Tbilisi on rappioromanttinen kaupunki, jossa on tuulahdus itää ja länttä. Uteliaalle matkailijalle se näyttäytyy loputtoman mielenkiintoisena matkakohteena, sillä koskaan ei tiedä, mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Sieltä voi paljastua trendikäs kahvila, rappeutunut kerrostalo tai jotain aivan muuta. Tbilisi yllättää, kerta toisensa jälkeen.
Mainos: Georgia Travel
Minun on vaikea saada Tbilisistä otetta. Juuri kun ajattelen sen olevan tietynlainen, se kääntääkin takkiaan ja paljastaa itsestään jotain uutta ja odottamatonta. Juuri, kun totun rosoiseen neuvostonostalgiaan ja hieman ränsistyneisiin rakennuksiin, minut ohjataan porraskäytävään, jonka kattoa ja seinää koristavissa suurissa maalauksissa säihkyy kulta. Tai kun ajattelen, että kadunkulmassa vihanneksia ja hedelmiä myyvät mummot ovat kaikki mitä kaupungilla on tarjota, huomioni kiinnittyy lasiseen pilvenpiirtäjään.
Muutoksen tuulet puhaltavat – ja sen tuntee
Mitä kauemmin kuljen Tbilisin katuja, sitä varmempi olen, etteivät ulkokuori ja sisältö kohtaa tässä kaupungissa. Muutoksen tuulet puhaltavat vahvana, kuten monessa muussakin entisessä neuvostotasavallassa. Koko 2000-luvun Georgiakin on pyrkinyt länsimaalaistumaan vauhdilla ja häivyttämään historiaa katukuvasta.
Sanoisin, että nyt jos koskaan on hyvä aika matkustaa Georgiaan, kun kaikkea vanhaa ja rosoista ei ole vielä korvattu uudella ja kiiltävällä. Vielä uusi ja vanha muodostavat täällä suloisen sekasotkun, ja se jos mikä tekee Tbilisistä kiinnostavan matkakohteen.
Suurten linjojen lisäksi koetan kiinnittää huomiota pienempiin yksityiskohtiin. Kaikkialla näkyy georgialaista kirjoitusta. Kirjaimista ei saa selvää, eikä niiden merkitystä voi edes arvailla. Ja vaikken ymmärrä Georgian omasta aakkostosta mitään, niin tiedän, että se on taatusti yksi maailman kauneimmista: lempeitä koukeroita ilman särmiä tai kovuutta.
Täysin päinvastaista maan pääkaupungin kanssa.
Matka jatkuu. Huivipäiset mummot tarjoavat maistiaisia marjarasioistaan. Hunajakauppias, vanhempi mies, viittoo tulemaan luokseen. Hän ojentaa maistettavaksi hunajaa. Myöhemmin kadulla meinaan kompastua irtonaiseen mukulakiveen, ja paikallinen ehtii tarttua minua kädestä juuri ennen kuin kaadun. Paikallisten ystävällisyys on jotain liikuttavaa. Vaikkei yhteistä kieltä aina ole, ystävällisyys välittyy silti.
Kulkukoirien kaupunki
Sympaattisten paikallisten lisäksi Tbilisi on myös kulkukoirien kaupunki. Koiria näkyy kaduilla paljon. Välillä ne liikkuvat laumoina, mutta useimmiten vastaan jolkottelee kaksikko. Osa niistä hakee rapsutuksia, kun taas varautuneimmat siirtyvät sivummalle tarkkailemaan. Onneksi useimmat koirista ovat hyvässä kunnossa, turkki kiiltää ja luiden päällä on lihaa. Lähes kaikkien korvaa koristaa keltainen lätkä, joka kertoo siitä, että koira on rokotettu ja steriloitu.
Kun oikein tarkkaan katsoo, saattaa katujen kulmissa ja roskisten vieressä nähdä koirankoppeja, joissa on patjoja. Koppien eteen on tuotu erilaisia muovisia astioita, jotka ovat täynnä koiranruokaa. Sydäntä lämmittää edes hieman, vaikka parin kolmijalkaisen koiran nähdessäni silmäkulmani kostuvatkin.
Voi kunpa voisin kuiskia koirien suuriin korviin lupauksia paremmasta elämästä. Luvata, että vielä joku tulee ja rakastaa ehdoitta…
Tuhat ja yksi hatsapuria
Viikon aikana ehdin tutustua myös georgialaiseen ruokaan. Liihottelen kukkamekossani illasta toiseen eri ravintoloissa, mutta ruoka on kaikkialla pitkälti samaa: erilaisia salaatteja, lihaa, kalaa, perunaa… Jos Tbilisi yllättää matkailijan aina vaan uudestaan, niin saman tekee myös georgialainen ruokakulttuuri. Koskaan ei voi tietää, tuodaanko pöytään vielä jotain, vai onko notkuvaan pöytään viimeisimmäksi tuotu kulho oikeasti viimeinen. Ei ole olemassa mitään kaavaa, jonka mukaan mentäisiin, vaan kaikki selviää sitten joskus.
Reissun aikana rakastun georgialaiseen salaattiin, paistiperunoihin ja grillattuihin herkkusieniin. Vaikka nimet ovat toki tuttuja, mauissa on jotain suomalaiselle vierasta. Opin, että lähes kaikki ruuat on maustettu korianterilla ja että grillausta varten voi tehdä nuotion käytännössä mihin tahansa. Myös kotitekoiset limonadit ansaitsevat omat ylistyssanansa, ja niitä kannattaa ehdottomasti maistaa. Viinistä en ymmärrä mitään, mutta joka ruokailulla sitä on paljon tarjolla. Omista viineistä ollaan liikuttavan ylpeitä, ja jokainen ”kotiviinuri” on sitä mieltä, että heidän viininsä on se kaikkein upein ja alkuperäisin.
Viikon aikana minusta (tai oikeastaan koko ryhmästämme) kuoriutuu melkoisia hatsapuri-asiantuntijoita. Huomaamme, ettei kahta samanlaista ole, ja maku vaihtelee todella paljon, riippuen tekijästä. Opimme välttelemään liian rasvaisia ja raakoja taikinakiekkoja, ja osa meistä jopa muistaa, mikä se hyvänmakuinen juusto oli nimeltään. Jakaudumme myös äkkiä eri leireihin sen mukaan, ketkä tykkäävät hatsapureista, joissa on juustoa päällä ja ketkä taas niistä, joissa juusto on taikinan sisällä.
Kaupunki, joka ei koskaan nuku
Opin nopeasti, että Tbilisi ei nuku koskaan. Kolmen aikaan aamuyöllä kukkakaupassa palaa valot ja ovet ovat avoinna. Ehdin nähdä miehen tiskillä enkä voi olla miettimättä, onko kukkapuska lepytysyritys puolisoa varten. Liikenne ei rauhoitu, ja katsoipa hotellin ikkunasta ulos milloin tahansa, aina on liikettä. Edes aamun ensimmäiset tunnit, yleensä ne kaikkein rauhallisimmat, eivät saa Tbilisiä hiljenemään.
Huomaan sopeutuvani suloiseen sekasotkuun päivä päivältä paremmin. Muutaman päivän jälkeen en enää ihmettele ääneen, miten mattokaupat, kahvilat ja kirkot voivat sijaita kaikki niin tiiviisti vieri vieressä. Sodista ja pommituksista selvinneet maanalaiset leipomotkin ovat pian normaali asia katukuvassa.
Reissun loppuvaiheessa totean, että Tbilisi on loistava matkakohde kaltaiselleni ullataalasmaalle. Ainahan turistin tulee olla tietyllä tapaa utelias, mutta täällä se korostuu. Jos Tbilisissä tyytyy vain tallaamaan katuja ilman sen suurempaa rohkeutta kurkistaa myös niille pienemmille kujille ja eniten hilseilevien ovien taa, jää äkkiä paljosta paitsi.
Uteliaisuuden lisäksi matkaan kannattaa pakata hyvät lenkkarit, sillä Tbilisi on varsinainen kukkuloiden kaupunki. Päivän aikana tulee kuin huomaamatta monia nousuja ja laskuja, jotka tuntuvat viimeistään seuraavana päivänä pohkeissa.
Kuten alussa jo sanoin, Tbilisi yllättää – kerta toisensa jälkeen.
Lue myös:
- Ne Tammelat: Elämyksellinen Georgia
- Maailma kotina: Georgian Tbilisi on rento pääkaupunki
- Maailma kotina: Itä-Georgian viinimailla, Kakhetin Sighnaghi
- Maailma kotina: Vaellusta Pohjois-Georgian vuoristossa, Kazbegissä
- Travel with Timo: Tsinandali Estate, Georgia
- Travel with Timo: Rooms Hotel Kazbegi
- Faktoja Georgiasta, vuorten valtakunnasta
”Koskaan ei voi tietää, tuodaanko pöytään vielä jotain, vai onko notkuvaan pöytään viimeisimmäksi tuotu kulho oikeasti viimeinen.” Tämä pitää niin paljon paikkaansa. Limonadeja tai mehuja ei yleensä juuri tule juotua, mutta tuolla ne olivat miellyttäviä.
Jep, ruokailuissa tuli kyllä kiusallisia hetkiä, kun ei koskaan tiennyt, pitäisikö poistua paikalta vai jäädä odottelemaan uusia tarjottavia 😀
Tän tekstin myötä pääs palaamaan helposti mielikuvissa takas Tbilisin kaduille. Ihanasti kirjoitettu <3 Ja ah, perunat! Olin jo unohtanu ne sienetkin.
Olipa ihana kommentti, kiitos <3 Ja hahah, mä oon himoinnut niitä sieniä! En tajua, miten ne sai niistä niin hyviä?
Ajattelen, että nyt kannattaa mennä.. Pelkään, että Venäjä tuleetuhoamaan.. Toiv ei, mutta..
No joo, ymmärrän kyllä tuonkin näkökulman…
Ihana kirjoitus! Mikä tämä teidän reissu oikein oli, minulta on mennyt koko juttu ihan ohi? Nämä tarinat pitää laittaa talteen, ja tämän jaan kyllä heti!
Voi kiitos, ihana kommentti 🙂
Tbilisi on juurikin kaupunki, jossa haahuilemalla näkee monen monta mitä kummallisinta yksityiskohtaa. Joku/jotkut maabongaritutuistani ovat valitelleet, että venäläisten pako omasta maastaan tänne, jonne he viisumitta pääsevät, on vaikuttanut kaupungin houkuttelevuuteen ja nostanut mm. majoitusten hintoja, mutta tuollaisella järjestetyllä reissulla tuskin jouduitte sitä kokemaan.
Haahuilu on parasta! 🙂 Kyllä me tuotakin aihetta reissun aikana sivuttiin, mutta jätin postauksesta pois.
Kauniisti kirjoitettu juttu Tbilisista, tässä pääsi oikein ihanasti sisään kaupungin tunnelmaan! Omasta reissusta Georgiaan on jo vuosia, ja tarkoitus on kyllä ollut palata sekä vuorille patikoimaan että kaupunkeihin. Tällä hetkellä poliittinen tilanne vaikuttaa lievästi sanottuna haastavalta, ja vähän pelottaakin, miten asiat kehittyvät seuraavien kuukausien ja vuosien aikana.
Jep, tuntuu että monen maan kohdalla on nyt sellainen ”odotusaika” menossa :/ Toivottavasti maailmanmeno rauhoittuisi, vaikka taitaakin olla toiveajattelua..
Tbilisi olisi kyllä upea kohde. Nuo kulkukoirat… mulla menisi kyllä koko reissu linssin läpi tiirailuun, sillä kulkukoirat ja tuollainen rappiosekamelska on mun silmääni todellista karkkia. Georgia on ollut listallani jo pitkään, mutta jossain vaiheessa sen toteutus jäi, kun lennot oli jotenkin tosi hankalat. Täytyypä ottaa uudelleen pöydälle. Ihania kuvia.
Kieltämättä kuvia kertyi ihan älyttömästi! 😀 Toivottavasti pääsisit itsekin pian kokemaan Georgian tunnelmaa 🙂
En ole koskaan, siis tähän mennessä, hirveästi ajatellut matkaavani Georgiaa tutkimaan ainakaan lähiaikoina. Nyt kuitenkin kun näitä postauksia sieltä lueskelee, niin täytyy ottaa tämä harkintaan! Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kohteelta ja ihana oppia itselle uutta vielä toistaiseksi tuntemattomista paikoista. Kivoja kuvia! 🙂
Suosittelen ehdottomasti! Georgia (ja ihan jo pelkkä Tbilisi) on todella monikerroksinen 🙂 Uskon, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin! 🙂
Houkutteleva kertomus Tbilisistä. Jostain syystä tuolla suunnalla emme ole käyneet, auton nokka kun useimmiten näyttää Aurinkorannikkoa tai Balkania kohden. Tänne kyllä täytyy päästä! Juha
Aurinkorannikko ja Balkan ovat myös erittäin hyviä suuntia! Mutta kannattaa joskus antaa mahdollisuus Kaukasialle 🙂