luontopolku Varsinais-Suomi

Maskun Rivieran luontopolku – ainakin osittain

Turun lähellä on useita alueita, joiden olen antanut odottaa parempaa hetkeä. Maskun Rivieran ja sieltä löytyvä luontopolku ovat juuri tällaisia. Mutta vihdoin oli aikaa ottaa paikka haltuun. Koko päivä oli ollut todella lämmin, ja koko maisema kellui keltaisessa valossa, kun aurinko hiljalleen alkoi laskeutua horisonttiin.

Mikä ihmeen Maskun Riviera?

Karevansuo on noin 15 kilometrin päässä Turusta sijaitseva pieni suoalue Valtatie 8:n itäpuolella. Suon ja autotien väliin jää Maskun Riviera. Kyseessä on vedellä täyttynyt hiekkakuoppa-alue, josta kaivettiin 1900-luvulla hiekkaa Turun, Raision ja Naantalin rakennushankkeisiin. Kun kaivaukset pohjavesialueella yli 20 vuotta sitten lopetettiin, kuopat täyttyivät vedellä todella nopeasti.

Nykyään Maskun Riviera koostuu noin kymmenestä hiekkakuoppaan muodostuneesta järvestä sekä pienemmistä lammista. Monttualueesta on tullut suosittu virkistysalue, josta löytyy parin virallisen uimarannan lisäksi valaistuja kuntoilu- ja hiihtoreittejä, frisbeegolfrata sekä vaellusreittejä.

Maskun Rivieran luontopolku

Maskun Rivieran tunnetuin vaellusreitti on noin 12 kilometrin pituinen Karevan kierros. Sen kiertäminen on ehdottomasti jossain kohtaa suunnitelmissa, mutta nyt se piti jättää väliin, sillä ilta oli jo pitkällä. Sen sijaan päätimme suunnata Maskun Rivieran luontopolulle, josta meillä oli hieman heikot alkutiedot: se on lyhyempi (n. 3 km) kuin Karevansuo, mutta jonkin aikaa kuljetaan samaa reittiä. Niinpä olimmekin hieman ymmällään, kun emme heti parkkipaikalta tajunneet, minne pitäisi suunnata. Järkevintä olisi varmaan ollut suunnata rantaa pitkin, mutta me päätimme lähteä metsään. Minkäänlaisia merkkejä emme löytäneet, mutta polut olivat niin hyvin tallattuja, ettei eksymisvaaraa ollut.

En oikeastaan ole varma, olimmeko kertaakaan oikealla reitillä. Mutta toisaalta se teki hommasta hauskaa, ja reitin sai muokata haluamanlaisekseen. Piipahdimme välillä metsikössä merkityillä reiteillä ja välillä taas poikkesimme kävelytiellä. Kävimme myös (tahattomasti) häiriköimässä lintubongaria, kun tajusimme, että ”Tästä lätäköiden välistähän pääsee kävelemään”.

Suota emme koskaan löytäneet, joten jossain kohti menimme vikaan. Puhelin kuitenkin kertoi, että kilometrejä tuli talsittua reilut neljä, joten olimme tyytyväisiä nopeaan iltalenkkiin.


Lopuksi

Maskun Riviera oli upea. Vaikka emme pysyneetkään reitillä, oli ihanaa tallustaa ympäriinsä ja kuunnella kevään ääniä: metsälintujen laulua sekä vesilintujen äänekästä kaakatusta. Vastaan tuli vain muutama lenkkeilijä, joten saimme olla rauhassa ja nauttia luonnosta.

Lenkin loppupuolella aurinko oli jo todella alhaalla, ja maalasi maiseman kullalla. Kiipesimme sileälle kalliolle ja koetimme imeä viimeiset valonsäteet itsellemme.

Tänne pitää palata pian uudestaan.

Onko Maskun Rivieran luontopolku tai alue entuudestaan tuttu? Entä tiedätkö muita hyviä luontopolkuja Varsinais-Suomessa?

Lue myös:

(8) Kommentit

  1. Kuulostipa kivalta paikalta. Ei tosiaankaan ollut itselleni tuttu paikka, vaikka 8 vuotta olen Turussa aikoinaan asustellut. Varsinais-Suomessa Teijo on oma suosikkini, mutta sen kanssa täytyy miettiä ajankohta tarkkaan, kauniina kesäviikonloppuna ei kannata mennä.

    1. Joo, tämä oli tosi kiva! 🙂 Mäkin tykkään Teijosta paljon, mutta ne ruuhkat on siellä edelleen aikamoiset..

  2. Keväällä luonnon äänet ovat mielettömän upeita. Vaikka värit eivät vielä hivele kauneudellaan, niin äänimaailma on parasta. Kauniin auringon sait!

    1. Ja parasta, että kesä ja lämpimät päivät on vielä edessä! 🙂

  3. Oot vihdoin päässyt Rivieralle! 😀 Kivan näköistä luontoa ja ennen kaikkea rauhallista.

    1. Hahhah 😀 Tän lähemmäs en taida päästä!

  4. Meinasin jo kirjoittaa, ettei Varsinais-Suomen luontopolut ole tuttuja, mutta olenhan mä Teijossa käynyt. 🙂 Parhaimmat retkeilysäät ovat onneksi vasta edessä.

  5. Entisenä turkulaisena olen varmaan joskus ikuisuuksia sitten jollain noista hiekkakuopista käynyt vaikka tuo luontopolku ei ole tuttu. Pitäisikin ehkä joskus taas palata noihin maisemiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *