Helsinki ja tunturimaisemako mahdoton yhdistelmä? Ei välttämättä! Kaunis syysviikonloppu houkutteli meitä tutustumaan Helsingin ulkoilutarjontaan. Halusimme päästä ihastelemaan ruskaa parhailta paikoilta, joten kohteeksemme valikoitui Vuosaarenhuippu. Ja voi juku, mitä maisemia se meille tarjoilikaan! Tuulen tarttuessa tukkaan saattoi hetken kuvitella olevansa ruskan värjäämillä Lapin tuntureilla, vaikka maisema aukeaakin merelle. Huipulta oli myös hauska bongata Helsingin maamerkkejä, kuten Linnanmäki, Johanneksen kirkon torni ja muutamat vesitornit.
Helsingin Vuosaaressa sijaitsi ennen kaatopaikka ja maanläjitysalue, joka on todella onnistuneesti muutettu ulkoilualueeksi. Vuosaarenhuippu kohoaa 65 metrin korkeuteen tarjoillen hauskoja ja jännittäviä luontopolkuja kaikenikäisille. Lisäksi sieltä on upeat ja laajat näköalat niin Helsinkiin kuin Vantaalle ja Sipooseen. Alueelle on istutettu ruohovartisia kasveja ja esimerkiksi katajia sekä tehty hienoja kivireunuksisia polkuja, jotka risteilevät ympäriinsä. Vaikka alue on periaatteessa valmis, se kuitenkin elää edelleen: viimeksi sinne on tuotu maa-ainesta Kalasataman rakentamisen alta.
Tuntuu uskomattomalta, että näin kauniin ja omaperäisen ulkoilualueen alla makaa miljoonia tonneja roskaa. Vuosien 1960-1980 välille alueen niityille kipattiin kaikkiaan noin 3,4 miljoonaa tonnia yhdyskuntajätettä. Vuosaaren kaatopaikka suljettiin yli 30 vuotta sitten, ja seuraavien vuosikymmenten aikana alueelle tuotiin viisi miljoonaa kuutiota ylijäämämaata eri puolilta Helsinkiä. 2000-luvulla kaatopaikkakaasujen talteenottoa on parannettu, ja aluetta on maisemoitu ja rakennettu uuteen uskoon. Nyt historiasta muistuttavat enää infokyltit.
Me tulimme huipulle väärää tietä – tai oikeastaan polku. Lähestyimme aluetta takakautta (koska innostuksissamme ajoimme vaan johonkin) ja jouduimmekin aikamoiseen seikkailuun heti aluksi: märkä, heinittynyt mäki laittoi jalat koville. Kaupunkilenkkarit eivät olleet paras valinta hommaan, sillä liukastelin koko matkan eteenpäin. Heinän seassa kasvoi myös nokkosia ja paikoitellen polulla oli aikamoisia monttuja ja kivenlohkareita. Jalkoihinsa sai siis katsoa, ja askeleita miettiä tarkkaan. Tuli jostain syystä Norjan reissu mieleen…
Kun pääsemme huipulle, huokailemme ääneen. Kaikkialla on hurjan kaunista ja todella ei-helsinkimäistä. Ruskaa ja kivireunuksin maisemoituja polkuja silmänkantamattomiin. Mutta mitä kauemmin maisemaa ihastelee, sitä ristiriitaisemmaksi se muuttuu: välillä näkymä on kuin Tunturi-Lapissa ja välillä kuljetaan kivikäytävien ja pähkinäpensaslehtojen keskellä. Meri ja tunturimaisema riitelevät keskenään. Samoin niityt ja täyteen rakennettu kaupunki, jonka siluetti näkyy taivaanrannassa.
Pienen tutkimustyön jälkeen löydämme pysäköintipaikan. Se sijaitsee Niinisaarentiellä, ja sieltä on noin 800 metrin mittainen viitoitus luontopolkujen alku- ja päätöspisteisiin. Siellä kohoaa luonnonkivistä ladottu keinotekoinen sola. Sola on vain ihailua varten, eivätkä sen seinämät kestä kiipeilyä. Olo oli kuin Ronja Ryövärintyttärellä, kun tukka takussa ja märkänä kylpyläreissun jälkeen hyppelin taas menemään kiveltä toiselle.
Alueen kaksi luontopolkua
Vuosaarenhuipun itäosasta löytyy kaksi luontopolkua, joilla pääsee tutustumaan alueen erityiseen luontoon. Poluilla on myös 13 opastetaulua, jotka antavat retkeilijälle lisätietoa muun muassa alueen kasvistosta ja eläimistöstä sekä alueen historiasta. Luontopolut ovat nimeltään Jukan jäljillä ja Pirjon polulla. Pienellä googlettamisella selvisi, että luontopolut on nimetty luonnontarhuri Jukka Toivosen ja maaperäasiantuntija Pirjo Laulumaan mukaan. He molemmat ovat olleet merkittävässä roolissa huippua rakentaessa sekä maiseman ja luonnon kehittämisessä. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen komitea palkitsi Vuosaarenhuipun ja sen pääarkkitehti Toivosen Paras luontoteko -kilpailussa vuonna 2006.
Luontopolut alkavat ja loppuvat samaan alkupisteeseen solan alapuolella. Me lähdimme virheellisesti matkaan kesken reittien, mutta polkujen varsinainen lähtöpaikka on Niinisaarentien pääsisäänkäyntien lähellä. Sisäänkäynniltä alkaa viitoitus luontopolkujen ensimmäiselle rastille, joka sijaitsee noin 800 metrin päässä.
Jukan jäljillä, on 1,3 kilometrin pituinen luontopolku (opasteet 1-8), jossa pääsee tutustumaan alueen avariin näkymiin Vuosaarenhuipun korkeimmalta kohdalta. Sama polku johdattaa myös lehtojen varjoon. Jos luontopoluista pitäisi valita vain toinen, suosittelen tätä polkua, sillä se tarjoilee ehdottomasti alueen parhaat palat. Reitin korkeuserot ovat paikoitellen suuria ja polut osittain jyrkkiä ja kivisiä, minkä takia reitti ei sovellu kaikille.
Pirjon polulla on sekin lyhyt, 1,1 kilometrin pituinen luontopolku. Reitti kuljettaa pitkin solaa ja niittyjä, ja toiseen luontopolkuun verrattuna se on tasainen ja helppokulkuinen. Kaunista on täälläkin, mutta mielestäni Jukan jäljillä -reitti on paljon ainutlaatuisempi. Onneksi polut ovat kuitenkin lyhyitä, joten ne on helppo yhdistää. Ja ylipäätään alueella on mahdollista kulkea ristiin rastiin juuri, kuten itse haluaa. Kulkua ei siis ole rajattu mitenkään tarkasti vain luontopolkujen varaan. Vuosaarenhuipulla on monipuolinen luonto ja alueella pesii useita lintulajeja. Jotta linnut ja eläimet saisivat olla mahdollisimman rauhassa, on alueella suositeltavaa liikkua vain luontopolkuja pitkin.
Aurinko alkaa laskea ja meidän on jatkettava matkaa. Olo on jopa hieman haikea, kun lähdemme tallustamaan takaisin autolle, sillä alueella olisi mieluusti viettänyt aikaa pidempäänkin. Ihmettelimme molemmat, miten vähän porukkaa oli liikkeellä, mutta kerrankin näin päin.
Vaikka lokakuun alku leiskuvine ruskineen olikin mainio ajankohta retkelle, houkuttelisi uusintareissu kesälläkin. Huipulla on nimittäin tuoksupuutarha, jonka haluaisin ehdottomasti nähdä ja kokea.
Onko Vuosaarenhuippu sulle tuttu kohde?
Jos olisin nähnyt näitä kuvia ilman tekstiä, en ikinä olisi uskonut, että kyse voi olla Helsingistä! Näin kauniit luonnonmaisemat kaupungin laidalla. Reitit ovat tosin lyhkäsiä, mutta toisaalta ne ovat kaikkien saavutettavissa. Suomalaisilla on aikamoinen etuoikeus asua maassa, jossa ydinkeskustasta luontoon pääsee tuosta vain ajamalla parikymmentä kilsaa.
Sama fiilis meilläkin oli, kun vaeltelimme tuolla! Ei olisi ikinä uskonut, että ollaan maamme pääkaupungissa 😀 Jep, reitit tosiaan eivät ole kovin pitkiä, mutta tuolla eestaas seikkaillessa saa kyllä kivan lenkin aikaiseksi 🙂
Vuosaarenhuippu ei ollut lainkaan tuttu kohde itselleni. Mutta näyttääpä hienolta paikalta, todella upeita nuo syksyiset kuvat! Täytyypä laittaa kohde kuitenkin omallekin käyntilistalle.
Suosittelen ehdottomasti vierailemaan, jos liikkuu pääkaupunkiseudulla 🙂 Tuolla on kivasti parkkitilaakin, joten ei jää siitäkään kiinni!
”Himalajan” nimellä kulkeva Vuosaarenhuippu on minulle tuttu kohde ja minulla on hyviä muistoja sieltä. Tekeepä mieli lähteä sinne uudestaan! Lähellä huippua olen bongannut talvella tunturikiuruja. Alempana olen ollut kuuntelemassa viiriäistä ja ruisrääkkiä ja metsästä on kuulunut sarvipöllön poikasten ääni. Vuosaarenhuipulta näkyy myös läheinen Kasaberget, joka on myös suosittu lintujen bongauspaikka.
Ai sillä on sellainenkin lempinimi! Sopii kyllä hyvin 😀 Ja vau, miten paljon erilaisia (ja hieman harvinaisempia) lintuja tuolla voikaan bongata!
Aivan ihana juttu, kiitos! Niin, aina ei tarvitse lähteä kovin kauas ja voi kokea ihanaa kauneutta ja milloin mitäkin. Ja vielä se ajatus että roskien päällä tässä mennään.. oivallinen nosto ja kohdevalinta!
Kiitos kivasta kommentista Tanja 🙂 Oli kyllä piristävää päästä esittelemään pääkaupunkiseudulta joku hieman uniikimpi paikka 🙂
Eipä kyllä heti uskoisi kuvia katsoessa, että tässä ollaan Helsingissä 🤭 Huikean hienon näköinen paikka, varsinkin näin ruska-aikaan, vau! 🧡
No niinpä! Piti kyllä itse itseäänkin muistuttaa, että missä sitä oikein oltiin 😀
Ohhoh, onpas komeita maisemia! Moni muukin on Vuosaaren huippua – näköjään hyvästä syystä – kehunut. Täytyypä käydä tutustumassa.
Suosittelen lämpimästi! Olin vähintäänkin skeptinen tän paikan suhteen, mutta kannatti kyllä ehdottomasti käydä 🙂
Harmi, kun tuolla ei tullut Helsingissä asuessa käytyä. Todella näyttävän näköinen paikka ja tosiaankaan ei uskoisi, että maisemat ovat stadista. Jotkut vuosaarelaiset tutut ovat paikkaa kehuneet, mutta metromatka sinne tuntui aina jotenkin pitkältä, eikä ollut käsitystä, että se on tuon näköinen.
Harvoinpa tulee Etelä-Espoosta Itä-Helsinkiin lähdettyä, mutta tämän voisi kyllä melkein laittaa listalle kohteita, joissa kannattaisi käydä. Täytyypä muistaa – ja muistaa, että kannattaa etukäteen selvittää, että mistä polut lähtevät ja millaisia ne ovat 🙂
Maisemista ei tule ensimmäisenä kyllä Helsinki mieleen. 🙂 Olen kuullut Vuosaaren huipusta, mutta en ole itse siellä käynyt.
Heh, hymyilytti Jukan ja Pirjon polut nimenä – molemmat meidän naapureita. Mun on pitänyt vuosia käydä täällä Vuosaaren huipulla, sillä asutaan Itä-Helsingissä ja täällä olisi hyvä käydä vaikka koirien kanssa retkellä. Joka vuotiset hiihtoladut menee ihan Vuosaaren huipun vierestä eli tuttua seutua on, mutta maisemia en ole päässyt vielä katsomaan korkeuksista. Pitääpäs yrittää nyt tässä syksyllä käydä!