Sermermiutista löytyy vuonna 2021 valmistunut Icefjord Centre, jossa esitellään jään historiaa, jäävuonon ja sen ympäristön kulttuuria sekä ilmastonmuutosta ”The Tale of Ice” -näyttelyn kautta. Lisäksi keskuksen läheisyydestä lähtee kolme patikkareittiä, joista yhden kävimme testaamassa.
Kävimme vierailemassa keskuksessa Sermermiutin kävelyn jälkeen. Ostaessamme lippuja kahvilasta, saimme mukaamme television kaukosäädintä muistuttavat äänioppaat, joista löytyi lukuisia paikallisten haastatteluja, joissa he kertovat jokapäiväisestä elämästään sekä ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta heidän elämäänsä. Tarinoita oli kiva kuunnella omaan tahtiin samalla, kun kiersimme keskuksessa.
Näyttely alkaa Icefjord Centren elokuvateatterista, jossa esitetään lyhytelokuva jään alkuperästä. Elokuva kestää vajaat 10 minuuttia, ja sitä näytetään non-stopina. Tämän jälkeen on aika suunnata varsinaisen näyttelyn pariin. Esillä on eri-ikäisiä jääpaloja, jotka kertovat eri aikakausista.
Icefjord Centeristä löytyy myös VR-lasit, jotka vievät virtuaalimatkalle Grönlannin tutkimusasemalle EGRIPiin. Icefjord Centerissä on myös oma huone, jossa pääsee kuulemaan jäästä lähteviä reaaliaikaisia ääniä kaikilta Grönlannin tutkimusasemilta.
Keltainen polku
Sermermiutista lähtee kolme patikkareittiä, jotka on ehkä hieman mielikuvituksettomasti nimetty tunnusvärien mukaan punaiseksi, keltaiseksi ja siniseksi poluksi. Lähdimme Elinan kanssa keltaiselle reitille. Kali oli sanonut, että reitin kiertämisessä menisi noin tunti. Meillä alkaisi opastettu kaupunkikierros parin tunnin päästä hotellin lähellä, joten ajattelimme ehtivämme siihen mainiosti.
Homma meni metsään heti reitin alkumetreillä, sillä lähdimme kävelemään väärään suuntaan. Grönlannissa monet patikkapolut on merkattu (jos on merkattu ollenkaan…) kiviin, mutta edellisyön lumisateen jäljiltä ne olivat monin paikoin piilossa. Hetken harhailtuamme löysimme takaisin reitille, ja jatkoimme sitten hautausmaan suuntaan.
Sää muuttui koko ajan harmaammaksi ja pelkäsimme lumisateen alkavan. Edellispäivien moottorikelkkaretkillä satuttamani polvi alkoi vihoitella oikein kunnolla, kun liukastelimme kallioisia rinteitä ylös ja alas. Olen satuttanut polven lukuisia kertoja esteratsastuksessa, mutta en olisi uskonut, että se alkaa kerätä nestettä vielä vuosienkin jälkeen. Lisäksi Sorelin Caribou-kengät, joista olin lukenut paljon hyvää, osoittautuivat todella liukkaiksi. En meinannut tasaisellakaan pysyä pystyssä, kun jalat lähtivät leviämään eri suuntiin.
”Mä vaan kuvittelin, että tää olis helppokulkuinen”
Oma asenne ei edellä mainituista syistä ollut ihan parhaimmillaan, mutta hermo meinasi lopullisesti mennä siinä vaiheessa, kun Elina tunnusti, ettei ollutkaan tutustunut reittiin lainkaan etukäteen. Hän oli vain kuvitellut sen olevan melko tasainen ja helppokulkuinen. Siinä vaiheessa olimme kiivenneet pelkkää ylämäkeä, emmekä olleet nähneet ainuttakaan tasaista kohtaa.
Kun pääsimme ensimmäisen vuoren päälle, olin valmis kääntymään takaisin. Aikaa oli mennyt tuhottoman kauan harhareitteihin, ylipäätään pystyssä pysymiseen sekä polveni kanssa taistellessa. Pelkäsin koko ajan, että toinen jalkani sanoisi yhteistyön irti. Reittimerkinnät eivät myöskään muuttuneet yhtään sen selkeämmiksi ja tuuli pöllytti lunta niin tehokkaasti, ettemme myöskään nähneet, oliko joku kulkenut tästä aikaisemmin – tai olimmeko ylipäätään oikealla reitillä.
Elina kuitenkin tsemppasi jatkamaan, sillä olimme hänen mielestään jo yli puolivälin (vaikka emme toki olleet). Kello oli jo melko paljon, joten oli pakko koettaa vauhdittaa etenemistä. Niinpä aloin laskea pyllymäkeä kaikki pienetkin alamäet (ja niitähän riitti) sen sijaan, että olisin koettanut löytää polviystävällistä alastuloa.
Vihdoin näimme myös ensimmäisen selkeän keltaisen merkinnän. Tämän jälkeen suurin osa merkinnöistä oli edes jotenkin näkyvissä, emmekä harhailleet enää niin pahasti. Paitsi lopussa, jolloin lähdimme sen kummempia ajattelematta seuraamaan moottorikelkan jälkiä.
Reitin loppupuolen parhaat maisemat & armoton kiire
Reitin loppupuolella pääsimme myös lähemmäs jäätikköä, ja siellä oli ehdottomasti parhaat näkymät ja maisemapaikat. Useampi pariskunta oli ottanut eväät mukaan ja jäänyt joko rinteeseen tai suuremman kiven päälle evästauolle ihailemaan maisemia.
Olisi kieltämättä ollut itsekin mukava jäädä hetkeksi fiilistelemään, mutta kävelykierroksen takia meillä oli todella kiire. Kello oli jo melkein kaksi, ja Elina soitti järjestäjälle, että myöhästyisimme hieman. Opas kuulosti närkästyneeltä, eikä suostunut kertomaan, mitä reittiä he kulkisivat. Sovimme siis keskenämme, että koettaisimme löytää ryhmän ovin avuin, kunhan vain ensin pääsisimme takaisin kylään.
Vihdoin löysimme reitin loppupisteelle, joka sijaitsee aivan Ilulissatin kylän laidalla, jäätikön reunalla. Ylhäällä on puinen penkki maisemien katselua varten ja heti sen takaa laskeutuu 200 porrasta takaisin Ilulissatin kylään. Otimme nopeat kuvat ”joka ilmansuuntaan”, ja lähdimme sitten laskeutumaan alaspäin.
Polveni oli jo niin täynnä nestettä, etten saanut jalkaa enää oikein taivutettua (ja siellä on vieläkin, kaksi viikkoa reissun jälkeen nestettä), mutta silti päällimmäisenä oli harmitus siitä, ettemme ehtineet nauttia reitistä tai maisemista oikein missään vaiheessa. Suosittelen siis kiertämään näitä maisemareittejä ajan kanssa, ilman kiirettä.
Könkkäsimme pitkin Ilulissatia ja lopulta saimme ryhmän kiinni. He olivat juuri ehtineet käydä Ilulissatin kirkossa (se ainoa nähtävyys, josta olisimme halunneet saada oppaalta lisätietoja), mutta päätimme silti lyöttäytyä mukaan, sillä olimmehan kuitenkin maksaneet kierroksesta. Mitään uutta kierros ei enää varsinaisesti tarjonnut, ja kiersimme samat kohteet, joissa olimme vierailleet omatoimisesti pitkin viikkoa. Kannattaakin ottaa tällainen opastus reissun alkupuolelle, jolloin siitä saa huomattavasti enemmän irti! Hieman myös huvitti, kun opas vain yhtäkkiä (tai siltä se ainakin tuntui) päätti lopettaa kierroksen – melkein puolta tuntia sovittua aiemmin. Jäimme hieman hölmistyneinä kylän reunalle, kun opas lähti harppomaan takaisin toimistolle.
Jälkeenpäin nauratti. Keltainen reitti tai kävelykierros eivät todellakaan olleet sitä, mitä olimme alkuun kuvitelleet. Mutta saimme kuitenkin hauskoja muistoja ja ikimuistoisen kokemuksen. Vai kuinka moni muu voi sanoa laskeneensa (kymmeniä kertoja) pyllymäkeä Grönlannin vuorilta? Tai satuttaneensa polvensa moottorikelkka-ajelulla Grönlannissa?
Lue myös:
Heh, aikamoinen patikka! Useinhan sitä sattuu kaikenlaista, ja vaikka se ei siinä hetkessä hymyilytä yhtään, niin usein jälkikäteen tilanne tosiaan on aivan eri. Montako kohdetta teiltä jäi tuolta kierrokselta sen kirkon lisäksi väliin, eli ehdittekö kuitenkin suurimman osan kohteista kiertämään? Hyvä joka tapauksessa, että löysitte ryhmän, eikä kierros mennyt ihan hukkaan. Olet varmaan jo aiemminkin kirjoittanut, mutta minkälainen tuo lämpötila tuona päivänä oli, ja entä yleisesti reissunne aikana? Voisin arvata, että jonkin verran pakkasella, mutta ei mitään jättipakkasia?
Jep, jälkeenpäin nämä reissut on juuri niitä, joista löytyy eniten kerrottavaa 😀 Kirkon lisäksi meiltä jäi vissiin pari kohdetta näkemättä (en muista enää, mitä ne olivat). Lämpötila oli koko reissun 0:n tuntumassa. Kylmimmillään taisi olla -7 astetta. Tuolla se toki tuntuu paljon kylmemmältä, kun ollaan lähellä jäätikköä: kylmä menee ”luihin ja ytimiin”.
Olipa tämä seikkailu! 😀 Sä olit kyllä pahalla päällä, onneks et jättänyt pahempaa kaunaa tästä reittivalinnasta 😀 eteenpäin sanoi elina lumessa.
😀 😀 Hahhah! Enhän mä ollut vielä edes kiukkuinen. Ja ei, tää oli hyvä reittivalinta! Ja kun mulla on vielä molemmat jalat tallella, niin kaikki on hyvin!
Huonosti merkityt kävelyreitit ovat kyllä pyllystä. Olen niihin törmännyt aika ajoin ja sittenhän se on yhtä harhailua sen jälkeen. Hyvä, että ehditte kävelykierrokselle, vaikka paras (?!) paikka jäikin näkemättä. Grönlannin oppaat tuntuvat olevan aika omaperäisiä, hehe.
Ne on joo aika omaperäistä sakkia. Toisaalta tosi mukavia ja ystävällisiä, mutta sitten taas myös… noh, erikoisia 😀
Ihanaa, että pystyit muuttamaan huonon kokemuksen muutamalla sanalla paljon myönteisemmäksi. Toivottavasti tuo pyllymäkikokemus säilyy humoristisesti hauskana muistona, eikä polvi ole kauan kipeä. Aila
Polvi oli tosi pitkään kipeä ja täynnä nestettä, mutta nyt ollaan jo voiton puolella! 🙂 Huumorilla pääsee pitkälle!
Huh, kuullostaa siltä, että teillä olikin Ilulissatissa kiirettä! Ehkei nyt varsinaista yhtymäkohtaa Ilulissatin polkuihin (jotka muuten kesällä olivat melko helpostikin seurattavia), mutta samanlaista hapuilua ja eksymistä koimme Madeiran levadoilla – emme lopuksikaan oikein ymmärtäneet, miksi niitä kaikki niin hehkuttavat. Jalat ja polvet ovat turistin tärkeimpiä varusteita, joten toivottavasti hommassa lopuksi, ajan kanssa, kävi hyvin.
Kiva kuulla, että Grönlannin patikkapolut ovat helposti seurattavia kesäaikaan! 🙂 Näin me vähän ajattelimmekin, vaikka lumituiskussa ärsyttikin koettaa bongata lumeen hautautuneita merkintöjä. Ohhoh, jotenkin luulisi, että Madeiralla olisi osattu hoitaa homma paremmin! 😮
Ja polvi oli tosi pitkään täynnä nestettä, mutta nyt ollaan jo voiton puolella!