Vatsanpohjaa kutkutti, kun kiipesin Aurajoen rannalle ankkuroituneen aluksen kyytiin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja uninen Turku alkoi vasta hiljalleen heräillä tähän päivään. Olin innoissani, sillä tänään pääsisin pitkästä aikaa Seiliin. Mielettömän kauniille saarelle, jolla on hurjan synkkä historia.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kertani saarella. Olen ollut täällä parina kesänä aiemminkin, ja lisäksi olen lukenut kymmenittäin lehtijuttuja ja haastatteluja paikkaan liittyen. Jollain oudolla tavalla Seili on aina kiehtonut minua, joten uusintareissut saarelle eivät koskaan tuota pettymystä!
Laudat omaan ruumisarkkuun piti tuoda tullessaan
Seilin saarta alettiin asuttamaan jo 1500-luvulla, mutta Seilin kuuluisa lepra- eli spitaalipotilaiden sairaala rakennettiin saarelle vasta 1600-luvulla. Vuonna 1619 Seiliin muuttivat ensimmäiset sairaalan asukkaat: spitaaliset hoitajineen sekä köyhiä ja vaivaisia Turun alueelta. Lääkäriä tai varsinaista hoitoa ei kuitenkaan ollut saatavilla, ja potilaita yritettiinkin parantaa lähinnä viinan, ”taikaveden” ja Jumalan sanan avulla.
Sairaalassa eli yhtäaikaisesti noin 30–60 leprapotilasta, ja kaikkiaan heitä tiedetään olleen siellä ainakin 663. Monet tuotiin saarelle väkisin, sillä Seiliin kerran joutunut ei enää päässyt sieltä pois. Mukanaan potilaat toivat 20 taalaria ja arkkulaudat omaa ruumisarkkuaan varten.
Kun lepra alkoi kadota Suomesta 1700-luvulla, saarelle perustettiin mielisairaala. Sairaalaa kehitettiin ja parannettiin tuntuvasti 1800-luvun puolivälissä, ja siitä tuli erityisesti kroonisten naispotilaiden sijoituspaikka. Monien tautien ajateltiin olevan Jumalan rangaistusta, ja sairaat, köyhät ja seksuaalisesti aktiiviset (eli ”moraalittomat”) naiset leimattiin helposti mielisairaiksi. Kunnilla ei aina ollut varaa hoitaa tällaisia naisia köyhäintalossa, joten Seilin mielisairaala nähtiin usein helppona ratkaisuna. Naimattoman naisen mielisairaus oli helpompi perustella, sillä se kytkettiin moraalittomuuteen ja poikkeavaan elämäntapaan. Potilaiden joukosta löytyi myös monia sellaisia naisia, jotka olivat surmanneet lapsensa: He olivat usein piikoja, jotka olivat tulleet raskaiksi tilan isännille, jotka olivat hylänneet sekä lapset että piiat, ja tämän seurauksena moni nainen oli pitänyt parhaimpana vaihtoehtona surmata pienokaisensa…
Mielisairaalassa potilaista huolehdittiin sellimäisissä oloissa: kaikki ruuasta ja asumisesta lähtien muistutti lähinnä vankilaa. Ruoka oli yhtä karua kuin meno Seilillä muutenkin: lähinnä luukeittoa, lanttua ja silakkaa.
Seilissä hoidettiin mielisairaita aina vuoteen 1962 asti. Tämän jälkeen mielisairaalan tilat siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön.
Kun puuristi mätäni, hautapaikka oli valmis seuraavalle
Seilistä löytyy myös 1770-luvulla rakennettu puukirkko. Kirkossa oli omat sisäänkäyntinsä ja erilliset tilat spitaalisille ja terveille: Länsipäässä oli leprapotilaille tarkoitettu ovi, kun taas etelässä oli terveiden ovi. Spitaalisille rakennettiin myös kirkon sisälle oma aidalla erotettu tilansa alttareineen.
Kirkkoa ympäröivällä pienellä hautausmaalla puuristit muistuttavat edelleen sairaiden kohtalosta. Kirkon suunnasta katsottaessa, hautausmaan oikealla puolella on potilaiden haudat. Tällä puolella on lähinnä valkoisia puuristejä. Koska hautausmaa ei todellakaan ole mikään suuri, potilaita haudattiin samoihin hautoihin. Puuristin mädäntymistä pidettiin merkkinä siitä, että ruumis oli tarpeeksi hajonnut, jotta samaan hautaa voitiin haudata seuraava potilas.
Hautausmaan vasen puoli taas koostuu sairaalan henkilökunnan ja saaren asukkaiden haudoista. Toisin kuin potilailla, saaren henkilökunnan hautoja koristivat usein metalliristit ja osassa oli jopa hautakivet.
Outo ja rauhaton käyttäytyminen olivat mielisairauden merkkejä
Vuosien aikana Seilin mielisairaalassa hoidettiin noin 200 potilasta. Vaikka aikaa on kulunut, Seilissä on vielä nähtävissä entiselleen jätetty yhden hengen potilashuone mielisairaalan ajalta. Huone sijaitsee päärakennuksessa, eli entisessä mielisairaalarakennuksessa, jonne vierailijoilla on vapaa pääsy.
Potilashuoneet olivat 1,80 x 2 metriä suuret, ja kaikissa oli oma ikkuna, peti ja pieni pöytä. Huoneet lämmitettiin kamiinoilla, joiden avattavat lämmitysluukut olivat turvallisuussyistä vain käytävän puolella. Mielisairaalan huoneet maalattiin suurilla ruskean erisävyisillä neliöillä, sillä suurten geometristen kuvioiden ja valittujen värien ajateltiin auttavan potilasta rauhoittumaan. Jos potilas oli rauhaton, hänet voitiin eristää omaan huoneeseensa, ja eristysaika saattoi olla mitä tahansa tunnin ja useamman kuukauden väliltä…
Häiritsevä, outo ja rauhaton käyttäytyminen oli tavallinen syy tulla tuomituksi mielisairaaksi. 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa tavallisimpia diagnooseja olivat melankolia ja mania. Seiliin otettiin myös niin kutsuttuja vajaamielisiä, joilla katsottiin olevan matalampi älykkyysikä kuin ns. ”normaaleilla” henkilöillä. Vajaamieliset taas jaettiin debiileihin, imbesilleihin ja idiootteihin. Idioottien (tylsämielisten) älykkyysikä katsottiin olevan noin 0-6 vuotta, imbesillien (vähämielisten) 6-14 vuotta, kun taas debiilit (heikkomieliset) pystyivät älykkyydeltään yltämään lähes normaalin henkilön tasolle. Vajaamielisten lisäksi Seilissä oli myös jonkin verran kriminaalipotilaita, jotka oli tuomittu syyntakeettomiksi tekemäänsä rikokseen.
Potilaiden hoito
Hoitomenetelminä toimivat lähinnä erinäiset tavat, joilla potilaat saatiin rauhallisiksi, kuten kylvyt, kääreet, eristäminen ja sitominen. 1900-luvulla tulivat myös ensimmäiset rauhoittavat lääkkeet. Seilissä ei kuitenkaan koskaan tehty mitään kirurgisia toimenpiteitä tai sähkö- ja insuliinisokkihoitoja. Mielisairaiden hoitoa varten ostettiin sen sijaan kahleita, lukkoja ja viiloja. Seinään kahlitseminen ei ollut Seilin erikoisuus, vaan menetelmää käytettiin yleisesti koko Euroopassa mielisairaiden hoidossa.
Seilissä päivärutiinit olivat tarkkaan säädeltyjä. Kontaktit ulkomaailmaan olivat vähäiset, sillä saarella ei käynyt vieraita. Ruumiillista työtä pidettiin terapiana, ja potilaat valmistivatkin tekstiilejä, pesivät, siivosivat ja tekivät muuta sairaalan työtä. Jotkut luotettavat potilaat päästettiin töihin myös saaren asukkaiden taloihin, ja toiminnan loppupuolella osa vahti jopa saaren työntekijöiden lapsia. Rauhalliset ja luotettavat potilaat saivat myös ulkoilla sairaalan puutarhassa.
Muistan myös lukeneeni, että Seilin naiset olisivat keittäneet myös viinaa ja myyneet sitä merimiehille ja saaristolaisille. Toiminta alkoi kuitenkin olla niin tuottoisaa, että se päätettiin lopettaa: ei tuntunut oikealta, että leprapotilaat pyörittivät menestyvää liiketoimintaa.
Oli myös mielenkiintoista lukea, ettei Seilissä ikinä ollut psykiatrin virkaa ja että mielisairaalan aikoihinkin Seilin ylilääkärinä toimi tuiki tavallinen kunnanlääkäri. Luultavasti osittain myös tästä syystä mielisairaita pyrittiin hoitamaan mahdollisimman yksinkertaisin ja edullisin menetelmin.
Miten Seiliin pääsee ja millä hinnalla?
Seilin saari on erityisesti kesäkuukausina erittäin suosittu retkikohde. Se on jo sellaisenaan vaikuttava paikka, mutta myös helppo yhdistää Saariston rengastiehen. Laivaliput kannattaa varata reilusti etukäteen, ja mikäli haluaa saada hyvän paikan esimerkiksi laivan kannelta, suosittelen olemaan ajoissa liikenteessä. Olen varannut liput noin kolme viikkoa etukäteen, ja silloin niitä on ollut vielä tarjolla. Myös laivalle kannattaa tulla ajoissa, jos haluaa hyvät paikat kannelta. Innokkaimmat ovat yleensä jonottamassa jo 45 minuuttia ennen laivan lähtöä.
Seiliin pääsee lautalla Nauvosta ja Turun keskustasta, josta mekin lähdimme liikkeelle. Menopaluulipun hinnaksi tuli tänä vuonna (2026) 47 euroa, ja matkaan kului aikaa vajaa pari tuntia suuntaansa. Saarelle sen sijaan ei ole pääsymaksua, mutta Seilin museokirkkovierailu maksaa muutaman euron. Museokirkko on avoinna pääasiassa kesäkuukausina sekä erinäisinä päivinä loppukesästä ja alkusyksystä. Aukioloajat kannattaa tarkistaa etukäteen.
Päiväretken lisäksi Seilissä on mahdollista myös yöpyä, ja saarelta löytyy majoitusvaihtoehtoja eri tarpeisiin. Kesäaikaan saarelta löytyy ravintola ja kahvila, jotka tosin ovat usein melko ruuhkaisia. Vinkki vitonen siis kaikille Seiliin matkaaville: kannattaa ottaa omat eväät mukaan, sillä saarelta löytyy useita ihania piknik-paikkoja.
Lopuksi
Seilin saari hurmaa kerta toisensa jälkeen ja lähteminen sieltä on aina vaikeaa. Haluaisin jäädä tutkimaan sitä vielä lisää ja kysellä oppailta potilaiden tarinoista ja kohtaloista. Kuulla vielä vähän lisää ja koettaa ymmärtää, miksi silloin on toimittu, kuten on toimittu.
Tallustellessani takaisin Postilaiturille huomaan jälleen kerran pohtivani Seilin vastakohtaisuuksia: miten ihmeessä näin kauniilla ja viihtyisällä saarella on voinut olla noin kammottava historia.
Onko Seilin saari tuttu? Entä oletko kuullut tai lukenut sen surullisesta historiasta?
Lue myös:
Saaren tarina ja historia on tuttu. Kerran olemme siellä käyneet ja voisin kyllä käydä toiseenkin kertaan. Saarella toden totta on vaikuttava historia ja se on muutenkin hieno vierailukohde.
Seilistä on kyllä saatu mainio vierailukohde 🙂 Yövyittekö myös vai olitteko vain päiväreissulla?