kylpylä

Kivoja kylpylöitä Suomessa ja muualla Euroopassa

Raapustaessani edellisen postauksen Tallinnan Elamus Spasta tajusin, että vuosiin on mahtunut kivoja, lähinnä aikuisille suunnattuja kylpylöitä Suomessa ja muualla Euroopassa, ja että voisi olla kiva vinkata niistä teillekin. Päätin koota omasta mielestäni parhaat paikat yhteen postaukseen. 

Bomba, Nurmes

Kylpylästä löytyy saunamaailma, jossa on kolme erilaista saunaa: karjalaista tyyliä edustava Kyly, suomalainen Sampo sekä höyrysauna Taivaankansi. Saunamaailmasta löytyy lisäksi jalkakylpyaltaat ja elämyssuihkut, joissa saattaa saada niskaansa joko trooppista sumusadetta tai jääkylmää vettä. Kylpylän puolelta taas löytyy useita eri altaita: kuuma- ja kylmäaltaat, sisäporeallas, lastenallas ja ulkona olevat porealtaat, joilta aukeaa mielettömät maisemat suoraan Pieliselle sekä varsinainen pääallas, josta löytyy useita erilaisia hierovia suihkuja.

Bomballa nähtävyydet eivät suinkaan rajoitu hotellin ja kylpylän seinien sisäpuolelle! Vuonna 1978 valmistuneet Bomban talo ja sitä ympäröivä karjalaiskylä sijaitsevat Pielisen rannalla, aivan Break Sokos Hotel Bomban vieressä. Lisäksi Bomballa on tapahtunut viime kesänä (2024) paljon uudistuksia, kuten ohjelmapalvelut ja retkeilyvälineiden vuokraus, hotellin lisäsiipi sekä uusi ravintola terasseineen.

Lue lisää: Pohjois-Karjalan Bomba tarjoaa aitoa karjalaistunnelmaa


Széchenyin kylpylä, Budapest

Széchenyin kylpylä on yksi Euroopan suurimmista termaalikylpylöistä ja ehdottomasti Budapestin suosituin ja monipuolisin. Kylpylä sijaitsee Pestin puolella Sankarien aukion takana uusbarokkilaisessa rakennuksessa ja sinne pääsee kätevästi metrolla, taksilla tai bussilla.

Széchenyin kylpylässä on lukuisia erilaisia altaita sekä sisällä että ulkona. Kylpylän vesi tulee kuumista lähteistä ja altaat lämpenevät luonnon voimalla, lämpötilojen vaihdellessa 18-38 asteen välillä. Altaiden lisäksi kylpylässä on myös useita saunoja: infrapunasaunoja, hyörysaunoja ja aromisaunoja.

Saunojen ja altaiden lisäksi ja lisämaksua vastaan kylpylässä olisi ollut tarjolla myös erilaisia ja eripituisia hierontoja sekä kylpemistä oluttynnyreissä.

Lue lisää täältä: Széchenyin kylpylä Budapestissa on elämys

Therme Bucharest, Bukarest

Therme Bucharest on mahtipontinen kylpyläkompleksi Romaniassa. Thermesta löytyy kolme eriteemaista aluetta; Galaxy, The Palm ja Elysium. Galaxy on perheystävällinen alue, jossa ei ole ikärajoituksia. Alue on paratiisi lapsille ja lapsenmielisille, sillä sieltä löytyy 16 vesiliukumäkeä, ulkouima-allas allasbaareineen, aaltoallas, hiekkaranta palmuilla, pari erilaista höyrysaunaa sekä PlayStation-alue.

The Palm on tarkoitettu vain aikuisille. Tilat ovat pitkälti samanlaiset kuin Galaxyn puolella, mutta vesiliukumäkien tilalla on paljon suurempi, ulos asti jatkuva ”pääallas” sekä kolme erilaista mineraaliallasta. Lisäksi alueelta löytyy hiekkaranta, useita hierovia vesisänkyjä sekä höyrysauna, jossa järjestetään tunnin välein erilaisia hoitoja ilman erillistä maksua – sekä tietenkin paljon palmuja! Alueelta löytyy myös kaksi baaria, joista saa moneen makuun sopivia juomia.

Elysium on aikuisten alue Thermen yläkerrassa. Sieltä löytyy kuusi eriteemaista saunaa: palmumaisemia tarjoava Amazon, joulun mausteilta tuoksuva Alhabra, eri yrttisekoitusten Provence ja skandinaavinen Bavaria (jossa sulatetaan ”skanditapaan” jäätä kiukaalla). Lisäksi löytyy suolainen Himalaya-sauna sekä Hollywood-sauna, jonka nimestä voi jo päätellä, että saunan etuosasta löytyy valtava valkokangas, jossa pyörii elokuvia.

Therme Bucharestista löytyy kylpylän lisäksi useita ravintoloita sekä Romanian suurin kasvitieteellinen puutarha, jossa kasvaa 1500 palmua ja 800 000 muuta kasvia.

Lue lisää täältä: Therme Bucharest, Euroopan suurin kylpyläkompleksi 

Hamam, Turkki

Turkissa ei voi olla törmäämättä perinteiseen turkkilaiseen kylpylään eli hamamiin, jolla on pitkät historialliset perinteet keskiajalta saakka. Kylpylät olivat suosittuja jo ottomaanien valtakauden aikaan (1299–1923) ja niitä perustettiin nopealla tahdilla sekä hygieenisistä että sosiaalisista syistä. Kylpylät olivat suosittuja tapaamispaikkoja erityisesti naisten keskuudessa, sillä aikoinaan heidän elämänsä rajoittui pitkälti oman kodin seinien sisäpuolelle. Vielä nykyäänkin hamam tarjoaa peseytymisen ja rentoutumisen lisäksi kurkistusreiän turkkilaiseen historialliseen arkkitehtuuriin ja Turkin vanhaan kulttuuriperinteeseen.

Pesu saattaa aluksi tuntua oudolta ja tunkeilevalta – ehkä jopa nololta. Hermoilu on kuitenkin useimmiten ihan turhaa, sillä parhaimmillaan hamam on todella rentouttava ja miellyttävä kokemus.

Lue lisää: Turkkilainen sauna eli hamam – mitä ja miten?

Elamus Spa, Tallinna

Elamus Spa sijaitsee Mustamäellä, noin vartin ajomatkan päässä Tallinnan keskustasta. Spahan on tarjolla kahdenlaisia lippuja: toinen oikeuttaa yleiselle alueelle ja lastenpuolelle, toisella taas pääsee näiden lisäksi myös Spa 21+ -alueelle, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu vain aikuisille.

Kylpylästä löytyy 22 eriteemaista saunaa, jossa järjestetään päivittäin erilaisia saunarituaaleja. Lisäksi siellä on lukuisia allasalueita ja porealtaita sekä ”villivirtoja”, jotka kuljettavat uimaria vauhdilla eteenpäin. Lasten alueelta löytyy lisäksi vesiliukumäkiä sekä erilaisin eläimin koristeltuja matalia altaita. Ja mikäli altaita ei vielä ole tarpeeksi, löytyy Elamus Span yhteydestä myös uimahalli, jossa on 25 metrin pituinen urheiluallas ja kuusi rataa.

Mitkä ovat omat lempi kylpyläsi Suomessa tai maailmalla?

Elamus Span kuvat saatu kylpylältä.

(14) Kommentit

  1. Enpä olekaan koskaan tainnut käydä ulkomailla kylpylässä, en vaikka esimerkiksi Budapestissa olemme olleet parikin kertaa. Ehkä joskus pitäisi käydä. Vesipuistoissa olen kyllä käynyt pariinkin kertaan. Bombassa käytiin viime vuonna ja se oli kyllä tosi kiva. Marika tykkäsi, kun pääsi ulos uimaan, itse pysyttelin visusti sisätiloissa!

    1. Mäkään en vuosikausiin käynyt lainkaan kylpylöissä, mut nykyään tulee helpommin käytyä. Kai se on jonkinlainen ”levähdys” usein niin kiireisten reissujen keskellä 🙂

  2. Piti kurkistaa, että mitä kylpylöitä tälle listalle on päätynyt 🙂 Näistä vaan tuo Bukarestin kylpylä on edes vähän tuttu.
    Kylpylöistä ei juuri perusta vaikka uimisesta pidänkin, mutta harvemmin noissa voi oikeasti uida. Korona-aikaan kävimme Lohjan kylpylässä juurikin siksi, että siellä saattoi uida silloinkin kun pääkaupunkiseudun uimahallit olivat kiinni. Kuulemma myös Aulanko on tässä mielessä hyvä.

    1. Pakko kommentoida Hämeenlinnan tyttönä, että itsekin jouduin uimahallimme ollessa kiinni korvaamaan uintivajetta kylpylässä, mutta ei Aulangolla kyllä oikeasti voi uida siinä mielessä kuin oletan sinun tarkoittavan. Positiivista siellä oli, että pääsi uimalla ulkoaltaan puolelle.

      1. Joo ei munkaan mielestä Aulangolla pysty kovinkaan kummoisesti uimaan. Enemmän sekin on rentoutumiseen tarkoitettu 🙂 Ulkoallas on kyllä kiva!

    2. Joo, eihän nuo missään nimessä ole uintipaikkoja. Ennemminkin löllöilyä ja rentoutumista (jos väenpaljoudessa moiseen pystyy) 🙂

  3. Tuohon Budapestin kylpylään yritin mennä muutama vuosi sitten, mutta jonot olivat pitkän koska oli pääsiäinen enkä jaksanut alkaa jonottaa toiselle päivälle. Liput sinne kannattaa siis varata hyvissä ajoin varsinkin lomakautena. Hamam tyylisessä olen ollut Tajikstanissa Pamir-vuoristossa jossa taisimme olla aikamoinen näky. Vesi oli siellä luontaisesti lämmintä eli maan sisältä tulevaa kuumaa vettä. Koska kyse on muslimimaasta niin siellä miehille ja naisille oli omat puolet. Islannissa olen käynyt parissakin kylpylässä ja sielläkin ne olivat (yllättäen?) geologisesti kuumien kohteiden alueella.

    1. Eih, miten saatoin unohtaa listalta Islannin kylpylät! Niistä on itsellänikin siis kokemusta 🙂 Ja mitä tulee Budapestin kylpylään, niin me oltiin myös varauduttu pitkään jonotukseen ja ryysikseen, mutta en tiedä mikä hyvä tuuri meillä oli, sillä marssimme suoraan sisään 😀

  4. Kivoja vinkkejä, ja tästä tuli sellainen fiilis, että pitäisi joskus itsekin käydä kylpylässä, en todella edes muista milloin olisin käynyt ja missä. Joku Suomen kylpylöistä se on ollut, mutta nekin vaikuttaa kehittyneen huimasti paremmiksi ja monipuolisemmiksi vuosien varrella. Tuon Budapestin suosituimman kylpylän tiesin, kun kaupungissa on useampaan kertaan käyty, mutta jostain syystä ei ole sinnekään ole tullut mentyä.

    1. Mullekin nämä kylpylät on tulleet hieman vahingossa. En oikein osaa pitää lepopäiviä, niin väsyneenäkin täytyy ”tehdä” jotain, ja silloin voi vaikka koluta kylpylöitä 😀

  5. Kiva esittely erilaisista kylpylöistä. En ole tostaiseksi kylpyläihminen eikä minulla ole kokemusta kylpylöistä. Näistä esittelemistäsi jättäisin väliin varmaan tuon hamam-kylpylän, sillä se olisi mielestäni varmasti lähinnä kiusallista.
    Eniten noista kiinnostaisi Bukarestin kylpylä ja siellä tuo The Palm-osasto: harmi ettei sielläkin ole liukumäkeä. Kyllä aikuisetkin haluavat vesiliukumäkeen.

    1. Heh, olihan se hamam aikamoinen kokemus! Bukarest on näistä varmasti omin lemppari, koska se oli niin överi kaikella tapaa!

  6. Oon harrastanut verrattain vähän kylpylöitä, mutta jos ajattelee laajemmin, niin kyllä tuo viime syksyn Latvian saunarituaali vie voiton. On vähän jäänyt harmittamaan, etten Turkissa sitten kuitenkaan mennyt hamamiin ja samoin jätin Unkarissa kylpylät jostain syystä käymättä. Ehkä nämä virheet on korjattava jossain vaiheessa 🙂

    1. Mua niin harmittaa, että jäi saunarituaali (ja koko reissu!) välistä! Olisin ehdottomasti halunnut päästä kokemaan sen! Muutenkin kaikenlainen ohjattu toiminta myös kylpylöissä kiinnostaa 🙂 Bukarestissa meillä oli jotain savihommaa saunassa, ja se oli kyllä kivaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *