Niin ihana kuin Tallinna onkin, välillä tekee hyvää lähteä tutkimaan Viroa myös muualta. En ole moneen vuoteen autoillut Virossa, joten tällä kertaa kohteiksi valikoituivat helpot ja järkevän matkan päässä Tallinnasta sijaitsevat Paldiski, Keila ja Rummu.
Heti alkuun muutamat ylistyssanat Boltin autovuokralle! Jippii! 39 euron hintaan auton sai päiväksi käyttöön ja sen pystyi nappaamaan mukaansa kadunvarresta. Samoin sen saattoi jättää majapaikan läheiselle parkkipaikalle (eli ei suinkaan sinne, mistä sen itsellemme nappasimme). Super kätevää!
Kuvankaunis mutta vaarallinen Paldiski
Paldiski oli päivän ensimmäinen kohteemme. Olin innoissani päästessäni näyttämään kuskille Pakrinniemen eli Paldiskinniemen sortuman. Sieltä on mielettömät maisemat merelle, ja kalliot ovat upea vierailukohde. Minulle maisema tuo mieleen Irlannin, ja meren pauhu sekä aaltojen iskut kallioon taas Portugalin. Joten jos minut tiputettaisiin tänne ensimmäistä kertaa sokkona, en varmasti koskaan osaisi arvata, että seison todella Virossa.
Paldiski on kaunis, mutta myös vaarallinen. Höttöinen ja huokoinen maa-aines voi sortua jalkojen alta milloin vain ja alueella liikkuminen tapahtuukin omalla vastuulla. Vuonna 2008 kymmenien metrien kokoinen pala rantakalliota romahti varoittamatta mereen ja rantakaistale kapeni huomattavasti. Vaikka henkilövahingoilta tuolloin vältyttiinkin, pelko maan sortumisesta on edelleen aiheellinen, sillä kalliossa on yhä suuria reikiä ja halkeamia.
Hylätty tarkkailuasema ja sen mielenkiintoinen historia
Lähtiessämme ajamaan Paldiskista kohti Keilaa, bongasimme meren rannalta upean näköisen hylätyn talon. Kuski pysäytti auton keskelle tietä ja kysyi, pitäisikö käydä kurkkaamassa taloa lähempää. Ai että pitäisikö?! Ja niin käänsimme auton ympäri, parkkeerasimme sen hiekkatien päätyyn ja lähdimme kävelemään talolle. Vaikka se nyt olikin hurjassa kunnossa, saatoin kuvitella, miten upea se joskus oli ollut. Myös näkymät merelle olivat upeat.
Talon historia jäi kiinnostamaan niin paljon, että tein siitä kyselyn (tönköllä virolla) paikalliseen Facebook-ryhmään. Ensin tuntui, ettei kukaan vastaa mitään, mutta lopulta vastauksia kertyi runsaasti, ja talon tarina alkoi selviämään. Kyseessä on Neuvostoliiton aikainen rajavartioston tarkastelupaikka. Aikoinaan koko niemimaa on ollut armeijan käytössä ja suljettu ulkopuolisilta. Myös jonkinlainen merellä kelluva laituri ”kuului kalustoon”, ja jos ymmärsin oikein, laiturilla on säilytetty muun muassa tykkejä.
Meille selvisi, että talo on näkynyt myös Alan Walkerin Faded-musiikkivideolla. Myönnettäköön, että aika tarkkaan sai tihrustaa ennen kuin huomasin talon aivan videon lopussa, mutta joo, siellä se tosiaan vilahtaa.
Pakrin saaret
Talon historiaan liittyvät myös lähistöllä sijaitseva saariryhmä, Pakrin saaret. Saariryhmä koostuu Suur-Pakrista, Väike-Pakrista sekä useammasta pienemmästä luodosta ja karista. Hieman epäloogisesti nimetty, lähimpänä mannerta sijaitseva Väike-Pakri on kuitenkin Suur-Pakria suurempi.
Vironruotsalaiset asuttivat Pakrin saaria lähes 600 vuotta aina vuoteen 1940, jolloin neuvostojoukot valloittivat ne ja saaren asukkaat joutuivat lähtemään evakkoon. Ennen sotaa saarilla asuin noin 360 asukasta, kun taas vuonna 1944 siellä asuin 354 asukasta, joista enää 13 oli virolaista.
Neuvostoaikaan saaret toimivat tykistön harjoitusmaaleina. Väike-Pakrin maaperässä oli paljon räjähtämättömiä ammuksia ja sen takia saarella ei ollut pysyvää asutusta ennen vuotta 2000. Yhä edelleen saarella liikkuessa täytyy kuitenkin noudattaa varovaisuutta ja seurata merkittyjä reittejä.
Rummun louhos ja Murrun vankila – karmivasta vankilasta viihdekeskukseksi
Hylätyltä talolta matka jatkui kohti Rummua, joka on tunnettu veden varaan joutuneesta hylätystä vankilasta. Aikoinaan suljettu alue oli suosittu jännitystä hakevien ja sääntöjä vastaan kapinoivien nuorten keskuudessa, mutta nykyään siellä viihtyvät (luvallisesti!) kaikki, vauvasta vaariin.
Rummun kaivosalueen historia on mielenkiintoinen. Vuonna 1926 Rummuun perustettiin pakkotyöleiri, jossa louhittiin Viron kuuluisaa kalkkikiveä rakennusalan tarpeisiin. Leiri oli luonnollisesti tarkoitettu rikollisille sekä kaikille ”vääriä” mielipiteitä omaaville henkilöille.
Vasta vuonna 1938 leiri sai vakinaisen vankilan statuksen, kun 400 miesvangille tarkoitettu Rummun vankila valmistui vanhan Murrun vankilarakennuksen läheisyyteen. Todellisuudessa siellä majoitettiin huomattavasti enemmän porukkaa, eikä vangeilla tuntunut tuohon aikaan olevan juurikaan oikeuksia – tai vaikka olisi ollutkin, ei niistä liiemmin välitetty.
Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991, ja Viron itsenäistyttyä, Murrun vankila suljettiin. Kalkkikivelle ei enää ollut juurikaan kysyntää, ja uusista muutoksista johtuen työhön liittyvät lait ja säädökset muuttuivat dramaattisesti. Louhoksen pumppu suljettiin, ja kaivos alkoi täyttyä pohjavedellä valtavaa vauhtia. Parhaimmillaan vesi nousi jopa 30 cm päivässä! Lopulta koko louhos ja vankila sekä esimerkiksi työmaakoneet jäivät veden alle.
Myöhemmin myös uudempi Rummun vankila suljettiin kokonaan vuonna 2012. Nykyään siellä toimii vankilamuseo.
Tänä päivänä Rummun louhos on sukeltajien suosiossa, enkä yhtään ihmettele miksi. Kirkkaassa vedessä on helppo sukeltaa, ja ympäristö on todella mielenkiintoinen. Veden alle jääneessä vankilassa voi edelleen nähdä muun muassa sellien sisustusta.
Käydessäni Rummussa järven vesi ei vielä ollut jäätynyt. Luin kuitenkin jostain, että järven jäätyessä paikka on suosittu luistelupaikka, sillä vesi on niin kirkasta, että jään läpi pystyy näkemään pohjaan saakka, jolloin veden alle jääneet talot, työmaakoneet ja työkalut ovat silloin hyvin näkyvissä.
Nykyinen Rummu ei ole omaan makuuni tarpeeksi rosoinen
Mielenkiintoisesta historiastaan huolimatta Rummu oli reissun pettymys. Olen viimeksi käynyt siellä vuonna 2016, jolloin alueelle meno oli vielä tiukasti kielletty. Paikka oli kuitenkin niin mielenkiintoinen, että päätimme mennä sinne luvatta (rikos lienee vanhentunut?). Onneksi löytyi paikallista osaamista sekä tonget, joilla sai verkkoaitaan tehtyjä reikiä hieman suurennettua.
Muistan, miten jännitys kivisti vatsanpohjaa ja säikyimme jokaista rasahdusta, olimmehan luvatta alueella. Ja miten jännitys vaihtui lopulta pakokauhuksi, kun näimme hiekkatietä lähestyvän armeijan auton, josta käskytettiin meitä poistumaan alueelta välittömästi. Ja miten juoksimme läpi puskien ja heinittyneen hiekka-alueen yrittäen päästä autolle mahdollisimman nopeasti. Tai miten seuraavassa hetkessä pelkäsimme, että ajamme kiireessä hiekkatien jättimäisiin kuoppiin ja hajotamme automme.
Nyt jännityksestä ei ollut tietoakaan, sillä Rummusta on vuosien varrella muovattu eräänlainen viihdekeskus. Joka puolella on kylttejä, jotka mainostavat muun muassa sukelluskursseja, kuumailmapallolentoja, festareita ja majoittumismahdollisuuksia. Kaiken rosoisen päälle on rakennettu ja liimattu jotain, ja se aiheutti minussa vahvan vastareaktion. Entä milloin alueelle on oikein tullut ympärivuotinen 10 euron suuruinen pääsymaksu? Tai vankilamuseo (jonne toki pääsee sisäänpääsymaksulla)?
Toisin kuin aiemmin, halusin päästä alueelta pian pois. Vankilan muuriin kiinnitetyissä julisteissa Rummun louhosalue on tupaten täynnä rantapyyhkeillä ja -tuoleilla makoilevia ihmisiä, ja uponneen vankilan vieressä kaiken kirjavissa väreissä koreilee jättimäinen vesiesterata. Kuvat saavat minut kavahtamaan.
Rummua, sellaisena kuin minä haluan sen muistaa, ei ole enää olemassa.
Keila – ja kovaa ohi
Loppureissun Keila-osuus meni hieman vihkoon. En tiedä sekoittiko Rummu pääni totaalisesti, mutta jotenkin en enää lainkaan pystynyt keskittymään kartturin tehtävääni, vaan ajoimme Keilan vesiputousten ohi suoraan kaupunkiin. Tässä vaiheessa väsymys ja nälkä alkoivat kuitenkin painaa, joten sen sijaan, että olisimme kääntäneet auton ympäri ja lähteneet ajamaan takaisinpäin, päätimme mennä syömään paikalliseen pizzeriaan.
Pizzoja syödessämme ja telkkarista pauhaavaa Sykettä sivusilmällä seuraillessamme ulkona ilta alkoi hämärtyä, joten päätimme jatkaa ajoa suoraan Tallinnaan. Olen käynyt Keilan vesiputouksilla aiemmin, joten jos ne ja Keilan muut nähtävyydet kiinnostavat, kannattaa käydä lukemassa tämä aiemmin kirjoittamani postaus.
Lopuksi
On hauska palata paikkoihin, joihin liittyy paljon muistoja ja joissa on viimeksi käynyt useita vuosia sitten. Huomaa, että aikaa on kulunut, ja tunsin itseni lähinnä vanhukseksi, kun en enää ryöminytkään Paldiskissa kielekkeen reunoille ottamaan upeita kuvia, vaan pysyin suosiolla turvallisen matkan päässä reunalta. Tai kun Rummun louhoksella kävely ei enää tuonutkaan samanlaista kutkutusta vatsanpohjaan.
Kaikesta huolimatta Paldiski, Rummu ja Keila ovat mielenkiintoisia kohteita, ja suosittelenkin niitä usein kaikille, jotka haluavat nähdä Virossa ”jotain muuta”. Lisäksi ne sijaitsevat maantieteellisesti järkevän matkan päässä toisistaan ja Tallinnasta.
Ovatko Paldiski, Keila ja Rummu sinulle tuttuja paikkoja? Entä oletko autoillut muualla Virossa?
Lue myös:
Onpa kätevää, että Boltilta saa myös auton vuokrattua. Virossa on kiva automatkailla – toki tasaisuus on vähän mälsää maisemallisesti
Joo, tuo Boltin helppous ja halpuus kyllä pääsi yllättämään! 🙂
Kieltämättä kätevä tuo auton vuokraus. Hintakin on varsin kiva. Nämä eivät ole itselleni tuttuja paikkoja, mutta kaikissa haluaisin käydä – myös siellä Rummussa, vaikka se olikin sinulle pettymys. Virossa ei muuten ole tullut autoiltua, mutta Tartoon olen kertaalleen ajellut.
Virosta löytyy vaikka mitä kivaa, joten rohkeasti vaan seikkailemaan! 🙂
Kiitos näistä hyvistä vinkeistä. Naurattaa muuten vieläkin se meidän parin v takainen reissu Viron Korvemaalle, kun sulla oli unohtunut se takki kotiin ja kertissadetakki toimi taikina
Hahhah, se oli kyllä ikimuistoinen reissu 😀 Tuntui, että olin jäässä ainakin viikon vielä reissun jälkeenkin 😀 😀
Mielenkiintoinen tieto tuo mahdollisuus vuokrata auto Boltista – ehkei juuri näihin kohteisiin, mutta helppona ideana yhden päivän autoretkelle!
Joo, sen helppous ja halpuus kyllä yllätti! Ihan kaikkialla tuota ei taida olla, mutta ainakin Baltian maista löytyy 🙂
Bolt-idean panen mieleeni. Suunitelmissa on Tarto ensi kesäkuussa, joten ehkä liikumme Boltilla. Kiitos! Todella mielenkiintoiset nimet paikkakunnilla, mutta tarinastasi päätellen vähemmän kiehtovat lukuunottamatta tuota mahdollisesti mereen vajoavaa jyrkännettä. Kuvat sieltä upeita.
Suosittelen lämpimästi 🙂 Ja kiitos kommentista!
Oli aivan uusi juttu itselle, että Boltilta saa vuokrattua auton myös! Hyvä tietää! Paldiski kuulostaa aika pelottavalta tuon sortumavaaran vuoksi, en varmaan uskaltaisi astua sinne lähellekään.
Joo, ainakin Baltian maissa se onnistuu 😀 Luulisi, että muuallakin?
Tuo vankilaosa kiinnostaa todella paljon, ja se oli muuten esillä myös matkamessuilla. Tosi hyvä tuo vuokra-auton diili! ja ainahan sitä tulee vaan Tallinnaan suunnattua, mitä nyt pari kertaa on sen lisäks bussilla mennyt maan halki.
Ois kiva seikkailla Virossa joskus myös bussilla, mutta kyllähän tuo ”oma” auto tuo ihan eri lailla vapautta 🙂 Ja jep, nyt on kyllä kerrankin oikeasti hyvä hinta vuokra-autolla!
Paldiski, Keila ja Rummu ovat tuttuja monelta kesältä. Tullut kierrettyä niitä yksin ja poikieni kanssa. Viroa ja Baltiaa muutenkin olen ajanut autolla ristiin rastiin. Nykyisin tulee lähinnä ajettua läpi kun on menossa Eurooppaa alas.
Jep, ihan liian usein Viro tulee vaan ohitettua. Hyvä muistuttaa itseään, että löytyyhän sieltä vaikka mitä kivaa 🙂
Kiinnostavia kohteita kaikki, vaikka ymmärrän hyvin tuon pettymyksen Rummun suhteen, kun aiempaan kokemukseen on liittynyt jännitystä ja kohde on ollut ”oma” eikä ns. turistikohde. Kurkistin karttaa ja hämmästyin miten lähellä Tallinnaa nämä ovatkaan. Itsellä ei siis ole tullut käytyä näistä missään, vaikka ollaan ajettu Virossa aika paljon, se kun sattuu lähes jokaisen Suomessa käynnin matkan varrelle. Mutta ehkä juuri siksi maan läpi tulee usein ajettua tosi nopeasti, vaikka kyllähän Virossa olisi paljon nähtävää – ehkäpä ensi kesänä pysähdytään vähän pidempään!
Juu, näihin on tosiaan helppo mennä Tallinnasta! Ja päivä riittää loistavasti kaikkien kiertämiseen 🙂
Nyt täytyy sanoa, että en hotellin huonon netin vuoksi pystynyt lukemaan kuin alun eikä kuvia näkynyt. Palaan siis myöhemmin, mielenkiinnosta! lukemaan uudelleen. Mutta että Boltilta voi varata auton tuollaisin ehdoin, hienoa. Ehdin lukea vähän vaarallisuudestakin… hiukan ihmetyttää välillä varoitusten puuttuminen (nyt en tiedä oliko tekstissäsi jotain tästä). Nojasin itse tänään Langkawilla veneretken kohteessa kala-altaan reunalla olevaan kaiteeseen, joka lähtikin irti! Olisin voinut tipahtaa sinne altaaseen. Kukaan henkilökunnasta eikä opas ollut moksiskaan. Ilmeisesti sen kaiteen irtonainen tarkoitus oli päästää huoltohenkilökuntaa toimiinsa, mutta eipä kyllä tosiaan ollut mitään mainintaa tai varoitusta.