Ennen Grönlannin-reissua katsoin Yle Areenasta dokumentin nimeltä Kylä josta lapset katoavat (Byen hvor børn forsvinder, 2018) ja sen myötä aloin kaivella asiaa. Pakko myöntää, että mitä enemmän luin ja näin, sitä synkemmältä grönlantilaisten tilanne alkoi vaikuttaa. Mietin myös pitkään, onko tämä todella se unelmien reissukohde, josta olemme Elinan kanssa haaveilleet vuosikausia tahoillamme.
Palataan dokumenttiin. Se sijoittuu Tasiilaqin kylään, jossa elää 3000 ihmistä. Lähes puolet kylän kaikista alle 60-vuotiaista on kokenut lapsena seksuaalista väkivaltaa. Tämän lisäksi alkoholi ja itsemurhat värittävät kyläläisten arkea lapsista vanhuksiin. Dokumentissa näkyy lukuisia nuoria kaljatölkit kädessä, kadulla hoiperrellen. Useampi heistä kertoo karuista oloistaan ja yrityksestä paeta kaikkea pahaa päihteillä. Vanhempi nainen kertoo, että hänet raiskattiin ensimmäisen kerran, kun hän oli kuusivuotias. Nuorta poikaa on käytetty seksuaalisesti hyväksi seitsemän vuotta. Nuori nainen kertoo, miten hän heräsi öisin kosketteluun, eikä voinut liikkua sillä hänen kätensä ja polvensa olivat sidotut. Isoisän tekemät yölliset raiskaukset jatkuivat aikuisikään saakka.
Dokumentissa esiintyneitä henkilöitä yhdistää se, että kaikki ovat kokeneet järkyttävän määrän pelkoa, häpeää ja ahdistusta – ja he kaikki ovat jääneet yksin.
Seuraavaksi käydään läpi lastensuojeluilmoituksia. Niissäkin toistuu sama kaava: alkoholi värittää kotioloja, vanhemmat ovat masentuneita ja itsetuhoisia, lapsista ei huolehdita ja heitä hyväksikäytetään, joka taas johtaa itsetuhoisuuteen ja päihteiden käyttöön. Eräs tyttö on yrittänyt itsemurhaa lukuisia kertoja, mutta aina joku on päässyt väliin. Haastateltavat nuoret ovat vahvassa humalassa ja osa on sen lisäksi myös impannut liimaa. Paha olo näkyy silmistä.
Seuraavaksi haastatellaan opettaja Rikke Blegbadia. Hän kertoo lähettäneensä vuoden aikana 109 huoli-ilmoitusta eteenpäin. Yhteenkään ei ole vastattu eikä yksikään lapsista ole saanut apua. Blegbad kertoo, miten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pahoinpitelyä tapahtuu erityisesti palkkapäivän ja tukienmaksun läheisyydessä. Rahat juodaan mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen aikuisten pahoinvointi purkautuu lapsiin ja nuoriin.
Dokumentissa nähdään myös ylisukupolvinen trauma. Nuori äiti, joka on kokenut lapsuudessaan paljon seksuaalista hyväksikäyttöä, on alkanut lyödä omaa kuusivuotiasta tytärtään. Nainen on päättänyt antaa lapsen sijaiskotiin. Hän kertoo, miten haluaisi vain vaipua uneen eikä koskaan enää herätä.
Grönlantilaiset juovat eniten alkoholia asukasta kohden Pohjoismaissa, ja monet heistä ovat pahasti alkoholisoituneita. Tämän myös huomaa kaupunkien kaduilla kulkiessa.
Sosiaaliset ongelmat näkyvät myös rikostilastoissa. Grönlantilaiset ovat viime vuosina syyllistyneet yhä enemmän tappoihin, tapon yrityksiin, perheväkivaltaan ja muihin väkivaltaisuuksiin. Alla olevasta Henkirikoskatsaus 2020 -listauksesta näkyy, miten Grönlanti pitää surullisesti kirkasta kärkipaikkaa henkirikollisuustilastossa:
Dokumentin lopussa näkyy, miten nuoret perustavat teatteriryhmän. Sen tarkoituksena on, että nuoret pääsevät näyttelemisen avulla käsittelemään tunteitaan. Aina ei tarvita edes sanoja, välillä pelkkä halaus tai kiltti katse riittää. Nuoret tuntuvat olevan niin yksin. Seuraavassa hetkessä nuoria yhdistää jälleen yhteinen suru: yksi ryhmän jäsenistä on tehnyt itsemurhan.
Jälleen yksi grönlantilainen nuori on päättänyt paeta pelkoa, häpeää ja pahaa oloa lopullisesti.
Kuvat: AdobeStock
*Päivitetty 20.1.2025: Lisätty lähteet myös suoraan postaukseen ao:n lähdeluettelon lisäksi.
Lähteet:
- Yle Areena: Kylä josta lapset katoavat
- Pohjoismainen yhteistyö: Hyväksikäytettyjen lasten itsemurhariski puhuttaa
- Turun Sanomat: Grönlantilainen yhteiskunta on pahasti epätasa-arvoinen
Pitääkin katsoa tuo dokumentti, onhan tuo karmivaa. Mistähän tuo mahtaa johtua, pimeydestä, huono-osaisuudesta vai jostain muusta? Tanskan asennekin asiaan on harmittava. Tanskassa joitain kertoja käyneenä ja paikallisten kanssa jutellelleena osaan sanoa, että Grönlannin ja Grönlannssi asuvien ahdinko on lähinnä vitsailun aihe. Toivottavasti saaren matkailu lisääntyisi ja parantaisi paikallisten elintasoa, emämaan toimenpiteisiin en oikein usko.
Suosittelen katsomaan dokumentin, vaikka se onkin kaikessa rehellisyydessään melko ahdistava. Luulen, että tuossa on taustalla yhdistelmä ”vähän kaikkea”. Ei oikein ole koulutus- tai uramahdollisuuksia, eletään pienissä yhteisöissä. Uskon myös, että matkailu on avainasemassa tässä 🙂
Ei ehkä kannattaisi ottaa tietoja vuoden 2004 artikkelista vuoden 2024 artikkeliin, voi vääristää nykypäivän todellista tilannetta. (Sitä, että onko tilanne merkityävästi muuttunut en tiedä, mutta tietolähteenä en tätä artikkelia plagioinnin takia käyttäisi) Suositteleisin tämän artikkeöin kirjoittajia ottamaan nykytilanteesta selvää vähän uudemmista artikkeleista ja jättää leikkaa liimaa-toiminnon käytön vähemmälle. Tässä vielä linkki Turun Sanomien juttuun vuodelta 2004, mistä osa tektistä on aika selkeästi napattu: https://www.ts.fi/uutiset/1073995723
Tuo on totta, että lähteet (jotka on merkattu jutun loppuun, myös tuo TS:n artikkeli) ovat aika vanhoja, mutta en tosiaan tätä juttua kirjoittaessani löytänyt uudempia. Ja postauksen idea tosiaan lähti tuosta vuoden 2018 dokumentista 🙂
Jatkan vielä: mutta siis tosi hyvä nosto, ja lisäsin vielä nuo linkit vielä suoraan tekstiin, eli nyt on lähdeluettelon lisäksi merkattu myös sinne selkeyden vuoksi 🙂