Vuodenvaihteessa asetin itselleni hurjan tavoitteen; kiertää 100 luontopolkua vuoden loppuun mennessä. Kuitenkin nyt, kun mennään jo ajallisesti yli puolenvälin, päätin muokata tavoitetta realistisempaan suuntaan ja tiputtaa luontopolkujen määrän viiteenkymmeneen. Sataan polkuun verrattuna tavoite kuulostaa tietenkin helpolta, mutta pakko myöntää, että tiukkaa tulee siltikin tekemään. Kesäloma on loppusuoralla ja syksystä on tulossa kiireinen, joten pitää vissiin ottaa useamman luontopolun pistoja viikonloppuisin – ilman sen suurempi suorituspaineita ja stressiä tietenkin.
Aloin listata tänä vuonna käytyjä luontopolkuja maakunnittain, jotta saisin jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, missä tällä hetkellä mennään. Kuten alta näkyy, eniten luontopolkuja on luonnollisesti tullut kierrettyä Varsinais-Suomen alueella. Raapustin aiemmin keväällä postauksen, johon linkkasin omia lempparireittejäni Turusta ja lähialueilta, mutta listaa katsellessani mietin, että kakkososa voisi ainakin jossain vaiheessa olla ajankohtainen.
Uusimaa
1. Nuuksion kansallispuisto: Punarinnankierros
Varsinais-Suomi
2. Haunisten allas
3. Häntälän notkot
4. Katariinanlaakson luontopolku
5. Kurjenrahkan kansallispuisto: Savojärven kierros
6. Kurjenrahkan kansallispuisto: Vajosuon kierros
7. Liedon Vanhalinna
8. Littoistenjärven luontopolku
9. Luolalanjärvi
10. Maalun pirunpellonpolku
11. Mustikkapolku
12. Paimion luontopolku
13. Piikkiön luontopolku
14. Pomponrahka
15. Teijon kansallispuisto: Matildajärven kierros
16. Teijon kansallispuisto: Nenustan kierros
17. Teijon kansallispuisto: Sahajärven kierros
18. Uikkupolku
19. Vaarniemen – Rauvonlahden luontopolku
Satakunta
20. Harjureitti: Isosuon pitkospuut
Kanta-Häme
21. Torronsuon kansallispuisto: kierros suon ympäri
Pirkanmaa
22. Helvetinjärven kansallispuisto: Helvetistä itään
23. Kintulammi
24. Seitsemisen kansallispuisto: Saari-Soljanen
25. Teivo
Loppuvuotta ajatellen olisi kiva saada kierrettyä luontopolkuja myös Varsinais-Suomen ulkopuolella. Ahvenanmaa, samoin kuin Lapin erämaat, houkuttelee tällä hetkellä erityisen paljon, mutta en tiedä, onko niistä järkevää haaveilla (ainakaan ääneen, haha).
Todella hyvä saalis sinulla on jo! Itse asiassa mulla ei ollut mitään tavoitetta, mutta seitsemän uutta kansallispuistoa olen kolunnut tänä vuonna. Jossakin vaiheessa mulla oli ajatus, että kansallispuisto on vasta plakkarissa sitten kun siellä yövytty, mutta siitä tavoitteesta luovuin 🙂
Vau! Oot saanut tosi hyvin kerättyä kansallispuistoja! Mun tavoite niiden suhteen on ihanan epämääräinen: ehtiä kiertämään joskus ne kaikki 😀 Mullakin on seitsemän kansallispuistoa koluttuna, mutta ne on kerätty moooonen vuoden aikana. Hiljaa hyvä tulee jne.
Meillä ei ole mitään tavoitetta luontomatkailun saralta, mutta monta patikkaa on tullut tänä vuonna jo tehtyä, sillä pidämme luonnossa liikkumisesta. Samana päivänä saatamme kiertää useamman reitin. Kurjenrahkassa kannattaa tutustua Pukkipaloon, jossa on vanhaa metsää. Myös Seitsemisessä löytyy kaunista vanhaa metsää kilpikaarnaisine mäntyineen.
Kiitos Pukkipalo-vinkistä – se onkin itselleni entuudestaan tuntematon 🙂 Totta, en ole edes ajatellut, että yhdellä kertaa voisi kiertää useamman reitin. Haha, tämähän helpottaa tavoitteen saavuttamista suuresti!
Wau, hyvä tavoite tuo karsittukin tavoite! Kyllähän tavoitteiden kirjaaminen ylös ja julki aina tsemppaa päämäärää kohti, joten tosi kivan oloinen haaste itselle heitettäväksi. 🙂 Tsemppiä loppuvuoden luontopolkuihin! 😉
Heh, pakko oli karsia, ettei tavoite olisi heti alkumetreistä alkaen mahdoton… Kiitti tsempeistä, ja samaa sinnekin! 🙂
Huikea tavoite! Ja tällaisen tavoitteen kanssa tuleekin varmasti lähdettyä herkemmin uusille poluille ja alueille, eikä kierreltyä aina samoja kulmia 🙂 Eräänlaista teemamatkailua tämäkin.
Juuri näin! Muuten sitä ehkä jumittuisi tuttuihin ja turvallisiin lähipolkuihin 🙂