autolla vinkit

Auton vuokraus ulkomailla: mitä on hyvä huomioida?

Auton vuokraus ulkomailla – uhka vai mahdollisuus? Miten varmistaa, ettei tule huijatuksi heti autovuokraamossa tai maksa itseään kipeäksi kaiken maailman lisävakuutusten takia? Heti alkuun todettakoon, että autonvuokraus ulkomailla on monesti helpompaa ja halvempaa kuin moni olettaa, eikä vieraan maan liikennekulttuuriakaan kannata liiaksi jännittää – ainakaan Euroopassa. Omalta kohdalta voin sanoa, että ainoa asia, mikä on jäänyt harmittamaan on se, etten uskaltanut vuokrata autoa heti ensimmäisistä täysi-ikäisenä tehdyistä reissuista lähtien.

Olen ajellut vuokra-autolla Färsaarilla, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Kroatiassa, Portugalissa sekä istunut lukuisissa muissa maissa vuokra-auton kyydissä ilman ongelmia (*kopkop*) – lukuun ottamatta muutamia parkkisakkoja, joista kerron tarkemmin postauksen lopussa. Näiden kokemusten ja netistä hankittujen lisätietojen pohjalta koetin koota tähän postaukseen kattavan tietopaketin ensikertaa ulkomailla autoa vuokraaville.

Miksi vuokrata auto?

Miksi lomabudjetista kannattaa uhrata euroja vuokra-autoon? Auton vuokraamalla lomasta saa ihan älyttömän paljon irti! Auton kanssa ei ole riippuvainen julkisen liikenteen aikatauluista eikä tarvitse pelätä taksihuijauksia. Lisäksi vuokra-auton kyydissä on helppo kuljettaa kaikkea mahdollista ja saa tulla ja mennä, kuten itse haluaa ja pääsee vieläpä juuri niihin itseä kiinnostaviin paikkoihin, joihin ei välttämättä muuten edes pääsisi. Arvostan myös sitä, että oman auton kanssa voi (lähes) milloin tahansa pysähtyä napsimaan kuvia juuri silloin, kun haluaa tai bongaa jotain mielenkiintoista. Myös dronen lennättäminen on vuokra-auton kanssa helpompaa, kun ei ole ”pakko” jäädä kuvaamaan lähialueen (usein turistisiin) paikkoihin, vaan voi mennä hieman syrjempään, missä on rauhallisempaa.

Aivan kaikkialla en autoa kuitenkaan vuokraisi. Ruuhkaiset ja ahtaat suurkaupungit jättäisin ainakin väliin, sillä niissä on usein järkevämpää liikkua julkisilla. Myös parkkitilaa on monesti rajallisesti (enkä vieläkään osaa oikeaoppista taskuparkkeerausta) ja ruuhkissa seistessä saattaa mennä tuhottomasti aikaa, mikä ei varsinkaan lomalla ole koskaan hyvä juttu.

Autonvuokrauksen ikärajat ulkomailla

Autonvuokrauksen ikärajat saattavat hämmentää. Itsestänikin tuntui aikoinaan erikoiselta, etten ajokortillisena nuorena aikuisena kuitenkaan voinut vuokrata autoa kaikissa Euroopan maissa.

Monesti autovuokraamot edellyttävät, että kuljettajalla on ajokokemusta parin vuoden verran, eli ajokortti on ollut voimassa kaksi vuotta. Toisaalta vaatimukset voivat kohdistua suoraan myös kuskin ikään, ja usein vuokraajan vähimmäisikä onkin jotain 20 ja 25 ikävuoden väliltä. Monesti vuokraamot, jotka vuokraavat autoja alle 25-vuotiaille, perivät vielä nuoren kuljettajan lisämaksun.

Nuorempana jouduin muutaman kerran vääntämään siitä, onko ajokortissa (ja myöhemmin passissa) näkyvä ikä ihan oikea, sillä näytin kuulemma nuoremmalta. Ekoilla vuokrauskerroilla olin monesti myös enemmän ja vähemmän hermostunut, sillä mielessä pyöri vain pelko siitä, miten meitä koetetaan huijata. Nämä saattoivat luoda vaikutelman siitä, että olen hyppäämässä ensimmäistä kertaa rattiin. Nykyään olen jo (onneksi?) niin vanha ja ryppyinen, ettei kukaan kysele iän perään sen kummemmin.

Vakuutukset – paras vai pahin kaikesta?

Vakuutukset, nuo autovuokrauksen murheenkryynit – ainakin tällaisen pikkuprinttejä vihaavan näkökulmasta. Vakuutuksista on parhaimmassa (vai pitäisikö sanoa pahimmassa?) tapauksessa älyttömästi hyötyä, mutta toisaalta tämä on myös kohta, jossa turistia usein huijataan – tai jossa ainakin lisämyydään yhtä sun toista.  Muista siis selvittää heti alkuun, mitä vuokraamon vakuutus kattaa – ja toisaalta myös mitä ei. On todella yleistä (ja erittäin harhaanjohtavaa), etteivät yleisetkään vahingot kuulu perusvakuutuksen piiriin. Myös omavastuuosuuksissa voi olla vuokraamoiden välillä suuria, useiden satojen eurojen eroja.

Myös maan liikennekulttuuri on hyvä pitää mielessä autoa vuokratessa – ja ymmärtää, että koti-Suomen ajokulttuuri on usein siitä parhaimmasta ja turvallisimmasta päästä. Pienet naarmut ja kolarit saattavat monissa maissa ”kuulua kuvaan”, ja tällaisissa maissa lisävakuutukset ovat usein hintavia – mutta myös erittäin perusteltuja. Esimerkiksi Italiassa oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että jokaisen parkkeerauksen yhteydessä taksikuski sai peltiä ryttyyn sekä omasta että naapurin autosta.

Kunhan autoa vuokratessa muistaa, että vuokraamon varsinainen bisnes ei suinkaan ole autovuokraus vaan vakuutukset, niin ollaan jo melko pitkällä!

Lisävakuutukset. Lisävakuutuksista kattavin ja usein myös suositeltavin on täysin omavastuun poistava SCDW (Super Collision Damage Waiver), jonka hinta voi vaihdella suurestikin maasta ja vuokraamosta riippuen. Joillakin yhtiöillä edes SCDW ei kuitenkaan kata kaikkia vahinkotyyppejä, joten tähän(kään) kirjainyhdistelmään ei kannata luottaa sokeasti.

Vuokrauksen hinta ja pakollinen luottokortti

Aina ei kannata mennä hinta edellä. Toki joku pieni ”kauppakassi” on usein halpa vuokrata ja helppo parkkeerata, mutta pidemmillä ajomatkoilla ja vuoristoisessa maastossa se saattaa olla todella huono valinta. Hinnan lisäksi pitäisikin aina hieman miettiä, minkälaiseen käyttöön autoa ollaan vuokraamassa.

Färsaarilla vuokrasimme juuri tällaisen pienen ja tehottoman kauppakassin ja se meinasi hyytyä lähes jokaisessa mäessä. Oli kuumottavaa painaa kaasu pohjassa ylöspäin ja toivoa, että päästään huipulle. Vielä pahempaa oli paikoissa, joissa tie oli huonossa kunnossa, jolloin vauhtiakaan ei luonnollisesti voinut olla kovin paljoa. Päästiin kuitenkin aina ylös asti – välillä vähän hitaammin ja välillä vauhdikkaammin!

Pakko muuten huikata tähän väliin luottokortista! Auton vuokraaminen ulkomailla nimittäin edellyttää käytännössä aina luottokorttia. Vaikka verkossa varattaessa debit-kortti olisikin toimiva, ei se autoa noudettaessa enää useinkaan kelpaa.

Auton tarkastus

Autoa noudettaessa käydään auto ja sen vahingot läpi. Tarkasta ja pidä huolta, että kaikki naarmut tulee varmasti merkattua luovutuspaperiin tai sähköiseen versioon. Tämän lisäksi kannattaa videoida ja valokuvata auto mahdollisten vahinkojen varalta sekä tehdä videolla selväksi, että se on kuvattu nimenomaan vuokraamossa luovutuspäivänä.

Jotkut vuokraamot pyrkivät veloittamaan asiakasta auton palautuksen yhteydessä sellaisista naarmuista ja kiveniskemistä, joita on ollut autossa jo luovutushetkellä. Portugalissa jouduimme vänkäämään parista naarmusta puskurissa, joten onneksi meillä oli videoita ja kuvia todisteeksi siitä, että ne olivat olleet siinä jo noutovaiheessa.

Sakot ja niiden maksaminen ulkomailla

Onnistuin nappaamaan elämäni ensimmäisen parkkisakon ulkomailla, Portugalissa. Olimme vierailulla Penan palatsissa, ja jouduimme jättämään auton tienvarteen, jossa oli rajoitettu pysäköintiaika. Jos kaikki olisi mennyt putkeen, olisimme ehtineet tulla takaisin ennen ajan umpeutumista, mutta koska sekoilimme niin paljon palatsille kiivetessä (eksyimme mm. metsään….), tulimme lopulta takaisin lähes tunti parkkiajan umpeutumisen jälkeen. Parkkipirkko oli juuri lätkäissyt sakon tuulilasiimme, ja juoksin hänet kiinni. Ihmetystä nimittäin aiheutti sakkolapun teksti, jossa todettiin suunnilleen näin: ”Jos olet saanut parkkisakon, voit tietyn ajan kuluessa kumota sen maksamalla tietyn summan tähän toimistoon.” Muistaakseni tämä ennakkoon maksettava summa oli 20 euron luokkaa ja varsinainen sakko 60 tai 80 euroa, joten ei kauaa tarvinnut miettiä mitä tekisimme. Parkkipirkko neuvoi tien toimistolle, jossa ennakkomaksun voisi maksaa. Ajattelin, että käyn vaan läiskäisemässä setelin pöytään ja jatkan matkaani, mutta eheei…

Ensinnäkin, en tiedä oliko toimistorakennuksessa ruumis, sillä se oli täynnä kärpäsiä ja haisi aivan hirveälle. Siellä ei ollut lisäkseni muita, mutta jouduin silti odottamaan naurettavan pitkään, kun virkailijat joivat juomiaan ja vaihtelivat kuulumisia. Kun sitten lopulta pääsin tiskille sakkoineni ja seteleineni, nainen katsoi minua pitkään sanomatta sanaakaan. Sitten hän poistui hetkeksi ja palasi sitten kiukkuisen näköinen mies mukanaan. Mies alkoi sättiä minua englanniksi ja kysyi, miltä minusta tuntuisi, jos hän tulisi kotimaahani perseilemään. Hän vaati minua useamman kerran selittämään syyn sakolle ennen kuin  suostui ottamaan rahani ja kuittaamaan maksun. Tilanne oli todella epämiellyttävä ja muistan, miten onnellinen olin, kun pääsin vihdoin ulos rakennuksesta.

Myöhemmin samaisella lomalla meinasimme saada parkkisakon Nazaréssa, sillä meillä ei ollut lainkaan kolikoita parkkiautomaattia varten. Onneksi matkaseurueessamme oli kikkarapäisiä ja vaaleahiuksisia lapsia, sillä pari paikallista mummoa halusi maksaa pysäköinnin ”lahjana enkelimäisille lapsille.” En ole missään kohdannut niin paljon aitoa lapsirakkautta kuin Portugalissa!

Vinkit kootusti

  • Suosi automaattivaihteisia autoja, jolloin et joudu (kiireessä ja stressissä) opettelemaan vieraan auton kytkintä ja vaihteita! Sain elämäni parhaat naurut, kun Färsaarilla emme meinanneet päästä lentokentän parkkipaikalta pois, kun Elinalle (joka on tottunut ajelemaan vain automaatilla) piti kerrata, mikä polkimista on jarru, mikä taas kaasu ja kytkin! Lopulta hyppäsin sitten itse kuskin paikalle ja ajoinkin lähes koko reissun.
  • Ole ajoissa liikenteessä ja varaa auto etukäteen netistä. Jos mahdollista, pyydä auto valmiiksi kentälle. Näin ei mene arvokasta aikaa siihen, kun koetat ensin löytää vuokraamoon.
  • Vuokraa auto ilman kilometrirajoitusta. Ylimääräiset kilometrit tulevat äkkiä kalliiksi, ja muutenkin on kiva ajella ilman, että tarvitsee koko ajan maanisesti vahtia kilometrejä… Esimerkiksi Norjan-reissulla ajoimme vajaassa viikossa reilut 2500 kilometriä. Siinä olisivat ”ylimääräiset” kilometrit tulleet äkkiä kalliiksi.
  • Osta lisävakuutus vasta vuokraamon tiskiltä. Mieti myös tarkkaan, mistä maksat – ja varmista, ettei jotain tule maksettua tuplana. Kannattaa myös varata oma aikana pikkuprinttien lukemiselle ja kysyä rohkeasti, mikäli joku kohta arveluttaa – ja suhtautua vastaukseen skeptisesti. Pidä koko ajan mielessä, että autovuokraamon bisnes ei ole autovuokraus, vaan vakuutukset!
  • Mikäli suunnitelmissa on ajaa maasta toiseen, muista selvittää vuokraamon ehdot ja mahdolliset lisäkulut ajoissa.
  • Tallenna hätänumero sekä vuokraamon numero puhelimeen. Tämä on todella tärkeä seikka, mikä meinaa helposti unohtua. Hätätapauksessa on huomattavasti helpompaa, kun kaikki on valmiina puhelimessa, eikä tarvitse ruveta etsimään esimerkiksi vuokraamon numeroa sopimuslapuista tai netistä.
  • Varmista, mitä polttoainetta auto käyttää ja kummalla puolella tankki on. Välillä auton omat merkinnät saattavat olla hieman epäselvät tai kyseenalaiset. Esimerkiksi Latviassa vuokra-auton bensatankin luukun sisäpuolella oli tarra, jossa puhuttiin bensasta, mutta sen päälle oli vedetty tussilla rasti ja päälle teksti ”diesel”. Jätimme lopulta kyseisen auton vuokraamatta (jonka jälkeen tuohtunut vuokraaja kertoi lähettävänsä alamaailman peräämme).
  • Testaa hallintalaitteet (tuulilasinpyyhkijät, pitkät ajovalot ym.) ja viritä peilit ennen tien päälle lähtemistä. Tähän kannattaa oikeasti varata oma aikansa. Esimerkiksi Färsaarilla sää muuttui silmänräpäyksessä ja ensimmäisten sadekuurojen kohdalla olin ihan pihalla siitä, miten pyyhkijät toimivat. En myöskään meinannut saada pitkiä valoja päälle, mikä olisi ollut ihan mukavaa pilkkopimeässä tunnelissa…
  • Ota selvää mahdollisista tietulleista ja niiden maksamisesta. Jos jätät tietullin maksamatta, postista voi kolahtaa monen kympin tai jopa satasen lasku vasta useamman kuukauden kuluttua. Täällä tosin odotellaan Norjan-reissun tietullien laskuja vielä neljän vuoden jälkeen… Portugalissa taas maksoimme tietullit auton palautusvaiheessa, joten olimme sen suhteen ”kuivilla” samantien.
  • Selvitä etukäteen, miten majapaikoista löytyy parkkitilaa. Google Street View on tässä hyvä kaveri, sillä näet helposti, miltä hotellin ympäristö näyttää. Ja mikäli majapaikan yhteydessä ei ole parkkitilaa, kannattaa katsastaa lähialuetta muutenkin; löytyisikö sieltä?
  • Lataa matkakohteen kartta Google Mapsin kautta offline-tilaan. Tämä kannattaa tehdä, vaikka vuokraisit navigaattorin, sillä koskaan ei tiedä, milloin ne lakkaavat toimimasta. Vuosia sitten ollessamme Baltian road tripilla jouduimme lopulta ostamaan fyysisen kartan, kun navigaattori temppuili vähän väliä… Ja vaikka jättimäisessä kartassa toki oli oma tunnelmansa, suosin mieluummin jatkossa jotain muuta vaihtoehtoa.

Kuvat: AdobeStock

Lue myös:

(14) Kommentit

  1. Tässä oli hyviä vinkkejä. Mekin vuokrataan todella usein auto, ja hyvin sen kanssa on sujunut ihan kaikkialla. Juuri mietinkin, että olen ajanut autoa viidessä maanosassa. Vaikka minä pääosin autoa ajankin, on kätevää myös selvittää, joutuuko ”lisäkuljettajasta” maksamaan ekstraa. On todella hyvä, jos kahdestaan reissaa, että sellainen mahdollisuus on. Myös kv-ajokorttiin liittyvät vaatimukset kannattaa selvittää.

    1. Hyvä huomio tuo lisäkuljettajasta mahdollisesti aiheutuva lisämaksu! 🙂

  2. Autolla matkustamisen paras puoli on minustakin juuri se, että voi valita kohteita ja aikatauluja todella vapaasti, ja pysähtyä aina kun siltä tuntuu. Me matkataan Euroopassa nykyään yleensä omalla retkipakulla, mutta myös vuokra-autoja on ollut välillä käytössä, myös Euroopan ulkopuolella. Edullisimmat autot ollaan yleensä löydytty AutoEuropen hakupalvelun kautta (affilinkki http://bit.ly/elno-auto), ja pyritään aina pontevasti kieltäytymään kaikesta ylimääräisestä mitä vuokrahinnan päälle yritetään myydä. Joskus on kyllä ollut todella rasittavaa pakkomyyntiä, mutta noista ekstroistahan ne parhaat katteet varmasti tulee.

    1. Oih, tuollainen retkipaku olisi unelma – tosin tällä hetkellä melko kaukainen sellainen! 🙂 Ja olen samaa mieltä siitä, että omalla autolla ajelu lisää vapautta ihan kaikessa!

  3. OP Gold luottokortilla muutoin saa autonvuokraukseen vakuutuksen, jos vähintään puolet reissun kuluista maksanut ko. Kortilla. Otin kortin pelkästään tästä syystä vaikka tili muutoin Nordeassa.

    1. Oi, suurkiitos tästä tiedosta! 🙂

  4. Tässä oli paljon hyviä vinkkejä! Nauratti taas nuo Färsaarten autonvuokraus muistelot 😀 mä ostin luottokortille erillisen autonvuokraajan vakuutuksen (muistaakseni muutama kymppi vuodessa) ja sillon ei tarvi koskaan ottaa autonvuokraamosta erillistä lisävakuutusta. Ja tuo vakuuden hinta vaihtelee tosi paljon, yhdessä autossa oli jopa 2500e vakuusmaksu, hinta heitteli tosi paljon eri firmoissa.

    1. No niin, kannatti kirjoittaa tästä aiheesta, kun heti oppi itsekin lisää! 🙂 Ja hahhah, Färsaarten autoilumuistot ei kyllä katoa koskaan mielestä! 😀

  5. Auton vuokraaminen on meillekin ihan ehdoton keino nähdä matkakohteita monipuolisesti ja muista riippumatta. Usein katotaan kartasta jotain kiinnostavan näköisiä paikkoja ja ajetaan sinne, mikä ei onnistuis jos käyttäis valmiita retkiä tai liikkuis julkisilla. Otetaan auto aina suoraan lentokentältä. Käytetään usein Rental Carsia ja on sieltä otettu täysvakuutus mikä poistaa omavastuun, mutta nykyään OP Goldin kautta saa omavastuun poiston.

    Ajokokemusta on useammasta Euroopan maasta, Costa Ricasta, Meksikosta, Jordaniasta, Tunisiasta, Omanista ja Arabiemiraateista, eikä koskaan ole onneks sattunu mitään kummempia juttuja eikä ykskään firma oo koettanu kusettaa mitenkään. Montenegrossa tosin jätettiin auto kadun varteen, kun missään ei ollu vapaata parkkitilaa, joten jouduttiin sitten noutamaan auto poliisilaitokselta ja maksamaan 105 euron sakko. Italiasta on tullu parit sakot, kun ajettiin kielletylle alueelle, ja nyt viime reissulta tuli Emiraateista ylinopeussakko. Italiassa muuten ei voi edes ajaa tullien läpi maksamatta, koska niissä on portit.

    1. Sulla on kyllä hurjan paljon vuokra-autokokemusta – myös Euroopan ulkopuolelta 🙂 Ja mulla on sama, että ensin kartta kouraan ja merkataan sinne mielenkiintoiset kohteet ja niiden perusteella sitten aletaan suunnittelemaan ajoreittiä.

  6. Oikein hyvä tietopaketti! Yleensä ajamme Euroopassa omalla autolla. Siinä vaiheessa, kun ei enää halua ajaa Välimeren eteläisiin osiin itse, tulee lukea uudestaan nämä ohjeet. Pari kertaa olemme Espanjassa varanneet auton ja onneksi otimme kuvat luovutuspaikalla. Tuo videointi on vielä vaikuttavampi, lisävakuudet, omavastuun poisto jne täytyy myös muistaa.
    Juha

    1. Kiva kuulla, että teidänlaisillenne konkareillekin tuli tästä postauksesta jotain vinkkejä tulevaisuutta varten 🙂

  7. Laitoin postauksesi äsken eteenpäin, kuin minulta kysyttiin vinkkejä auton vuokraamiseen. Hyviä vinkkejä tässä, ja tosiaan auton vuokraamalla näkee enemmän! Sitä suosin lähes poikeuksetta lomareissuilla.

    1. Oi, suurkiitos jaosta Rami! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *