Kurjenrahkan kansallispuisto ja Savojärven kierros – ikoninen yhdistelmä, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Siskoni kanssa mietimme, voiko edes sanoa käyneensä Kurjenrahkassa, jos ei ole kiertänyt sen suosituinta reittiä Savojärven ympäri.
Heti alkuun järkytys. Selaillessani blogini arkistoja, huomasin etten ole kirjoittanut Kurjenrahkasta kertaakaan omaa postausta. Nimi kyllä vilisee useammassakin listauksessa, jossa olen luetellut lempipaikkojani Varsinais-Suomessa. Olen käynyt Kurjenrahkassa useita kymmeniä kertoja, joten tuntuu melkein rikokselta, ettei kansallispuisto ole saanut omaa postaustaan kaikkien näiden vuosien aikana.
Mutta (kuten liian usein joudun elämässäni toteamaan), parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Pitkospuita ja suopursuja
Savojärven kierros on 6,5 kilometriä pitkä rengasreitti, jossa nimensä mukaisesti kierretään Savojärven ympäri. Lenkkiin saa yhdistettyä myös vajaan parin kilometrin mittaisen Karpalopolun, joka lähtee ja palaa Savojärven kierroksen reitille. Parkkipaikkoja löytyy sekä Kurjenpesältä että Rantapihalta. Olen yleensä lähtenyt matkaan Kurjenpesältä, mutta nyt ajoin jostain kumman syystä Rantapihalle. En tiedä miksi, mutta Kurjenpesä on kyllä kivempi aloitus- ja lopetuspiste lenkille.
Kierroksen aikana pääsee nauttimaan kilometritolkulla pitkospuista. Myös suopursut tuoksuivat edelleen yllättävän voimakkaasti, ja se jos mikä sopi meille mainiosti.
Savojärven kierros on omien kokemuksieni mukaan melko ruuhkainen, ja tämä olikin ensimmäinen kerta, kun törmäsimme vain kahteen muuhun porukkaan, jotka olivat samaisella lenkillä. Ohitukset ovat kapeilla pitkospuilla paikoitellen melko haastavia, joten oli ihan kiva, että tällä kertaa kaikki olivat menossa samaan suuntaan, eikä kellään ollut tarvetta ohittaa toista.
Syksyn tulo näkyi myös siinä, että paikoitellen pitkoksilla oli melko paljon vettä. Vaelluskengät olisivat olleet järkevämpi valinta, mutta ihan hyvin selvisin myös ”kaupunkilenkkareillani” ja nilkkapituisilla trikoilla. Mutta on ollut myös kerta, jolloin jouduin marraskuun vesisateessa riisumaan kenkäni, ottamaan mäyräkoiran syliin ja kävelemään yhden pitkospuuosuuden paljain jaloin. Mäyräkoira nautti sylikyydistä samalla kun koetin itse pysyä pystyssä liukkailla pitkoksilla…
Sympaattisia kohtaamisia pitkoksilla
Lempeäsilmäiset papparaiset ovat suurin heikkouteni (surusilmäisten eläinten lisäksi). Heissä on usein jotain niin sympaattista, että tekisi mieli käydä halaamassa jokaista ja kysellä ohjeita siihen, miten tästä elämästä selviää ilman kyynistymistä.
Siksi onni ja ilo läikehtivätkin yli, kun pitkoksilla kävellessämme useampi papparainen liittyi seuraamme. He nousivat suolta karpaloämpäreitään sylissä puristaen, ja esittelivät meille ylpeinä saalistaan. He kertoivat etelänmatkalla palaneista polvista ja siitä, miten näinkin viileänä päivänä suolla voi ihan hyvin olla paljain jaloin, sillä koko kesän lämpöä kerännyt suo on pinnan alta yllättävän lämmin. Tai miten soita ei kannata pelätä, ja etteivät ne imaise ketään sisäänsä. Tärisevin käsin he kaatoivat kahvia termaristaan ja pahoittelivat, kun eivät kuksien puutteen takia voineet tarjota meille iltapäiväkahveja. Meidän ei tarvinnut miettiä kysymyksiä, sillä papparaisten puheet täyttivät ilman muutenkin.
Ja niin suolla kuluttamamme aika vain venyi ja venyi. Yhtäkkiä hämärä alkoi laskeutua ja totesimme, että meidän pitää kiiruhtaa askeleitamme. Ja juuri kun ajattelimme, että pääsemme vihdoin jatkamaan matkaa, jostain tuli taas uusi tähtisilmäinen papparainen karpaloämpäri kainalossaan. Ja kuten muut, hänkin halusi kertoa, miten suolla kannattaa liikkua tai miten vielä löytyy syötäviäkin karpaloita, vaikka osa on jo vähän ylikypsiä. Ääni oli pehmeä ja silmissä pilkettä.
Ja jostain kumman syystä nämä kohtaamiset tuntuivat erityisen arvokkailta. Voimme vain toivoa, että ne olivat sitä myös papparaisille.
Kuhankuonon rajakivi
Savojärven kierrosta kävellessään vastaan tulee myös rajakivi, joka sijaitsee peräti seitsemän kunnan rajalla. Kivelle rajoittuvat Nousiainen, Mynämäki, Aura, Pöytyä, Rusko, Masku ja Turku.
Kivi lienee kansallispuiston tunnetuin nähtävyys, mutta harmillisen usein kuulee, että vierailijat ovat ohittaneet tämän tyystin. ”Missä siellä se siis oli?” ja ”En mä vaan huomannut mitään” ovat tuttuja tokaisuja ensikertalaisten suusta. Mitenkään piilossa kivi ei ole, mutta se sattuu osumaan kohtaan, jossa on paljon muutakin ihailtavaa, kuten kurkipatsas. Lisäksi kivi sijaitsee isomman kalliolohkareen vieressä, joten voi olla, että se jo senkin takia jää huomaamatta.
Onko Kurjenrahkan kansallispuisto tuttu paikka? Entä onko Savojärvi kierretty?
Lue myös:
