Edinburgh Skotlanti

Epäonnen Edinburgh: kun kaikki meni pieleen

Epäonnen Edinburgh! Siltä ainakin tuntui, sillä reissun pienimmätkin yksityiskohdat tuntuivat menevän pieleen alusta loppuun. Nyt kun aikaa on kulunut lähes kuukausi, olen vihdoin valmis kirjoittamaan näistä myös blogiin. 

En tiedä, kuinka moni teistä muistaa ”kirotun” Grönlannin-matkamme, jolla sattui ja tapahtui kaikenlaista. Avasin asioita tässä postauksessa ja matkakaverini Elina taas omassa blogissaan. Huono onni jatkui myös Latviassa, josta jouduimme palaamaan takaisin vain yhden yön jälkeen vaaralliseksi muuttuneen sään vuoksi. Skotlanti jatkoi samaa sarjaa, ja seuraavaksi kerronkin, mitä kaikkea puolentoista vuorokauden pituiselle matkalle oikein mahtui.

Epäonnea

Vuosikymmenten pahin hirmumyrsky ja peruuntuneet lennot. Reissu alkoi melko epäonnisesti. Perjantaiaamuna päästyäni lentokentälle sain viestin, että lentoni on peruttu. Korvaavasta lennosta ei sillä hetkellä ollut tietoa, mutta en ollut kovin toiveikas, sillä kaikki mahdolliset lehdet ja uutislähetykset paasasivat vuosikymmenten pahimmasta myrskystä, ja Irlannin puolella oli rikottu tuuliennätyksiä.

Aamun aikana selvisi, että lentoni oli siirretty sunnuntaille. Reissuni siis lyheni olemattomaksi, sillä lensin takaisin maanantain ja tiistain välisenä yönä. Hetken aikaa teki jo mieli unohtaa koko matka, mutta päätin kuitenkin lähteä 1,5 vuorokauden pituiselle reissulle – olipa siinä miten vähän järkeä tahansa.

Surkeimmat synttärit ikinä. Kaikkein surkeinta tässä kaikessa sekoilussa kuitenkin oli se, että kyseessä oli ystäväni Hillan synttärireissu, jota olimme suunnitelleet lähes vuoden. Siellä hän istui yksin pienessä hotellihuoneessa Netflixiä katsellen samalla, kun ulkona myrskysi ja minä taas odotin Suomessa, milloin pääsisin matkaan…

Kaikki suunnitelmat uusiksi. Olimme suunnitelleet pidennetyn viikonlopun täyteen tekemistä. Päivät oli mietitty tarkkaan ja kohteet oli valittu niin, että ehtisimme saada lyhyestä reissusta kaiken mahdollisen irti. Meidän piti muun muassa käydä teatterissa ja kylpylässä sekä lähteä tutkimaan Skotlantia Edinburghin ulkopuolelle. Yksi toisensa jälkeen suunnitelmat kuitenkin kariutuivat, sillä moni yritys sulki ovensa myrskyn takia. Totta kai myös muuttuneet lentoaikataulut vaikuttivat siihen, ettemme lopulta ehtineet tehdä juuri mitään…

Lamauttava selkäsärky ja Via Dolorosa. Koska aikaa oli muutenkin vähän, olimme päättäneet olla mahdollisimman tehokkaita kiertelyn suhteen. Jälleen kerran joku muu päätti puolestamme toisin. Kuin tyhjästä selkäni nimittäin pamahti todella pahasti jumiin: selkä muuttui kivikovaksi ja käveleminen oli yhtä tuskaa. Vitsailimme, että Edinburghin tunnetuin katu Royal Mile muuttui hetkessä Via Dolorosaksi. Selkää särki koko reissun ajan ja osan ajasta jalat olivat myös puuduksissa. Kaikkeen liikkumiseen meni siis tuhottomasti aikaa, joten se siitä tehokkaasta kiertelystä…

Hotellihuoneen temppuileva ilmastointi. Sitä ehkä jossain vaiheessa ajatteli, että kun kaikki muu ympärillä ja koko reissulla on mennyt pieleen, niin edes hotellihuoneessa saisi levätä rauhassa. Saihan siellä, mikäli olisi tykännyt nukkua kylmyydessä. Jostain syystä huoneen ilmastointi, jonka piti olla vapaasti säädettävissä, päätti aina jossain vaiheessa vaihtaa omille asetuksille. Verhot vain heiluivat, kun puhallin puski kylmää ilmaa, ja me tärisimme peittojemme alla. Henkilökunnan avulla homma saatiin aina hetkellisesti hallintaan…

Aivotärähdys. Jos reissu ei ollut tähän mennessä ollut tarpeeksi katastrofaalinen, niin piste i:n päälle saatiin siinä vaiheessa, kun olin lähdössä lentokentälle ja nousemassa taksiin… Jaoimme tosiaan taksin samassa hotellissa majailleen suomalaispariskunnan kanssa. Juttu lensi sekä heidän että taksikuskin kanssa, joten en ehkä kiinnittänyt tarpeeksi huomiota ympäristööni. Katukiveys, jolla seisoin oli melko korkealla, joten kun en huomioinut tätä lainkaan kiivetessäni taksin sivuovesta kyytiin. Niinpä iskin pääni todella kovaa taksin yläosaan. Isku oli todella kova, ja pian makasinkin selälläni katukiveyksellä (vesisateessa ja -lätäkössä tietenkin). Suomessa sain aivotärähdys-diagnoosin ja yhä edelleen (!) otsassani on mustelma hiusrajassa muistuttamassa uskomattomasta tilanteesta.

Turvatarkastus. Kuten olen aiemmin kertonut, jään jostain syystä aina jumiin turvatarkastukseen. Vaatteistani on löytynyt muun muassa ruudinjäämiä, niskastani metallia(!) tai olen muuten vain ollut jotenkin epäilyttävä, ja joutunut lisätarkastukseen. Tämäkään kerta ei (tietenkään) ollut poikkeus. Turvatarkastaja kertoi, että repussani oli ruudinjäämiä. Mietin itsekseni, että ei mitään uutta… Reppuni purettiin useamman kerran ennen kuin selvisi, että ongelmia aiheuttaa Hillan minulle ostama opas Edinburghin linnasta. Huvittavinta oli, kun lehti selattiin sivu sivulta läpi ja tutkittiin ruudinjäämien varalta. Paksun lehden selaamisessa meni yllättävän paljon aikaa, mutta lopulta pääsin jatkamaan matkaani.

Kaikesta huolimatta rakastuin Skotlantiin

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ehdin rakastua Skotlantiin. Sain reissullani pienen maistiaisen siitä, mitä Skotlannilla voisi olla tarjottavana, ja nyt haaveilenkin uusintareissusta ja auton vuokrauksesta. Haluaisin ehdottomasti päästä koluamaan Skotlannin luontoa enemmän, ja näen itseni jo seikkailemassa (tai tippumassa mereen….) rantatörmillä!

Loppuun on vielä todettava, että Edinburgh oli paitsi epäonninen myös mystinen. Koko ajan tuntui kuin olisimme olleet jonkun elokuvan kulisseissa. Harmaat tiilirakennukset, pimeät illat ja pieni vesisade tekivät kaikesta kumman tunnelmallista. Loppuviikon paha myrsky vaikutti myös turistimäärään, sillä kadut olivat pääasiallisesti lähes autioita, mikä on todella harvinaista.

Kaikesta epäonnisuudesta huolimatta haluan ehdottomasti palata Skotlantiin mahdollisimman pian uudestaan! Onko täällä muita paikkaan rakastuneita?

Lue myös:

(12) Kommentit

  1. Olipa harmillista heti tuo lennon myöhästyminen. Muutenkin reissussa näytti olevan varsin paljon epäonnea. En itse ole Skotlannissa käynyt, mutta olen varma, että pitäisin paikasta todella paljon. Ihan varmasti sinne tulee joskus lähdettyä.

    1. Jep, tuntui että tälle reissulle kyllä kerääntyi kaikki mahdollinen epäonni! Mutta silti oon iloinen, että tuli lähdettyä 🙂 Ja uskoisin myös, että te innostuisitte myös Skotlannin luonnosta!

  2. Oi ei, epäonnen saaga jatkuu. En ihan rehellisesti tiedä, uskalletaanko me enää reissata yhdessä, jos meidän huonot onnet lyödään yhteen? 😀 En oikeasti yllättynyt näistä ollenkaan! Ehdottomasti sun pitää lähteä uudestaan. Mut tuollainen myrskyinen sää sopii hyvin juuri tuonne!

    1. Uskalletaan me! Tulee ainakin erikoisia muistoja, jos ei mitään muuta 😀

  3. […] Epäonnen Edinburgh: kun kaikki meni pieleen […]

  4. Ihan kamalat kokemukset sulla, todella ikävää. Toivottavasti selvisit aivotärähdyksestä eikä mitään vaivaa siitä jäänyt .

  5. Jopas nyt on kirottua meininkiä, miten voi kaikki maailman epäonni kasaantua juuri tälle matkalle. Skotlanti on vielä näkemättä, mutta olen melko varma, että tykkäisin. Enkä ole muuten kenenkään kuullut haukkuvan Skotlantia. Onneksi selvisit aivotärähdyksestä, siinä olisi voinut käydä pahemminkin. <3

  6. Voi ei, toivoin jo, että otsikko olisi ollut vaan sanaleikki, mutta näin ei nyt selkeästikään ollut. Noi ilmastoinnit on yksiä per…. Itse tulen niistä aina kipeäksi ja tollainen automaattinen on hermoja raastava, kun menee koko yö ravatessa pläräämässä asetuksia. Itse olen ollut Skotlannissa Aberdeenissä vuonna 2007, mutta en oikein edes muista, että missä siellä pyörittiin…. Paitsi tietty käytiin katsomassa, josko nähtäisiin Loch Nessin hirviö. No ei nähty, nähtiin vaan järvi ja julmettu turistilauma, haha.
    Mäkin olisin kyllä lähtenyt reissuun, vaikka olisikin lentojan takia sitten typistynyt noin lyhyeksi, sillä vielä enemmän olisi harmittanut jäädä kotiin murjottamaan.
    Jotain kertoo loistavasta asenteestasi, että väliotsikoit kaikesta huolimatta rakastuneesi Skotlantiin. Mitä tähän voi muuta sanoa kuin, että ”kohti uusia pet…..” eikun kohti uusia onnistuneempia reissuja!

  7. Ihan koko matkaa ei meillä lentojen peruuntuminen ole tainnut koskaan aiheuttaa, mutta jopa n. vuorokauden viivästyksiä on kyllä ollut. Hotellihuoneen ilmastointi on kyllä vähän vakio-ongelma tai ainakin hyvin yleinen – useamman kuin yhden kerran on sen takia vaihdettu huonetta! Joskus on ylettömästä kävelystä ollut jalat kipeinä, mutta särkylääkkeillä on selvitty.
    Sinulle kyllä osui onnettomasti melkein kaikki samalle reissulle!

  8. Nyt oli kyllä jo ennätysmäistä tuo epäonnen kasautuminen. Kauheaa etenkin tuo aivotärähdys, onneks ei kuitenkaan sen pahemmin käynyt. Peukut pystyyn, että tulevat reissut sujuu ilman ongelmia! En ole ite Skotlannissa käyny, mutta nummet kiinnostaisi kyllä jollain tasolla joskus käydä tsekkaamassa.

  9. Huh, todella paljon epäonnea sattunut samalle reissulle! Toivottavasti aivotärähdys ja selkäkipu on helpottanut! <3 Olen itsekin kokenut tuon vaikean kävelyn selän mentyä täysin jumiin, ja siinä on kyllä tullut uusi arvostus ihan vaan kivutta kävelylle. Mutta kertoo kyllä jotain Edinburghin charmista, että kaiken tämän jälkeen kohde kuitenkin hurmasi! Omalla muutaman päivän Edinburghin konserttireissulla iski sama ihastus, joten joskus täytyy suunnata tutustumaan Skotlantiin paremmalla ajalla 🙂

  10. Voi kamalaa tuota epäonnen määrää! Ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisiko jos omalle kohdalle sattuisi. Mutta ihanaa, että ehdit silti saada kipinän palata Skotlantiin. Toivottavasti seuraavalla matkalla on parempi onni kaikessa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *