Pitkästä aikaa matkailuaiheista haastetta! Kevään reissut antavat vielä odottaa itseään, mutta koetan pitää blogin hengissä keinolla millä hyvänsä, joten vuorossa on haastepostaus. Pian onneksi päästään ihan reissujuttujenkin pariin – ainakin, mikäli suunnitelmat pitävät!
Oletko koskaan..?
1. Asunut ulkomailla?
En ole. Koronavuonna aloin kuitenkin tosissani etsiskellä Pohjois-Norjasta kämppää (kuten varmasti moni muukin), mutta elämässä sattui ja tapahtui kaikenlaista, jonka takia ulkomaille muutto sai jäädä. Säännöllisen epäsäännöllisesti haaveilen edelleen siitä, että voisin asua edes puolet vuodesta jossain muualla, mutta vielä asia ei ole edennyt haaveilua pidemmälle.
2. Kokenut maailmantuskaa lentämisestä?
Olen, monestikin. Siksi pyrin yhä useammin valitsemaan jonkun muun matkustusmuodon lentämisen sijaan. Aina tämä ei kuitenkaan valitettavasti ole mahdollista… Muuten arjessa pyrin elämään mahdollisimman ”ympäristöystävällisesti”: en syö lihaa käytännössä ollenkaan, kierrätän, enkä juurikaan osta mitään uutena.
3. Ajatellut, ettei kielitaitosi riitä?
Monesti! Mutta jotenkin sitä on vaan aina kuitenkin pärjätty.
4. Laittanut maabongauksen kivojen, jo-koettujen paikkojen edelle?
Pakko myöntää, että on monia kohteita, joihin haluaisin palata uudemman kerran. Näitä ovat esimerkiksi Grönlanti, Färsaaret ja Portugali. Mutta toisaalta haluan myös puolivakavissani kerätä uusia maita, joten uudet kohteet ajavat aina ”vanhojen tuttujen” ohi. Harmi, ettei aikaa ja rahaa ole rajattomasti. Muuten voisin vaan seikkailla kohteesta toiseen.
5. Ylipakannut lennolle ja joutunut maksamaan ekstraa laukuista?
Normaalisti olen tosi hyvä pakkaamaan, mutta Grönlannin-reissu oli poikkeus. Mukana oli älyttömästi kuvauskalustoa, ja jo ne yksinään veivät lähes kokonaan yhden matkalaukun. Luojan kiitos Elina oli varautunut ekstralaukulla! En kyllä muista, että olisimme joutuneet maksamaan ekstraa, joten kai yksi isompi laukku kuului lentolipun hintaan?
6. Muuttanut reissun pituutta kesken matkan: palannut aikaisemmin kotiin tai siirtänyt lentoa myöhemmäksi?
Baltian roadtrip venyi aiottua pidemmäksi. Päivänä, jolloin meidän olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt olla takaisin Suomessa, ylitimme vasta Liettuan rajan. Onneksi koiruudella oli maailman paras hoitaja, ja meillä kesälomaa jäljellä!
7. Katunut jotain reissua?
Haluaisin sanoa, etten ole koskaan katunut yhtään reissua. Mutta pakko myöntää, että pari vuotta sitten toteutettu Portugalin-reissu oli sellainen, että olisin mieluusti jättänyt sen tekemättä… Alkaa vieläkin ahdistaa, kun mietin sitä huudon ja tappelun määrää. Muuten maa vaikutti mielenkiintoiselta, ja lähtisin sinne mieluusti uudestaan.
8. Sairastunut reissulla?
Reissussa en ole sairastunut (*kopkop*), ellei Skotlannin aivotärähdystä lasketa? Mutta jonkinlainen sairastuminen juuri ennen lähtöä on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Viimeiset pari vuotta olen joutunut aina ennen reissua käymään erikseen lääkärissä varmistamassa, olenhan varmasti lentokunnossa.
9. Unohtanut pakata jotain tarpeellista?
”Onko Evellä housut mukana?” on yleinen heitto kavereiden keskuudessa. Unohtelen siis helposti ihan perus tavaroita. Olen ollut monta kertaa työreissuilla ilman housuja, Viron epävakaaseen kevätsäähän lähdin ilman takkia ja Grönlannin-reissulta unohdin toppahousut…
10. Käynyt niin upeissa paikoissa, että haluaisit pitää ne vain itselläsi?
Grönlanti ja Färsaaret ovat olleet sellaisia, että olisin mieluusti pitänyt ne vain itselläni. Lähinnä sen takia, että haluaisin pitää niiden luonnon mahdollisimman koskemattomina.
Olisi mielenkiintoista päästä lukemaan muiden matkabloggaajien vastauksia haasteeseen. Mikäli päädytte osallistumaan, niin linkittäkää ihmeessä postauksenne kommentteihin.
Kuvat: AdobeStock
Lue myös:
Hauska haaste, pitääpä ottaa se talteen 🙂
Olispa kiva, jos osallistuisit 🙂
Täytyy laittaa harkintaan tähän osallistuminen. Ylimääräisistä ekstraa en ole joutunut maksamaan, vaikka monesti käsimatkatavarat on pakattuna isompaan laukkuun, kun saisi ja onpa se painokin usein enemmän kuin saisi. Onneksi siitä ei tunnuta olevan kovin tarkkoja.
Tää on totta! Aika monesti katsotaan läpi sormien 🙂
Muutama ainakin kuullostaa tutulta. Ruotsissa on tullut pari vuotta asuttua valmistumisen jälkeen 80-luvun alussa. Kielitaidottomuus iskee pahiten kyrillisten kirjaimien maissa, vaikka vähän joskus olen niitäkin yrittänyt opiskella, mutta häiritsevää, kun ei tekstistä oikein hahmota edes paikannimiä. Maabongaus menee edelleen kaukomatkoissa etusijalle, mutta keväästä syksyyn kiertelemme yleensä Euroopassa ja Suomessa ja silloin ”voikin” sitten valita kohteet ihan toisin, usein nekin kyllä ovat uusia kohteita kulloisenkin maan sisällä.
Kivaa pohdintaa 🙂 Ja ihan uutta tietoa tuo, että olet asunut joskus Ruotsissa! Se on kyllä mullakin sellainen haave, että viimeistään eläkepäivillä ostan mökin sieltä 😀
Mukava tutustua muiden matkustustapoihin ja matkustamiseen tällaisten juttujen kautta. Hauska huomata samanlaisia juttuja ja toisaalta niitä, mitkä on itsellä erilaisia.
Tämä on ihan totta! Tykkään aina lukea muiden blogeista näitä haasteita, kun silloin tosiaan pääsee hieman ”tirkistelemään” 🙂
Färsaaret kyllä pysyy ”vain meidän ” kohteena. Niin monelle sitä olen kehunut, mutta kukaan ei ole innostunut. Oikeasti onhan sinne haastavaa mennä.
Mutta haaveilen edelleen, että asuisin joskus pidempään ulkomailla, vähintään kolme kuukautta. Just tänään miehen kanssa aiheesta puhuttiin. Siis unelmasta, ei pitkään aikaan oikeasti toteudu.
Musta taas tuntuu, että yhtäkkiä ”kaikki” oli siellä 😀 Mutta joo, toivotaan että haastavat ”linjat” karsivat suurimman osan porukasta. Tai niin, saako näin edes toivoa?
Kiva haaste, tähän voisi vaikka osallistua. Vastauksiakin jäin jo miettimään 😀
Mahtavaa! Jään innolla odottelemaan postausta 🙂
Näitä on aina kiva lukea kun oppii paremmin tuntemaan ihmisiä blogien takana. Ja samalla tulee mietittyä miten itse vastaisi. Kun sitten vielä saisi ne vastaukset kirjoitettua postauksen muotoon. 🙂 Mutta nyt heräsi kysymys, että mitä Portugalissa on tapahtunut?
Reissattiin Portugaliin isommalla porukalla, ja yhdellä oli oikeastaan koko viikon ”huono päivä”, ja me muut saimme siitä osamme… Matka oli oikeastaan alusta loppuun pelkkää huutoa ja riitelyä, ja kotiin päästyäni olisinkin ollut loman tarpeessa, sillä olin henkisesti aivan loppu. Koko viikon katselin lentoja kotiin, mutta joko ne olivat täynnä tai sitten älyttömän hintaisia. Kärsin siis loppuun asti.
Kiva haaste tämäkin ja saatan siihen tarttua, kunhan saan Pakistanin reissun muistot pilviin ennen kuin unohdan asioita, joita on mielessä kirjoittaa blogiin.
Olisipa kiva, jos osallistuisit 🙂 Tosin Pakistan on sen verran mielenkiintoinen kohde, että mieluusti luen sieltä postauksia! 🙂
Tämä oli kiva! Mietin aina näihin tarttumista mut sit on niin paljon jonossa juttuja, että ne jää enkä niitä enää muista 😀 Oliko se meidän reissussa kun oli se joku laukkuhässäkkä, ettei niitä laukkuja ollu siellä varauksessa ollenkaan ja piti jotenkin maksaa ylimääräistä, paluumatkalla Köpiksessä? Muuten en oo koskaan maksanut erikseen (lentokentällä) laukusta, kun pärjään yleensä niin vähällä, heh 😀 Näitä on kiva lukea ja just miettiä samalla omiakin vastauksia! Nyt ei uskalla kyllä tarttua tähän, joutuis niin monta kertaa koputtamaan puuta…
No joo, sulla on kyllä aina paljon postauksia jonossa 🙂 Joo, just se! Ja mä muistelin, että meillä olisi ollut liput lennolle, mutta ei oltu maksettu istumapaikkaa 😀 Muistatko kun ihmeteltiin, miten se on edes mahdollista 😀
Hauska haaste, tähän voisin jossain vaiheessa tarttua! Mielenkiinnolla odotan, miten teidän mysteeri-kevätreissu sujuu tällä kertaa Elinan kanssa ja tuleeko myös housut mukaan 😀
Joo, tartu ihmeessä! Olisi tosi mielenkiintoista päästä lukemaan sun vastaukset tähän 🙂 Hahhah, housut on listalla ykkösenä eli eiköhän ne tällä kertaa tuu mukaan 😀
Näitä on kyllä kiva lukea ja olisi hauska osallistuakin, mutta mulla myös vuosien jutut vielä kirjoittamatta. Ulkomailla olen asunut, nimittäin Tukholmassa nuorena. Muistoksi sieltä toin esikoiseni 😁 Nyt on Espanjassa asunto, mutta enhän minä siellä (tällä hetkellä täällä) asu. Unohdan miltei aina jotain matkasta. Laitoin tämän(kin) haasteen talteen, jos joskus olisi aikaa näille.
Kiva toisaalta kuulla, että on paljon matkajuttuja jonossa odottamassa 🙂 Mulla on nyt hieman hiljaisempaa reissujen osalta, joten ehtii hyvin kehitellä erilaisia haasteita. Ja hahah, loistava tuo Tukholman tuliainen <3
Hauska idea, rakastan lukea muiden haasteita! Voisin palata tähän sitten, kun saan rästissä olevat reissukertomukset julkaistua 🙂
Mua huvittaa aina tuo, että unohdit toppahousut Grönlannin reissulta 😀
Kiitos Cilla! Ja olisipa mahtavaa, jos ehtisit jossain vaiheessa tähän tarttua 🙂 Muakin nykyään huvittaa tuo toppahousuhomma, mutta Grönlannissa palellessa ei niinkään 😀