Ahvensaari on mystinen ja eksoottinen. Hieman syrjässä ja huonosti markkinoitu. Saarella asuu vakituisesti enää vain kymmenen henkilöä, eikä sieltä löydy minkäänlaisia palveluja. Kalkkikaivoksen rauniot, turkoosi vesi sekä saaren eksoottisuus vetävät kuitenkin vierailijoita puoleensa.
Parin tunnin venematka meni hujauksessa. Ihastelin kotikutoisia satamia ja pienen pieniä saaria, joissa tönötti punamullalla maalattuja mökkejä. En ollut ollut tällä suunnalla aiemmin, ja se tuntui kutkutuksena vatsanpohjassa. Muuten hiljainen yhteysalus heräsi eloon, kun vanha merikotka päätti esitellä kalastustaitojaan. Olimme niin lähellä, että saatoin melkein tuntea siivistä tulevan ilmavirran kasvoillani. Me kaikki matkustajat haluamme päästä eturiviin katsomaan tätä luontoesitystä.

Pian olimme perillä. Astuimme hiljaiseen satamaan ja katsoimme siskoni kanssa toisiamme pitkään. Sanoja ei tarvittu, mutta tiesin kummankin meistä miettivän, oliko hommassa mitään järkeä. Vain hetkeä aiemmin olin tajunnut tarkastaa, miten pitkä matka satamasta oli kaivosalueelle. Google Maps ilmoitti tylysti, että kolmen tunnin reissustamme kaksi kuluisi kävelyyn. Molempien otsarypyt syvenivät entisestään, eikä jossain kauempana paukkunut ukkonen kohentanut mielialaa lainkaan.
Lähdimme ripein askelin kävelemään hiekkatietä eteenpäin. Tuntui oudolta, että vielä alle sata vuotta sitten saari oli ollut niin houkutteleva kohde, että sinne oli muutettu muualta saaristosta. Nyt saarta halkovan hiekkatien varrelta löytyi vain muutamia taloja, joista osa näytti siltä, ettei niissä oltu asuttu vuosikymmeniin.
Juuri kun olimme pääsemässä autiosaari-tunnelmaan, pakettiauto ohittaa meidät kapealla hiekkatiellä. Sen kylkiä peittävät pianokuljetuksen teippaukset. Hassua, että joku on tilannut itselleen pianon. Tänne.


Saaren historiaa
Jotta Ahvensaaren erityislaatuisuutta voisi ymmärtää, pitää matkata historiassa hieman taaksepäin. Saarella on asuttu jo vuosisatojen ajan, mutta todellinen murros alkoi 1800-luvun puolivälissä, kun kalkkikiven louhinta käynnistyi. Pienestä saaristokylästä kasvoi vilkas yhteisö, jossa kaivos toi elannon kymmenille perheille ja rytmitti elämää vuosikymmenten ajan.
Kaivoksen ympärille syntyi koulu, kauppa ja aktiivinen kyläelämä. Paikka oli erityisesti ruotsalaisten suosiossa, ja vielä tänä päivänäkin suuri osa mökkiläisistä tulee länsinaapurista. Kun louhinta päättyi 1950-luvulla, myös saari hiljeni vähitellen. Asukkaat muuttivat muualle työn perässä, rakennukset jäivät tyhjilleen ja luonto alkoi ottaa aluetta takaisin omakseen.
Jo kävelymatkalla oli hauska leikitellä ajatuksella, millaista elämä täällä oli ollut, kun kalkkilaivat kuljettivat lastiaan saaristossa ja kaivoksen äänet kantautuivat pitkin rantakallioita.
Nykyään Ahvensaari on tunnettu kirkasvetisestä vanhasta kaivosjärvestä, valkoisena hohtavista kalkkikallioista sekä metsän keskeltä löytyvistä hylätyistä tehdasrakennuksista. Paikka on erityisesti veneilijöiden suosiossa, sillä rantautuminen onnistuu lähellä kaivosta – toisin kuin yhteysaluksella.

Käärmeiden valtakunta
Saaresta ei ollut helppoa löytää tietoa etukäteen. Googlekin korjasi hakuni jatkuvasti Ahvensaaresta Ahvenanmaaksi, mutta kun sinnikkäästi jatkoin etsintöjäni, löysin muutamia videoita ja blogipostauksia sekä pari lehtiartikkeliakin, jotka kertoivat Ahvensaaresta. Kaikissa niissä oli viimeistään kommenttiboksissa maininta siitä, että saarella on paljon käärmeitä. Käärmeitä kammoksuva siskoni ei ollut mielissään reissumme määränpäästä, ja pakko myöntää, että ilman käärmevaroituksia olisimme taatusti tulleet saarelle jo vuosia aiemmin.
Päivä oli hiostavan lämmin, joten olimme varmoja, että törmäisimme käärmeisiin. Kieltämättä kivikossa ja heinikossa liikkuminen hieman jännitti, ja olimme koko ajan kuulevinamme epämääräistä sihinää tai kahinaa jalkojemme juuresta. En tiedä, auttoiko tömistely yhtään mitään, mutta niin me vain tömistelimme eteenpäin ja pahimmissa ryteiköissä otimme myös pitkät oksat avuksemme.



Saapuessamme kaivosjärvelle, olo oli epätodellinen. Olimme saaneet olla koko päivän aika lailla kahdestaan, emmekä olleet törmänneet edes saaren asukkaisiin missään. Kuitenkin kaivoksen lähettyvillä kävi aikamoinen kuhina, sillä useampi seurue oli tullut nauttimaan turkoosista järvestä. Osa hyppi korkealta kallioilta veteen, kun taas osa nautti eväitään hieman syrjempänä. Joku oli raahannut muovituolejakin paikalle, ja jostain kauempaa kuului vienoa musiikkia. Yhtäkkiä tuntui, että aiemmin uinunut saari oli herännyt eloon, ja metsäpoluillakin oli elämää. Päättelimme muiden olevan veneilijöitä, sillä heistä kukaan ei ollut tullut kanssamme yhteysaluksella saarelle.
Lähestyessämme järveä, meitä varoitettiin heti käärmeenpoikasista. Vain hetkeä aiemmin joku oli nähnyt useita luikertelemassa kivenlohkareiden taakse. Siskoni ilme muuttui heti huolestuneeksi, ja ehdin jo hetken miettiä, mihin olin meidät oikein raahannut. Onneksemme loppureissu sujui kuitenkin yhtä käärmeettömästi kuin siihenkin asti.



Vinkit Ahvensaareen matkaaville
-
-
Ahvensaareen pääsee yhteysaluksella Nauvon vierasvenesatamasta. Aikataulu löytyy täältä. Muista varata paikat yhteysaluksesta etukäteen!
-
Saaressa ei ole palveluita, joten matkaan kannattaa pakata juotavaa ja evästä. Yhteysaluksesta löytyy jääkaappi ja pakastin, joissa voi pitää omia eväitä matkan (n. 2 h) ajan.
-
Mikäli tulet ja lähdet saman päivän aikana, kannattaa saarelle ottaa polkupyörä tai auto mukaan. Näin jää aikaa nauttia kaivosalueesta, eikä koko reissu mene kävelymatkoihin.
-
Muista, että yhteysaluksen aikataulu on suuntaa antava, joten satamassa kannattaa olla reilusti ajoissa.
-
Varustaudu kunnon jalkineilla ja pitkillä housuilla! Maasto on paikoitellen haastavaa, joten hyvät kengät ovat tärkeät.
-
”On meillä satamassa yksi valopylväs ja postilaatikko”
Päivä Ahvensaarella oli hieman hätäinen. Emme koskaan löytäneet kallioluolia, ja oli inhottavaa, kun koko ajan piti pälyillä kelloa, jotta pysyisimme aikataulussa.
Kun lähdimme tarpomaan kaivokselta takaisin satamaan, tajusimme, ettemme millään tulisi ehtimään päivän viimeiseen yhteysalukseen. Pieni paniikki meinasi iskeä, sillä saaressa ei ollut tarjolla majoituspalveluita, emmekä olleet varautuneet retkivarustein. Ukkonen jyrisi koko ajan lähempänä, ja verenhimoiset itikat ja paarmat tuntuivat syövän meidät elävältä. Paniikinomaisesti huiskimme ötököitä kauemmas samalla, kun koetimme valaa toisiimme toivoa siitä, että jollain ihmeen kaupalla saattaisimme ehtiä aluksen kyytiin…
Siinä vaiheessa, kun yhteysaluksen lähtöön oli puoli tuntia aikaa ja Mapsin mukaan kävelyyn kuluisi vielä lähemmäs tunti, teki mieli heittää hanskat tiskiin. Kirosin jo ääneen, mutta sisko (tapansa mukaan) kehotti pysymään rauhallisena ja ratkaisukeskeisenä. Ja oikeastaan samalla hetkellä tulimme talolle, jonka pihalla istuskeli vanhempi nainen. Ensimmäinen saaren asukas, jonka sinä päivänä bongasimme. Katsoimme siskoni kanssa nopeasti toisiamme, ja päätimme mennä rohkeasti juttusille.
Nainen oli ihana. Katseessa oli viisautta ja silmäkulmissa naururyppyjä. Ilman sen kummempia kommervenkkejä, hän lupasi heittää meidät satamaan. Matka ei ollut pitkä, mutta kuoppainen hiekkatie piti huolen siitä, että vauhti pysyi maltillisena. Ehdimme jutella saarielämästä ja siitä, miten yhteishenki on oikeastaan kaikki, mitä Ahvensaarella oli enää jäljellä.
”Joskus täällä oli kyläkoulu, kaupat ja kaikki. Nyt meillä on satamassa yksi valopylväs ja postilaatikko.”

Ahvensaari – kenelle se sopii?
Lupasin naiselle kertoa Ahvensaaresta eteenpäin seuraajilleni. Ja vaikka paikasta miten paljon pidinkin, jouduin miettimään pitkään, kenelle voisin sitä suositella. Ehkäpä saaresta saavat parhaiten irti seikkailijasielut, veneilijät sekä henkilöt, jotka etsivät joko eksoottista piknik- tai uintipaikkaa (tai molempia).
Saarella ei ole minkäänlaisia palveluita, joten se jo pelkästään karsii innokkaiden määrää. Lisäksi kalkkikaivoksen rauniot, joita nykypäivän harvat vierailijat tulevat ihailemaan, ovat maastoltaan hyvin vaikeakulkuista, joten en lähtisi paikkaa kaikille suosittelemaan.
Onko Ahvensaari tuttu paikka? Mitä muita saariston piilotettuja helmiä tiedät?

Lue myös:


Aika mukava päiväretkikohde kyllä. Käy mielestäni jokaiselle joka haluaa rauhaa ja haistella meri-ilmaa rauhassa. Hyvällä kelillä toki vain.
Juu, ei tuolla(kaan) ole kiva olla vesisateella 🙂
En ole koskaan tästä paikasta kuullutkaan, varmaan siksi että kyseessä on saari. Piti ihan kartalta katsoa missä tämmöinen paikka on.
Onpa erikoinen: on niin syrjässä, ettei siellä ole paljon edes geokätköjä! Osaisinkohan suositella syrjäistä helmeä. Mitenkähän olisi Säppi, vai onko se liian tunnettu. Talvinen Jurmo ei turistimassoja vedä.
Olipa mielenkiintoinen juttu ja kohde! Ei ollut Ahvensaari ennestään tuttu minulle. Hyvä, ettette törmänneet käärmeisiin, hui! Hyvä myös, että ehditte sille alukselle! 🙂
Veneilijälle saaren ruotsinkielinen nimi Avensor on ehkä tutumpi, vaikka tunnustan, että olen sitä katsellut vain merikartalla/plotterin näytöllä, rantautumista saareen ei tullut koskaan tehtyä. Karuja – ja hienoja – maisemia kyllä!