koiran kanssa retkeily yö ulkona

Ensimmäistä kertaa yötä vuokratuvassa

On ideoita ja sitten on tyhmiä ideoita. Valtteri-myrskyssä vuokratuvalle lähteminen kuuluu ehdottomasti niihin ei-niin-järkeviin ideoihin. Olin vuokrannut ensimmäistä kertaa ikinä vuokratuvan. Paikaksi valikoitui Liesjärven kansallispuisto, sillä kaverini kaveri oli vieraillut siellä muutama viikko aiemmin, ja mökki näytti Insta-Storyissa varsin viihtyisältä. Tein varauksen, maksoin vuokran ja odotin innolla. Ja sitten iski Valtteri.

Lunta tuli aivan älyttömästi. Mies lähti edeltä vuokratuvalle, koska minulla oli vielä töitä tehtävänä. Vaikka kuinka yritin olla tehokas ja nopea, ilta alkoi jo hämärtyä, kun vihdoin sain itseni pihalle. Muutaman sadan metrin matka autolle tuntui varsinaiselta urheilusuoritukselta rinkka selässä, mäyräkoiraa perässä raahaten. Sitten alkoi kilpurin kaivaminen lumikinosten keskeltä.

”Koko kylän reissu”

Olen todennut tämän usein, mutta totean taas: kyllä se niin on, että kun meikäläinen lähtee reissuun, niin siihen osallistuu koko kylä.

Ai miten niin? No ensinnäkin, autoa peruuttaessa jäin jumiin kinokseen. Ja koska en ole mikään oikea rallikuski (eli pääsen kyllä kovaa eteenpäin, mutta siihen se sitten jääkin), niin en oikein osannut toimia. Huudatin kaasua ja kytkintä, ja auto kaivautui syvemmälle kuoppaan. Kiltit naapurit tulivat onneksi apuun, ja yhteistuumin saimme auton liikkeelle. Mietin hiljaa mielessäni, ettei koko touhussa ole järjen hiventäkään ja viisainta olisi jäädä kotiin, mutta kun eräs naapureista kysäisi, meinaanko ihan oikeasti lähteä tässä kelissä ajelemaan, nyökkäsin hetkeäkään epäröimättä.

Seuraava vastoinkäyminen koettiin kylmäasemalla, jonne minun oli pakko kaartaa, sillä bensavalo oli jo uhkaavan pitkään palanut punaisella. Autoni on kokenut kylmiä talvia ennenkin, eikä koskaan ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Kuitenkin nyt Valtteri oli kurittanut kilpuriani sen verran rajusti, ettei bensaluukku auennut millään. Painoin avausnappia, raavin jäätä, hakkasin (nyrkein) ja potkin (nastakengin), mutta luukku pysyi visusti kiinni. Seurauksena tästä riehumisesta käsistäni alkoi vuotata verta. Ja ne ketkä tuntevat minua yhtään paremmin tietävät, että veri on meikäläiselle aikamoinen no-go. Tai siis vain silloin, jos se tulee itsestäni. Kaverilta saa kyllä irrota vaikka pää, ja pysyn silti rauhallisena. Toista se on kuitenkin silloin, kun omista sormista vuotaa verta (taustatietona, että olen pyörtymisvaarassa jokaisesta viiltohaavasta tai kynsinauhasta, josta näkyy hiemankaan punaista).

No, siinä minä nyyhkin bensa-asemalla sormet veressä ja yritin potkia bensaluukkua auki, kun paikalle kaartoi prinssi valkoisella pakettiautollaan. Katseli hetken touhuani ja kysyi sitten hämäläiseen tyyliin hyvin varovasti ja hitaasti, tarvitsisinko kenties apua. Alahuuli vapisten sain nyökättyä, ja mies kiiruhti apuun. Hän tutkaili bensaluukkua, pyysi välillä painamaan nappia ja tutkaili taas lisää. Ja hetken päästä kuului naps, ja luukku aukesi. Siinä vaiheessa itkin ehkä jo hieman enemmän onnesta kuin paniikista. Mies varmisteli, olinko varmasti kunnossa ja kyseli varovasti, onko mitään järkeä lähteä tuossa mielentilassa ja säässä yhtään minnekään. Nyökkäsin taas vähän liian itsevarmasti. Kiittelin miestä vuolaasti ja lähdin sitten kiireesti metsästämään laastareita. Ei sekään pysähdys ihan nappiin mennyt, sillä parkkipaikalla osuin johonkin, mikä ei auton pohjasta kuuluneesta äänestä päätellen ollut ihan mikään pieni.

Ajomatkaa en edes ala (tai halua) sen kummemmin kuvailla. Riittänee, jos kerron, että matkaan meni melkein triplasti normaalia enemmän aikaa, auto juuttui jopa tiellä hankeen ja matka sisälsi liian monta läheltä piti -tilannetta, kun viime hetkellä tajusinkin, että nyt ei ollakaan enää tiellä, vaan vaarallisen lähellä ojaa…

Perillä

Mutta niin siinä kävi, että kaikesta sekoilusta ja huono-onnisuudesta huolimatta pääsin vihdoin perille Liesjärven kansallispuistoon, jonka parkkipaikalla mies oli minua vastassa. Matka tuvalle ei ollut pitkä, vain muutamia satoja metrejä, mikä olisi normaalioloissa ehkä ärsyttänyt, mutta tässä tilanteessa tuntui enemmänkin pelastukselta. Päätie oli aurattu samana päivänä, joten kulku oli varsin kevyttä, vaikka uutta lunta olikin satanut tielle jo useita senttejä. Sen sijaan mökille vievä polku oli tietenkin paksun hangen peitossa. Tai no, oli mies siitä ehtinyt harppomaan reitin pariin kertaan, mutta näillä töppöjaloilla sai kyllä tehdä aikamoisia loikkia perässä. Ja jos minulla oli vaikeuksia hangessa, niin voitte vaan kuvitella, mitä mieltä seniorimäyrä oli tästä ideasta. Onneksi mies on vahva (ja huomattavasti pidempijalkaisempi kuin kumpikaan meistä), ja hän kaappasikin rimpuilevan mäyrinkäisen kainaloonsa.

Ja vihdoin, ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen olimme perillä Peukaloisen vuokratuvalla. Ja se oli juuri niin söpö kuin olin storyjen perusteella ajatellutkin. Kompakti, muttei lainkaan pieni tai ahdas. Sellainen mummonmökki, jossa olo oli heti kovin kotoisa. Edelliset vuokralaiset olivat tehneet jättimäisen kasan halkoja valmiiksi, joten niistä ei tarvinnut huolehtia missään vaiheessa. Oli kivaa vain istuskella, katsella liekkejä ja nauttia siitä, ettei ollut saavutettavissa. Kännykkä ei siis toiminut, ja siinä hetkessä se tuntui todella hyvältä. Oli kiva päästä kunnolla rauhoittumaan.

Kiersimme mökkipihaa otsalamppujen valossa, löysimme lammelle ja tamppasimme huvin vuoksi polkuja pihapiiriin. Lumisade alkoi hiljalleen hellittää, taivas kirkastui ja yhtäkkiä taivas oli täynnä tähtiä.

Palasimme mökkiin, paistoimme leipää ja juhlimme pienimuotoisesti mäyrinkäisen synttäreitä. 11 vuotta. Toisaalta se tuntuu ihan järjettömän pitkältä ajalta – enhän ole vanha vielä itsekään. Mutta silti pelottaa, että matkamme loppuu pian, ihan alkumetreille. Ei kuitenkaan ollut oikea paikka tai aika synkistelylle, sillä mäyrinkäistä hemmoteltiin: se sai sujahtaa talvimakuupussiini (, vaikka olin raahannut mukaan myös Dodon oman kesämakuupussin) ja sille syötettiin ihan liikaa lihapullia. Homma kostautui yöllä muutamalla ylimääräisellä ulkoilureissulla, mutta eipä se haitannut. Kivikova laveri ja hieman liian kuumaksi lämmitetty mökki eivät muutenkaan tarjoilleet kovin hyviä yöunia – päinvastoin. Aamulla olo oli jotenkin sekava: toisaalta levännyt, mutta samaan aikaan kuin jyrän alle jäänyt.

Kahden luontopolun taktiikalla

Kun olimme siivonneet tuvan ja tehneet polttopuut seuraaville vierailijoille valmiiksi, lähdimme vielä koluamaan kansallispuistoa tarkemmin. Päädyimme kiertämään sekä Peukalolammi-Kaksvetisen esteettömän reitin että Hyypiön reitin, josta poikkesimme myös Kyynäränharjulle. Paikka on varmasti yksi Liesjärven suosituimmista – tai ainakin kuvatuimmista kohteista. En ole aiemmin käynyt Kyynäränharjulla ja odotinkin innolla, miltä paikka näyttäisi talviasussa. Ja noh, pakko sanoa, ettei kovinkaan kummoiselta. Ehkä dronella olisi voinut saada hienompia otoksia kuin mitä nyt tuli napsittua. Muutenkin korkeassa hangessa kahlaaminen huonosti nukutun yön jälkeen vei paikasta ehkä suurimman hehkun.

Hassua muuten, miten aina talviaikaan lähden hieman liian positiivisin mielin retkeilemään. Vaikka tiedän (ja järkikin sen sanoo), ettei polkuja ole aurattu eikä teitä hiekotettu, niin silti aina yllätyn talvisten reittien liukkaudesta ja vaikeakulkuisuudesta. Liesjärvi ei ollut poikkeus. Kahlasimme hangessa välillä mäyräkoiraa sylissä kantaen. Vähäuninen yö kuului pienenä kiukkuisena puhinana ja äksyilynä. Jo ties kuinka monennetta kertaa pitkospuulta harhaan astuttuani aloin taas miettiä, oliko hommassa mitään järkeä. Sukat olivat vaelluskengistä huolimatta läpimärät ja selkä litimärkä hiestä, sillä vauhdista päälle heitetty laskettelutakki oli ihan liikaa moiseen kuntoiluun.

Huhhei, voin kertoa, että oma sänky  ja lämmin sauna tuntuivat erityisen hyviltä tämän seikkailun jälkeen! Kaikesta ulinasta huolimatta vuokratupakokemus oli varsin onnistunut, ja mielelläni testaan niitä jatkossakin! Varsinkin näin talviaikaan mökkiasumus kaminalla tuntuu kunnon luksukselta. Tulevia seikkailuja varten täytyy vain hieman paremmin suunnitella reittejä tuvan ympärille. Nyt kun tuntui vähän hölmöltä vain marssia rinkka selässä muutaman sadan metrin matka parkkipaikalta tuvalle.

Mitenkäs te muut, ovatko vuokra-, päivä- tai autiotuvat tuttuja? 

(23) Kommentit

  1. Oho, en tiennyt, että Liesjärvellä on vuokratupa! Voisi lähteä itsekin sitä testaamaan, joskin ehkä hieman paremmassa säässä, heh. Vaikka talvella se sinällään mielestäni on kaikkein tunnelmallisimmillan.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Joo, sieltä löytyy oikeastaan muutamakin vuokratupa! 🙂 Varaukset kannattaa tehdä ajoissa, sillä ne on (varsinkin viikonloppuina) pitkälle varattuja!

  2. Juu, Suomen kansallispuistojen olemassaoloon uskomme vain sulan maan aikana 🙂 Näin siitä huolimatta, että parissakin paikassa on mainostettu niiden hienoja latuverkostoja. Sitkeitä sissejä olette!

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Heh, taidan kohta siirtyä samaan leiriin teidän kanssanne 😀 Sen verran haaastavalta tämä talvinen kansallispuistoharrastus välillä tuntuu…

  3. No olipa säätöä ennen kuin pääsit lopulta mökille. Viime kesältä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa vuokramökki -kokemus. Vietimme kahden pariskunnan voimin juhannusta Karkkilassa omassa saaressa. 😊

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Oi, missä päin Karkkilaa olitte? Kuulostaa ihanalta!

  4. Joskus matka kohteeseen voi olla haastava, mutta pääsit kuitenkin mökkiin. Olen itse ollut vain autiotuvissa yötä Lapin reissulla. Yleensä on olen ollut teltassa yötä, koska tällöin saa olla enemmän rauhassa ja omissa oloissaan. Talvireissuilla olen kuitenkin tukeutunut pääsääntöisesti autiotupiin – esim. Pallas-Hetta reitillä, mutta tällöinkin oli varmuuden vuoksi teltta mukana jos tulee yllättävämpiä tilanteita.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Lapin autiotuvat on täälläkin haavelistalla (ja jep, otetaan varmasti teltta mukaan – varmuuden vuoksi). Ehkäpä syksyllä, jos/kun ruskavaellukselle lähdetään 🙂

  5. No aikaimoiselta koettelemukselta kuulosti tämä reissu. Mutta kyllä tuo talvi koettelee, erityisesti autoilijoille se on ärsyttävä haittatekijä monessakin suhteessa.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Joo, välillä on vähän hankalampaa 😀 Onneksi tällä(kin) tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu!

  6. Tupa näyttää ihanalta ja paikka muutenkin, mutta ajankohta ei ehkä ollut ihan paras, hehee.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Joo, se oli kyllä symppis!

  7. Olipa sulla taas seikkailu! 😀 Mulla tuli tähän postaukseen liittyen ihan ihmeellinen telepaattinen juttu… Tai siis olin eilen lenkillä koiran kanssa ja mietin itsekseni, että vitsit ku tekis hyvää vaan lähteä viikonlopuksi jollekin aivot narikkaan minivaellukselle, yöpyä varaustuvassa ja laittaa puhelin kiinni. Vaikka me ei sun kanssa edes tunneta, niin tuli vaan yhtäkkiä mieleen ”pitäisköhän kysyä reissukuumeen eveliinaa mukaan”, sit illalla aloin selaamaan reissupostauksia striimiä ja törmäsin tähän sun postaukseen. Sähän olit jo! 😀 Mut hei, jos haluat lähteä joskus uusiks jonnekin päin, niin laita viestiä 😀

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Mulla näitä seikkailuja aina riittää 😀 Eikä! Aika hauska 😀 Mutta siis oon ehdottomasti mukana, jos suunnittelet jotain tällaista! 🙂 Ja laitan ehdottomasti sullekin päin viestiä, kun taas kehittelen jonkun yön yli retken jonnekin!

      1. Jee, kiva ! 🙂 Laitetaan puolin jos toisin viestiä, jos jotain keksitään! 🙂

  8. Olipa haastavaa, mutta sitkeys ja peräänantamattomuus palkittiin, no säästähän ei koskaan tiedä etukäteen. Minulle on tänä talvena riittänyt haasteeksi kahlata ainaisessa lumipyryssä oman minikokoisen mäyrinkäiseni kanssa.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Joo, kyllä sitä haastetta olisi tosiaan riittänyt ihan tässä kotipihassakin 😀 Ihanaa, kun on kerrankin ollut kunnon talvi, mutta mäyrinkäinen taitaa olla hieman eri mieltä 😉

  9. Oi ei, olipa siinä melkoinen startti matkalle. Mutta onneksi lopulta pääsitte perille ja mäyris vielä kannettuna 🙂

    Minä olen ollut kerran Nuuksiossa yhdellä vuokratuvalla. Se oli tosi kiva paikka myös, joskin sauna aivan liian iso kiukaan tehoon nähden, eikä saatu saunaa koskaan lämpimäksi asti. Tai lämpimäksi ehkä, muttei saunomiseen tarkoitetulla tavalla. Kivaa oli kuitenkin!

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Oi, toi Nuuksion kämppä kuulostaa mielenkiintoiselta! Täytyykin tutustua paikkaan paremmin 🙂

  10. Oho, aikamoinen seikkailu ollut! Voi apua sentään! 😀 Mutta uskon, että on ollut tunnelmallista… Onneksi kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. En ole itse tainnut koskaan yöpyä tuollaisessa vuokratuvassa. Enemmänkin ihan vuokramökeissä.

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      Kannattaa joskus testata myös tuollaista vuokratupaa, jos yhtään tuntuu omalta jutulta 🙂 Erilainen ja kiva kokemus 🙂

  11. Vaikka tätä kokiessa ei välttämättä ollut kovin hauskaa, niin lukiessa hymynkare tuli suupielille. Aika mieletön seikkailu ja tuosta riittää juttua kerrottavaksi jälkikäteen. Ihana kun otit seniorimäyriksen matkalle mukaan (en varmaan itse olisi uskaltanutkaan olla mökissä yksikseni :D). Ja onneksi matkan varrelle sattui avuliaita kanssa”kyläläisiä”, niin pääsit mökille asti 🙂

    1. EVELIINA / REISSUKUUME says:

      No joo, yleensä nää jutut naurattaa jälkeenpäin ihan kunnolla 😀 Ja kuten sanoit, niin riittääpä juttua jälkeenpäin. Ja koetan ottaa Dodon aina mukaan, kun vaan mahdollista. Se on loistava (, joskin hieman prinsessamainen) reissukaveri! ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *