa hyvin erilaista kuin meillä täällä Suomessa. Suurin osa koirista kulkee vapaana (ilman hihnaa tai pantaa) kaduilla, ja koiria myös jätetään kauppojen eteen odottamaan, kun omistaja käy hoitamassa ostokset. Muutaman kerran olimme jo huolissamme näistä ”hylätyistä irtokoirista”, mutta melko nopeasti opimme, ettei syytä huoleen ole. Vaikka koirat saavatkin kaduilla kulkea melko rajattomasti, metroissa kuonokoppa on pakollinen kaikilla koirilla. Muistan lukeneeni myös jostain, että tietyt rodut (mm. saksanpaimenkoira ja rottweiler) joutuvat aina ja kaikkialla kulkemaan kuonokopat päässä.

– Ennen reissua kannattaa opetella edes muutama sana tai fraasi saksaa. Vaikka asiakaspalvelu olikin kaikkialla todella ystävällistä huomasimme sen paranevan entisestään, kun puhuimme joihinkin väleihin edes hieman saksaa.

– Vuonna 2016 voimaan tulleen kiellon myötä Airbnb:n (tai muun vastaavan) kautta ei voi vuokrata kokonaisia asuntoja Berliinissä. Sen sijaan yksittäisten huoneiden vuokraaminen on edelleen sallittua. Kiellon taustalla on se, että saksalaiset itse meinasivat jäädä ilman asuntoja, kun niitä pyrittiin vuokraamaan vain turisteille huomattavasti korkeampaan hintaan…IMG_4371.jpg

(1) Kommentti

  1. Like!! I blog quite often and I genuinely thank you for your information. The article has truly peaked my interest.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *