Samarkand Unesco Uzbekistan

Samarkand ja tärkeimmät nähtävyydet – koe ainakin nämä

Turkoosit kupolit, koristeelliset madrasat ja satoja vuosia vanhat tarinat tekevät Samarkandista yhden Keski-Aasian vaikuttavimmista ja visuaalisesti upeimmista kohteista. Koetin listata tähän postaukseen Samarkandin tärkeimmät nähtävyydet, vaikka olikin hieman haastavaa rajata kohteet vain muutamaan. Yksi päivä riitä lainkaan Samarkandin satumaisten kohteiden kiertelyyn.

Samarkandissa ei voi piipahtaa pikaisesti, vaan Uzbekistanin-matkalla Samarkand on juuri se kaupunki, johon kannattaa varata aikaa. Tämä muinaisen Silkkitien varrella sijaitseva, tuhansia vuosia vanha kaupunki on kuin elävä museo, jossa historia ja arkkitehtuuri ovat koko ajan vahvasti läsnä. 

Samarkandin tärkeimmät nähtävyydet

Samarkandin viehätys piilee ehdottomasti sen yksityiskohtaisissa koristeissa ja vilkkaissa basaareissa. Kaupungin lukuisat UNESCOn maailmanperintökohteet ovat jo itsessään syy viettää Samarkandissa aikaa.

Ennen kuin menen yksityiskohtaisemmin kohteiden kuvauksiin, on pakko mainita, että useilla paikkojen ja henkilöiden nimillä saattaa olla useampi kirjoitusasu, sillä Samarkandin historia kulkee monien eri kielten ja aikakausien halki. Koetan kuitenkin huomioida eri variaatiot, jotta Samarkandiin matkaava saisi tästä postauksesta mahdollisimman paljon irti.

Amir Timurin mausoleumi (Gur-e-Amir)

Ei ole Samarkandia (tai edes Uzbekistania) ilman Amir Timuria, ja siksi tämä masoleumi kannattaa sijoittaa Samarkandin kohteiden alkupäähän. Täällä siis lepää Timuridien valtias, suuri valloittaja Amir Timur. Amir Timur, joka tunnetaan myös nimillä Tamerlane tai Timur Lenk, oli 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa elänyt keskiaasialainen sotapäällikkö ja valtias. Hän perusti laajan valtakunnan, joka ulottui Keski-Aasiasta Intiaan ja Lähi-itään asti.

Timur tunnetaan paitsi valloittajana, myös merkittävänä hallitsijana ja kulttuurin suojelijana, joka loi Uzbekistanin alueelle pitkän Timuridien dynastian ja vaikutti suuresti maan historiassa ja kulttuurissa. Gur-e-Amir-mausoleumi eli hänen viimeinen leposijansa, on yksi Uzbekin tärkeimmistä historiallisista muistomerkeistä ja osoitus hänen vaikutusvaltansa suuruudesta.

Mausoleumi valmistui 1400-luvun alussa alun perin Timurin pojanpojan, nuorena kuolleen Muhammed Sultanin hautapaikaksi. Kun Timur itse kuoli yllättäen vuonna 1405, tuotiin hänen ruumiinsa  Samarkandiin, ja mausoleumista tuli koko Timuridien dynastian pyhä leposija.

Kupolin ulkopinnan syvänsininen laattaornamentti on kuin taivas, jonka tähtikuviot on korvattu kullalla ja geometrialla. 

Registan-aukio

Samarkandin tunnetuin nähtävyys on varmasti Registan-aukio, jota kehystää kolme madrasaa: Ulughbek, Tilla-Kori ja Sherdor. Ulugh Beg, Timurin pojanpoika ja suuri tähtitieteilijä, rakensi ensimmäisen madrasan (kuvassa vasemmalla) 1400-luvun alussa ja teki samalla Samarkandista oppimisen ja tieteen keskuksen. Aukiolla opetettiin filosofiaa, tähtitiedettä, matematiikkaa ja teologiaa sekä opiskeltiin koraania.

1600-luvulla valmistui Sherdor ja melkein heti sen perään Tilla-Kori, eli keskellä oleva kultainen madrasa, joka toimi opiskelijoiden asuntolana.

Registan aukio on valaistu todella upeasti, joten sinne kannattaa suunnata myös illan pimetessä. Lisäksi aukiolla järjestetään keväästä syksyyn joka ilta kello yhdeksältä upea valoshow!

Bibi-Khanym-moskeija (Bibi Khan)

Bibi-Khanymin moskeija on Uzbekistanin ainut naisen mukaan nimetty moskeija. Amir Timur rakennutti sen lempivaimolleen Bibi Khanille onnistuneen Intian valloituksen jälkeen. Reissuillaan Timur oli nähnyt upeita rakennuksia, ja hän halusi saada tuoda samaa loistoa myös Samarkandiin. Jollain logiikalla Timurin mielestä helpointa oli tuhota olemassa olevia rakennuksia ja tuoda niistä osia Samarkandiin. Bibi Khanymin moskeija on siis rakennettu valmiista elementeistä (joita muuten norsut joutuivat siirtämään paikasta toiseen). Eikä siinä vielä kaikki; Timur halusi rakentaa moskeijasta koko islamisen maailman hulppeimman.

Moskeija valmistui, mutta se alkoi pian rapistua ja moskeijan sisäänkäynti romahti vain muutama vuosi valmistumisen jälkeen. Syynä tähän olivat liian nopea rakentaminen ja massiivinen koko.  Vuonna 1897 maanjäristys tuhosi moskeijan suurilta osin, mutta restauroimalla takia rakennus saatiin pelastettua.

Shah-i-Zindan mausoleumi (Shaksi-Sinda)

Shah-i-Zinda on mausoleumien kokoelma – sekä ehkä koko Uzbekistanin upein paikka syvän turkooseine seinineen ja tarkkaan mietittyine yksityiskohtineen. 11 turkoosina hohtavaa hautakammiota seisoo vieri vieressä kurotellen kohti taivasta. Paikka on edelleen merkittävä kohde pyhiinvaeltajien keskuudessa ja se kannattaa ottaa huomioon antamalla rukoilijoille tilaa ja pukeutumalla kunnioittavasti.

Nimenä Shah-i-Zinda tarkoittaa ”elävää kuningasta” ja viittaa legendaan profeetta Muhammadin serkusta Qusam ibn Abbasista, joka kerrotaan kuolleen marttyyrina täällä ja vetäytyneen kuoleman sijaan maan alle, elämään ikuista elämää.

Shah-i-Zinda on yksi Samarkandin suosituimmista paikoista, ja täällä joutuu varautumaan ruuhkaan. Mikäli haluaa saada kuvia, joissa ei parveile sadoittain turisteja, kannattaa mausoleumiin suunnata aikaisin aamulla tai myöhään illalla.

Siyobin basaari

Samarkandin sydän sykkii basaareissa ja suosittelenkin lämpimästi sisällyttämään ainakin yhden basaarin Samarkandin reissuun. Siyobin basaari sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Bibi-Khanym-moskeijan vieressä, joten siellä kannattaa ehdottomasti piipahtaa moskeijavierailun yhteydessä.

Siyobin basaari on todella monipuolinen, ja sieltä löytyy kaikkea keramiikasta silkkimattoihin ja -huiveihin sekä pähkinöistä hedelmiin. Jonkun verran myynnissä oli myös kaikenlaista muovikrääsää, kuten keittiövälineitä ja leluja.

Uzbekistanissa ei tarvitse pelätä sitä, että myyjät tulisivat liikaa iholle tai tyrkyttäisivät aggressiivisesti tuotteitaan. Totta kai myyjät yrittävät saada tuotteitaan kaupaksi, mutta asiakkaiden lähestyminen on hienotunteista. Maistiaisia saa jokaisen myyntipöydän luota, eikä niistä ole kohteliasta kieltäytyä. Hinnat ovat jo valmiiksi huokeat, mutta tinkaaminen kuuluu silti asiaan.

Basaareista kannattaa ehdottomasti etsiä keramiikkaa. Myynnissä on sekä ammattilais- että amatööritason tuotteita. Suurin ero on tietenkin hinnassa, mutta myös ykistyiskohdissa ja värimaailmassa: mestareiden teoksissa on paljon pieniä yksityiskohtia ja enemmän väriä, kun taas amatöörien tuotokset jäävät hieman suurpiirteisemmiksi.

Hudjum-silkkimattotehdas

Hudjumin silkkimattotehtaassa valmistetaan nimensä mukaisesti silkkimattoja. Tehtaalla järjestetään kierroksia, joiden aikana vierailijat pääsevät tutustumaan mattojen elinkaareen aivan ensimetreistä asti.

Tehtaassa pääsee näkemään myös ammattilaisia työn touhussa. Täällä silkkimattoja valmistavat naiset kutovat kuukausien, joskus vuosien ajan yhtä ja samaa kuviota – solmu solmulta, värisävy värisävyltä.

Hudjum ei ole pelkkä tehdas, vaan perinteen temppeli. Värjäys tapahtuu luonnonväreillä, ja jokaisella kuviolla on symbolinen merkitys: elämää, hedelmällisyyttä, suojelusta tai uskoa kuvaavia merkkejä. Katsoessani työn alla olevaa mattoa ymmärrän, ettei mikään tässä kaupungissa synny nopeasti.

Lopuksi

Siinäpä ne olivat, Samarkandin tärkeimmät nähtävyydet. Samarkand ei ole vain kaupunki. Se on ennemminkin joku unenomainen kaiku ajasta, jolloin maailmaa katsottiin toisin. Kun ilta laskeutuu ja kupolit heijastavat viimeisiä valonsäteitä tiedän, että tänne turkoosin ja kullan joukkoon jätin taas pienen palan sydäntäni.

Lue myös:

(15) Kommentit

  1. Tuo Amir Timurin mauseleumi on kyllä upealta näyttävä paikka! Ja ylipäätään tuo kaupungin värimaailma miellyttää silmää todella paljon – älyttömän kauniin näköistä. Tuolla olisi ilman muuta ihan mahtavaa joskus päästä käymään!

    1. Uskon, että viihtyisitte täällä, vaikka tämä onkin kaupunkikohde 🙂 Värit ovat kyllä kohdallaan!

  2. […] Samarkand ja tärkeimmät nähtävyydet – koe ainakin nämä […]

  3. Siis mieti, jos saisit tällaisen hautakiven😅. Ehkä minua ei kukaan ”noin” paljon rakasta! Vietnamissa oli erityyppisiä mutta upeita hauta”kiviä” myös

    1. Hahhah 😀 Mä myös luulen, että jäisi haaveilun tasolle!

  4. Rakastan noita värejä. Olisi ollut kiva nähdä myös siitä keramiikasta kuvia. Nyt muuten tuli esille konkreettisesti myös se, mitä tarkoittaa käsin solmittu matto! Tämä teidän reissu inspiroi kyllä niin, että pitääköhän alkaa suunnitella ensi kevääksi matkaa Samarkandiin… 😍

    1. Äh, tajusin että keramiikkakuvat jäivät tästä postauksesta pois, mutta niitä näkyy seuraavassa (uudempi) postaus kyllä 🙂 Ja ihan mahtavaa, jos meidän reissu toimii inspiraationa!

  5. Tuonne kun vielä pääsisi. On kyllä bucket listalla muutaman muun kanssa. Se ehkä hieman harmittaa, että on ilmeisesti hiljattain kunnostettu eli ei ole ihan alkuperäisessä kuosissa nuo?

    1. Aika paljon tuolla on tosiaan uudistettu rakennuksia neuvostovallan jälkeen. Onneksi kuitenkin vanhaa kunnioittaen, vaikkei se tietenkään sama asia ole kuin alkuperäinen.

  6. Nämä kuvat näyttävät niin houkuttelevilta, että melkein tekisi mieli jo varata reissu tuonne.

    1. Heh, sitten äkkiä vaan varaamaan! 😀

  7. Uzbekistan ja Samarkand ovat ämpärilistalla. Samaan reissuun voisi yhdistää jonkun toisen stan-maan kuten tekin teitte. Hmm, milloinkohan sitä tuonne ehtisi? 🙂

  8. Tää on Machu Picchun ohella mun ultimaalinen bucket list -kohde, mut en tiiä miks en oo koskaan saanut aikaiseks käydä tuolla. Itse asiassa tää on ollu mun haavelistalla lapsesta lähtien. Muistan hämärästi jonkun 80-luvun lopun piirretyn lastenohjelman nimeltä Samarkandin aarre, mut en oo koskaan löytäny sitä enää uudelleen, vaikka oon koettanut ettiä netistä. Muistan elävästi millanen se piirrostyyli oli siinä.

  9. Upealta paikalta vaikuttaa ja uskon, että olisi sellainen paikka, jossa viihtyisin. Olisin aivan haltoissani tuolla turkoosin ja kullan väriyhdistelmässä aistimassa mennyttä aikaa. 🙂

  10. Moskeija, mausoleumi ja basaari vievät ajatukset kauas pois Euroopasta. Kuvat myös. Tässä ollaan todella ”erimaassa”, kuten meidän lapsemme sanoivat ensi kertaa Saksaan saavuttuamme. Juha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *