Muistan bonganneeni viime kesänä somesta huikeita kuvia ilmassa killuvasta teltasta. Vaikka hauskalta näyttävä majoitus herätti jo silloin mielenkiintoni, ajatus sai aikataulusyistä jäädä vielä haaveiluasteelle. Tänä kesänä meille kuitenkin tarjoutui mahdollisuus päästä testaamaan Vaarojen majat -nimisen yrityksen Tentsile-elämysmajoitusta. Valmiiksi asennettu teltta, evästarvikkeet ja mielettömät pohjoissavolaiset järvimaisemat – mitä muuta majoitukselta voisi vielä toivoa?
Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot
Kaikesta intoilusta huolimatta meillä molemmilla oli hieman epäluuloinen suhtautuminen Tentsilen soveltuvuuteen yösijaksi: Tulisiko selkä kipeäksi? Olisiko majotteeseen kiipeäminen hankalaa? Olisimmeko liian painavia? Toki vajaan metrin maanpinnan yläpuolella leijuvat majoitteen pohja on turvassa kiviltä, kävyiltä, juurilta ja muilta epätasaisuuksilta, mutta entäs muuten?
Huolet kuitenkin hälvenivät heti, kun näimme yrittäjäpariskunnan, Eerikan ja Jannen, ensimmäistä kertaa Rouskunhiekalla Rautavaaralla. Repivästä tuulesta ja ajoittaisesta sateesta huolimatta heillä oli sopivasti seikkailuhenkeä ja pilkettä silmäkulmassa. Vitsailimme ”juhannussäästä” ja siitä, miten kauniit auringonlaskukuvat ja retkikokkailut järven rannalla jäisivät vain haaveeksi. Säästä huolimatta kohtaaminen oli lämmin. Eerika esitteli meille Tentsile-majoitusta yleisesti ja kertoi, mistä mitäkin löytyy. Ei uskoisi, että yritys on aloittanut toimintansa vasta muutamia kuukausia aiemmin. Homma nimittäin tuntui ihanan simppeliltä ja valmiiksi mietityltä, ja pian jäimmekin mieheni kanssa kahdestaan rannalle.
Kun ensimmäistä kertaa istahdin Tentsileen, tuntui hassulta. Teltta laskeutui painosta alaspäin, mutta sen sijaan, että tunne olisi ollut jotenkin ahdistava, se tuntuikin välittömästi rentouttavalta. Teki heti mieli heittäytyä telttaan syvemmälle. Joustava kangas muodosti ikäänkuin pussin, jossa oli hyvä ja turvallista olla. Rentouttavaa.
Pientä kömpelyyttä oli kuitenkin alkuun havaittavissa, kun yritin liikkua majoitteen sisällä. Saimme siitä hyvät (hysteeriset) naurut moneen kertaan. Onneksi homma alkoikin hiljalleen sujua koko ajan vaan paremmin.
Avaimet käteen -palvelu sopii aloittelevallekin retkeilijälle
Vaarojen majat tarjoaa Tentsile-elämysmajoitusta Rautavaaran Kiparin mielettömissä maisemissa. Me (tunnettuina hätähousuina) olimme liikkeellä hieman liian aikaisin, sillä Keyrityn järvi, jonka rannalla majoitus sijaitsee, tulvi edelleen kevään jäljiltä. Niinpä majoituimme poikkeuksellisesti Rouskunhiekalla, josta löytyy pukukopit, huussi ja pari tulentekopaikkaa. Ranta sijaitsee Rautavaaralla, Älänteen rannalla, ja se on minulle tuttu (ja rakas!) lapsuudestani: soudimme sinne usein kesämökiltämme uimaan ja nauttimaan kesäpäivistä valkoisella hiekalla.
Muistan myös, miten lapsena lähetin mökkirannasta pullopostia, ja siihen vastasi sähköpostilla joku teini-ikäinen Jarno, joka oli löytänyt pullopostini Rouskunhiekalta. Vaikka kuinka elättelin toiveita, ei kyseessä ollut mikään vuosisada rakkaustarina. Näin jälkeenpäin ajatellen myöskään waahtokarkki@luukku.com-sähköpostiosoitteeni ei ehkä ollut se kaikkein uskottavin… Voi niitä aikoja.
Vaarojen majojen elämysmajoituskonsepti on loistavasti ja ennen kaikkea loppuun asti mietitty. Saatavilla on kaksi erilaista majoitussettiä; toiseen kuuluu kaikki mahdollinen, toinen taas on riisutumpi karvalakkiversio. Me otimme ”avaimet käteen” -palvelun, eli meille tuotiin myös makuupussit, tyynyt, lakanat ja selviytymispakkaus, josta löytyi muun muassa ruuanlaittovälineet. Karvalakkiversioon taas kuuluu valmiiksi asennettu teltta – ja siinäpä se. Varsin sopiva vaihtoehto esimerkiksi retkeilijöille, joilta löytyy makuupussit ja muu varustus omasta takaa, mutta jotka haluavat nukkua yhden (tai useamman) yön muualla kuin omassa majoitteessa.
Vaarojen majat -nettisivuilta löytyy myös kauppa, jossa on myynnissä erilaista retkiruokaa ja josta voi erillismaksusta tilata itselleen eväät majoituksen yhteyteen. Saimme testiin tattikaurattoa, puolukka- ja mustikkapuuroa, mustikkalettuja, teetä ja kahvia. Yritys suosii kotimaisia ruokatuotteita, joiden raaka-aineet tulevat pääosin Suomen metsistä ja pelloilta. Lisäksi ruuat ovat pääosin vegaanisia, gluteenittomia ja laktoosittomia ja tukevat planetaarista ruokavaliota, joten ne sopivat monenlaiseen ruokavalioon. Me rakastuimme mustikka- ja puolukkapuuroon. Retkiruokaa parhaimmillaan!
Selviytymispakkauksesta taas löytyi monipuolisesti kaikkea ruuanlaittoon liittyen: lautaset, aterimet, kuksat, paistinlasta, deluxe-retkikeitin ja kattila, muurikkapannu, öljyä, mausteita, vispilä, sammutuspeite, ruokatermarit, tiskausvälineet… Koetimme oikein keksimällä keksiä, mitä laatikosta puuttuisi, mutta mitään ei tullut mieleen! Vierailijat saavat jopa 10 litraa käyttövettä, joten senkään puolesta ei tarvitse huolehtia!
Vastuullisuus nähtävissä kaikessa tekemisessä
Mitä vanhemmaksi (ja tietoisemmaksi) tulee, sitä enemmän arvostaa vastuullisia yrittäjiä ja yrityksiä. Sellaisia, jotka oikeasti ovat ja toimivat niin kuin väittävät. On hurjan helppoa sanoa olevansa vastuullinen, mutta lopulta ne ovat kuitenkin arjen teot ja tapa elää, jotka paljastavat varsinaiset arvot kaiken tekemisen taustalla.
Siksi olikin hienoa huomata, miten vastuullisuus on nähtävissä kaikessa Vaarojen majojen tekemisessä: tasa-arvossa, turvallisuudessa ja muiden ihmisten sekä luonnon ja eläinten kunnioittamisena. Myös luonnon arvostus nousee esille sekä yrittäjien puheessa että nettisivuilla ja kirjallisessa ohjeistuksessa, joka jaetaan kaikille majoittujille: luontoon ei saa jättää mitään, eikä sieltä myöskään saa viedä mitään mukanaan pois. Näiden lisäksi vastuullisuus näkyy myös tarvikevalinnoissa: kotimaisuus, kierrätettävyys, kestävyys ja vähäinen energiankäyttö ovat painaneet monen retkivälineen valinnassa muita ominaisuuksia enemmän.
Puutelttailu tuli jäädäkseen
Vierailumme aikana oli menossa varsinainen juhannussääsimulaatio: tuuli oli todella kovaa ja puuskittaista, ja vettä tuli välillä vaakasuorassa. Vain rakeet puuttuivat.
Meiltä jäi siis kokematta lämmin kesäyö – kuvauksellisesta auringonlaskusta tai -noususta puhumattakaan. Siitä huolimatta tentsile-elämys oli varsin onnistunut. Teltan sisällä oli lämmin, ja majoitteen ulkopuolella pauhaava myrsky toi oman lisätunnelmansa. Oli helppo nukahtaa, kun tuuli keinutti telttaa ja aallot pauhasivat taustalla.
Oikeastaan ainoa asia, mitä Tentsilessä kaipasimme oli ”taukokengät”: Jotkut helposti jalkaan vetäistävät jalkineet, sillä vaelluskenkien jatkuva sitominen alkoi jossain kohtaa hieman ärsyttää. Tai no, ei ehkä varsinaisesti ärsyttää, mutta tiedostimme molemmat, että helpommalla olisi päässyt, jos olisi muistanut ottaa esimerkiksi Crocsit mukaan.
Jännitin hieman etukäteen, mahtaisinko saada unta tällaisessa majoitteessa (ja tässä säässä!), mutta vielä mitä! Ei tarvinnut juuri muuta kuin laittaa pää tyynyyn, niin nukkumatti viiletti jo vierailulle. Makuupussin sisällä kaikki muu tuntui unohtuvan. Oli ihanaa (ja kovin harvinaista) voida keskittyä vain parhaillaan olevaan hetkeen. Kuunnella ja kuulostella.
Jo siinä hetkessä tiesin, että palaisimme tänne vielä.
Onpa tuo pääkuva kiva! Meillä ei olekaan tuollaisesta kokemusta, mutta vaikuttaa tosi kivalta. Ali Leiniön retkeilyvideoita tulee paljon katsottua ja hän on myös käsittääkseni tuollaiseen tykästynyt tai ainakin tuntuu olevan hänellä paljon käytössä.
Olipa mielenkiintoinen kokeilu! En ole ikinä tällaisesta kuullutkaan ja on kyllä ihan todennäköistä, että en tule tällaista edes kokeilleeksi, uniongelmat ovat aika hankalia edes yrittää voittaa näin oudossa ympäristössä. Mutta uskon, että monelle muulle tämä on varsin käyttökelpoinen tapa nukkua yön yli. Ymmärrän tuon Crocsien kaipuun tosi hyvin! Aila
Teltta, jossa ei ole selän alla käpyjä/kiviä. Ja ei tule hiiriä, kuten laavuumme Nuukdiossa. Kiinnostaisi todella. Toki ehkä mieluusti valmiiksi viritettyyn, niin ei keskellä yötä tipu (en luota omiin solmutaitoihini😂😅).
Teoriassa asia on tuttu, mutta ei ole tullut kuitenkaan eteen tilannetta, että olisin testannut. Ulkona nukkuminen sinällään on ihanaa ja unet aivan mahtavat raikkaassa ilmassa. Koska olen myös riippumatossa retkottaja, voisin tykätäkin tästä yösijasta eikä tuollainen tuuli ja myrskykään varmasti haittaisi, vaan tuudittaisi kivasti uneen.
Törmättiin tällaiseen ensi kertaa pari kesää sitten Visbyn leirintäalueella, mutta ei olla itte kokeiltu tuollaista. Painaakohan tuo paljon? Tai voisin kuvitella, että tuota ei välttämättä rinkkaan tungeta 😀 Mutta ihanaa, että tällaisia yrittäjiä on jotka mahdollistavat helpon retkeilyn, mitään ei tarvitse kantaa ja pakata mukaan, riittää kun saapuu paikalle. Oon jo nyt niin kyllästynyt pakkaamaan koko ajan kaikkia tarvikkeita koko ajan joka paikkaan mukaan 😀
Kiva tuo puutelttailu, ja tykkään tuosta tuotteistusjutusta, että tarjolla on myös tuollainen avaimet käteen -kokonaisuus. Ja toisaalta riisuttu malli niille jotka voivat ja haluavat tehdä ja tuoda kaiken itse
Ideana tuttu, mutta ei omakohtaisesti koettuna. En tiedä olisiko tuo oma juttu, mutta on hienoa, että mikäli joskus tulee halu testata, niin siihen on mahdollisuus kätevästi avaimet käteen -tyylillä. 🙂
Tentsilea on näkynyt somessa ja minulla on ollut myös omat epäilykseni ovatko oikeasti niin mukavia nukkumapaikkoja, kun annetaan ymmärtää. Pystyykö siellä kääntämään kylkeä? Olen aikamoinen unissa pyörijä. 🙂