Joillakin kesä alkaa ensimmäisestä mökkiviikonlopusta, toisilla taas juhannuksesta tai ensimmäisestä telttayöstä. Minulle kesän aloitus on ollut jo monena (joka toisena vuonna) yksi ja sama tapahtuma, ja siksi lähdin Riihimäelle katsastamaan, miltä näyttävät Erämessut 2026.
Liput saatu: Erämessut
Olen käynyt Erämessuilla käytännössä koko ikäni. Ensimmäiset messuni koin alle vuoden ikäisenä, ja sen jälkeen tapahtuma on kuulunut ohjelmaan joka kerta, kun se on järjestetty. Koska messut järjestetään joka toinen vuosi (koronavuosia lukuun ottamatta), niitä on ehtinyt kertyä melkoinen määrä.
Lapsena messuille lähdettiin aina koko perheen voimin. Perinne jatkui ainakin osittain tänäkin vuonna, kun kiertelin aluetta osan päivästä isäni kanssa. Vaikka vuodet ovat vierineet, tunnelma on säilynyt yllättävän samanlaisena. Erämessut tuntuvatkin edelleen kesän avaukselta.
Erämessut ovat paljon muutakin kuin metsästystä ja kalastusta
Monelle Erämessut tuovat ensimmäisenä mieleen metsästyksen, kalastuksen ja aseet. Ne ovat toki edelleen vahvasti mukana, mutta tapahtuma on vuosien aikana kasvanut paljon suuremmaksi kokonaisuudeksi laajentuen enemmän meidän ”perus ulkoilijoiden” suuntaan.
Retkeilijöille, ulkoilijoille ja luonnossa liikkujille messut ovatkin nykyään melkoinen aarreaitta. Esillä on kaikkea vaelluskengistä ja rinkoista riippumatoihin, telttoihin, retkiautoihin ja erilaisiin ulkoiluvarusteisiin. Samalla pääsee nauttimaan messutunnelmasta ja -tarjouksista, kurkkaamaan uusiin trendeihin, vertailemaan tuotteita ja juttelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat aidosti innostuneita luonnossa liikkumisesta. Lisäksi päivän aikana on useita esityksiä, jotka on suunnattu juuri luontoliikkujille. Esimerkiksi tämän vuoden messuilla sain kuulla erään esityksen yhteydessä, että Hämeestä löytyy uusi pyöräilyreitistö, jossa on jopa reilun 500 kilometrin pituinen lenkki poljettavaksi!
Lisäksi vietin tänäkin vuonna paljon aikaa ihan vaan myyjien kanssa jutustellen. Varsinkin perjantaina messuilla oli hieman väljempää, joten tällainen pidempi keskustelu oli mahdollista. Erämessujen suurin vahvuus onkin mielestäni se, että vaikkei olisi kalastanut päivääkään tai omistaisi metsästyskorttia, messuilla riittää nähtävää helposti koko päiväksi.
Sorsapillipoika oli ensimmäinen kunnon ihastukseni
Erämessuihin liittyy myös yksi surkuhupaisa muisto. Teini-iän kynnyksellä koin nimittäin elämäni ensimmäisen oikean ihastuksen (tai siltä se ainakin silloin tuntui) juuri messuilla. Bongasin söpön tummatukkaisen pojan, jolla oli muutamia pisamia naamallaan ja sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Hän myi sorsapillejä isänsä kojussa, ja kävin aamupäivän aikana useamman kerran siellä ”muuten vain” pyörimässä.
En muista enää, miten juttu tarkalleen lähti liikkeelle, mutta jossain vaiheessa istuimme söpösti vierekkäin Riihimäen maauimalan penkeillä metrilakuja syöden ja punastellen vaihdoimme puhelinnumerot. Jonkin aikaa jaksoimmekin pitää yhteyttä messujen jälkeen, vaikka asuimme eri puolilla Suomea. Puhelimessani hän oli romanttisesti tallennettuna nimellä Sorsapillipoika, sillä en ollut aivan varma, oliko hänen nimensä Toni vai Joni. Ja koska en kehdannut kysyä asiaa enää uudelleen, lempinimi jäi elämään omaa elämäänsä.
Vaikka yhteydenpito lopulta hiipui, koko tapaus jäi mieleen hauskana muistoja. Ja vaikkei Sorsapillipoika lopulta (ja ”yllättäen”) ollutkaan elämäni rakkaus, Erämessut kuitenkin jäivät. Harmi, ettei poikaa ole näkynyt enää viimeisimmillä messuilla, sillä voisi olla hauska tietää, mitä hänelle kuuluu ja mihin elämä on vienyt.
Koirat herättivät paljon tunteita
Tämän vuoden messuilla suurimmat elämykset löytyivät ehkä yllättäen melko perinteisistä asioista. Ensinnäkin ruoka oli jälleen erinomaista. Muurinpohjaletut kuuluvat messupäivään lähes yhtä olennaisesti kuin itse alueella kiertely, ja tänä vuonna nautittu lohiannos oli sekin juuri niin hyvä kuin muistelinkin.
Toinen suosikkini oli koira-alue. On aina hauska päästä lääppimään koiria ja on kiva päästä kuuntelemaan, kun omistajat puhuvat suurella ylpeydellä nelijalkaisista ystävistään. Vaikka esillä olevat rodut ovat vuodesta toiseen pitkälti samat, sisäinen koiralover sisälläni herää joka kerran messuilla, ja voisin viettää päivät koiruuksia rapsutellen. Erityisen kiinnostavia olivat myöskin noutajanäytökset sekä petotestit, joita yleisö pääsi seuraamaan aivan vierestä. Vaikkei oma koiraharrastukseni liity millään lailla metsästykseen, on aina mielenkiintoista nähdä koiria tekemässä juuri sitä työtä, johon ne on alun perin jalostettu.
Tänä vuonna tosin oli hieman vaikeampaa, ja kyynelkanavat aukesivat mäyräkoiraosaston kohdalla, eikä itkusta meinannut tulla loppua. Vuosi ilman Dodoa on tuntunut ikuisuudelta, eikä ikävä ole tuntunut helpottavan lainkaan. Sydän on yhä palasina, ja edelleen tulee päiviä, jolloin suru painaa rintaa niin paljon, että hengittäminen on vaikeaa.
Miten ihmeessä innostuin jättiteltoista?
Yksi tämän vuoden suurimmista yllätyksistä liittyi asiaan, jota en olisi vielä vuosi (tai edes viikko) sitten osannut odottaa. Nimittäin jättitelttoihin. Tiedättehän ne suuret teltat, jotka näyttävät enemmän pieniltä kesämökeiltä kuin teltoilta? Olen ajatellut olevani enemmän sellainen käytännöllinen retkeilijä, joka arvostaa kevyitä varusteita ja kaiken mahdollisen pienuutta. Mutta sitten näin muutaman upeasti sisustetun mallin, ja kun samaan aikaan Pinterest alkoi vielä (pienellä haulla) tarjoilla kuvia tunnelmallisesti sisustetuista teltoista, joissa oli räsymattoja, lyhtyjä, kukkia ja pieniä kalusteita, olin viimeistään myyty.
Siinä vaiheessa jokin loksahti paikoilleen. Yhtäkkiä olin vakuuttunut siitä, että tarvitsen valtavan teltan, auton täynnä sisustustarvikkeita ja useamman viikon mittaisen road tripin Keski-Eurooppaan. Mielikuvissani pakkasin mukaan kaiken mahdollisen räsymatoista kukkavaaseihin ja vietin iltoja vuoristomaisemissa oman pienen kangaskotini edustalla.
Onko suunnitelma realistinen? En tiedä. Halusinko jättiteltan välittömästi? Kyllä. Saiko kaverini kuitenkin puhuttua järkeä päähäni? Onneksi.
Erämessut 2026 – mitä jäi käteen?
Konkreettisesti messuista jäi käteen retkiruokaa sekä mato-onki. Rakastan sitä, kun voi istuskella laiturilla ja katsoa kohoa liikkumassa laineiden mukana. Paljastus vielä tähän loppuun (miten tuntuukin, että koko postaus on ollut paljastusta toisensa perään): ongin yleensä ilman syöttiä, koska en halua saada kalaa. Haen enemmän sitä samaa fiilistä kuin lapsuudessa, kun olin isovanhempieni kanssa kalassa.
Erämessut 2026 oli jälleen kerran erittäin onnistuneet, ja jään innolla odottamaan parin vuoden päässä siintäviä messuja. Saa nähdä, vieläkö jättitelttavillitys on käynnissä vai olenko jo innostunut jostain aivan muusta.
Oletko käynyt Erämessuilla? Entä mikä on oudoin tai yllättävin paikka, jossa olet tavannut ihastuksen tai saanut uuden ystävän?
Postauksen pääkuva: Erämessut / Heikki Ranta
Lue myös:
