Voihan Vierumäki! Mietin pitkään, viitsinkö edes kirjoittaa koko reissusta mitään, sillä siitä ei jäänyt kovin hyvät muistot. Mutta kuten blogin periaatteisiin kuuluu, jaan täällä sekä hyviä että huonoja kokemuksia.
Vietin tosiaan alkuvuodesta viikonlopun Holiday Club Vierumäellä. Tarkoituksena oli nauttia ulkoilmasta ja rentoutua kylpylän puolella. Olin lukenut monesta lähteestä ylistäviä kommentteja erityisesti uudesta ja mahtipontisesta (ainakin hintalapun perusteella) kylpylästä, joten odotukset olivat korkealla.
Holiday Club Vierumäki ja elävä ihmiskeitto
Tiedättekö, kun joskus homma lähtee menemään päin honkia heti alkumetreistä lähtien? Näin kävi Vierumäellä. Ei siis mitään suurta yksittäistä juttua, mutta kuitenkin useampi pienempi negatiivinen, jotka sitten alkoivat ärsyttämään, kun niitä tuntui tulevan koko ajan lisää ja lisää: huoneesta löytyi vain yksi kylpypyyhe, vessa jäi lorottamaan, sängyt olivat kamalat (karkailivat alta ja saivat selät kipeiksi) ja Dodon reaktioista päätellen jollain koirakaverilla oli käynyt huoneessa myös pissavahinko joskus aikaisemmin (niin innokkaasti se haisteli ja koetti itsekin päästä merkkaamaan…). Muutenkin huone oli jotenkin nuhruinen, eikä varsinaisesti tuntunut miltään luksukselta olla Vierumäellä. Ja joo, katson toki hotelleja ”Ässäpussi” päässä, mutta kuitenkin…
Entäs sitten se kylpylä? Muistutti lähinnä elävää ihmiskeittoa. Katselin ikkunasta, miten kylpylän väkimäärä tuntui vain kasvavan sitä mukaa, kun ilta eteni ja jo entuudestaan täydet altaat täyttyivät ihmisistä. Odottelimme pari tuntia, jos tilanne olisi rauhoittunut, mutta ehei… Päätimme lähteä testaamaan onneamme, sillä ilta oli jo pitkällä. Ensimmäiseksi jouduin odottelemaan, että pukukaappi vapautuisi. Ehkä jo siinä vaiheessa olisi kannattanut kääntyä ympäri, mutta kun kerran olin päättänyt mennä testaamaan kylpylän, niin…
Suihkuihin, saunoihin ja kylmäaltaaseen oli pitkät jonot koko ajan, ja ne jäivätkin kokeilematta kokonaan. Katselin vierestä myös lastenallasta ja mietin, että saattaisi harmittaa, jos sen takia tulisi paikalle. Ainoa hieman rauhallisempi spotti löytyi ulkoaltaasta, mutta eiköhän sielläkin ollut pari varhaisteiniä, jotka loikkivat reunoilta veteen ja heittelivät sinne myös lunta.
Heinolan Kettu & kana -ravintola oli koko viikonlopun kohokohta
Perjantaina kaverini oli yrittänyt päästä hotellin ravintolaan syömään. Häntä ei kuitenkaan huomioitu mitenkään, vaikka paikalla oli ollut useampi tarjoilija. Kun kukaan ei tullut ohjaamaan pöytään, saati edes tervehtinyt, kaverini päätti äänestää jaloillaan. Luettuamme muiltakin vastaavanlaisista kokemuksista, emme lauantaina enää edes yrittäneet päästä hotellin ravintolaan syömään.
Sen sijaan suuntasimme nokan kohti Heinolaa, jossa en muista käyneeni koskaan aikaisemmin. Heinola yllätti söpöydellään! Kiertelimme keskustassa ihailemassa lumisessa maisemassa kylpeviä, toinen toistaan suloisempia taloja ja tunnelmallisia valaistuksia, joihin oli selvästi panostettu. En voinut olla miettimättä, miltä ihanat terassit ja paviljongit mahtaisivat näyttää kesäaikaan.
Juuri kun ajattelin, ettei Heinola voi ihmistä iloisemmaksi tehdä, suuntasimme Kettu & kana -nimiseen ravintolaan. Rakennuksen ulkonäkö ei ollut kovin puhutteleva, mutta päätimme kuitenkin käydä testaamassa ravintolan tarjonnan. Ravintolassa oli yllättävän täyttä, ja oli hauska nähdä, miten samaan paikkaan olivat löytäneet sekä vuosipäiväänsä viettävät hyvin pukeutuneet keski-ikäiset kuin pyjamahousuissaan pöydillä puoliksi makoilevat teinit.
Oodi Aura-juustokastikkeelle
Olemme kaverini kanssa varsinaisia juustohiiriä, joten siinä missä itse tilasin vuohenjuustokanaa, kaverini tilasi aurajuustobroileria. Vuohenjuusto ei petä koskaan (ei tälläkään kertaa), mutta Aura-juuston kanssa on aina hieman niin ja näin: monesti sitä on liian vähän, eikä se edes (meidän mielestämme) maistu ruuassa tarpeeksi. Kettu & kana kuitenkin osasi asiansa, sillä en ole ikinäkoskaanmilloinkaan maistanut yhtä hyvää Aura-kastiketta! Jos olisin kehdannut, olisin tilannut itselleni oman annoksen. Minulla ei oikeasti riitä edes sanat kuvailemaan, miten herkullista kastike oli! Teki vain mieli nuolla koko lautanen ja pyytää pelkkää kastiketta mukaan!
Eli ihmiset, menkää Heinolaan!
Oletko käynyt Holiday Club Vierumäellä? Onko kokemuksia kylpylästä: onko siellä aina yhtä kova tungos vai olimmeko liikkeellä väärään aikaan?
Lue myös:
En ole erityisesti kylpylöiden ystävä, joten ruuhkassa kokisin helposti samoin kuin sinä. Ihmiskeitto, aikas kuvaava sana😅
Heh, se siitä tuli ensimmäisenä mieleen 😀 Ja kyllähän se kylpylän idea (rentoutuminen) katoaa, jos on kova ruuhka ja hirveä meteli.
Hei
Mukava kokea ihmisten kokemuksia Vierumäeltä.
Menin omalle osakeviikolleni intoa täynnä ja suurin odotuksin viikolla 12 ja vastaanotossa sisäänkirjautuessani olivat jo avainta antamassa huoneistooni.. ja sitten sanoivat, että huoneistoni oli vuokrattu eteenpäin ja hotelli on täysi. Mitään ei ollut neuvoteltavissa. Opetuksena muille, että älkää ostako mitään Holiday Clubilta. Todella huijattu olo.
Ravintolassa käytiin ja ruoka oli ihan ok, ei valittamista.
Ohhoh, aikamoista 😮 Kurja kuulla, että teilläkin on huono kokemus.
Oho! Itse myös kävin kahden koiran kanssa ennen joulua holiday club Vierumäellä ja kokemus oli täysin päinvastainen kuin sinulla. Sekä koirat että muu perhe viihtyi hienosti, huone oli pieni mutta siisti ja henkilökunta oli valmis auttamaan joka asiassa. Etenkin lemmikkikäytävän kerrossiivoojat olivat aivan mahtavia! Unohdettiin koirien peti kotiin niin he tekivät meille sellaisen vanhoista petivaatteista! Kylpylä oli hieno ja uusi ja tekemistä alueella riitti joka lähtöön, kiitos urheiluopiston.
Tosi kiva kuulla, että teillä oli päinvastainen kokemus 🙂 Meillä koiruus sai kyllä rapsutuksia, mutta vain muiden asiakkaiden toimesta. Toki ymmärrän, että henkilökunnalla on täpötäydessä paikassa muutakin tekemistä kuin lässyttää tai silittää koiraa 😀 Ja aika mahtavaa, että saitte vielä kustomoidun koiranpedin! Tuollainen lämmittää aina lemmikinomistajan mieltä 🙂
Ja tuo on ihan totta, että alueella on toki paljon muutakin tekemistä kylpylän lisäksi!
Vietettiin Su-ti Vierumäellä. Kylpylä on pieni mutta täynnä mukavia ihmisiä. Mahduimme mukavasti joukkoon. Rentouduimme hyvin. Huoneessa sai hyvät unet vaikka päivittää sitä vähän voisi. Hampurilaisateria kruunasi iltamme. Oikein kiva oli olla.
Kiva kuulla, että teillä oli onnistunut vierailu 🙂 Huoneet ovat tosiaan jo parhaat päivänsä nähneitä ja hieman nuhjuisia, mutta niin kai se on aina vanhemmissa hotelleissa?
Kaverini on Vierumäellä töissä. Sanoo, että välillä kylpylä tosiaan on ruuhkainen. Me olimme Marikan kanssa kolme viikkoa sitten viikonloppuna, pari tuntia ennen sulkemista, niin meidän kokemus oli kyllä hyvä – ruuhkaa ei ilta-aikaan ollut.
Ilmeisesti vaikuttaa tosi paljon, milloin ollaan liikenteessä – kuten aina 🙂 Google-arvosteluissakin oli tosi paljon hajontaa. Hassua vaan, ettei kävijämäärää yhtään rajoiteta; olisi tosiaan kiva, että pukukaappeja riittäisi kaikille kävijöille ilman jonottamista.
Oltiin viime loppukesästä Aulangon kylpylässä ja kuviteltiin hyvän kelin ansiosta, et porukkaa ei paljoa olisi. Olo todella oli, kuin olisi ollut nakkikattilassa! Väkeä oli paljon! 🥵
Tuosta oppineena, otin nyt parin viikon päähän, keskelle viikkoa vapaa päivän ja ajateltiin Vierumäki testata. 🙃
Mä oon myös koettanut joskus taktikoida samalla tyylillä, eli kun on ”täydellinen ulkoilusää”, olen suunnannut uimahalliin tai kylpylään. Mutta niin on monet muutkin 😀
Vierumäki on kiinnostanut minua sikäli, että haluan kuntotestin. Nyt olen kuitenkin saanut hyviä testituloksia ihan ilmankin, eikä todellakaan huvita lähteä sinne. Heinola on minulle yhtä kuin lintuhoitola ja linnut ylipäätään. En tiedä, onko lintuhoitola enää toiminnassa.
Lintuhoitola toimii ja on uudistettukin. Tervetuloa päivittämään Heinolakokemukset 😊
Erityissuositus kesäravintola Harjupaviljongille ja Bistro Tango&Matolle uudistetun rautatiesillan tuntumassa 😊
No niin, lintuhoitolaan siis! 🙂 Tuota Tango&Mattoa mulle suositeltiinkin jo sähköpostitse, joten se löytyy ”Heinola-listalta” 🙂
Lintuhoitola olisi ollut mielenkiintoinen! Suuntaan varmasti kesällä sinne, kun matkustan Aura-kastikkeen perässä takaisin Heinolaan 😀
Olimme puolisoni kanssa viime viikolla kaksi yötä Vierumäellä ja käytimme kolmena eri päivänä kylpylän palveluita ilman ruuhkia, eli itselläni ei erityisempää huomautettavaa. Ymmärsin kuitenkin, että viikonloppuisin asiakkaita on enemmän ja varmasti tuolloin kylpylä voi ruuhkautua jos kävijämäärää ei kylpylän toimesta rajoiteta. Kylpylä ei ole valtavan iso, mikä mielestäni erittäin järkevää tämän hetken taloudellisessa tilanteessa. Kylpylä täydentää mielestäni hyvin Vierumäen aktiviteettien kokonaistarjontaa. 😀
Kiva kuulla, että siellä oli nyt rauhallisempaa! 🙂 Varmasti vuoden alussa moni oli vielä lomilla, ja siksi kylpyläkin ruuhkautui. Hassua vaan tuo, ettei kävijämäärää mitenkään rajoiteta :/ Ja tuokin on totta, ettei kylpylä todellakaan ole mikään iso!
Olen käynyt kaksi kertaa vuodenvaihteen jälkeen Vierumäen kylpylässä ja viihdyin todella hyvin. Jonotin kummallakin kerralla puoli tuntia että sain rannekkeen, altailla ei tarvinnut kauaa jonottaa että pääsi mihin halusi eikä saunoissakaan, pieni jonotus ei minua haitannut. Nautin ihan täysillä kylpylän uudesta tunnelmasta ja virkistävistä altaista ja kuumista ja täysistä saunoista. Asun maalla eikä täällä näe talvella ihmisiä oli kiva käydä ruuhkaisessa kylpylässä ja lämpö Helli näin talvella kroppaa
Tosi kiva kuulla, että olet viihtynyt kylpylässä pariinkin kertaan 🙂
Vuodenvaihteessa olimme pari yötä uudessa Vierumäen kylpylähotellissa ja aamiaiselta oli kaikki ruoat loppu. Leivistä lähtien oikeastaan mitään ei ollut, kun vihdoin löysimme pöydän, mihin asettua. Kahvia saimme jonottelun jälkeen. Ja jotain pientä tuli odottelun jälkeen. Pöytiä ei myöskään ehditty siivota. Aikamoinen aamiaiskaaos. Kylpylä oli aivan täysi, mutta uudenvuodenaattona kuuden jälkeen sinne vihdoin mahtui sekaan. Ainoa ruokapaikka oli pub, jossa oli aika ala-arvoista pizzaa. Että eipä ollut kokemus kovin hyvä meilläkään. Jäin kaipaamaan rentoa kokemusta ja freesia ruokaa.
Voin kuvitella, että vuodenvaihteessa on ollut ruuhkaa! Tosi kurjaa silti, että siellä ei ole homma oikein toiminut :/
Me emme talvilomalla edes yrittäneet kylpylään, koska oli kuvailemasi ihmissoppa. Siskoni kävi viikkoa aiemmin eikä ollut rauhallista silloinkaan. Tässä hänen kuvaus: Pieni sisäallas, ”villivirta” 10m pitkä, lyhyt liukumäki, ulkoallas, ”savu”sauna ulkona. 4 erilaista saunaa sisällä unisex. Liukasta, vaaralliset portaat, altaan reunat, ei mitään huomiota pohjan tai altaan muodoista merkintöjä. Mies veti siis lipat, kylki ja lonkka mustana.
Auts, kuulostaa inhottavalta tuo kaatuminen 😮 Mä tykkäsin ulkoaltaasta ja -saunasta, mutta tosiaan harmillisesti niissä oli hieman huonosti käyttäytyvää porukkaa, jotka sitten vaikutti fiilikseen… Muihin saunoihin ei sitten päästykään (koska ei jaksettu jonottaa).
Vierumäki sportin puolella on Fennada hotelli, joka on ihan hyvä ja spessuAamiainen oikein mukava. Ja kyllä siellä vanhassa uimahallissakin ui ja lilluu ihan kivasti. Heinolassa kannattaa käydä lintutarhoilla, monipuolisilla frisbee golf radoilla, harjun päällä vohvelikahvilassa ja kumpeli spa:ssa. Hotelli Kumpeli kaipaa vähän päivitystä.
Kiitos vinkeistä Heli! 🙂 Tuosta vohvelikahvilasta mulle vinkattiinkin jo sähköpostitse. Uskon, että Heinolassa tulee käytyä kesällä uudemman kerran, joten tossa tuli paljon hyviä käyntikohteita!
Olin kylpylässä viikko sitten, maaliskuun puolivälissä eikä mitään valittamista oikeastaan mihinkään. Kylpylään mahtui erinomaisesti, pukukaappeja oli vapaana ja henkilökunta erittäin ystävällistä. Hoitolassa kosmetologi aivan huippu. Olin viikolla ja silti, on totta että oli typerää joutua jonottamaan puolityhjään ravintolaan – seistä yksin yli 15 minuuttia siinä tolpan luona – aika nolo kokemus. Asiaa onneksi helpotti hymyilevä ja fiksu tarjoilija, joka parin kollegansa kanssa teki kyllä kovastikin hommia.
Huone oli sieltä sohvan takaa huonosti siivottu, mutta muuten kyllä suunnilleen ok.
Kiva kuulla, että kylpylään mahtui nyt jo paremmin! Ehkä meillä tosiaan oli hieman huono ajoitus, kun osa oli varmaan vielä lomilla ja siinä oli sitä uutuuden viehätystäkin 🙂 Kiva kuulla tuosta kosmetologista! On aina kiva, jos sellaisen saa yhdistettyä kylpylävierailuun 🙂
Tuo ravintolan toiminta on kyllä hämmentävää. Meillä kaveria ei taas huomioitu mitenkään, vaikka ravintola oli tyhjähkö ja henkilökuntaa käppäili edestakaisin. Mä en edes ehtinyt ravintolaan (aina myöhässä….), kun kaveri jo laittoi viestiä, että ei kannata tulla 😀
Heinolassa kettu ja kana on kyllä ihan paras ruokapaikka 👍🏼
Kannattaa mennä käymään Heinolan kumpelissa jos ei ole käynyt.
Siellä ainakin ollut tilaa kun käynyt ja muutenkin kiva paikka.
Sieltä ei ole huonoja kokemuksia vaikka monesti käynyt.👍🏼
Kiitos Heinola-suosituksista Nina 🙂 Varmasti tulee siellä piipahdettua kesällä uudemman kerran!
Moi. Olimme 11-13.3-25 testaus retkellä. Toki ilta ajat vilinää ja roisketta. Onko alku huumaa? Perheitä suurin osa, joille onkin mukava paikka, saavat saunoa yhdessä. Ns. savusauna ja ulkoallas kiva kompinaatio. Muuten yllätyksetön, normi ”halli”. Aamu ajat tosi leppoisia. Huone sattui meille ihan siisti, riisuttu malli. Ei esim. veden keitintä. Kysyttäessä, kaikki olivat varattuja???? Aamupala ihan täyttävä. Päivällä kävimme Heinolan Matka keitaalla syömässä🤭 oletko käynyt Haminan uimahalli SPAssa. Kiva, hinta edullinen, on myös ulkona sauna, poreamme, +15 c iso allas. Mutta, ilta ajat sielläkin tosi ruuhkaiset. Ruokailu vinkki: Lounashuone Kerho
Kiitos Maire, kun jaoit kokemuksesi 🙂 Aamu olisi varmasti ollut kylpylässä hiljaisempaa, mutta olen sellainen yökukkuja, että aamuherätykset ovat aina vaan haastavia… 😀 Tuo riisuttu malli kuvaa kyllä huoneita tosi hyvin!
Matkakeitaan ohi olen ajanut monet kerrat, mutta koskaan en ole tainnut pysähtyä? En ainakaan muista… Täytyypä siis testata sekin! Pakko myös myöntää, että Hamina on myös ”vierasta maaperää”, mutta koetanpa mahduttaa senkin kesäsuunnitelmiin! 🙂
Holiday Club myyntiesittelyssä 99 e arkena. Ei ruuhkaa, hotellihuone ihan ok (siisti), kylpylä mukava ja savusauna sekä ulkoallas suosikit. 2 aikuista matkassa. Aamupala hieman täysi ja illalla ruokaravintola. Tulossa kuulema uusi ravintola lisää. Pidin paikasta ja uudelleen, mutta vko lopulla kuulema täysi. Silloin ei kiinnosta mennä. Esittely rento, ei painostava. Ei ostettu.
Tuo 99 euroa onkin hyvä hinta! Meidän viikonloppu maksoi 345 euroa (2 yötä, 2 aikuista + koira). Voi olla, että annan Vierumäelle uuden mahdollisuuden, kunhan alkuhuuma hiukan hellittää.
Arvostelua lukiessa herää kysymys että missä oikeastaan kävit? Itse 60 maata käyneenä en kahta ryöstöä lukuunottamatta ole saanut yhtään noin huonoa kokemusta missään.
Sulla on ollut hyvä tuuri! 🙂
Itse olin puolisoni kanssa Vierumäellä kolme päivää kolme viikkoa sitten. Kokemus oli tosi hyvä. Tottakai uudessa kylpylässä on väkeä! 😅 Kaikki haluaa sen kokea ja testata, ja jo saavuttuamme henkilökunta varoitti asiasta. Joten valitsimme hyvin myöhäisen ajan kylpemiseen, viimeinen tunti, sekä seuraavana päivänä aamupäivällä. Rauhallista oli. Hierovat suihkut oli ihania ja poreammeissa löytyi kerrankin voimaa. Liukumäet oli super hauskoja. Savusauna ulkona kylmäaltaalla sekä iso allas ulkona olivat kovasti mieleemme.
Ravintolaan oli pitkä jono, mutta me lähdimme syömään isot hamppari ateriat muutaman kilometrin päässä olevalle matkakeitaalle. Siihen kuului todella iso salaattipöytä.
Hotelliin saavuttuamme, he kysyivät haluammeko lapsiperhe kerrokseen vai rauhallisempaan ja valitsimme rauhallisemman. Kuulin pari ääntä koko aikana ulkopuolelta ja huone oli hyvä ja rauhallinen. Plussaa jääkaapista. Viimeisenä päivänä ulkoilun alueella ja olin hämmästynyt, että alueelta löytyi vaikka ja mitä urheilua rakastavalle. Mielelläni menen toistekin kerran. Harmi, että ruuhka sai sinut kokemaan näin ja julkaisemaan tällaisen arvion, joka näkyi vielä minulla uutisselaimessa, ja näin ollen ihmiset sen lukevat ja ajattelevat että ei kannata mennä Vierumäelle. Todella harmi. Kyse on vain ruuhkasta, joka varmasti helpottaa ajan myötä. Tsemppiä.
Mahtavaa lukea täällä kommenttikentässä myös hyvistä kokemuksista! 🙂 Teillä on selkeästi myös asiakaspalvelu toiminut koko vierailunne ajan paljon paremmin kuin meillä: meitä ei esimerkiksi varoiteltu kylpylän ruuhkaisuudesta, eikä sen puoleen kyselty mitään muutakaan. Arvosteluni ei siis perustu pelkästään kylpylän ruuhkaisuuteen, vaan kokemukseen koko viikonlopusta.
On toki niin, että olin paikalla vain yhden viikonlopun, eikä mulla siis ole ”suurempaa kuvaa” siitä, miten tuolla homma toimii tai ei toimi. Mutta toisaalta, niin se on positiivistenkin kokemusten kanssa: kohteessa ollaan aina rajattu aika, ja julkaisen sieltä sitten omat fiilikseni.
Uskon, että kylpylän ruuhkat rauhoittuvat, kun uutuuden viehätys hieman hälvenee 🙂 Voi olla, että sitten tulee vierailtua uudelleen, kuka tietää.
Olimme hiihtolomaviikolla Vierumäellä ja kylpylässäki tuli lastenlasten kanssa käytyä. Sama tilanne oli meilläkin, liikaa porukkaa eli jonottamista ja ahtautta altaissa. Ravintolaan pääsimme sisään, mutta kylmistä tortilloista ja täytteistä maksettiin 30 egee/ henkilö. Oli eka ja vika kerta siihen ruokapaikkaan. Kiitos sinulle tuosta Heinolassa olevasta ravintola vinkistä.
Voin kuvitella, että hiihtolomaviikolla on ollut ruuhkaa! Vierumäellä on kylpylän lisäksi niin paljon muitakin sporttailumahdollisuuksia, että sinne taatusti suunnataan!
Olin loppiaisena Vierumäellä ja porukkaa oli paljon. Lapsiperheitä ja kaiken ikäisiä. Ruuhkaa oli. Ymmärrän, että kylpylä oli täynnä, olihan se vasta joulukuussa avattu. Itse menimme vasta loppiaisen jälkeen kylpyläosastolle, koska arvelimme, että suurin osa on lähtenyt jo pois. Tilaa oli yllinkyllin ja meistä kylpylä täytti odotuksemme. Kuulin, että ravintolatkin oli ruuhkaisia. Juhlapyhinä kannattaa aina varautua ruuhkiin, tai menee arkipäivinä, jos vain on mahdollisuus. Vierumäellä on myös hyvät kuntoreitit ja talvella ladut. Tykkään paikasta. Liikkuva eläkeläinen.
Kiva kuulla, että olet tykännyt Vierumäestä 🙂 Ja on mahtavaa, että kaikenlaisia kokemuksia jaetaan täällä kommenttikentässä. Näistä näkee juuri sen, että moni asia vaikuttaa kokemukseen paikasta: ajankohta, omat odotukset, henkilökunnan määrä/käytös jne. Ja tuo on ihan totta, että kylpylän lisäksi alueella on paljon muutakin tekemistä 🙂
Olimme Vierumäellä perheellä hiihtolomalla. Aamupalasta ja majoituksesta ei ollut erityisiä huomioita. Kylpylä oli ihan siisti mutta ehkä hieman mitäänsanomaton, jos on käynyt kylpylöissä Suomessa tai Virossa aiemmin. Menopäivänä respa oli katastrofi, huoneen lunastamiseen jono oli lähes tunnin ja huoneet sai vasta neljältä ylipäätään. Ravintolaan oli jonoa ajoittain, ruoka oli hyvää mutta oli erikoista että 11 v. lapselle tehtiin erikseen aikuisten annos aikuisten hinnalla kun ei alleviivattu että tämä ”lastenannoksena”. Mutta kokokonaisuutena kokemus oli positiivinen, toiminnassa on silti vielä hieman hiomista.
Respaan oli meidänkin reissun aikana jatkuva jono, eikä henkilökuntaa ollut tarpeeksi purkamassa sitä. Mutta lueskelin Google-arvosteluja ja vastausten (sekä arvostelujen) perusteella tämä on yksi pullonkauloista, jotka koetetaan saada ratkaistua. Voihan se olla niinkin, että suosio on yksinkertaisesti yllättänyt, eikä olla osattu varautua?
Tuo mainitsemasi ”mitäänsanomaton” kuvastaa hyvin sitä yleisfiilistä, joka meillekin jäi.
Vierumäki kylpylöineen tosi mahtava. Palvelu erinomaista, niin vastaanotossa kuin ravintolassakin. Vuoronumero käytössä vastasnotossaa, sekin ok. Huoneet erinomaiset. Kylpylässä ei ruuhkaa menitpä aamulla, päivällä tai illalla. Suosittelen..
Kiva kuulla, että sulla on ollut onnistuneet vierailut 🙂
Pakko heinolalaisena kommentoida, että Vierumäki on Heinolan kaupunginosa 😊 Ehdottomasti kannattaa tulla kesällä uudestaan ja käydä vaikka Siltasaaressa ja Harjupaviljongilla.
Hupsista! Tää oli mulle ihan uutta tietoa 😀 Kiva, että tähän postaukseen on tullut paljon Heinola-vinkkejä! Täytyy ehdottomasti suunnata sinne kesällä 🙂
Kävimme viime kesänä Vierumäellä tapaamassa ystäviämme, joilla oli siellä joku Holiday Club tms. viikko. Jotenkin kolkon oloista, enemmänkin tuli mieleen joku ankea lähiö kuin miellyttävä lomakohde. Ehkä niitä asuntoja on sitten niin paljon, että kylpylän kapasiteetti ei riitä, ainakaan, jos sää ei satu olemaan suosiollinen ulkoilulle. Tuskin ihan heti me(kään) palaamme tuonne.
Ehkä siinä on ajateltu, että kun ympärillä on niin paljon kaikkea muutakin tekemistä, niin kaikki vieraat eivät pakkautuisi samaan aikaan kylpylään? En tiedä… Mutta kuten kirjoitin, niin ahdasta oli.
No olipa todella tylsä kokemus teillä. Kun monta pientä asiaa menee mönkään, niin se jää kyllä harmittamaan ja antaa ikävän kokonaiskuvan paikasta. Mikään ei ole ahdistavampaa kun liian täysi kylpylä. Itse pyrin valitsemaan ihan tavalliset uimahallireissutkin niin, ettei olisi koko kaupunki yhtä aikaa. Onneksi saitte ihanan ruokaelämyksen ja laitan itsellenikin ylös tuon ravintolan. Tässä taitaa olla paikallaan nyt se mainoksen slogan ”Hyvä ruoka, parempi mieli” 😊
Siis sehän tässä just oli, että lyhyeen ajanjaksoon mahtui niin monta pientä ”mokaa”, jotka sitten yhdessä aiheuttivat huonon yleisfiiliksen. Ja tuo ”hyvä ruoka, parempi mieli” -slogan sopi kyllä tähän reissuun täydellisesti! 😀
Huh, ruuhka ei kuulosta hyvältä kylpylässä ja varsinkaan tuo pukukaapin ja muun jonotus! Luulisi tosiaan, että olisi parempi rajoittaa asiakkaiden määrää. Voin mielessä kuvitella metelin määrän täydessä kylpylässä ja siitä on rentoutuminen kaukana 😀
Joo, tästä vierailusta oli rentoutuminen kaukana… 😀
Ei ole tullut käytyä, eikä ainakaan tämän tekstin perusteella aikeet kyllä muutu 😀 Eikös tuolla ole joku urheiluopisto tms. Voisko se vaikuttaa myös kylpylän kävijämääriin?
No justiinsa! Onhan tuo nyt todella ikävä kokemus, jos odottaa saavansa rentoutua ja joutuu vain jonottelemaan ja toteamaan, että mikään ei toimi. Itse en käy kylpylöissä ollenkaan. Toissa kesänä olin kyllä Pärnussa kylpylähotellissa kolme yötä, mutta kävin vain jumppaamassa isossa altaassa, ja sain olla siellä aivan yksin 🙂
Onpa yllätys, että Suomessa törmää tuollaisiin piirteisiin, jotka jo vähän kuulostavat huijaukselta. Ja varmaan harvemmin ihan noin ruuhkaisiakaan juttuja löytää. Ja kun luin kommentteja, sielläkin oli useilla outoja kokemuksia. Suomalaiset vain ovat tottuneet saamaan rehellistä palvelua. Minulle paikka on kyllä aivan vieras, eli siitä en osaa itse sanoa mitään. Aila