luontopolku Varsinais-Suomi

Pomponrahka – tuulahdus Lappia lähellä Turun keskustaa

Muutamia vuosia sitten listasin kymmenen mieluisinta luontopolkua Turun seudulla. Jo silloin listalle pääsi Pomponrahka, jossa tuli käytyä usein, kun oli pakko päästä edes hetkeksi luontoon tai kun ikävöin suomaisemaa ja halusin nopean helpotuksen kaipuuseen. Tällä kertaa suuntasin Pomponrahkalle ihan rehellisesti suremaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin Pomponrahkalla ilman Dodoa. Pomponrahka on aina ollut meidän paikka. Juuri sopivan lyhyt reitti vanhan koiran kanssa kierrettäväksi. En edes muista, monenko retkeilijän eväät Dodo yritti kerjätä itselleen neljäntoista yhteisen vuotemme aikana.

Tällä kertaa jouduin kuitenkin tulemaan ilman rakasta nelijalkaista ystävääni. Ja joutuisin tulevaisuudessakin. Tuntui musertavalta tajuta, että tännekään emme enää koskaan astelisi yhdessä. Joku voisi sanoa, että neljätoista yhteistä vuotta oli paljon, mutta minusta tuntuu, että kaikki jäi kesken.

Sydän on ahne. Se olisi halunnut vielä monia yhteisiä vuosia lisää.

Lopullisuus tekee luopumisesta niin raskaan. Olen mestari juoksemaan surua karkuun ja täyttämään päiväni kaikella turhalla, mutta luonnossa kävellessä oli selkeästi liikaa aikaa miettiä. Ja toisaalta turvallista myös itkeä.

Pieni ja persoonallinen Pomponrahka

Mutta jottei tämä menisi pelkäksi vetistelyksi (huomaatteko, juoksen taas tunteita karkuun), niin halusin tulla fiilistelemään tänne blogin puolellekin Pomponrahkaa. Upeilla maisemillaan ja suopursun tuoksullaan se tarjoilee pientä Lappi-fiilistä, mutta aivan Turun keskustan läheisyydessä.

Olen aina kulkenut reitin vastapäivään, ja niin tein nytkin. Alkureitti kuljetaan synkähkössä kuusimetsässä, jonka jälkeen siirrytään kosteammalle osuudelle, jota on osin pitkostettu. Tämän jälkeen alkaa paras osuus eli pitkospuut Lappi-maisemissa. Noin puolivälissä pitkoksia on pieni levähdyspaikka penkkeineen, jossa voi halutessaan nauttia vaikka eväät – tai vain fiilistellä upeaa maisemaa ja nauttia suopursujen tuoksusta. Loppumatka kuljetaan ensin kallioilla ja sitten vielä hetki kuusikossa ennen kuin saavutaan takaisin parkkipaikalle.

Pomponrahkan alue on luonnonsuojelualuetta, ja sen takia suo-osuuden molemmissa päissä on portit, jotka estävät esimerkiksi mopoilijoiden pääsyn alueelle. Luontopolun pituus ei ole kuin pari kilometriä, mutta halutessaan täältä voi helposti suunnata myös Haunisten altaalle, jossa on noin 3,5 kilometrin pituinen lenkki järven ympäri. Haunisten altaalta löytyy myös grillikatos sellaista kaipaaville.

Parkkipaikan löytääkseen navigaattoriin kannattaa kirjoittaa osoitteeksi Isosuon P-alue (löytyy Raision Kamuxin vierestä). Suosittelen tutustumaan Pomponrahkaan joko aamuvarhaisella tai ilta-aikaan, jolloin liikenteen melu ei häiritse luontokokemusta.

Ai niin! Älkääkä olko yhtä tyhmiä kuin minä! Lähdin lenkille heti ukkoskuuron jälkeen, joten voitte vaan kuvitella, millainen itikka-armeija suonreunalla oli vastassa. Jalkani eivät ole koskaan näyttäneet yhtä runnelluilta kuin tuon lenkin jälkeen.

Onko Pomponrahka tuttu paikka? Entä osaatko suositella muita kivoja luontopolkuja Turun seudulla?

(24) Kommentit

  1. Otan osaa menetykseesi.

    Ei ollut tämä tuttu paikka itselleni. Kuulostaa kuitenkin kivalta. Nykyään ei Turussa oikein tulekaan käytyä, mutta useampi luontopolku sielläkin on aikoinaan tullut kierrettyä.

    1. Kiitos Mikko ♥ Turussa on paaaaaljon hyvää, ja Pomponrahka on tosiaan vain yksi niistä!

  2. Osanottoni. Kova paikka on lemmikin menetys, meidän 10v on vielä ”nuori”, mutta usein tuosta iästä alkaa vanheneminen. Pomponrahkaa ei kuvien perusteella Turun seutuun yhdistäisi, niin kauniita otoksia❤️

    1. Kiitos Mari ♥ Dodokin alkoi vanheta silmissä sen jälkeen, kun täytti kymmenen.
      Ja heeei, kyllä Turusta saa kauniita otoksia 😀

  3. Osanotto! Onpa kuitenkin kivannäköinen paikka! Tuohan on sopivan lyhyt reitti käydä melkein milloin vain, ja niin keskeisellä paikalla vielä. Kivat nuo pitkospuutkin!

    1. Kiitos Anu ♥ Jep, tuo on kyllä niin minireitti, että sen voi käydä käppäilemässä milloin vaan! Vaikkapa Ikea-käynnin jälkeen! Ikea on siis tuossa ihan vieressä.

  4. Neve hööd paikka. Kiva näköinen paikka ja hyvä että näitä löytyy myös kaupunkien läheisyydestä jossa voi tehdä kävelyjä.

    1. Tämä on kyllä loistava ”luonnossa kaupungissa” -kohde 🙂

  5. Osaanotto täältä myös! <3 Täytyy sanoa, että muisto oman 15v Peppi-koiran hyvästelystä 1,5v sitten saa vieläkin kunnon itkun aikaan tätäkin lukiessa. Niin rakkaita ja tärkeitä olentoja <3

    1. Kiitos Sarianne ♥ Tuskin ikävä koskaan helpottaa täysin – enkä sitä toki toivokaan. Voimia sinnekin ♥

  6. Kiitos hienosta tekstistäsi ja osanotto! Luopuminen on tuskallista ja raastaa sydäntä. Onneksi Dodolla on siellä sinun sydämesi nurkilla paikka josta hän tulee sinua lämmittämään silloin kuin vähiten odotat! <3

    1. Kiitos Heidi ♥ Ihana kommentti, tuli taas kyyneleet silmiin!

  7. Vaikka olenkin Turussa syntynyt ja siellä elämäni ensimmäiset 18 vuotta siellä viettänyt, niin eipä ole tuttu paikka. Pitänee pitää mielessä, sillä kyllä me edelleen Turussa aika useinkin käymme. Osanottoni menetyksesi johdosta.

    1. Kiitos Pirkko ♥ Minäkin ehdin asua Turussa monta vuotta ennen kuin löysin Pomponrahkalle! Kai sitä sitten vähän piilotellaan? 😀

  8. Nyt on pakko sanoa, että vähän hävettää. Olen suurimman osan elämästäni asunut Turussa (syntynytkin siellä) ja en tiedä tätä paikkaa….Nyt on jotain mitä menee katsomaan kun seuraavan kerran tulee Turkuun.

    1. Turku yllättää kerta toisensa jälkeen 😉 Ihan parasta, että löytyy uusia kohteita vuosienkin jälkeen!

  9. Tosi upean näköinen paikka, josta en ollut kuullutkaan! Minkä tahansa läheisen menettäminen on raastavaa, eikä siitä pääse yli kuin ajan kanssa ja suremalla. Tunteet kannattaa yrittää käsitellä, koska ne joka tapauksessa purkautuu jossain vaiheessa tavalla tai toisella. Voimia kovasti, onneks jäljellä on kauniit muistot, joita vaalia <3

    1. Kiitos viisaista sanoistasi Cilla ♥

  10. Lämmin osanottoni! <3 Meillä on 15-vuotias tipsu Peppi, ja sydän syrjällään joka aamu katson nukkuvaa koiraa ja tarkistan vieläkö se hengittää. Yhteistä aikaa ei varmaankaan ole enää paljon jäljellä ja tunnistan tuon fiiliksen, että jotain tulee jäämään kesken. Pomponrahka on nimeltä tuttu, mutta en ole siellä koskaan käynyt.

    1. Voih, rutista Peppiä lujaa ja nauti jokaisesta päivästä ♥

  11. Otan osaa suruusi. Pojan koira poistui aika yllättäen keskuudestamme kolmisen vuotta sitten, voin vain kuvitella miten hänen miltei ainoan kaverinsa poismeno on ottanut koville. Vieläkin tulee monesta asiasta Pippuri mieleen itsellänikin. Ajan myötä muistot kultaantuvat, niin kuin sanotaan. Mukava paikka tuo Pomponrahka varmaan, kannattaa mennä sinne useamminkin ja antaa surun tulla.

    1. Kiitos Raija ♥ Ja kyllä se niin vaan on, että lemmikit jättävät suuren aukon lähtiessään ♥

  12. Osanottoni menetyksen vuoksi!
    Pomponrahkan nimen olen usein kuullut mutta käymään siellä en ole päässyt vaikka työskentelen ihan siinä lähellä.

    1. Kiitos Sari ♥ Toivottavasti ehdit joskus piipahtaa Pomponrahkalle 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *