Seilin saari: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”

Seili on kaunis paikka. Niin hurjan kaunis, että tuntuu uskomattomalta, että sillä on kovin synkkä historia spitaalisten ja mielisairaiden saarena.

Suuntasimme Seiliin eräänä heinäkuisena maanantaina opiskelukavereideni kanssa. Siinä, missä ennen näimme lähes päivittäin yliopiston käytävillä ja viikottaisilla kahvilareissuilla, näemme nykyään harvemmin. Me, jotka joskus vannoimme, ettemme anna aikuisuuden tai velvollisuuksien viedä mukanaan, olemme nykyään kalentereidemme orjia. Me, jotka joskus kriiseilimme sen kanssa, olemmeko koskaan tarpeeksi, olemme saavuttaneet elämässämme hurjan paljon: on miehet, lapsi, avioliitto ja asuntolainaa. En tiedä, onko mikään lopulta mennyt suunnitelmien mukaan, mutta nyt on hyvä näin.

Aina kun tapaamme, meillä on hurjan hauskaa ja helppoa. Vaikka edellisestä tapaamisesta olisi vierähtänyt kuukausia, jutut jatkuvat luontevasti. Seilinkin keksimme, tai oikeastaan muistimme, hieman puolivahingossa eräänä heinäkuisena päivänä. Olemme siis puhuneet Seilin valloituksesta jo monen monta vuotta, mutta opiskelijakesät oli aina hurjan helppo sulloa täyteen ohjelmaa, ja päiväretki siirtyi siirtymistään. Nyt saimme kuitenkin kalentereitamme sen verran raivattua, että pääsimme porukalla nauttimaan kauniista kesäpäivästä saaristossa.

Ja voi, miten ihana päivä se olikaan! Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja olo oli ihanan kevyt aamusta iltaan. Pääsin kuvaamaan lehmiä ja meduusoita, syömään jäätelöä laiturinnokassa ja miettimään, miten niin kaunis saari voi ikinä kätkeä sellaisia karmeuksia sisäänsä.

Yritin lukea Seilistä mahdollisimman paljon ennen reissuamme. Keräsin tietoja sieltä täältä ja täydentelin niitä päiväretkemme aikana. Tuntui, että mitä enemmän sain selville sitä hämmentyneempi olin. Huomasin pohtivani useamman kerran päivän aikana, oliko minulla oikeus tuntea saarella iloa tai onnellisuutta, kun siellä oli tapahtunut aikoinaan niin pahoja asioita. Niin tai näin, yritin koota tähän postaukseen kaikkia niitä tiedonmurusia, joita onnistuin saaren menneisyydestä selvittämään.

Arkkulaudat omaa ruumisarkkua varten

Seilin saarta on alettu asuttamaan 1500-luvulla, mutta Seilin kuuluisa lepra- eli spitaalipotilaiden sairaala rakennettiin saarelle vasta 1600-luvulla. Vuonna 1619 Seiliin muuttivat ensimmäiset sairaalan asukkaat: spitaaliset hoitajineen sekä köyhiä ja vaivaisia Turun alueelta. Lääkäriä tai varsinaista hoitoa ei kuitenkaan ollut saatavilla, ja potilaita yritettiinkin parantaa lähinnä viinan, ”taikaveden” ja Jumalan sanan avulla.

Sairaalassa eli yhtäaikaisesti noin 30–60 leprapotilasta, ja kaikkiaan siellä tiedetään olleen ainakin 663 leprapotilasta. Monet heistä tuotiin saarelle väkisin, sillä Seiliin kerran joutunut ei enää päässyt sieltä pois. Mukanaan potilaat toivat 20 taalaria ja arkkulaudat omaa ruumisarkkuaan varten.

Kun lepra alkoi kadota Suomesta 1700-luvulla, saarella aloitti mielisairaala. Sairaalaa kehitettiin ja parannettiin tuntuvasti 1800-luvun puolivälissä, ja siitä tuli erityisesti kroonisten naispotilaiden sijoituspaikka. Monien tautien ajateltiin olevan Jumalan rangaistusta, ja sairaat, köyhät ja seksuaalisesti aktiiviset (eli ”moraalittomat”) naiset leimattiin helposti mielisairaiksi. Kunnilla ei aina ollut varaa hoitaa tällaisia naisia köyhäintalossa, joten Seili nähtiin usein helpoimpana vaihtoehtona. Naimattoman naisen mielisairaus oli tavallaan helpompi perustella, sillä se kytkettiin moraalittomuuteen ja poikkeavaan elämäntapaan. Potilaiden joukosta löytyi myös monia sellaisia naisia, jotka olivat surmanneet lapsensa: He olivat usein piikoja, jotka tilan isäntä oli pannut paksuksi. Isännät olivat kuitenkin hylänneet sekä lapset että piiat, ja tämän seurauksena moni nainen oli pitänyt parhaimpana vaihtoehtona surmata pienokaisensa…

Mielisairaalassa potilaista huolehdittiin sellimäisissä oloissa: kaikki ruuasta ja asumisesta lähtien muistutti lähinnä vankilaa. Ruoka oli yhtä karua kuin meininki Seilillä muutenkin: lähinnä luukeittoa, lanttua ja silakkaa.

Seilissä hoidettiin mielisairaita aina vuoteen 1962 asti. Tämän jälkeen mielisairaalan tilat siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön.

Kun puuristi mätäni, hautapaikka oli valmis seuraavalle

Seilistä löytyy myös 1770-luvulla rakennettu puukirkko. Kirkossa on omat sisäänkäyntinsä ja erilliset tilat spitaalisille ja terveille: Länsipäässä oli leprapotilaille tarkoitettu ovi, kun taas etelässä oli terveiden ovi. Spitaalisille rakennettiin myös kirkon sisälle oma aidalla erotettu tilansa alttareineen.

Kirkkoa ympäröivällä pienellä hautausmaalla puuristit muistuttavat edelleen sairaiden kohtalosta. Kirkon suunnasta katsottaessa, hautausmaan oikealla puolella on potilaiden haudat. Tällä puolella on lähinnä valkoisia puuristejä. Koska hautausmaa ei todellakaan ole mikään suuri, potilaita haudattiin samoihin hautoihin. Puuristin mädäntymistä pidettiin merkkinä siitä, että ruumis oli tarpeeksi hajonnut, jotta samaan hautaa voitiin haudata seuraava potilas.

Hautausmaan vasen puoli koostuu sairaalan henkilökunnan ja saarelaisten haudoista. Toisin kuin potilailla, saaren henkilökunnan hautoja koristivat usein metalliristit ja osassa oli jopa hautakivet.

Outo ja rauhaton käyttäytyminen olivat mielisairauden oireita

Vuosien aikana Seilin mielisairaalassa hoidettiin noin 200 potilasta. Vaikka aikaa on kulunut, Seilissä on vielä nähtävissä enitselleen jätetty yhden hengen potilashuone mielisairaalan ajalta. Huone sijaitsee päärakennuksessa, eli entisessä mielisairaalarakennuksesssa, jonne vierailijoilla on vapaa pääsy.

Potilashuoneet olivat 1,80 x 2 metriä suuret, ja kaikissa oli oma ikkuna, peti ja pieni pöytä. Huoneet lämmitettiin kamiinoilla, joiden avattavat lämmitysluukut olivat turvallisuussyistä vain käytävän puolella. Mielisairaalan huoneet maalattiin suurilla ruskean eri sävyisillä neliöillä, sillä suurten geometristen kuvioiden ja valittujen värien ajateltiin auttavan potilasta rauhoittumaan.  Jos potilas oli rauhaton, hänet voitiin eristää omaan huoneeseensa, ja eristysaika saattoi olla mitä tahansa tunnin ja useamman kuukauden väliltä…

Seilin mielisairaalan toiminnan aikana häiritsevä, outo ja rauhaton käyttäytyminen oli tavallinen syy tulla tuomituksi mielisairaaksi.  1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tavallisimpia diagnooseja olivat melankolia ja mania. Seiliin otettiin myös niin kutsuttuja vajaamielisiä, joilla katsottiin olevan matalampi älykkyysikä kuin ns. ”normaaleilla” henkilöillä. Vajaamieliset taas jaettiin debiileihin, imbesilleihin ja idiootteihin. Idioottieen (tylsämielisten) älykkyysikä katsottiin olevan noin 0-6 vuotta, imbesillien (vähämielisten) 6-14 vuotta, kun taas debiilit (heikkomieliset) pystyivät älykkyydeltään yltämään lähes normaalin henkilön tasolle. Vajaamielisten lisäksi Seilissä oli myös jonkin verran kriminaalipotilaita, jotka oli tuomittu syyntakeettomiksi tekemäänsä rikokseen.

Potilaiden hoito

Hoitomenetelminä Seilin saarella toimivat lähinnä erinäiset tavat, joilla potilaat saatiin rauhallisiksi: kylvyt, kääreet, eristäminen ja sitominen. 1900-luvulla tulivat myös ensimmäiset rauhoittavat lääkkeet. Seilissä ei kuitenkaan koskaan tehty mitään kirurgisia toimenpiteitä, tai sähkö- tai insuliinisokkihoitoja. Sen sijaan mielisairaiden hoitoa varten ostettiin kahleita, lukkoja ja viiloja, joilla kahleet voitiin avata. Seinään kahlitseminen ei ollut Seilin erikoisuus, vaan menetelmää käytettiin yleisesti koko Euroopassa mielisairaiden hoidossa.

Seilissä päivärutiinit olivat tarkkaan säädeltyjä. Kontaktit ulkomaailmaan olivat vähäiset, sillä saarella ei käynyt vieraita. Ruumiillista työtä pidettiin terapiana, ja potilaat valmistivatkin tekstiilejä, pesivät, siivosivat ja tekivät muuta sairaalan työtä. Jotkut luotettavat potilaat päästettiin töihin myös saaren asukkaiden taloihin, ja toiminnan loppupuolella osa vahti jopa saaren työntekijöiden lapsia. Rauhalliset ja luotettavat potilaat saivat myös ulkoilla sairaalan puutarhassa. Muistan myös lukeneeni jostain, että Seilin naiset olisivat keittäneet myös viinaa ja myyneet sitä merimiehille ja saaristolaisille. Toiminta alkoi kuitenkin olla niin tuottoisaa, että se päätettiin lopettaa: ei tuntunut oikealta, että leprapotilaat pyörittivät menestyvää liiketoimintaa.

Oli myös mielenkiintoista lukea, ettei Seilissä ikinä ollut psykiatrin virkaa ja että mielisairaalan aikoihinkin Seilin ylilääkärinä toimi tuiki tavallinen kunnanlääkäri. Luultavasti osittain myös tästä syystä mielisairaita pyrittiin hoitamaan mahdollisimman yksinkertaisin ja edullisin menetelmin.

Päiväretki Seiliin – mitä ja miten?

Seili on erityisesti kesäkuukausina erittäin suosittu retkikohde (, ja tänä vuonna korona teki tähän vielä oman lisänsä). Laivaliput kannattaakin varata reilusti etukäteen, ja mikäli haluaa saada hyvän paikan esimerkiksi laivan kannelta, suosittelen olemaan ajoissa liikenteessä. Me varasimme lippumme kolme viikkoa etukäteen. Lähtöpäivänä taas tulimme laivalle noin 20 minuuttia ennen lähtöä vain tajutaksemme, että olimme aivan liian myöhään liikkeellä: olimme viimeiset ja saimme luonnollisesti myös huonoimmat paikat laivan sisätiloista.

Seiliin pääsee lautalla Nauvosta ja Turun keskustasta, josta mekin lähdimme liikkeelle. Menopaluulipun hinnaksi tuli muistaakseni noin 35 euroa ja matkaan kului aikaa vajaa pari tuntia suuntaansa. Saarelle sen sijaan ei ole pääsymaksua, mutta Seilin museokirkkovierailu maksaa muutaman euron. Museokirkko on avoinna pääasiassa kesäkuukausina sekä erinäisinä päivinä loppukesästä ja alkusyksystä. Aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen sekä huomioida myös koronan vaikutus ryhmien kokoihin.

Päiväretken lisäksi Seilissä on mahdollista myös yöpyä, ja saarelta löytyy majoitusvaihtoehtoja eri tarpeisiin. Kesäaikaan saarelta löytyy ravintola ja kahvila. Kävimme testaamassa Ravintola Seilin lounaspöydän (16 e), mutta se ei tehnyt meihin kovinkaan suurta vaikutusta. Suurin osa ruuista oli lämpimässä, kärpäsiä pörräsi kaikkialla eikä tyhjiä tarjoiluastioita täytetty vauhdikkaasti, vaan monet joutuivat odottelemaan, jotta saisivat ruokaa. Lisäksi suurin osa aterimista ja lautasista oli jo valmiiksi likaisia, joten tarkkana sai olla. Vinkki vitonen siis kaikille Seiliin matkaaville: kannattaa ottaa omat eväät mukaan, sillä saarelta löytyy useita ihania piknik-paikkoja niin luonnon keskeltä kuin pöytien äärestä lehtipuiden varjostakin.

Oletteko te käyneet aiemmin Seilissä tai onko saari hurjine historioineen muuten tuttu? Minkälaisia ajatuksia Seili teissä herättää? Olenko ainoa, jonka on hyvin vaikea hyväksyä sitä faktaa, että noinkin ruman historian omaava paikka voi olla niin hurjan kaunis ja viihtyisä?