bloggaaminen erikoispostaus Matkustaminen

Matka-aakkoset: vuosi 2024 kirjain kirjaimelta

Miltä näyttivät matka-aakkoset 2024? Vaikka vuosi 2025 on jo vauhdissa, päätin silti palata vielä miettimään viime vuotta perinteisten matka-aakkosten merkeissä. Tälläkin kertaa oli hieman vaikeuksia keksiä kaikkien kirjainten kohdalle jotain ja osa jäikin tyhjäksi. Olkoon tämän vuoden tavoite käydä Ä- ja Ö-alkuisissa paikoissa, jotteivat ne joka vuosi tuottaisi niin paljon päänvaivaa. 

A – Ayia Napa & Amsterdam

Pakko aloittaa heti pienellä huijauksella. En siis millään voinut jättää tähän vain jompaa kumpaa, joten aloitetaan näillä. Kyprokselle lähdettiin asenteella, että tuskin tykätään – mutta kuinkas kävikään! Kyproksen turkoosi meri, puhtaus ja takuuvarmat aurinkoiset päivät veivät meidät mennessään. Ellei olisi koko maailmaa valloitettavana (ja rajallisesti aikaa ja rahaa), lähtisin Kyprokselle heti tänä vuonna uudestaan. Mitä taas tulee Amsterdamiin, se oli pitkäaikainen haaveeni, joka vihdoin toteutui. Tosin ei lainkaan sillä lailla kuin olin ajatellut…

B – Bled-järvi

Bled-järvi oli ensikosketukseni Sloveniaan, sillä suuntasin sinne suoraan lentokentältä. Oli kieltämättä epäuskoinen fiilis seistä samoissa maisemissa, joita oli ihaillut Instagramista, Tiktokista ja Pinterestistä jo monta vuotta. Ja järven vesi, se todella oli niin turkoosia kuin kuvista olin nähnyt!

C – Champoluc

Kesällä täällä blogin puolella nähtiin jotain ennenkuulumatonta, kun ystäväni Nea tarttui virtuaaliseen vieraskynään ja kirjoitti postauksen Champolucin-vaellusreissustaan. Reissu näytti ja kuulosti mielettömältä, ja oli ihanaa saada Nea kertomaan siitä omille seuraajillenikin.

D – Draculan linna

Elokuisella Romanian-reissulla pääsin vierailemaan legendaarisessa Draculan linnassa. Paikka oli ylihypetetty ja aivan liian turistinen omaan makuuni, joten se ei missään nimessä noussut omiksi suosikeikseni Romaniassa. Mutta tulipahan käytyä!

E – Erämessut

Oli jälleen Erämessu-vuosi! Oli kiva päästä paikalle, sillä olen ollut ensimmäisillä messuilla muutaman kuukauden ikäisenä ja siitä eteenpäin aina, kun Erämessut vaan on järjestetty. Metsästys tai kalastus ei kiinnosta, mutta koirat ja retkeily sitäkin enemmän. Onneksi messuilta löytyy jokaiselle ulkoilijalle jotakin!

F – Famagusta

Retki Kyproksen turkkilaiselle puolelle oli ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista. Famagusta sekä sen aavekaupunki Varosha olivat paikkoja, joihin halusin päästä tutustumaan hinnalla millä hyvänsä. Retkipäivä päättyi lopulta lämpöhalvaukseen, mutta voi pojat, minkälaisen muistijäljen Pohjois-Kypros jättikään!

G – Grönlanti

Koiravaljakolla jäätiköllä, mahtavia jäävuoria, karuja luonnonoloja… Grönlanti oli kyllä vuoden 2024 ehdottomasti mahtavin reissukohde – ja toteutunut unelma! Suurena Avara luonto -fanina olin haaveillut siitä pitkään, mutta koskaan aiemmin kukaan ei ollut suostunut lähtemään sinne kanssani. Kuitenkin tutustuttuani Elinaan muutama vuosi sitten tiesin, että tässä olisi varmasti tyyppi, joka innostuisi Grönlannista. Ja niin innostuikin!

H – Hyvinkään Sveitsi

Maaliskuun alussa suuntasimme Hyvinkäälle testaamaan Sveitsi-nimisen hotellin. Hyvinkään Sveitsi oli entuudestaan tuttu lähinnä laskettelurinteiden osalta, joten oli oikein kiva päästä viettämään viikonloppua alueen muistakin palveluista nauttien. Kävimme syömässä hyvin, leffassa, uimassa ja ulkoilemassa. Mahtava irtiotto arjesta!

I – Ilulissat

Ilulissatissa vietimme Grönlannin-reissullamme eniten aikaa. Valinta oli selvä, sillä pääkaupunki Nuuk ei kiinnostanut meitä oikeastaan lainkaan. Ilulissat oli kovin kompakti ja sympaattinen kaupunki, jossa päivän jännin tapahtuma oli seurata lentojen tilannetta teksti-TV:stä.

J – Jürmala

Epäonnisen Latvian roadtrippimme välietappi oli Jürmala, jossa en ollut käynyt useaan vuoteen. Kuten tavallista, en kuitenkaan katsonut säätiedotteita ja paikan päällä jouduimmekin vuosisadan pahimman myrskyn uhreiksi. Hotellin katto alkoi vuotaa, lattiat lainehtivat, liikkeet suljettiin ja kaikkia käskettiin pysymään sisätiloissa. Olimme lähteneet Jürmalaan tarkoituksena nauttia hiekkarannasta, mutta emme koskaan päässeet sinne asti…

K – Kööpenhamina

Pääsin jälleen nauttimaan keväisestä Kööpenhaminasta Elinan kanssa. Talvitamineissamme emme tosin aivan kokeneet kuuluvamme trensseihin ja tennareihin pukeutuneiden joukkoon, mutta väliäkös sillä. Yövyimme Köpiksessä Grönlannin-reissun yhteydessä ennen ja jälkeen, ja menomatkalla ehdimme hieman nauttimaan kaupungista. Kävimme kuluttamassa aikaa Tivolissa, joka oli hurjan kaunis iltavalaistuksessaan. Kööpenhamina oli pitkään yksi lempikaupungeistani. Enää siihen ei ehkä sisälly samanlaista kipristelyä vatsanpohjassa, vaan se tuntuu enemmänkin siltä kuin kotiin tulisi.

L – Lappeenranta & Imatra

Kaikki maanosat -blogin Anu ja Pete järjestivät kivan viikonlopun Lappeenrannan ja Imatran maisemissa. Oli kiva palata vanhoille kotikonnuille (asustelin Lappeenrannassa joskus vuoden verran, ja silloin myös Imatra tuli tutuksi) ja vieläpä tosi kivassa seurassa! Vaikka suurin osa olimme toisillemme vieraita entuudestaan, viikonloppu oli mitä mainioin! Meillä oli todella hauskaa yhdessä, ja oli mielenkiintoista päästä tutustumaan alueen matkailukohteisiin.

M – Matkamessut

Matkamessut olivat jälleen kerran tammikuun piristys, ja oli kiva nähdä tuttuja vaikuttajia sekä tutustua heihin vielä paremmin illan pippaloissa.

N – Noblessner

Noblessner oli itselleni ihan uusi Tallinna-tuttavuus! Pääsin mukaan PR-matkalle selvittämään, mitä uutta Tallinna tarjoilee vierailleen kesällä. Noblessner ja Põhjala-tehas, Tallinnan trendikkäimmät paikat, löytyivät listalta, eikä niistä kumpikaan jättänyt kylmäksi. Päinvastoin, taisin jopa rakastua Tallinnaan uudestaan!

O – Oqaatsut

Oqaatsut on 50 henkilön pikkuinen kylä Grönlannissa. Nimi tarkoittaa grönlannin kielellä ”merimetsoa”. Se tunnetaan myös nimellä Rodebay, ja se perustettiin 1700-luvulla hollantilaisten valaanpyytäjien kauppapaikaksi. Rodebay tarkoittaa hollanniksi ”punaista lahtea” ja on saanut nimensä siitä, että kauppapaikalle tuotujen tapettujen valaiden veri muutti rannat ja meren punaiseksi. Vielä tänäkin päivänä lahden pohjassa voi tyynellä säällä nähdä valaanluita.

P – Pelesin linna

Pelesin linna on varmasti yksi Romanian vaikuttavimmista! Linnan monivaiheinen historia kuninkaallisineen ja upeine arkkitehtuurisine ratkaisuineen tuskin jättää ketään kylmäksi.

Q – Quqquluuruu?

Onko maailmassa olemassa paikkoja, jotka alkavat Q:lla? Jos on, täytyy ehdottomasti suunnata sinne tänä vuonna…

R – Romania

Romania päätyi viime vuonna käytyjen maiden listalle hieman vahingossa. En oikeastaan edes muista, mistä sain pakkomielteen maahan, mutta kun näin, että muutkin matkabloggaajat (esim. Ne Tammelat ja Cilla) matkustivat maahan, päätin lähteä myös. Romania toimi synttärimatkana (näin sain sen perusteltua itselleni), vaikka olinkin hetkeä aiemmin sanonut, että kesällä pysytään Suomessa… En oikeastaan odottanut Romanialta mitään, mutta se yllätti positiivisesti monella tapaa ja nousi jopa lempparimaiden joukkoon!

S – Slovenia

Ensimmäinen soolomatkani ikinä (!) suuntautui Sloveniaan. Ja voi jestas, miten rakastuinkaan maahan! Ljubljana oli kaikessa kauneudessaan todella sympaattinen, enkä olisi koskaan halunnut palata sieltä takaisin.

T – Torronsuo

Tuntuu, että melko vähän tuli matkusteltua kotimaassa. Torronsuo taisi olla ainoa kansallispuisto, jossa tuli vuonna 2024 vierailtua. Blogin alkuajat, jolloin koetin saada 50 luontopolkua kierrettyä vuodessa, tuntuvat tällä hetkellä kovin kaukaisilta…

U – Unesco-kohteet

En tunnusta olevani mikään Unesco-kohteiden keräilijä, mutta onhan näitä toisinaan kiva listata. Viime vuonna käytyjä Unesco-kohteita olivat: Ilulissatin jäävuono (Grönlanti), Tallinnan vanhakaupunki, Visby sekä Riian vanhakaupunki.

V – Visby

Vihdoin pääsin Visbyyn! Amsterdamin ohella Visby on ollut yksi ”murheenkryyni”, sillä olen ollut menossa sinne monen monta kertaa (ja varannut jo pari risteilyäkin), mutta aina on tullut esteitä. Jälleen kerran reissu oli vaarassa peruuntua ärhäkän noron takia, mutta tällä kertaa en suostunut jäämään kotiin. Lyhyesti: Visby oli ihana, mutta reissu aivan liian lyhyt!

W – Weihnachtsmarkt (joulutori)

Joulutorireissu suuntautui tänä vuonna Tallinnaan. Alun perin oli tarkoitus lähteä ihan muualle (Itävalta ja Slovakia), mutta niin ne suunnitelmat taas vaihtuivat viime hetkellä. Tallinna ei kuitenkaan ollut mitenkään huono vaihtoehto, päinvastoin! Vietin todella kivan päivän kivassa seurassa.

X – ??

Eikö jokaisessa matka-aakkosten listauksessa saa olla yksi kirjain, johon ei keksi mitään? Olkoon se tällä kertaa X.

Y – Yhteistyöt

Jälleen kerran lakki kourassa kiittelen kaikista mahtavista yhteistyömahdollisuuksista, joita vuosi piti sisällään. Joukosta löytyi vanhoja tuttuja, mutta myös uusia kumppanuuksia. Kiitollinen jokaisesta!

Z – Zzz… eli ulkona nukutut yöt

Ulkona ei tullut nukuttua kertaakaan… Eikä siis vuonna 2022 Erämessuilta ostettu teltta ole vieläkään päässyt käyttöön! Kun raapustan koostetta vuodesta 2025, tähän on pakko tulla edes yksi yö!

Å – Åbo

Maailman paras Turku! Sain viettää rakkaassa kaupungissa monia unohtumattomia hetkiä. Kävin livekeikalla, näin kavereita, vaeltelin Aurajoen vartta yön pikkutunneille saakka, kastuin kesäsateessa läpimäräksi, sain perhosia vatsanpohjaan ja tajusin, miten hurjan kova ikävä minulla onkaan kaikkea tätä.

Ä – Äkkilähdöt

Grönlanti, Kypros ja Viron PR-matka taisivat olla viime vuoden ainoat suunnitellut reissut. Kaikki muut tulikin sitten tehtyä äkkilähtö-periaatteella, eli totesin vain, että ”Huomisesta alkaen olisi kalenterissa tilaa” ja sitten sitä mentiin. Ei mitään järkeä (varsinkaan rahallisesti), mutta tällaista oli meininki vuonna 2024…

Ö – Käydyt saaret

Ö on ruotsiksi saari. Vuoden saarisaldo jäi kovin pieneksi (mutta sitäkin merkityksellisemmäksi!): Grönlanti ja Kypros. Harmi, ettei kotimaan saarissa tullut käytyä lainkaan. Tässä jälleen kehityskohde tätä vuotta ajatellen.

Siltä näyttivät vuoden 2024 matka-aakkoset. Joko olette raapustaneet omiin blogeihinne vastaavan postauksen?

Lue myös:

(16) Kommentit

  1. Hieno matkailuvuosi! Tuo Grönlanti toden totta on varmasti ihan uskomaton, siellä olisi hienoa päästä käymään. Romaniassa tuli vuoden aikana itsekkin käytyä, todella monipuolinen maa.

    1. Sekä Grönlanti että Romania olivat mahtavia! 🙂 Toivottavasti tekin pääsette jossain vaiheessa Grönlantiin, tykkäisitte varmasti!

    2. Tässä olikin hyvin keksitty nämä. Itselläni olisi kyllä lyönyt tyhjää monen osalta 😃

      1. Heh, niin löi mullakin! Postauksen tekemiseen meni yllättävän paljon aikaa..

  2. Mulla on tota vikaa myös, että kun jotain näkee hehkutettavan tai täydellisiä kuvia, niin alan epäillä. Bled juuri tällainen. Nykyään järkevää tarkastaa onko tekoälyn tuottama kuva, valitettavasti näitä paljon.

    1. No sepä just! Ja kun kuvat alkaa olla niin käsiteltyjä vähän kaikkialla, että tarkkana saa olla… Mutta onneksi Bled oli tosi upea myös livenä!

  3. Ihan kivasti sait aakkoset täytettyä. Niin se vaan on, että joihinkin kirjaimiin ei saa mitään vaikka kuinka yrittää.

    1. Joo, pakko vaan luovuttaa jossain kohtaa, vaikka ärsyttävää se onkin! 😀

  4. Vuosi 2024 on selkeästi ollut täynnä uusia kohteita ja elämyksiä! Ja muutama vielä jäänyt ”takataskuunkin” toteutettavaksi kuten yö ulkona. 🙂

    1. Kyllä sitä yllättävän paljon vuoteen mahtuu, kun alkaa oikein muistella! 🙂 Ja jep, aina pitää jäädä jotain myös tulevaisuuteen toteutettavaksi.

  5. Kiva kooste aakkosten muodossa menneen vuoden reissuista ja muista jutuista. 🙂 Itsekin tekisi mieli nyt tehdä, kun tätä luin! En ole vielä minkäänlaista koostetta tehnyt edellisvuodesta (en ehkä itseasiassa pariin vuoteen!), joten voisi olla hauskaa. Tuo Romania ja Slovenia kiinnostaisi kovasti tältä listalta myös itseä.

    1. Tee ihmeessä, näitä on kiva lukea! Lisäksi saatan joskus itsekin palata näihin. Varsinkin silloin, kun tuntuu, että elämä on ihan tylsää, enkä koskaan käy missään 😉

  6. Hieni idea vaikka kopioitavaksi! Jokaisella bokkaajalla tulisi tietysti erilainen. Romania, Bled-järvi, Ljublijana voisivat löytyä meidänkin aakkosista. Juha

    1. Se on just näin! Tarttukaa tekin tähän 🙂

  7. Jestas, hienoja kuvia ja muistoja <3 Tällainen pitäisi itsekin tehdä, mutta nyt on paljon muutakin kirjoitettavaa 🙁

    1. Mulla meinasi loppuvuodesta postausideat loppua, joten onneksi voi täyttää blogia näillä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *