Japani vieraskynä

Vieraskynä 2/2: Vinkkejä Japaniin

Risteillen Japaniin -vieraskynäsarja jatkuu! Jos et ole vielä lukenut ensimmäistä osaa, niin kannattaa käydä lukaisemassa se ensin. Vieraskynään tarttui siis työkaverini, 58 maata ennen tätä matkaa kiertänyt Sanna, joka toteutti keväällä risteilyn Singaporesta neljän maan kautta Japaniin. Mitä Japaniin matkatessa tulee ottaa huomioon? Kuinka erilainen kulttuuri onkaan ja miten siellä pärjää? Tässä osassa uppoudutaan Japaniin ja avataan vinkkejä Japanin matkaa varten. Annetaan Sannan kertoa:

Vihdoin Japanissa! Koronan alkamisvuonna ollut unelma oli vihdoinkin totta ja olo oli varsin epätodellinen Anthem of the Seas -aluksen lipuessa laituriin Tokion Yokohamassa.

Saapuminen ja sim-kortit

Olimme jo Suomessa ladanneet kännykkään eSimit. Päädyimme Airaloon ja toimi todella hyvin. Hinta oli noin 25 euroa. Tällä sai dataa 20GB ja käyttöaikaa 30 päivää. Toinen sovellus, jonka lataamista voin suositella on GO. Se on kuin Uber tai Bolt ja sillä pystyi todella helposti ja luotettavasti tilaamaan auton. Ainut huono puoli oli, että hinta-arvio ei täysin pitänyt paikkaansa. Toki annettu hinta oli siis aina arvio, mutta heittoa saattoi olla jopa 1500 jeniä. Päättelin eron johtuvan esimerkiksi matkalaukuista tai ruuhkista. Japanissa ajoimme ”taksilla” yhteensä 6 kertaa ja hinnat olivat 20-40 euron välillä, joten eivät mitään mahdottomia.

Saapuminen Japaniin laivan kanssa oli helppoa, ja ainakaan Suomen passilla ei ollut mitään ongelmaa päästä maahan. Meille oli toimitettu etukäteen maahantulolomake ja kun saavuimme tarkastukseen, meiltä kysyttiin vain ”Onko teillä matkalaukussa jotain näistä kielletyistä asioista?” Ja kun ei ollut, meidät toivotettiin tervetulleiksi maahan. Vaikka tarkastus oli helppo ja nopea, laivasta poistumiseen taas kului aikaa. Aamulla matkustajille jaettiin numerot, jonka mukaan poistuminen laivalta tapahtuisi. Saimme numeron 20 ja odotusta oli saapumisesta noin 2 tuntia ennen kuin olimme ulkona.

Ensimmäinen kosketus Japaniin – Yokohama

Tilasimme GO:lla kyydin hotellillemme Yokohamassa. Olimme päättäneet jäädä sinne ensimmäiseksi yöksi, sillä alue vaikutti mielenkiintoiselta. Ja sitä se olikin. Yokohaman alueella voi ehdottomasti suositella Yokohama Bay Quarter -ostosaluetta ja sieltä erityisesti Niko and… nimistä kauppaa, jossa oli muun muassa vaatteita, koriste-esineitä ja koruja. Ja suuri osa oli Made in Japan, joten ensimmäiset tuliaiset löytyivät täältä. Voin suositella alueelta myös kahvilaa nimeltä Uni Donuts, josta kävimme seuraavaksi päiväksi hakemassa herkulliset donitsit evääksi junaan. Ensimmäisenä iltana kävimme alueella syömässä Okkon-nimisessä japanilaisessa ravintolassa. Ravintoloissa oli hyvin tyypillistä, että pöytiin tuotiin korit, joihin sai laittaa omat tavarat. Niin myös täällä. Ennen reissua en ollut kovinkaan taitava syömään puikoilla, mutta ensimmäisenä iltana päätin, että aion selvitä niillä koko reissun. Toki japanilainen munakas ensimmäisenä iltana ei välttämättä ollut se helpoin aloitettava…

Toisena päivänä lähdimme käymään Pokemon-kaupassa sekä Sanrio-kaupassa. Kävimme toisena päivänä myös Yokohaman Chinatown-alueella, joka oli todella viehättävä ja rakennukset ja temppelit kauniita.

Iltapäivästä suuntasimme juna-asemalle ja ostimme liput Shikansen junaan kohti Kiotoa. Junaliput sai kätevästi ostettua asemalta. Jos tiedät, että matkasi aikana on japanilaisten loma-aika tai pyhiä, osta liput etukäteen. Junia menee noin 10 minuutin välein ja hinta oli kahdelta yhteen suuntaan noin 170 €. Juna ja matka ovat ehdottomasti kokemisen arvoista. Uskomatonta, että junalla matka taittuu noin kahdessa tunnissa, vaikka autolla se veisi reilut neljä tuntia. Juna oli todella siisti ja junalla matkustamisen etikettiin kuuluu, että siellä ollaan hiljaa eikä keskustella puhelimeen. Omat roskat myöskin otetaan junasta noustessa mukaan.

Ryokan – perinteinen japanilainen majatalo

Kioto on aivan ihana! Tätä ei kannata jättää väliin, varsinkaan ensimmäisellä Japanin-matkalla. Kiotoon saavuimme toisen päivän iltana. Olin varannut meille kolmeksi yöksi majoitukseksi perinteisen ryokanin. Ryokan on perinteinen japanilainen majatalo, jossa kenkiä ei pidetä sisällä jalassa, vaan ne jätetään uloskäynnin luo ja tilalle saadaan tossut ja vaatteiden tilalle löytyy huoneesta yukata, joka on puuvillainen, aamutakkia muistuttava vaate.

Huoneen sisustukseen kuuluu matala pöytä ja matalat tuolit tyynyillä. Lattialla on tatami, johon ei saa astua tossuilla. Lisäksi huoneessa on nukkumiseen japanilaiset futonit eli ohuehkot patjat peittoineen. Tyynyn sisällä oli kuin jyviä tai siemeniä. Mutta uni kyllä maittoi oikein hyvin, ja selkäkin tykkäsi tästä majoituksesta.

Japanissa on lähes joka paikassa perinteiset wc:t toimintojen kera. Löytyy lämmitetty wc-istuin sekä erilaiset suihkut jokaiseen käyttötarkoitukseen. Joissakin paikoissa wc-toimituksen ajaksi pystyit laittamaan veden lorinan tai musiikkia. Yllättävän nopeasti tähän tottui.

Vieraanvaraisuun ryokanissa oli aivan omaa luokkaansa. Aamiaisen toivottu aika kysyttiin meiltä aina etukäteen. Myöhäisin aika tosin oli jo kahdeksalta, joten lomalla ei nukuttu pitkään. Saapuessamme hissillä aamiaiskerrokseen, oli meitä joka aamu vastassa henkilökunnan jäsen, joka saattoi meidät pöytäämme ja sytytti padan, tarjoili miso-keiton sekä teen. Myöskään aamiaistilaan ei tulla tossut jalassa ja siellä istutaan tyynyjen päällä, pöydän ollessa matala. Lähtökohtaisesti missään ei myöskään ole tarjolla haarukoita tai veitsiä, vaan puikot. Aamiainen olikin yksi reissun ikimuistoisin elämys.

Toinen oli ryokanin alimmasta kerroksesta löytyvä onsen eli kuuma lähde. Se on eräänlainen kylpylä, jossa oli pukuhuone, allas sekä suihkut ja matalat jakkarat niiden edessä. Mikäli sinulta löytyy tatuointeja, on ennen onseniin menoa hyvä tiedustella, ovatko ne sallittuja. Onseniin ei mennä uimapuvussa, joten monissa paikoissa ne on erikseen miehille ja naisille. Ennen kuumaan kylpyyn menoa tulee peseytyä hyvin.

Kiotosta voin suositella Matsumoto Ryokania, joka sijaitsi aivan Kioton rautatieaseman vieressä ja on todella kätevä sijainniltaan.

Kioto – rakkaus Japaniin syntyy (viimeistään) täällä

Ensimmäinen kokonainen päivä Kiotossa alkoi hyppäämällä paikallisjunaan kohti Fushimi Inari-taishaa. Tämän voit 100% varmuudella bongata aivan jokaisesta Kiotosta kertovasta artikkelista tai vastaavasta. Turisteja oli täällä todella iso määrä. Kyseessä on pyhäkkö, josta löydät tuhansia torii-portteja, punaisia väriltään. Vaellus aivan ylös 233 metrisen Inarivuoren loppuun kestäisi useita tunteja, joten siihen emme tällä reissulla lähteneet. Muutenkin varsin nopeasti aamun kasvava turistimäärä ei tuntunut enää kivalta.

Onneksi olin ennen reissua tuonne bongannut muutamankin blogin syövereistä tiedon, että täältä löytyy upea bambumetsä, jonne löytää helposti: Käänny ensimmäisen torii-käytävän jälkeen oikealle ja jatka reunaa kunnes tulet hylätyille torii-pylväille. Käänny oikealle, niin siellä bambumetsä jo onkin.

Seuraavana päivänä aloitimme aamun ottamalla taksin alle. Pääsin elämykseen, jota en unohda koskaan. 2,5 tunnin elämyksen aikana minut puettiin geishaksi naaman valkoista maalia sekä puoliperuukkia myöden. Sain itse valita kimonon sekä vyön siihen, ja valittavana oli varmasti sata erilaista. Meikin, hiustenlaiton sekä pukemisen jälkeen pääsin valokuvaukseen, josta muistona jäi valokuvalehtiö sekä kuvat vielä airdropin kautta omaan puhelimeen. Olin tilannut elämyksen etukäteen Get Your Guiden kautta. Se maksoi 135 euroa sisältäen 5 kuvaa, ja lisäkuvat olivat kukin 1000 jeniä eli noin 6 euroa kappale. Kokemus oli todella hieno ja kuvat upeita. En itsekään tunnistanut itseäni niistä. Suositus paikkaan Maiko Makeover.

Kuvauksen jälkeen kävelimme kahville Mipig-cafe Kiotoon. Kyseessä on siis kahvilaketju, jossa on minipossuja. Japanissa erilaiset eläinkahvilat ovat älyttömän yleisiä ja suosittuja. Eläiminä löytyy kissoja, koiria, minisiilejä, aavikkokettuja, capybaroja ja pöllöjä. Eläimistä pidetään hyvää huolta, vaikka mielestäni ne eivät kyllä lajinomaista käyttäytymistä pääsekään toteuttamaan. Käynnit kannattaa varata etukäteen, sillä usein niihin on paljon halukkaita. Varaukset saattaa pystyä tekemään vasta 2 viikkoa ennen ajankohtaa.

Illalla kävimme vielä kävelemässä Kamogawa-joen varressa ja alue oli uskomattoman kaunis. Oli ihanaa nähdä paljon ihmisiä viettämässä aikaa ystävien tai perheen kanssa. Kävimme myös Gion-district-alueella, joka tunnetaan perinteisenä geisha-alueena. Tällä kertaa ei kyllä tullut yhtään geishaa vastaan. Seuraava päivä olikin jo meidän viimeinen päivä Kiotossa. Kävimme Kioto Towerissa ihastelemassa Kiotoa yläilmoista. Iltapäivästä suuntasimme kohti rautatieasemaa ja ostimme Shinkansen liput kohti Tokiota.

Tokion metropoli

Majoituimme Tokiossa APA-ketjun hotellissa. Näitä löytyy ympäri Japania ja hinta-laatusuhde on hyvä. Meillä viiden yön majoitus maksoi vajaa 400 euroa sisältäen aamiaisen. Aamiainen oli viereisessä ravintolassa ja valintoja oli tasan kaksi eli joko amerikkalainen tai japanilainen aamiainen juoman kera. Huone hotellissa oli melko pieni, mutta kyllä siellä hyvin mahtui yöt nukkumaan.

Meidän hotellimme oli APA Hotel Higashi Nihombashi Ekimae ja hotellin läheltä löytyi kolme eri metroasemaa, joten liikkuminen oli älyttömän helppoa. Lähin metroasema oli Higashi-Nihombashin asema ja siitä pääsee suoraan metrolla sekä Hanedan että Naritan lentokentälle ilman vaihtoa. Metrolla kulkemiseen ehdoton vinkki: Suica-kortti! Lataa kortti Applen lompakkoon ja voit ladata sitä kätevästi sekä pysyt koko ajan kartalla saldosta. Kortteja saa myös fyysisinä kortteina, mutta tuo ”sähköinen” oli todella, todella kätevä.

Ensimmäinen päivä Tokiossa aloitettiin suunnistamalla Shibuay Skyhin. Näköalat paikasta olivat älyttömän upeat ja saimme mahtavia kuvia. Liput tänne pitää ehdottomasti varata etukäteen tai muuten käynti voi jäädä haaveeksi. Liput voi varata aikaisintaan 2 viikkoa ennen käyntiä. Käynnin jälkeen kävimme ottamassa myös ”pakolliset” kuvat Hachiko-patsaasta.

Ensimmäisenä päivänä menimme myös testaamaan ”fluffy” pannukakut ja oli älyttömän hyviä. Paikkana voi suositella esimerkiksi Shibuyan Happy Pancakes -nimistä paikkaa. Sinne mennessä ovella on jonotuslista, jonne pitää käydä laittamassa nimensä tietämättä, että meneekö jonotuksessa 15min vai tunti. Meitä ennen oli ehkä 15 nimeä ja jonotukseen meni maksimissaan 30min. Tosin kiireisellä aikataululla tänne ei kannata mennä.

Ensimmäisenä iltana piipahdettiin myös Tokion Akihabaran alueella, joka on tunnettu animesta sekä maid cafeista ja elektroniikkaliikkeistään. Eksyimme yhteen Maid Cafeen ja käynti ei ollut kovin positiivinen. Tilauksen tekemistä sai odottaa melkein puoli tuntia ja kun se vihdoin tuli, saimme vain yhden juoman ja sekin oli väärä. Muutenkin tuntui, että kaikesta joutui maksamaan erikseen enkä oikein missään vaiheessa ollut varma, mikä maksaa mitäkin. Tuli vahvasti tunne, että oltiin päiväkodissa, jossa leikitään, lauletaan ja haetaan ”leikkitädeiltä” eli henkilökunnalta huomiota. Uskon, että hyviäkin Maid Cafe paikkoja on, meillä kävi vain huono tuuri.

Toisenlainen elämys: japanilainen lääkärikäynti

Ensimmäisenä päivänä oli vuorossa myös hieman toisenlainen elämys, sillä olin saanut laivalta jonkun pöpön ja se oli äitynyt kovaksi yskäksi. Koska lento Suomeen lähestyi, tajusin jo viikonloppuna, että on pakko varata aika lääkäriin.

Se sujui helposti. Vakuutusyhtiön sivulta katsoin yhteistyöpaikat ja päätin soittaa paikkaan, jonne oli helpointa mennä metrolla. 10 minuuttia myöhemmin olin varannut itselleni lääkärin samalle päivälle etunimelläni. Minulta ei kysytty syntymäaikaa, ei kansalaisuutta. Palvelu toimi 10+ arvoisesti.

Kaikki sujui todella hyvin, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Elekielellä selvisi pitkälle. Sekä lääkäriin että apteekkiin piti täyttää kaksi A4, jossa kysyttiin muun muassa elintavoista. Lääkkeet sain apteekista kolmessa eri pienessä paperipussissa ja pusseissa oli juuri se määrä kutakin lääkettä kuin määrätty oli. En edelleenkään tiedä, mikä yksi lääkkeistä oli, mutta annostus oli 3 tablettia kolmasti päivässä ja ensimmäisen annoksen jälkeen yskä oli tiessään, joten kannatti mennä lääkäriin. Lääkäri sekä lääkkeet maksoivat 178 euroa, joten ei edes kustannukseltaan kallis. Toki ei tehty verikokeita eikä muitakaan tutkimuksia.

Cabybara, cabybara, cabybara…

Toinen aamu Tokiossa käynnistettiin kävelemällä hotellilta noin 30 minuutin matka Senso-ji-temppelille. Temppelillä oli hauska ”peli”, jossa putkiloa ravistettiin, ulos otettiin tikku ja laatikosta otettiin numeron mukainen ennustus, joko hyvä tai huono. Jos sai huonon ennustuksen, kuten me molemmat, se piti solmia temppelialueelle.

Käynnin jälkeen suuntasimme metrolle ja lähdimme kohti Cappiness-paikkaa, jossa on kolme capybaraa (Even lisäys: En suosittele näitä eläinpaikkoja ollenkaan, missään maassa!). Matkan tavoite oli nähdä capybara ja se meinasi kaatua jo siihen, että kaikki Tokion kolme paikkaa olivat niin suosittuja, ettei minnekään meinannut enää mahtua. Sain varattua itselleni paikan, joten menin yksin nauttimaan äärettömän suloisten ja sympaattisten capybarojen seurasta. Aikaa käynnille oli 45 minuuttia ja varausvaiheessa piti rekisteröidä oma kortti, jolta veloitus meni automaattisesti. Se oli noin 23 euroa ja siihen kuului mukillinen ruohoa. Jos haaveilet pääsystä tänne, niin muutama vinkki: Ole tarkkana, milloin varauksen voi tehdä ja huomioi, että varauksesta tulee vielä varmistus sähköpostiin, että olethan vielä tulossa. En tiedä, olisiko varaus oikeasti peruuntunut, mikäli sähköpostia ei olisi kuitannut, mutta en halunnut ottaa riskiä.

Samana iltana menimme Tokion ruokakierrokselle. Meillä oli mahtava opas ja olimme neljästään koko kierroksella. Kävimme yhteensä neljässä paikassa, joihin emme ikimaailmassa olisi menneet ilman tällaista kierrosta. Kierroksen aikana maisteiltiin erilaisia paikallisia ruokia sekä myös erikoisuuksia, kuten takoyakia sekä kushikatsua. Kierroksen lopuksi mentiin sakeen erikoistuneeseen paikkaan ja ruuan kanssa maistelimme monta erilaista sakea, kuten kuplilla sekä kuumennettuna. Tämä kierros oli yksi matkan kohokohdista ja sitä voin suositella. Hinta oli noin 90 euroa / henkilö ja kesto oli kolme tuntia.

Mitä kaikkea muuta ehdimme tehdä Tokiossa jäljellä olevien kahden päivän aikana?

Kävimme Toyosu-puistossa ja satuimme sinne juuri auringonlaskun aikaan, jolloin paikka oli todella upea. Tänne olisi voinut helposti varata enemmänkin aikaa. Kävimme myös TeamLab Planets Tokyossa. Paikka oli käymisen arvoinen ja kaikkia aisteja koetteleva. Pääsimme muun muassa kahlaamaan polvia myöten lämpimässä vedessä sekä nauttimaan veteen tehdyistä värikkäiden kalojen efekteistä. Sanoisin, että tämä on yksi must see -kohde Tokiossa. Aikaa tosin tännekin kannattaa varata useampi tunti.

Kävimme myös ostoksilla Shibuyan alueella. Ostosvinkkeinä voisi sanoa, että kengät ovat Japanissa edullisia. Ostin esimerkiksi kummitytöille Converset, jotka maksoivat alle 25 euroa. Japanissa on myös laadukasta kosmetiikkaa sekä paljon sellaista, mitä et löydä mistään muualta. Tästä sanottakoon oppina se, että Japani oli minulle koskaan ensimmäinen matkakohde, josta ostin matkalaukun kotimatkaa varten. Eli ehkäpä paras vinkkini Japaniin on se, että sinne kannattaa pakata todella kevyesti.

Muutamia hauskoja juttuja sekä vinkkejä

  • Japanissa alkoholia ostettaessa kaupan tai kioskin näytölle (asiakkaan puolelle) ilmestyi kysymys, että oletko vähintään 20-vuotias? Siihen asiakas sitten vastasi näppäimellä joko kyllä tai ei. Ei mahtaisi Suomen laki heti taipua samaan.
  • Japanissa ei ole roskiksia, joten kannattaa kantaa muovipussia mukana ja omia roskiaan saattaa joutua kantamaan mukana pitkänkin matkan. Myöskään roskia ei ole missään, ja onkin todella epäkohteliasta roskata Japanissa.
  • Käveleminen syömisen tai juomisen aikana Japanissa on todella epäkohteliasta, joten älä tee sitä.
  • Tippaaminen Japanissa on myös epäkohteliasta ja jopa törkeää.
  • Julkisissa liikennevälineissä ollaan hiljaa ja tämä koskee osin myöskin takseja.
  • Japanissa on todella paljon erilaisia sääntötauluja. Oli jotenkin kotoisa olo, kun sääntöjähän me suomalaiset tunnetusti rakastetaan.
  • Tärkein neuvo: Käytä aikaa opetellaksesi muutamat kohteliaisuusfraasit ennen matkaa sekä opettele syömään puikoilla. Pääset näissä jo pitkälle ja hymyllä ja oikealla asenteella saat lisäksi paljon anteeksi ja sitten vain nautit reissusta.

Ei muuta kuin suunnittelemaan reissua Japaniin! Mikäli sinulla on reissuun liittyen jotain kysyttävää, voit esittää ne kommenteissa.

(1) Kommentti

  1. Mainio juttu, Japani toden totta on upea maa. Nähtävää riittää. Marika on siellä ollut vaihdossakin, mutta silti haluaisi nähdä maata enemmän. Minä vain kerran käynyt parin viikon reissulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *