Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo

Iisalmessa lenkkeillään poron ja laaman kanssa

Hanhenlento sijaitsee Iisalmessa, noin 15 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kotieläinpihan lisäksi tila tarjoaa mökki- ja elämysmajoitusta, erilaisia ohjelmapalveluita sekä vuokraa tiloja juhliin ja illanviettoihin. Tarkoitukseni on tutustua kotieläinpihaan ja sen asukkaisiin sekä testata elämyksellistä eläinkävelyä, jota Hanhenlennossa on myös mahdollista harrastaa.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Tilan omistaja Päivi Hutukka heiluttaa meille iloisesti ajaessamme pihalle. Olo on heti tervetullut. Saamme tervetuliaslahjaksi kennollisen kananmunia omasta kanalasta. Sekaan on ujutettu myös pari ankan munaa, mutta en aio kertoa niistä miehelleni. Aion myöhemmin selvittää, huomaako hän munien välillä mitään eroa.

Päivin johdolla pääsemme tutustumaan tilan eläimiin. Jo ensisilmäyksellä käy selväksi, että tilalta löytyy monenlaista nelijalkaista. Ensimmäisenä katse kiinnittyy tietenkin valkoiseen poroon, joka katselee meitä koivikosta. Kyseessä on Tuisku, yksi tilan vetonauloista. Myös suloinen aasilapsi Rauha nauttii saamastaan huomiosta ja nautiskelee rapsutuksista silmät ummessa. Navetasta kuuluu kanojen kotkotus, kukkojen kiekuminen ja possujen röhkintä.

Ulkotarhassa vuohet taas järjestävät ohjelmaa yrittämällä karata pienimmästäkin kolosesta, jonka aidasta löytävät. Lampaat vaikuttavat huomattavasti rauhallisimmilta, ja ne tarkkailevat meitä vierailijoita aluksi sopivan välimatkan takaa. Kun ne sitten tekevät päätöksen siitä, että olemme ihan hyviä tyyppejä, uskaltautuvat nekin silitettäviksi. Lempeät silmät tuijottavat meitä herkeämättä. Pässi pukkaa jalkaan vaativasti, jos rapsutus loppuu. Juuri sillä hetkellä en keksi maailmassa mitään tärkeämpää tekemistä kuin jatkaa rapsutusta ja kuunnella pohjois-savolaista hiljaisuutta, jonka toisinaan rikkoo jonkun eläimen äännähdys. Tässä on hyvä.

Päivi kertoo tarinaa Hanhenlennon taustalla. Tila on ollut suvussa vuosikymmeniä. Siellä on lähinnä viljelty, mutta Päivi halusi jotain muutakin. Pihaan alkoi kerääntyä eläimiä. Ei kuitenkaan niitä kaikkein perinteisempiä. Koirien ja hevosten sijaan pihalta löytyy poro, laamoja ja riikinkukkoja. Nykyään tilalta löytyy myös lainaponi, vaikka Päivi olikin pitkään sitä mieltä, että kaviokkaita ei tilalle tulisi. ”Minulla on siitä erikoinen tausta, etten juurikaan ole ollut hevosten tai koirien kanssa tekemisissä.”

Elämyksellinen eläinkävely poron ja laaman kanssa

Kun pihan eläimiin on tutustuttu, on aika lähteä kävelylle viereiseen metsään. Nappaan mukaani Tuisku-poron, ja pihalla Päivi jo odotteleekin meitä Elsa-laaman kanssa. Uteliaat vuohet seuraavat tarkkana, kun lähdemme kävelemään pellon poikki metsään. Mieleen tulvii muistoja lapsuudesta, jolloin kaikki kesäpäivät vietettiin tallilla: ensin omaa hevosta ratsastaen ja sitten ponityttöjä taluttaen. Tuisku on rauhallinen reissukaveri: se ei välttämättä rakasta ihmisen läsnäoloa tai rapsutuksia, mutta kulkee kuuliaisesti vieressä. Mietin, miten olen pärjännyt ilman omaa poroa.

Melko pian selviää, etten osaa lukea laamaa ollenkaan. Mielestäni ympyrää steppaava, ympäristöään tarkasti katseellaan ja korvillaan rekisteröivä otus on koko ajan valmiina pakenemaan paikalta, jos tilanne niin vaatii. ”Laamat eivät ole pakoeläimiä. Ne hyökkäävät.” Päivi kertoo laamojen raateluhampaista, joilla voi saada ikävää jälkeä aikaan. Samalla muistan lukeneeni aiemmin jutun siitä, miten laamoja käytetään karjavahteina susia vastaan. Toinen, mitä laamoista tiedän, on sylkeminen. Hanhenlennon laamat eivät kuulemma koskaan sylje ihmisiä päin – ja toisiaankin päin vain silloin, kun on ruoka kyseessä.

Päivi ei pelkää puhua erikoisten eläinten mukanaan tuomista haasteista. Tuisku-poro, vaikka maailman sympaattisin ja ystävällisin otus onkin, on aiheuttanut hurjasti harmaita hiuksia erikoisruokavalionsa takia. Näillä leveyspiireillä ruokinnan voisi kai sanoa olevan jonkinlaista ydinfysiikkaan verrattavaa toimintaa. Myös eri vuodenajat tuovat hommaan eri haasteensa. Kysyttäessä Päivi vastaa, ettei enää ottaisi poroa lemmikiksi, vaikka Tuisku rakas perheenjäsen onkin.

Eläinkävely on pituudeltaan noin kaksi kilometriä ja sen aikana kuljetaan vaihtelevassa maastossa: alussa ylitetään pelto, jonka jälkeen lähdetään kiipeämään ylös metsätietä pitkin. Takaisin tullessa laskeudutaan taimikkoon ja loppupuolella ylitetään vielä tulvaojakin. Vaikkei matka ole pitkä, aikaa kuluu silti parisen tuntia, sillä annamme eläinten jäädä syömään ja juomaan niin halutessaan. Eikä meillä muutenkaan ole kiire. Päivi kertoo, että hakkuualueella pesii huuhkaja. Niin söpöjä kuin pienet pörröiset poikaset ovatkin, toivomme silti, ettemme törmää niihin. Aikuisen huuhkajan nokaniskut tai kynsien repimiset eivät houkuttele.

Kotimuseo ja vanhoja aarteita

Hanhenlennon tarjonta ei rajoitu pelkkään kotieläinpihaan. Tilalta löytyy lukuisia rakennuksia, jotka kätkevät sisäänsä melkoisia aarteita. Päivi kertoo olevansa innokas kirpputorien kiertäjä ja Tori.fi:n suurkuluttaja, ja se näkyy: rakennuksista löytyy kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. On leluja monelta eri vuosikymmeneltä, lasipulloja ja muita astioita, vanhoja maataloustarvikkeita… Lista on loputon.

Päivin arvuutellessa tavaroiden alkuperää, joudun monen kohdalla nostamaan kädet pystyyn. Hävettää, etten heti tunnistanut vanhaa parranajokonetta tai kiharrinta, maatalousvälineistä puhumattakaan.

Myös mäyrinkäinen on innoissaan aitan aarteista. Jopa niin innoissaan, että päättää mennä maistelemaan 100 vuotta vanhaa ihraa, jota on käytetty kenkäplankkina. Tässä vaiheessa en onneksi vielä tiennyt, että seuraava yö menisi kirjaimellisesti kaikkialle oksentavaa mäyräkoiraa hoitaessa ja yrjöjälkiä siivotessa. Osansa tulivat saamaan niin mieheni Mersu kuin myöhemmin hotellin kylpyhuonekin…

Hanhenlento sopii koko perheelle

Vierailumme on tullut päätökseen, ja hieman haikeina hyvästelemme Päivin ja eläimet. Kuitenkin yleistunnelma on loistava ja Hanhenlennosta lähtiessämme autossa istuu pari aika onnellista ja rentoutunutta tyyppiä. Vierailu kotieläinpihalla on tarjonnut täydellisen pään nollauksen, ja pitkästä aikaa olemme myös saaneet viettää koko päivän aamusta iltaan ulkona. Se jos mikä tekee tällaisen oman elämänsä konttorirotan hurjan onnelliseksi. Oli ihanaa kerrankin vain olla ja keskittyä rapsuttamaan aasin varsaa korvan takaa tai seurata kujeilevien vuohien jekkuiluja ilta-auringossa.

Reissu toimi jälleen kerran hyvänä muistutuksena siitä, että rentoutumiseen ei aina tarvita mitään sen ihmeellisempää. Ei tarvita adrenaliinipiikkejä, jotain uutta ja ihmeellistä tai edes suurta setelinippua. Välillä (tai aika useinkin) neljä jalkaa ja pehmoinen turkki sekä hetkeen pysähtyminen riittävät.

(16) Kommentit

  1. Heh, olisi hauskaa kuulla, huomaako kanan- ja ankanmunien välillä eroa. Itse en ole tainnut ankanmunia koskaan maistaa. Laamat ovat ihan huippuja, niitä oli Perussa paljon. Meitä varoitettiin niiden sylkemisestä nimenomaan ruokaan liittyen, sitä piti antaa tasapuolisesti kaikille, ettei kukaan hermostuisi.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Heh, mä olen niiiiiin huono salailemaan mieheltäni yhtään mitään, että paljastin homman jo heti kättelyssä 😀 Tai lähinnä mies alkoi ihmetellä outoa käytöstäni, ja oli sitten pakko kertoa!

  2. Stacy Siivonen says:

    Porohan on käytännössä sama kuin metsäpeura, luulisi sen ravinnonkin olevan samaa.
    Minä olen täysin vieraantunut maaseudusta ja sen eläimistä. Kaikki sukulaiset ovat kaupunkilaisia ja lapsuudessa maalla käytiin vain pistäytymässä. Ankoista tietysti tykkään kaikkein eniten. Enpä tiedä, söisinkö ankan munia.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Poron ruokintaan liittyi monia haasteita, ja kieltämättä kun kuuntelin niitä, niin totesin, etten itse jaksaisi (saati osaisi) panostaa ruokintaan noin paljoa. Heh, ankat ovat suloisia vaappujia, mutta kyllä kaikenlaiset kaviokkaat vaan on mun juttu – koirien lisäksi!

  3. Huomasko sun mies lopulta eroa munissa? 😀 Voi että, mä oon niin poro rakas ihminen, et tuollainen porokävely olis kyllä hauska 🙂 Eläimet on aina ihania <3 Kuulostaa ihana rennolta päivältä! Välillä sitä kaipaa tosi minimaalista ohjelmaa ja se tekee useemmin mielelle paljon parempaa kuin jatkuvasti johonkin lähteminen 🙂

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Huomasihan se, kun paljastin koko jutun heti kättelyssä 😀 Tai en osannut salailla ja käyttäydyin niin oudosti, että pakkohan se oli kertoa 😀 Voidaan mennä joskus porukalla porokävelylle? Ois kivaa!

  4. Hieno yritysidea! Onpa kekseliästä. Nauratti kovasti tuo ”Miten olen tullut toimeen ilman omaa poroa”, sitä voi ihmiselle tulla kaikennäköisiä tarpeita joita ei osaisi kuvitellakaan.
    Kurjaa tuo mäykyn sairastuminen, minulla on omakohtaista kokemusta, ei ole mikään kiva kokemus.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Jep, en todellakaan tiennyt moisesta tarpeesta ennen tätä reissua 😉 Ja lemmikin sairastuminen on aina ikävää, mutta reissussa kaikki tuntuu jotenkin normaalia ikävämmältä. Onneksi selvittiin kuitenkin melko vähällä, vaikka hieman hermoja kiristikin..

  5. Aika isoja nuo eläimet sittenkin lenkkikavereiksi, noin vähemmän tuollaisten kanssa seurustelleelle 🙂
    No, ehkä ne kuitenkin pysyivät sen verran poissa jaloista, ettei niihin ihan kompastuisi ”lenkillä”.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Poro oli tosi pieni, eikä laamakaan lopulta (ainakan näin hevosihmisen mielestä) mikään kovin iso ollut. Päätään se toki piti korkealla, mutta muuten oli (melkein) sylikokoinen 😉

  6. Ihana paikka! Söpöjä eläimiä ja leppoista tunnelmaa! Ankanmunia olen päässyt syömään, kun ostan munat joogaopeni tilalta ja välillä siellä on yllärinä ollut ankanmunia ta(i)va(a)llisten kananmunien joukossa.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Oho, aika kivaa että saat munia (sekä kanan että ankan 😉 ) lähistöltä! 🙂

  7. Oi että, kuulostaa ihan paikalta missä meidän ameriikan vieras viihtyisi! (ja minäkin kyllä, ei sen puoleen). Harmi ettei satu yhtään reitin varrelle 🙁
    Etenkin noi aasikuvat sai hymyn huulille, ne on kyllä mahottoman veikeitä otuksia.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Suosittelen paikkaa lämpimästi! Voisitte tehdä koukkauksen tuonne 😉

  8. Niin totta, eläinterapia on parasta. Tää olis niin miun paikka, söpöjä eläimiä ja vanhoja aarteita. Miulla on jäänyt laamoista pieni trauma kun pikkulapsena sellainen sylki naamalle… Mutta on ne vaan söpöjä ja hassuja! Me käytiin hiljattain kävelyttämässä alpakoita täällä Australiassa, sekin oli ihana kokemus.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Oi että, alpakkakävely Australian maisemissa kuulostaa kyllä täydelliseltä! Ja samaa mieltä, eläimet ja vanhat aarteet toimii aina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *