haaste retkeily

10 retkihaastetta vuodelle 2022

Vuodenvaihteessa useampi seuraamani somettaja listasi retkeilyyn liittyviä tavoitteita tälle vuodelle. Tein oman listaukseni Instagramin puolella jo heti tammikuun alussa, mutta tajusin julkaisun hukkuvan uusien kuvien tieltä ja että siihen palaaminen saattaisi myöhemmin olla hankalaa. Niinpä päätin listata samaiset retkihaasteet myös tänne blogin puolelle. Voin sitten vuoden lopussa joko juhlia tai itkeä äänekkäästi – lopputuloksesta riippuen! Päätin kuitenkin pitää nämä ensimmäiset haasteet maltillisina ja helposti toteutettavina, ettei kävisi samalla lailla kuin 50 luontopolkua vuodessa -haasteelle, jonka olen ryssinyt jo pariin kertaan…

Tässäpä ne siis olisivat, 10 retkihaastetta vuodelle 2022:

1. Testaa uutta talvilajia

Rukalla tajusin, että on olemassa hurjan paljon mielenkiintoisia talvilajeja, joita en ole päässyt testaamaan! Aikaisemmin olen ehkä ajatellut tätä hieman liian mustavalkoisesti, sillä talvilajeista on tullut mieleen lähinnä hiihto, luistelu, laskettelu ja kelkkailu (kaikkia testattu!), mutta onhan niitä vaikka mitä muitakin! Saa nähdä, ehdinkö testata jotain jo ennen kevättä vai jääkö suoritus loppuvuoteen.

2. Tee yön yli retki talvella

En ole kovin vakavasti otettava retkeilijä (tai monella mittapuulla retkeilijä ollenkaan!), sillä tähän mennessä olen yöpynyt teltassa ja laavulla vain keväällä ja kesällä. Yhtäkään talviyötä luonnossa ei siis ole tullut vietettyä. Haluaisin kuitenkin kovasti korjata asian tänä vuonna! Ajattelin aloittaa homman autio- tai vuokratuvasta, mutta toivottavasti jossain vaiheessa uskaltautuisin myös telttailemaan pakkasessa!

3. Valloita uusi kansallispuisto

Uskollisimmat seuraajat jo varmasti tietävätkin, että tavoitteenani on joskus saada kierrettyä kaikki Suomen kansallispuistot. Tällä hetkellä tulos ei ole kovinkaan mairitteleva, sillä koossa on vaivaiset 15 puistoa. Ja oikeastaan näistä yksi, Oulangan kansallispuisto, on tullut valloitettua tämän vuoden puolella, joten saanen yliviivata ensimmäisen kohdan haastelistalta suoritetuksi? Tavoitteena ja toiveena on kuitenkin päästä tänä vuonna vierailemaan muissakin uusissa kansallispuistoissa, joten ehkäpä tätä tulosta saadaan vielä parannettua.

4. Osallistu melontaretkelle tai -vaellukselle

Vesi on elementtini, joten melontakin kuuluu yksiin lempparijutuistani! Jo viime kesänä seurasin somesta hieman kateellisena muita retkeilijöitä, jotka kävivät kivoilla melontavaelluksilla. Oma terveydentilani ei silloin mahdollistanut kuin yhden melontareissun, joten tänä vuonna aion todellakin ottaa vahingon takaisin! Jonkun verran olen jo tutkaillut vaellustarjontaa, ja mieli tekisikin hypätä heti syvään päätyyn: ei mitään yksittäisiä vuokrauksia vaan suoraan monipäiväiselle vaellukselle!

5. Nuku yö riippumatossa

Pakko myöntää, etten vielä pari vuotta sitten voinut ymmärtää riippumattoilua ollenkaan, vaan olin henkeen ja vereen telttaihminen! Patikointireissu Norjassa kuitenkin avasi silmäni, sillä teltan kasaaminen ja pystytys päivittäin alkoivat jossain vaiheessa ärsyttää. Riippumatto tuntuu jopa naurettavan helpolta varusteelta: se on paitsi kevyt myös usein helpommin ”pystytettävissä” kuin teltta, joka vaatii aina tietynlaisen tilan ja maaston.

6. Testaa uutta kesälajia

Meikäläisellä pukkaa selvästi jotain ikäkriisiä, sillä pelkään olevani vanha, tylsä ja kaavoihin kangistunut! Niinpä päätin tänä vuonna metsästää myös jotain uutta kesälajia, jota en ole aiemmin testannut. Muutama onkin jo mielessä, mutta katsotaan niitä sitten kesällä…

7. Patikoi ulkomailla

Jos en tänäkään vuonna pääse ulkomaille patikoimaan, voin varmaan suosiolla vaihtaa bloggaamisen vaikka neulontaan? Olen välillä kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että kirjoitan matkablogia, mutten kuitenkaan aikoihin ole päässyt Suomen rajojen ulkopuolelle… No, jospa vihdoin tänä vuonna? Jos ja kun ulkomaille suuntaan, tarkoituksena olisi myös päästä patikoimaan kansallispuistossa ja muutenkin liikkua mahdollisimman paljon luonnossa. Kaupunkilomat eivät oikein koskaan ole olleet meikäläisen juttu…

8. Tee ruskaretki Lappiin

Tämäkin on yksi monivuotisista haaveista, jonka toivon voivani tänä vuonna vihdoin toteuttaa! Tällä hetkellä haluaisin päästä nauttimaan ruskasta erityisesti Rukalla (, koska sen läheisyydestä löytyy monta mieletöntä kansallispuistoa), vaikkei se varsinaisesti Lappia olekaan.

9. Huiputa uusi vuori (tms.)

Uusia huiputuksia ei viime vuonna kertynyt ollenkaan, mikä on hieman sääli, sillä Norjassa pääsin kunnolla kiipeilyn makuun. Toivottavasti tänä vuonna pääsisin kuitenkin taas kapuamaan uusille huipuille! Varovainen toive on, että pääsisin jatkamaan huiputusta Norjassa, mutta katsotaan taas, mihin maailmantilanne kehittyy…

10. Testaa uutta retkireseptiä

Haluaisin tänä vuonna panostaa entistä enemmän retkieväisiin ja pakata rinkkaan perinteisten makkaran ja eväsleipien sijaan jotain muuta. Norjassa meillä oli ihan pro-eväät (kiitos kaverini), mutta Suomessa se on jäänyt. Eikä tästä voi syyttää kuin omaa laiskuutta: on hurjan paljon helpompaa ja nopeampaa lähteä retkelle lähikaupan kautta ja heittää rinkkaan makkarapaketti kuin esimerkiksi kuivattaa vihanneksia ja jauhelihaa uunissa pari vuorokautta aikaisemmin. Haluan kuitenkin koko ajan oppia paremmaksi retkeilijäksi ja ruokailu on yksi tärkeä osa sitä, joten tässä(kin) asiassa aion petrata tänä vuonna! Toivon kovasti, että pääsisin inspiroimaan myös muita kokkailuillani.

Mitenkäs teillä? Oletteko listanneet tälle vuodelle jotain retkeilyyn tai matkailuun liittyviä tavoitteita/haasteita? Olisi kiva kuulla, minkälaisia listoja muilta löytyy!

(18) Kommentit

  1. Ei ole tälle vuodelle listattuna mitään erityisiä tavoitteita, mutta toiveissa kyllä on, että pystyisimme matkustamaan ulkomailla huomattavasti enemmän kuin viime vuonna ja toistaiseksi sen osalta näyttääkin lupaavalta. Sinun listaus retkihaasteista oli mukavan monipuolinen, ainakin osaa voisin itsekin yrittää toteuttaa.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Samat haaveet täälläkin ulkomailla matkailun suhteen! 🙂 Toivotaan, että meitä molempia onnistaa sen suhteen!

  2. Ihania haaveita eikä yhtään mahdottomia toteuttaa! 🙂 Mun mielestä ei tarvi potea huonoa omaatuntoa siitä, ettei nyt matkusta ulkomaille. Ihan rauhassa vaan ja mä oon ainakin löytänyt tämän kotimaan ihan eri valossa, onhan sekin matkailua! 🙂

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Joo, yritin pitää listauksen maltillisena, ettei floppaisi heti alkuunsa 😀 Ja kiitos sanoistasi, yritän ottaa rennosti. Ja jep, samaa mieltä, että pandemia on kyllä ”pakottanut” katsomaan Suomea ja sen matkailumahdollisuuksia ihan uudella tavalla 🙂

  3. Ihana listaus! Nythän on kiertänyt IG:ssä se monien suosima Ystäväkirja-haaste ja tähän olisi hauska vastata myös IG:n puolella. 🙂 Eli vink vink, jos innostut!

    Omalla listalla on lähinnä meidän Porsangerin kunnan kohteita, mutta haluaisin viimein päästä retkeilemään Konneveden kansallispuistoon, siis sen jälkeen kun kohde sai kansallispuiston arvon. Meidän kesämökki sijaitsee samoilla nurkilla ja maisemat ovat siten kovin tuttuja. <3

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Kiitos vinkistä, täytyy ehdottomasti osallistua! 🙂

      Ja voi, teillä on kyllä loistavalla paikalla kesämökki! Toivottavasti sunkin retkihaaveet ja -haasteet toteutuvat!

  4. Mielenkiintoinen haaste retekilijöille. En tiedä, tuleeko itse toteutettua tästä listalta montaakaan vuoden aikana ainakaan vahingossa.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Heh, eihän sitä koskaan tiedä, mistä innostuu 😉

  5. Tälle vuodelle Kilimanjaro huiputettu ja vaellus ulkomailla suunnitteilla syksylle. Toivottavasti toteutuu. Siinä kaikki, mitä sopii sinun retkihaasteisiin 😊

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Toi Kilimanjaro on ihan mieletön! Kyllä kalpenee meikäläisen suoritukset sen rinnalla 😀 Ja toivottavasti syksyn vaellus onnistuu myös!

  6. Riippumattoilu Norjassa vaelluksen aikana kuulostaa hienolta haasteelta — varsinkin jo tunturissa meinaat yöpyä, niin mistä puut kiinnitystä varten. Toki kannattaa (ehkäpä) ottaa vielä moskiittoverkko mukaan ja sadeviitta.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Hahhah, sehän olisikin hienoa, jos yrittäisi mahduttaa yhteen reissuun nämä kaikki listan kohdat 😀

  7. No jopas on retkihaaveet! Hienoja sellaisia siis!
    Itse olen asettanut haaveen Suomi retkeilyyn ainoastaan siten, että vuosittain haluan käydä ainakin yhdessä uudessa kansallispuistossa.
    Mielenkiinnolla odotan, kuinka sinun käy.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Kiitos Sari 🙂 Mukavan maltilliset Suomi-tavoitteet sulla! Itselläni meinaa nämä lähteä aina vähän lapasesta… Ja jep, kerron sitten loppuvuodesta, miten mun kävi! 😀

  8. Viime kesänä tuli käytyä niin monessa kansallispuistossa, että ajattelin olla tulevana kesänä ”varovainen”, ettei niistä nyt ihan pakkomiellettä tule 🙂 Tuo testaa uutta lajia on kyllä ihan hyvä idea. Toissa talvena kävimme ensimmäistä kertaa lumikenkäilemässä ja olihan se ihan kiva kokemus!

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Te kyllä keräsitte kansallispuistoja ihan mielettömän kovalla tahdilla! Ja ymmärrän tuon, että täytyy muistutella itseään siitä, ettei ihan lähde lapasesta.

      Mulla on lumikenkäily vielä kokeilematta, mutta koskikelluntaa tuli Rukalla testattua!

  9. Kiva listaus 🙂 Ei ole mitään erityisiä tavoitteita tälle vuodelle, mutta noin niinkuin yleisesti ottaen pyhitin tän 2020-luvun uusien kokemusten vuosikymmeneksi. Tähän mennessä listalta löytyy osittain jo tässä haasteessa mainittuja juttuja, kuten melonta, vuoren valloitus, patikointi ulkomailla, uusien kansallispuistojen valloitus sekä talvilajin testaus, joka mun tapauksessa oli avantouinti, hrrr 😀 Haluaisin jossain vaiheessa vielä mm. hypätä laskuvarjohypyn ja nukkua yön ulkona talvella.

  10. Voi olipa kivoja ideoita elävöittää retkeilyä, en ole tehnyt itselleni mitään listausta, mutta toivottavasti saan jonkin kohdan toteutettua tänä vuonna retkihaasteesta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *