Maalun Pirunpellonpolku Sauvossa

Taas tuli tarve päästä tutkimaan uutta luontopolkua ja tällä kertaa auton nokka kääntyi kohti Sauvoa. Googlettelin aamulla nopeasti lähialueen luontopolkuja ja törmäsin hieman sattumalta Maalun Pirunpellonpolkuun. Nettisivujen mukaan lyhyelle reitille mahtui suhteellisen paljon nähtävää (näköalatorni, pirunpelto ja Paratiisimäen näköalapaikka), joten ajattelin paikan olevan pienen ajelun arvoinen.

Laittamalla navigaattoriin osoitteeksi Maaluntie 130, pääsee hyvin perille. Tosin tarkkana saa olla, sillä risteyksessä oleva Näköalatorni-kyltti on ainakin näin kesäaikaan hautautunut hyvin pusikkoon. Turusta päin tullessa en huomannut sitä ollenkaan, mutta toisesta suunnasta lähestyessä se näkyi jo hieman selvemmin. Parkkialueelta alkoi onneksi hyvä opastus, joten eksymisvaaraa ei (parkkeeraamisen jälkeen) varmasti ole!

Suuntasin ensimmäiseksi näköalatornille, josta aukeni huikeat maisemat alueen yli. Torni on rakennettu entisen ilmanvalvontatornin paikalle Maalun korkeimmalle kalliolle ja sieltä käsin sai myös käsityksen siitä, miten luontopolku kuljettaisi näköalatornilta pirunpellon kautta Paratiisimäen hulppeisiin maisemiin. Näköalatornin kupeesta löytyy myös pöytä penkkeineen, joten eväsretkeilykin onnistuu kohteessa mainiosti.

Kuten kuvasta näkee, reitti kulkee metsäautotien pohjaa ja on suurimmaksi osaksi helppokulkuista. Tosin kosteikkoa oli jonkun verran, eivätkä lenkkarit välttämättä olleet paras kenkävalinta… Muutamassa kohdassa katsoin myös parhaimmaksi napata mäyrinkäisen kainaloon mahdollisten käärmeiden varalta. Yhtäkään luikeroa en bongannut, mutta en halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä. Itsestä viis – kunhan koiruus on turvassa!

Näköalatornin jälkeen polku jatkuu metsäautotielle ja sieltä edelleen pienelle pirunpellolle ja hieman myöhemmin Paratiisimäen näköalapaikalle, josta aukeaa kauniit maisemat Maalunlahdelle. Epäonnistuneen Nuuksio-reissun jälkeen tuntui hyvältä saada nauttia luonnosta ihan kaikessa rauhassa. Lisäkseni liikkeellä oli muutama pariskunta, mutta kaikki osasimme antaa toisillemme tarpeeksi tilaa, joten maastossa sai vaellella käytännössä yksinään.

Paratiisimäen näköalapaikalta pääsee joko laskeutumaan alas ja palaamaan parkkipaikalle Maaluntietä pitkin tai sitten toisena vaihtoehtona on palata samaa reittiä takaisin. Välttelen itse maanteitä (, koska mäyrinkäinen tuntuu liikkuvan vain ja ainoastaan metsässä), joten käpsyttelimme samaa tietä takaisin. Paluumatkalla tuntui hieman hassusti muutaman kerran siltä, että olin eksynyt reitiltä. Onneksi näköalatorni näkyi kuitenkin koko ajan horisontissa, joten sitä kohti oli turvallista suunnistaa.