Miten minusta, kovemman luokan kotihiirestä oikein tuli reissumuija? Tätä kysymystä aloin miettiä luettuani Elinan mielenkiintoisen postauksen, jossa hän pohti samaa asiaa. Postausta lukiessani hymähtelin ääneen, sillä tajusin, että meillä on täysin erilaiset taustat matkailun suhteen – ja silti (tai ehkä juuri siitä syystä) reissaamme nykyään yhdessä. Mutta sen pidemmittä puheitta, tervetuloa aikamatkalle!
Lapsuudessani en juuri reissannut. Vanhempani olivat, ja ovat edelleen, varsinaisia kotihiiriä, eikä heillä kummallakaan ole koskaan ollut kaipuuta Norjaa kauemmas. Ei siis varmasti kovin yllättävää, etten lapsena tai nuorena edes osannut kaivata matkustamista. Itse asiassa koin lomareissut (Suomessa tai ulkomailla) vain pakollisena pahana, sillä ne olivat aina pois tallireissuista ja ratsastuksesta.
Jossain kuitenkin kävimme, Viron ja Ruotsin lisäksi ainakin Espanjassa, Itävallassa ja Islannissa. Vaikka olen lapsesta asti harrastanut valokuvausta, näistä reissuista ei kuitenkaan ole lainkaan kuvia, sillä poistin niitä muistikortilta ja koneen muistista heppakuvien tieltä. Muistan, miten nololta tuntui pitää palmukuvia Facebookissa…
Opiskelijastatus ja nollasoppari
Kaikki muuttui, kun Elämäni hevonen laukkasi kymmenen yhteisen vuoden jälkeen ikivihreille taivaslaitumille, ja muutin yliopisto-opintojen perässä Turkuun. Yhtäkkiä minulla olikin valtavasti vapaa-aikaa (koska satunnainen ratsastelu muiden hevosilla ei motivoinut), enkä alkuun oikein tiennyt, mitä sillä olisin tehnyt. Saatuani töitä kaupasta minulla oli yhtäkkiä hieman ylimääräistä rahaa käytettävissäni, kun hevonen ei enää vienytkään jokaista senttiä.
Tilanne oli uusi – ja kutkuttava.
Ennen koronaa lentoja sai usein todella halvalla, ja jo muutamalla kympillä saattoi päästä jonnekin päin Eurooppaa. Monesti ostin kiireellä halvat lentoliput ja vasta sen jälkeen aloin tarkemmin tutkia, minne oikein olin menossa. Nollasopparin (josta en halunnut luopua mistään hinnasta) turvin oli helppo matkustaa, sillä saatoin luottaa siihen, että kunhan tilillä on rahaa, niin vapaapäivät kyllä onnistuvat.
Opiskelijana rahaa ei kuitenkaan ollut liikaa mällättäväksi, joten budjetilla mentiin… Huomasin pian, että tuntematon määränpää toi vatsanpohjaan samanlaisia perhosia, joita olin tuntenut uuden nuoren hevosen selkään kavutessani tai kisaradan reunalla omaa vuoroa odottaessani.
Ja kuinka ollakaan, jäin äkkiä tuohon tunteeseen kiinni.
Lähdin hetken mielijohteesta ja täysin valmistautumatta roadtripille Baltiaan ja Puolaan ja matkustelin ympäri Eurooppaa varaamatta ainuttakaan majoitusta etukäteen. Ei ehkä kuulosta seikkailulta, mutta sellaisia niistä tuli. Olen myös reissannut tuntemattoman ja melko-tuntemattoman (nähtiin kerran ennen reissua) kanssa sekä patikoinut Norjassa ilman asiaankuuluvia varusteita tai valmistautumista.
Kaipaan reissuilta jännitystä, ja ehkä juuri siksi en vieläkään tykkää suunnitella reissujani ennakkoon tai varata niitä pitkälle etukäteen.
Letkeää maabongausta
Vaikka ulkomaille matkustelu ei lapsuudessa kiinnostanut lainkaan, niin kotimaassa sen sijaan reissasimme. Luonnossa liikkuminen ja kaikenlainen eräily on tuttua ensimmäisistä elinvuosista lähtien. Tämä innostus on onneksi jäänyt, ja näkyy yhä edelleen täällä blogissakin.
Ja jos jotain, niin merta ja Turun saaristoa minä rakastan.
Nykyään voin kuitenkin sanoa olevani myös reissumuija ja kai jonkinlainen maabongari. Käyttäessäni sanaa jonkinlainen ei ole tarkoitus mitenkään pienentää itseäni, mutta tiedän, että matkabloggaajakollegoissa on hurjan paljon tyyppejä, jotka ovat paitsi ehtineet kiertää kymmenittäin maita myös heitä, jotka suhtautuvat hommaan huomattavasti intohimoisemmin.
Haluanko kerätä uusia maita mahdollisimman paljon? Kyllä. Valitsenko kohteet usein uusi maa edellä? Kyllä. Entä suhtaudunko maabongaukseen tavoitteellisesti? En. Seikkailut (olipa sijainti mikä tahansa) ja hyvät tarinat kiinnostavat enemmän!
Lue myös:
Kiva kun tartuit tähän ja kerroit sun tarinan! Mun tarina loppui lapsuuteen/nuoruuteen ja kiva kun sun tarinassa jatkoit miten matkustaminen näyttäytyi myös aikuisuuden alussa/nykypäivänä:) mulla tuo sama, haluan käydä uusissa maissa mutta tavoitteena ei oo käydä niin monissa kuin mahdollista. Onneks löytyy paljon kiinnostavia, uusia maita joissa ei oo vielä tullu käytyä.
Ps. Kohta saadaan uusi maa, jee!
Mulla oli niin matkailuköyhä lapsuus, että siitä ei olisi postausta saanut aikaiseksi 😀 Siksi oli pakko hieman venyttää!
Ja jep, kohta mennään!!
Tämä itselläni myös harkinnassa. Tuo olikin hauska kuulla, että meri on sinullakin lähellä sydäntä. Toki Turun saaristo on valtavan kaunis, mutta itse olen viettänyt lapsuudessa (ja edelleenkin) valtavasti aikaa Selkämerellä, joten se on itselleni edelleen se kaikkein rakkain alue Itämerestä.
Olethan sinä ollut intohimoinen myös nuorena, kohde vain ollut eri. Ja mieti, jos ei olisi ollut halpalentoja, ehkä et olisi päässyt matkustamiseen kiinni. Sama itselläkin, vauhti niiden myötä kiihtyi (vaikka lapset olivat pieniä). Ei muuta kuin uusia elämyksiä kohden!
Totta! Ilmeisesti mulla täytyy olla aina palava halu johonkin, muuten en tunne eläväni 😀
Oi, kiva kuulla että löytyy muitakin merifaneja 🙂 Mikään ei voita saariston kesiä!
Tämäkin oli tosi kivaa luettavaa! On mielenkiintoista kuulla tarinoita ihmisistä myös varsinaisten matkakertomusten lisäksi. Voisin jossain vaiheessa itsekin tarttua tähän.
Joo, tartu! Olis super mielenkiintoista päästä lukemaan, miten susta on tullut noin intohimoinen reissaaja!! 🙂
Mullakin meni nuorena kaikki kesätöissä tienatut rahat hevosiin (vaikkei omaa ollutkaan). 🙂 Ihanan näköisiä noi heppakuvat. Pari kertaa olen nyt käynyt Espanjassa hevosvaelluksella, ja jotenkin taas alkanut ajatus ratsastamisesta kiehtoa. No, saa nähdä mitä se sitten vaikuttaisi reissailuun…
Kiva postaus!
Kiitos Laura! Heppahöperyys selvästi yhdistää meitä 😀 Ja täällä on kuule samat haaveilut menossa.. Islannissa tuli ratsasteltua, ja se oli todella upea elämys! Olis kiva päästä taas ratsastamaan, mutta tiedän kokemuksesta, ettei se jäisi yhteen kertaan..
Mielenkiintoista oli lukea ”matkailunälän” taustoja. Itselläkin isoin matkailunälkä lähti myös budjettimatkailusta, koska se oli opiskeluaikana oikeastaan oikea vaihtoehto. Silloin pystyi myös useammin reissaamaan, kun matkat rakentui pitkälle myös hintapolitiikan kautta, ja vaihtoehtoja oli paljon, kun kokemattomia kohteita oli valtavasti. Onhan niitä nykyäänkin, mutta esim lentojen osalta suorat lennot Suomesta alkavat olemaan vähissä.
Mitä tulee maabongaukseen, niin oli se jossain vaiheessa itselläkin tavoiteena. No lopetin sen tavoitteen varmaan kymmenisen vuotta sitten ja nykyään kiertelen paljon samoissa kohteissa, en siis pelkästään edes samoissa maissa. Jotenkin parhaimmalta matkailussa tuntuu toki uusien paikkojen löytäminen, mutta toisaalta sellaiset vanhat tutut lempparipaikat, jossa on ollut useasti. Esimerkiksi viime viikolla havahduin siihen tunteeseen, että alkaa New York jo pikku hiljaa tuntumaan kotoisalta: ”tossahan tien toisella puolella katua on Charging Bull, mutta ei jaksa joka reissulla mennä sitä vierestä ihmettelemään”. Ja kun metrolla liikkuessa ei juurikan tarvitse katsella siellä metrokarttoja, niin tietää jonkun verran sahanneesa reiteillä vuosien varrella. Se on nykyään itsestä jopa palkitsevampaa kuin maabongailu, joskin omanlaista bongailua se tuntuu olevan myös vanhoissa tutuissa kohteissa uusien juttuen etsiminen.
Kiitos Rami ihanan pitkästä kommentista! Tosi kiva kuulla myös sinunlaisesi supermatkaajan taustoista 🙂 Ja tuossakin on oma houkutuksensa, kun tietyt paikat ulkomailla alkavat olla tuttuja! New York on mulla vielä kokematta, mutta tiedän, kehen olla yhteydessä kun kaipaan sinne vinkkejä 🙂
Tämä on kyllä tosi kiva aihe ja tykkään lukea postauksia, joissa kerrotaan myös blogin takana olevan ihmisen tarinaa. Itse ainakin olen sitä ikäpolvea että lapsuudessa ulkomaanmatkat olivat harvinaisia, mutta jostain se lähti. Pitääpä tarttua joskus aiheeseen.
Tartu ihmeessä, odotan innolla! 🙂
Mielenkiintoista lukea, mikä on vaikuttanut siihen, että rakastaa matkustamista. Mietin kirjoittaisiko myös analyysiä siitä mutta en oikein tiedä, mitkä itselle on niitä perisyitä….
Kirjoita ihmeessä! Olisi tosi mielenkiintoista lukea 🙂
Letkeää maabongausta on ihanasti sanottu 🙂 Uusien paikkojen näkeminen on kyllä parasta ja on ihanaa palata joskus myös vanhoihin tuttuihin maisemiin.
Hyvin sanottu sielläkin, eli että asioissa on aina kaksi puolta. Onhan tutuissa maisemissakin oma viehätyksensä 🙂
Miten mä en ole tiennyt, että olet ollut heppatyttö? Minäkin olin, mutta mulla heppailu alkoi vasta aikuisena. Se on nyt jo päättynyt, mutta yhteen aikaan hengitin ja elin melkein vain hevosille. 🙂 Sinulla on ihanan rento matkustustyyli. Omani jo jotain tarkasti suunnitellun ja ”varataan hotelli ja seuraavat lennot kohteessa” välistä.
Hassua, ettei ole tullut puheeksi 😀 Heppailu on parasta, mutta se tosiaan vie niin helposti mukanaan. Ehkä voidaan käydä joku maastoreissu joskus yhdessä? 🙂
Minä varmaan sain ainakin osan matkustusinnostani isältä, jotka matkusti nuoruudessaan ja myöhemmin työn puolesta paljon. Muu perhe, äitini ja sisarukseni, eivät tuota innostusta oikein kopioineet/saaneet 🙂 Ja isälläkin into lopulta hiipui, siinä määrin, että eläkevuosinaan ei oikein halunnut enää lähteä kuin Kainuun metsiin (asui kyllä Varsinais-Suomessa). Saas nähdä miten minun käy 🙂
Oi, olipa mielenkiintoista kuulla teidän perheen matkustushistoriasta. Jotenkin olin ihan varma, että olette aina (ja kaikki) olleet reissaava perhe! 😀
Nämä on mielenkiintoisia luettavia. Kirjoitinkin jo pitkästi Elinan blogiin aiheesta. Nyt tuli vielä mieleen, että olisikohan itsellä vaikuttanut myös sukulaisten käyttäytyminen; miltei kaikki äidin puolen sukulaiset Rovaniemeltä ovat lähteneet sieltä, Australiaan, Tukholmaan, Göteborgiin, Usaan tai ainakin Helsinkiin. Äidin serkku oli ensimmäisiä lentoemäntiä Suomessa, ja hoidin hänen lastaan nuorena ja ihailin tietty kaikkia hänen reissujaan. En vain sitten päässyt kunnolla matkustamaan ennen kuin viime vuosina. Sen takia en voi maitakaan keräillä tosissani, mutta kyllä yleensä pyrin joka vuosi käymään jossain uudessa maassa. Tänä vuonna taitaa jäädä väliin, kun Espanjan asunnon remontti vaatii käymään siellä niin paljon.
Kiitos kun jaoit omaa matkustushistoriaasi 🙂 Tämä on kyllä siitä kiva ”harrastus”, että sen voi aloittaa oikeastaan milloin vain 🙂 Ja tuo Espanjan asunto on kyllä niin upea juttu!
Letkeää maabongausta on tosiaan mahtavasti ilmaistu! Suhtaudun itse maabongaukseen mielestäni aika rennosti ja ilman kauhean vakavia tavoitteita, mutta joka vuosi on kuitenkin kiva nähdä uusia paikkoja 🙂 Täytyy myöntää kuitenkin, että reissujen valmistelussa olen ehkä hieman enemmän ’type-A’ suunnittelija 😀
Mä oon aatellut, että bongailet maita ihan tosissaan! Ainakin tuntuu, että sulla on niitä hurja määrä jo käytynä 🙂
Hauska ilmaisu tuo letkeä maabongaus. Sen ymmärrän, vaikka maabongaus on itselleni aivan kummastuttava matkailupiirre, jos maita bongaillaan tosi pinnallisestikin, kuten joskus näkyy. Me ei sitä ole koskaan tehty, vaikka välillä on ollut mielessä, että ne käymättä jääneet Euroopan maat voisi joskus laittaa reitille (esim Bulgaria ja Islanti). Sen sijaan bongailemme joskus kohteita, esimerkiksi Saksan linnat ja Andalusian valkoiset kylät ovat meille sellaisia suosikkijuttuja, joita joskus listaamme siinä mielessä. Olet näköjään aloittanut matkailun ihan seikkailumielessä, se on kiva lähtökohta. Ehkäpä vieläkin? Aila
Ihanaa, että menette aidosti kohteet edellä! 🙂 Mä aina hieman kriiseilen sen kanssa, että milloin voi oikeasti sanoa käyneensä jossain maassa.