1. Budapestista meinasi tulla Pestbuda
Nykyinen Budapest muodostuu osista, jotka olivat ennen kolme eri kaupunkia: joen itärannan Pestistä sekä länsirannan Budasta ja Obudasta. Kun nämä kolme osaa yhdistettiin virallisesti yhdeksi kaupungiksi vuonna 1873, suunniteltiin sen nimeksi myös Pestbudaa.
2. Rakennusten korkeusraja
Parlamenttitalon ja Pyhän Tapanin kirkon kupolien huiput kohoavat korkeammalle kuin mitkään muut rakennukset kaupungissa. Niistä kumpikin on korkeimmasta kohdasta huimat 96 metriä. Tämän korkeampia rakennuksia Budapestiin ei saa rakentaa.
3. Maailman kolmanneksi ja Euroopan toiseksi vanhin metrojärjestelmä
Budapestin metro avattiin vuonna 1896 ja se onkin sekä Manner-Euroopan vanhin että yleisesti yksi maailman vanhimmista metrojärjestelmistä. Vain Lontoon metro ja Chicagon metro ovat sitä vanhempia. Vuonna 2002 UNESCO lisäsi metron M1-linjan maailmanperintökohteisiinsa rautatien innovatiivisten osien vuoksi.
4. Ei ole aina ollut pääkaupunki
Budapest (tai joku sen osista) ei ole aina ollut Unkarin pääkaupunki. 900-luvulta 1200-luvulle maan pääkaupunkina toimi Pohjois-Unkarissa sijaitseva Esztergom. Mongolien hyökkäys kuitenkin sekoitti pakkaa niin pahasti, että pääkaupunki oli siirrettävä muualle. Silloinen kuningas päätti sijoittaa pääkaupungin uudelle sijainnille Budan kukkuloille.
5. Roppakaupalla kuumia lähteitä
Budapestin alueelta löytyy yli sata kuumaa lähdettä, joiden mineraalipitoista vettä hyödynnetään kaupungin kylpylöissä. Budapestin lähteissä on kylvetty jo roomalaisten ajoilta, ja vanhimmat kylpylät ovat ajalta, jolloin kaupunki oli turkkilaisten vallassa. Hauskana faktana lisättäköön, että Budapestin eläintarhan virtahepoaltaan vesi tulee Széchenyin lämpökylpylän lähteestä.
6. Ainoa pääkaupunki, jonka alla on luolia
Budapest on ainoa maailman ainoa pääkaupunki, jonka katujen alta löytyy luolia ja luolastoa. Itse asiassa linnakukkulan alla on kokonainen luolaverkosto, joka koostuu yli 200 sokkelosta. Luolat ovat seurausta geotermisistä lähteistä.
7. Rubikin kuutio on unkarilainen keksintö
Rubikin kuution keksijä Ernő Rubik syntyi Budapestissa. Hän keksi maailmankuulun kuution vuonna 1974.
8. Paprika on unkarilainen kansallismauste
Paprikaa käytetään runsaasti unkarilaisessa keittiössä, ja se on monien perinteisten ruokien, kuten gulassin ja kananpaprikan, päämauste.
9. Unkarilaisia nimiä säätelee laki
Unkarin hallitus valvoo unkarilaisten lasten nimiä. Heillä on valmis nimilista, josta lapsen nimi tulee valita ja kaikki poikkeukset pitää hyväksyttää erikseen. Taustalla on tahto säilyttää Unkarin alkuperäiset nimet, sillä monet luettelossa olevista nimistä ovat perinteisiä. Tarkoituksena on myös suojella lapsia ”hölmöiltä” nimiltä, jotka saattavat vaikeuttaa heidän elämää, kunhan ikää tulee lisää.
10. Entisten työntekijöiden nimet on piilotettu parlamenttitalon kupoliin
Parlamenttitalon kupolista löytyi yllätys 1980-luvulla, kun holvia kullattiin uudelleen. Silloin huomattiin, että tähtien sakaroiden juurella olevien kuninkaallisten vaakunoiden päällä oli nimiä, kuten taidemaalari Manó Wilhelmin tai puuseppä István Varga.
11. (Oman aikansa) Maailman suurin panoraamakuva on otettu Budapestissa
Kuva on otettu Gellértin kukkulan huipulta ja se on rikkonut kaksi maailmanennätystä. Kauaa Unkari ei kuitenkaan pitänyt ykkössijaansa, sillä brittiläinen telejätti BT Group teki vuonna 2013 maailman tähän asti suurimman panoraamakuvan, jonka kuvakulma on täydet 360 astetta. Jättimäinen kuva on kooltaan 320 gigapikseliä ja se koostuu 48 640 yksittäisestä valokuvasta, jotka on otettu BT Tower -tietoliikennetornin huipulta.
12. Kippistely kielletty!
Unkarilaiset juovat olutta siinä missä muutkin. Se, mikä kuitenkin on erikoista on se, etteivät unkarilaiset juuri kippistele. Legendan mukaan sen jälkeen, kun unkarilaiset kukistettiin vallankumouksessa Habsburgeja vastaan vuonna 1848, 13 unkarilaista kenraalia teloitettiin. Jokaisen teloituksen jälkeen teon suorittaneet itävaltalaiset kippistivät olutlasiensa kanssa voiton merkiksi. Tästä suivaantuneet unkarilaiset vannoivat, etteivät kippistele ainakaan 150 vuoteen. Ja vaikka määräaika on mennyt umpeen aikoja sitten, perinne elää yhä, eivätkä kaikki vieläkään suostu kippistämään.
13. Melkein 50 kirjainta
Meidän 29 kirjaimen aakkosemme vaikuttavat varsin vaatimattomilta, kun verrataan Unkarin 44 kirjaimen aakkostoon. Jotkut unkarin kirjaimista koostuvat itse asiassa kirjainyhdistelmistä; esimerkiksi dzs, joka lausutaan muodossa j. Ei ihme, että unkaria sanotaan yhdeksi vaikeimmin opittavaksi kieleksi.
14. Muinainen viinimaa
Viinimaita pohtiessa ei välttämättä tule edes ajatelleeksi Unkaria. Asiantuntijoiden mukaan maailman vanhin rajattu viinialue ei olisikaan Provence, vaan Tokaj Unkarissa. Asiantuntijat ovat löytäneet jälkiä viininviljelystä yli kahden tuhannen vuoden takaa, ja Ranskan kuningas Ludvig XIV julisti Tokaj-viinin ”kuninkaiden viiniksi ja viinien kuninkaaksi”.
15. Muumioituneen kuninkaan koti
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Unkarin Pyhän Tapanin kirkosta löytyy muumio. Kyseessä on maan ensimmäisen hallitsijan, kuningas Stephenin muumioitunut oikea käsi. Pyhäinjäännös on esillä koristeellisessa laatikossa. Muumiot eivät siis suinkaan ole vain Egyptin itseoikeus.
Postauksen kuvat: Adobe Stock
Heh, useampi näistä oli tuttuja Budapestisssä käyneenä tuttuja, mutta toisaalta moni ei myöskään ollut. Tuo M1 kannattaa muuten ilman muuta käydä kokeilemassa jo ihan itsensäkin vuoksi, vaikka varsinaisesti ei olisikaan sillä tarvetta liikkua, on tosi hieno.
Käytiin ihailemassa ja olihan se upea! 🙂 Kiva kuulla, että postauksessa oli jotain uutta, vaikka kaupunki onkin teille entuudestaan tuttu!
Virtahepoaltaan veden alkulähde täydellinen trivial pursuit kysymys😅😂
No eikö! 😀 Musta niin symppis tieto, että oli pakko lisätä se tähän 😀
No enpäs tiennyt oikein mitään näistä! Olen käynyt Budapestissä interraililla vuonna 80 😀 Ehkä pitäisi käydä uudestaan! Mutta! Muistan edelleen, että junan vessassa luki Papir tölörötsök 😀 😀
Hahhah, miksi kaikki tuollaiset ”turhanpäiväisyydet” jää aina niin hyvin mieleen 😀 Mutta kannattaa ehdottomasti käydä, jos tilaisuus tulee! Budapest on kyllä upea kaikkine vanhoine rakennuksineen!
Osa tuttuja, osa ihan tuntemattomia, osa täysin tarpeetonta tietoa 🙂
Tuo rakennusten korkeusraja on siellä täällä käytössä – ja esimerkiksi jossain Havaijin saarilla kyllä ihan tarpeeseen.
Ei kai kukaan tarpeellisuudesta mitään puhunutkaan 😉 Ja toi on totta, että korkeusrajat on joissain paikoissa ihan perusteltuja!
Oli sekä tuttua asiaa että uutta tietoa!
Sen helketin (rubikin) kuution olisivat kyllä saaneet jättää keksimättä, jos minulta käysytään. Me ei oikein tulla sen kanssa toimeen. 😂🙈
Samaa mieltä! Olen niin monet tutoriaalit sen selvittämiseen katsonut, että alkaa mennä usko omaan älykkyyteen sen hemmetin kuution kanssa 😀
Jotkut faktat ovat olleet tiedossani ennestään, kuten kuumat lähteet ja rakennusten korkeusraja, mutta suurin osa oli uutta.
Budapest on tosi hieno kaupunki, siellä pitäisi joskus käydä, kun harmikseni en koskaan saanut aikaiseksi.
Kiva kuulla, että postauksessa oli myös uutta tietoa! 🙂 Ja näin yhden kerran perusteella voin kyllä lämpimästi suositella kaupunkia! Se oli ihana!
Hauska postaus, enpä juuri mitään tiennyt, kun eivät tuollaiset asiat itsestään aukene, kun turistina johonkin paikkaan matkustaa. Tuon pääkaupunkitilanteen tiesin, myös kielestä jotain ja kuumat lähteet ja paprikat olen joskus kyllä kuullut. Olipa kiva tietää lisää.
Kiva kuulla, että postauksessa oli jotain uutta tietoa, vaikka moni ilmeisesti oli tuttua jo ennestään! 🙂
Osa oli tuttuja juttuja. Sain kerran kolme pussia erivahvuisia paprikajauheita tuliaisina Budapestista, mutta enpä tiennyt sen olevan kansallismauste.
Mistä aloittaisi. Olipa mielenkiintoinen juttu. Viinikohtaan mietin, että olen juonut unkarilaista valkoviiniä, joka ei ollut makea kuten Tokaj, ruoan kanssa. Se viini oli paras juomani valkkari. Mielenkiintoista tuo nimi asia. Että siis pitää antaa vain tiettyjä nimiä….. Entä sitten kippistely. En ollut tuota kuullut ennen. Kiva juttu kaikkiaan.
Kiitos Sari, kiva kuulla että postaus kiinnosti ja antoi uutta tietoa 🙂
Noita erivahvuisia paprikajauheita oli kyllä hurjan paljon myynnissä! Mä ostin vahingossa tulisinta laatua, joten jännityksellä odotan, kun päästään korkkaamaan se 😀
Olipas mielenkiintoisia faktoja joista montaa en tosiaan tiennyt. Me ollaan jo useampana kesänä suunniteltu Budapestissa käyntiä, joten siinäkin mielessä oli kiva lukea. Myös Suomessa löytyy kirkosta muumio, tai oikeammin muumioitunut ruumis. Olemme joskus käyneet katsomassakin sitä Keminmaan vanhassa kirkossa. Sillä on aika erikoinen tarinakin.
Oho, tuo Keminmaan kirkon muumio kuulostaa mielenkiintoiselta! Täytyy käydä lukemassa lisää 🙂
Tässäpäs tuli monta uutta faktaa, vaikka olen Budapestissä käynyt. En muun muassa tiennyt, että siellä on maailman kolmanneksi ja Euroopan toiseksi vanhin metrojärjestelmä. Kuumat lähteet olivat yksi pääsyistä, miksi ylipäätään lähdimme aikoinaan Budabestiin. Olisipas kiva käydä joskus uudestaan. 🙂
Kannattaa ehdottomasti ottaa uusinta, jos mahdollisuus tulee 🙂 Kuumat lähteet oli kyllä huikeita!
Instagramiin jo kommentoinkin tätä: suurin osa tuntemattomia, mutta hauskoja, faktoja. Paprika oli mulle tutuin ja sitä ostinkin sekä itselleni että tuliaisiksi muutaman vuoden takaisella Budapestin reissulla.
Mulle toi paprika taas tuli ihan yllätyksenä! Tosin siinä vaiheessa, kun olimme jo Budapestissa, juttu tuntui varsin selkeältä, paprikaa nimittäin oli joka paikassa 😀 Joko myynnissä sellaisenaan tai jossakin ruuassa.
Mielenkiintoinen ja ytimekäs postaus kaikin puolin. En ole itse koskaan käynyt Budapestissä, olen kyllä pitkään suunnitellut reissua sinne. Nyt kuulemma siellä on muutama kuuluisampi nähtävyys ”paketissa” eli kannattaisi ilmeisesti odotella niiden remonttien valmistumista?
Kannattaa ehdottomasti mennä, jos mahdollisuus tulee! 🙂 Ja jep, siellä oli harmittavan paljon nähtävyyksiä työmaa-aitojen takana: mm. Gellertinvuori (oli kiva tajuta, että koko laki on yhtä työmaata, kun oli eka kiivennyt sinne räkä poskella), Széchenyin ketjusilta ja Budapestin labyrintti. Erityisesti tuo labyrintti jäi harmittamaan, olisi ollut tosi mielenkiintoinen kohde!