45 kilometrin päässä Alanyan keskustasta sijaitseva Sapaderen kanjoni on luonnonystävän ja retkeilijän ykköskohteita Alanyassa. Kanjoni on noin 800 metriä pitkä ja 400 metriä syvä veden ja jään vuosimiljoonien aikana uurtama railo, joka tarjoaa kuvankauniiden maisemien lisäksi pakopaikan porottavalta auringolta.
Lähdemme matkaan ennen yhdeksää, sillä kanjoni on kasvattanut suosiotaan ajan saatossa ja siellä saattaa olla ruuhkaa. Kuski tulee hakemaan meidät hotellilta ikivanhalla Transitilla. Auto nitisee ja natisee, epämääräisiä tahroja on siellä täällä, ja epäilen, ettei autossa ole enää ainuttakaan jousta jäljellä. Ajamme ohi banaaniviljelmien. Kuski kertoo, että turkkilaiset banaanit saavat kasvaa ulkona, mutta Chiquitan vastaavat kasvatetaan kasvihuoneissa, sillä niiden tulee olla tietyn kokoisia. ”Jos näette kaupassa pieniä banaaneja, ne ovat turkkilaisia”, opas kertoo. Tienvierustoja koristavat suuret plantaasit, mutta banaanipuut itsessään näyttävät varsin pieniltä. Ne on kuulemma vedetty alas muutamia kuukausia aiemmin, kuten oikeaoppiseen banaanin viljelyyn kuuluu. Seuraava sato on miehen mukaan valmis noin 7-8 kuukauden kuluttua.
Matka jatkuu. Ohitamme useita hienoja hotelleja, ja tuntuukin, ettei meren läheisyyteen muuta mahdukaan. Käännymme rantatieltä kohti Sapadaren kylää. Asvaltti loppuu kuin seinään ja matka jatkuu paikoin kyntöpeltomaista tietä pitkin. Pahimmat reiät pyritään kiertämään, mutta joissain kohti kuski toteaa kaasun olevan paras kaveri, ja auto saakin aikamoista kohtelua osakseen. Tiellä juoksentelevat vuoroin lapset, kanat, kissat ja koirat. Mahtuupa joukkoon yksi lehmäkin, joka on sidottu kaulasta tolppaan kiinni. Lämpötila alkaa nousta, mitä korkeammalle ja kauemmas merenrannasta ajamme.
Nousemme jyrkkää mäkeä ylöspäin. Auto tuntuu hyytyvän hetkenä minä hyvänsä. Kuski työntää jalkansa ulos ovesta ja potkii vauhtia. Jokin taika siinä on, sillä pääsemme kuin pääsemmekin mäen päälle. Yhtäkkiä edessämme keskellä tietä kököttää kilpikonna. Olen varma, että kyseessä on jonkun entinen lemmikki ja ehdin jo mielessäni kirota kaikki lemmikkinsä hylkäävät ihmiset. Kuski ehkä huomaa kiukkuni, sillä hän kiirehtii kertomaan, että täällä kilpikonniin voi törmätä käytännössä missä tahansa. Toivon, että mies pysähtyisi pelastamaan vaaravyöhykkeellä olevan otuksen, mutta sen sijaan hän polkaisee autoon enemmän vauhtia ja vain vaivoin ohittaa hitaan konnan. Jatkamme hieman liian kovalla vauhdilla jyrkkään alamäkeen, ja yhtäkkiä auto sammuu kokonaan. Vatsanpohjasta kouraisee, mutta pienen taistelun jälkeen kuski saa moottoriin eloa ja pääsemme nousemaan jälleen seuraavan mäen ylös.
Kuski vääntää musiikin kovemmalle ja pyytää meitä kaikkia nousemaan ylös ja heiluttamaan käsiämme tuulessa. Kukaan ei nouse, ja minäkin puristan auton kaiteesta entistä lujempaa. Mies sen sijaan vääntää musiikin niin kovalle kuin mahdollista ja sytyttää tupakan. Soittimesta pauhaa 80-luvun hittibiisejä, eikä mies selkeästi voi ymmärtää, miksi emme intoudu heilumaan niiden tahdissa. Yritän välttää kysyvää katsetta, ja jään sen sijaan ihailemaan havupuumetsää, joka tuntuu samaan aikaan oudolta ja todella kotoisalta. Silmä on jo tottunut sitruspuihin ja palmuihin.
Ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan jälkeen saavumme kanjonin parkkipaikalle. Paikalla ei onneksi ole kuin muutama auto, joten toivon, että saamme olla rauhassa. Viereisen kahvilan pihassa käyskentelee kiukkuinen hanhi, joka kovaäänisesti suhisten ja siipiään räpytellen varoittaa meitä pysymään kauempana. Kahvilan takana virtaa joki, jonka vesi on niin puhdasta, että pohjaan näkee vaivatta. Haluaisin jäädä altaalle istuskelemaan, mutta mieheni kehottaa meitä jatkamaan suoraan kanjonille.
Kuljemme leveää, tiilistä tehtyä tietä pitkin eteenpäin pääsisäänkäynnille. Liput maksavat aikuiselta 15 liiraa eli vajaan euron.
Paratiisimaisen kaunis kanjoni
Korkeat vuoret kohoavat edessämme. Kanjoniin pääsee tutustumaan noin 800 metriä pitkää puista kävelysiltaa pitkin, joka kulkee kanjonin jylhien, 400 metriä korkeiden, seinämien välissä. Livahdamme kanjoniin, ja voimme heti tuntea, miten lämpötila laskee. Alkuun ilma tuntuu jopa kylmältä, mutta hetken päästä iho tottuu ja viileys tuntuukin helpottavalta helteisessä aamupäivässä. Kanjonin paratiisimainen kauneus mykistää. Pyörin ympyrää kapeahkolla sillalla, sillä haluaisin mahduttaa koko kauneuden yhteen kuvaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Paratiisimainen ympäristö on täynnä värejä: turkoosi vesi, vihreät kasvit, valkoiset kuohut ja jylhän harmaina nousevat kallioseinämät.
Laakson pohjalla virtaa joki, joka muodostaa matkan varrelle kaikkiaan 12 vesiputousta sekä useita upeita luonnonvesialtaita. Kirkkaan turkoosi vesi kutsuu uimaan, vaikka veden lämpötila jääkin alle viiden asteen. Kuskin mielestä meillä suomalaisilla ei pitäisi olla asian suhteen mitään ongelmaa – toista on heillä, lämpöön tottuneilla. Muutama rohkea uskaltautuu uimaan, mutta me tyydymme vain kastautumaan nopeasti. Kuski kertoo, että kanjonissa voi törmätä moniin eri lintu-, perhos- ja kasvilajeihin. Yritän bongata edes jotain, mutta ainoat eläinhavainnot jäävät kiukkuiseen hanheen, muutamaan liskoon sekä kaloihin.
Jatkamme eteenpäin ja saavumme kanjonin perälle, jossa on iso vesiputous. Paikkaan on ryhmittäytynyt turistioppaiden joukko, joka ottaa kuvia vierailijoista erillistä maksua vastaan. Haluaisin kovasti päästä itse kuvaamaan omat otokseni, mutta paikassa on ruuhkaa, kun pariskunnat ja perheet kuvauttavat itseään. Olen hieman pettynyt, sillä muuten melko rauhallinen kanjoni on hetkessä muuttunut kunnon turistirysäksi. Saan pujoteltua itseni aitiopaikalle, nappaan nopeasti pari otosta ja pyydän suomalaisparia ikuistamaan myös meidät kuvaan. On olo, että meidän pitäisi kiirehtiä pois toisten jaloista, enkä pidä tunteesta ollenkaan. Kuski yrittää lohduttaa sanomalla, ettei tätä ihmismäärää voi vielä kutsua edes ruuhkaksi. Toista on kesäkuukausina, kun sillalla mahtuu hädin tuskin kävelemään ja uimapaikat ovat täynnä ihmisiä.
Kiiruhdamme takaisin. Matkalla nappaan muutamista turistiryhmistä kuvat, kun he sitä puhelimet kädessä pyytävät. Maisemat ovat takaisin päin tullessa yhä lumoavat, mutta takaraivossa raksuttaa koko ajan pelko siitä, että kohta takaa tömistelee hurja ihmismäärä, ja koetan pitää kulkuni ripeänä. Vaikka kuinka yritämme kiiruhtaa, olemme viimeiset parkkipaikalla. Kuski on käynnistänyt auton, ja hyppäämme siihen lennosta. Penkki tuntuu polttavan kuumalta ihoa vasten. Kuski vääntää Michael Jacksonia kovemmalle ja kotimatka voi alkaa.
Helppo retkikohde Alanyasta
Sapaderen kanjoni on Alanyasta helposti saavutettava retkikohde, johon pääsee monella eri tavalla. Tarjolla on vuokra-autoja sekä yritysten tarjoamia päivän pituisia retkiä, joihin monesti sisältyy jotain muutakin, kuten ruokailu tai vierailu kanjonin lähellä sijaitsevilla luolilla. Kanjonissa ei ole aukioloaikoja, joten matkaan voi lähteä milloin tahansa. Aikaiset aamut ja myöhäiset illat lienevät paras ajankohta rauhaa rakastaville retkeilijöille, sillä mitä pidemmälle päivä eteni, sitä ruuhkaisemmaksi kanjonikin muuttui.
Reppuun kannattaa pakata pyyhe ja uimavaatteet, sillä alueella on mahdollista käydä pulahtamassa turkoosiin viileään veteen, joka on kesälläkin enimmillään noin 10-asteista. Lisäksi suosittelen juomapullon (, jos toisenkin) ostamista, sillä viimeistään siinä vaiheessa, kun viileästä kanjonista astuu takaisin paahteeseen, alkaa jano varmasti iskeä!
Vau, kuulostaa ja näyttää upealta paikalta! Me varmasti harkitsisimme vuokra-autoa, jotta pääsisimme paikalle aamuvarhain. Itsekin koen epämukavana kuvaamasi kaltaiset ruuhkaisat tilanteet, ja yritän nopeasti räpsäistä kuvat ja siirtyä pois muiden tieltä, ehkä turhankin vikkelään.
Jep, toi on hurjan kaunis paikka! ♥ Vuokra-auto voisi olla hyvä idea, niin saisi liikkua rauhassa omassa aikataulussa 🙂 Tosin tiet tuolla ovat super mutkaiset ja kapeat, joten ajaminen vaatii tietynlaista rohkeutta (ja ehkä ripauksen hulluuttakin?).
Tää oli kyllä kiva paikka, vaikka meille osukin sadekuuro kun päästiin tuonne. Sade onneks lakkas sit kun päästiin vesiputoukselle. Olin kyl oottanu et se putous olis ollu vähän isompi 😀
Joo, samaa mieltä vesiputouksesta! Mekin mietittiin, että tässäkö se nyt oli 😀 Mutta olihan se kaunis – kaikessa pienuudessaan! Tuolla ois mielellään vaellellut pidempäänkin 🙂
”Paratiisimainen ympäristö on täynnä värejä: turkoosi vesi, vihreät kasvit, valkoiset kuohut ja jylhän harmaina nousevat kallioseinämät.”
Tämä ei kyllä todellakaan välity näistä hailakoista kuvista.
Jep, ei oikein noi presetit itstu näihin kuviin – ja menin kiireessä itse sieltä, mistä aita oli matalin 😀 Mutta onneksi voi tosiaan yrittää sanoinkin kuvailla, mitä kaikkea koki ja näki 🙂
Kaunista turkoosia vettä, tulee vähän mieleen Slovenian Vintgarin rotko, joka tosin oli heinäkuussa hieman vehreämpi. 🙂 Hienon näköistä, tuo viileys on varmasti ollut tosi helpottavaa kuumalla ilmalla. Turistien paljous kyllä on joo monesti häiritsevää, osaan samaistua tuohon tunteeseen. Alanyassa olen käynyt kerran yli 10 vuotta sitten, mutta juuri tätä paikkaa emme käyneet katsomassa viikon aikana.
Joo, tuollakin on varmasti vehreämpää jo ihan muutaman viikon päästä 🙂 Heh, olen juuri sellainen, että haluaisin retkeillä rauhassa ja omaan tahtiin kaikkialla 😀 En yhtään tykkää, jos on ruuhkaa ja ryysistä – mutta sitähän se usein on.
Kauniin näköinen paikka! 🙂 Ihana kanjoni! Mulla tulee kans aina, äkkiä pois täältä, jos on liikaa väkeä 😐 Onneks teidän auto ei jättänyt tielle, se vielä olis puuttunut 🙂
No sepä! Ois kiva, jos kaikissa mielenkiintoisissa kohteissa vois vaan rauhassa pyöriä ja tutkia ilman, että siellä on ketään muuta 😀 Ja hahhah, tossa retkessä oli semmonen pieni kuolemanpelko koko ajan läsnä 😀
Onpa hieno paikka! Ja niin lähellä Alanyaa. Oon käynyt aikoinaan useamman kerran Alanyassa mutta nähtävyydet jäi vähemmälle. Seuraavalla kerralla!
Joo, tää on kyllä upea paikka ja tosi helppo yhdistää Alanyan lomaan 🙂
Varsin kivan näköinen paikka, pitääpä pistää listalle kun suunnitellaan syksyä / alkutalvea ja pidempää kiertelyä Turkissa, Tarkoitus on mennä omalla autolla, joten aikatauluja pystyy järjestelemään kohtuu vapaasti niin että käy turistisemmissa kohteissa vaikkapa juuri aamuvarhaisella ruuhkaa vältellen. Itseänikin kun meinaa ahdistaa liiallinen ihmispaljous erityisesti luontokohteissa, joissa haluaisi rauhassa tutustua ympäristöön ja nauttia luonnon rauhasta.
Kiva kuulla, että kohde kiinnosti 🙂 Ja ehdottomasti suosittelen omaa autoa ja aikataulua tuonne! Tosiaan vielä oli melko rauhallista, vaikka porukkaa olikin liikkeellä, mutta kesäsesongin aikaan paikka kuulemma räjähtää käsiin… En haluaisi olla silloin tuolla 😀